Mystiikka

Wikipedia

Jan Lievens (1607-1674), Magdalena in Meditation, ei vuosilukua.

Mystiikka tulee kreikan sanasta μυω, muo, vaikeneminen. Uskonnollinen mystiikka tarkoittaa jumaluuden välittömään yhteyteen pyrkivää uskonnollisen elämän muotoa tai ajatustapaa. Mystiikka tarkoittaa tällöin elämäntapaa, jossa pyritään saavuttamaan välitön yhteys J-/jumalaan, perimmäinen todellisuus tai henkinen totuus. Arkikielessä sana 'mystiikka' tarkoittaa yleisesti salaperäisyyttä, salamyhkäisyyttä, arvoituksellista, hämärää, selittämätöntä tai epäilyttävää.

mystisismi on ajatussuunta, jonka mukaan olevaisen ydin on mystinen (so. salaperäinen jne.) ja käsitettävissä vain intuitiolla
mystiikka tai mystisyys tarkoittaa elämäntapaa, jossa pyritään välittömään yhteyteen jumaluuden kanssa
mystikoiksi kutsutaan mystiikkaa harjoittavia henkilöitä

Uskonnolliset mystikot yleensä ajattelevat, että jokapäiväisten ilmiöiden takana on olemassa syvempi, perustavampi olemassaolon taso. Tästä tasosta voidaan käyttää useita eri nimityksiä, kuten jumala, äärimmäinen todellisuus, universaali läsnäolo, voima tai prinsiippi, ja se on mahdollista kokea suoraan. Tämä kokemus voi olla ekstaattinen ilmestys, theosis, jumaluuden tai universaalin prinsiipin suora kokeminen, nirvana, valaistuminen, satori, samadhi jne. Usein tähän liittyy myös tuntemus itsen kadottamisesta ja yhteydestä kaikkeuteen, sekä tunne rauhasta, ilosta ja siunauksesta.

Mystisismi käsitetään usein uskonnollisessa asiayhteydessä, mutta mystisiksi kutsuttuja kokemuksia voi tapahtua kenelle tahansa, riippumatta uskonnon harjoittamisesta tai taipumuksesta uskontoon. Tällainen kokemus voi olla yllättävä ja tapahtua täysin valmistelematta, eikä sitä välttämättä kutsuta uskonnolliseksi kokemukseksi lainkaan. Joidenkin uskonnollisen mystiikan arvostelijoiden mukaan mystiikka tarkoittaa tosiasioiden ja tunteiden sotkemista toisiinsa. Mystisen kokemuksen voi aiheuttaa myös taiteellinen tai tieteellinen innoitus tai jopa psyykkinen häiriö. Näin ollen sanaa mystiikka tulisikin käyttää tarkoittamaan mystisten kokemusten tietoista ja järjestelmällistä etsintää. Mystiseen kokemukseen päästäkseen mystikko yleensä käyttää tiettyjä menetelmiä, joita voivat olla muun muassa mietiskely, jooga, askeesi, paasto, rukous tai mantra.

Jos mystikko on jonkin uskonnollisen lahkon, järjestön tai sääntökunnan jäsen, hän saattaa ylittää tavalliset uskontoon kuuluvat rituaalit ja dogmit, ja käyttää yleisempää lähestymistapaa. Tämän vuoksi eri uskontojen mystiset suuntaukset ovat usein olleet vapaamielisten ihmisten suosiossa ja jopa kritiikittömän kunnioituksen kohteena. Kristillisessä mystiikassa pyritään jumalyhteyteen eli unioon kontemplaation kautta.

[muokkaa] Käsityksiä mystiikasta

[muokkaa] Määrittelyn vaikeudet

William James kuvaa mystistä kokemusta seuraavasti:

1. Sanat eivät pysty sitä ilmaisemaan. Mystistä kokemusta ei voida jakaa, eikä siirtää toiselle. Se voidaan kokea vain välittömästi.
2. Tiedollinen laatu. Vaikka mystiset tilat ovat tunnetilojen kaltaisia niiden kokijalle niillä on myös tiedollinen aspekti. Niissä paljastuu Jamesin mukaan "totuuden syvyys tavalla, johon loogisesti etenevä äly ei koskaan ulotu".
3. Lyhytaikaisuus. Mystiset tilat rajoittuvat puoleen tuntiin tai korkeintaan tuntiin.
4. Passiivisuus. Mystistä tilaa voidaan valmistella määrätyillä tekniikoilla, mutta itse tila tapahtuu ihmisen omasta tahdosta riippumatta. ^[1]

Mystikko näkee maailman erilaisen 'linssin' läpi kuin tavanomaisissa kokemuksissa käytetyt, ja tämä saattaa muodostua merkittäväksi esteeksi mystiikkaa ja mystisiä opetuksia tutkiville. Kuten runoudessa, mystiikassa käytetyt ilmaisut ovat usein esoteerisia, peittäviä, yksinkertaistettuja tai monivivahteisia, ja niiden merkitys jää ulkopuoliselle hämäräksi. Mystikko itse katsoo käsittäneensä ne täysin selvästi. Kuten Daodejing (Wade-Giles: Tao te ching) sanoo:

Sanani ovat hyvin helppoja ymmärtää ja ne on helppo toteuttaa käytännössä

Kuitenkaan yksikään maailmassa ei ymmärrä niitä eikä toteuta niitä käytännössä. (TTC, 70)

Kirjassaan Kabbala, Gershom Scholem sanoo: Kabbala ei ole yksi järjestelmä, jonka periaatteet voisi selittää helposti tai suoraviivaisesti, vaan se käsittää useita toisistaan eroavia, ja usein jopa toisilleen vastakkaisia lähestymistapoja. (Scholem, 1974)

[muokkaa] Käytettyjä menetelmiä

Aforismit, runous jne.: Puolitaiteelliset yritykset pukea sanoiksi joitakin mystisten kokemusten erityisiä kuvauksia tai näkökulmia.

Jumala on rakkaus (erityisesti kristillisyydessä ja sufilaisuudessa), Atman on Brahman, zen-buddhalaisuuden haikut, Rumin rakkausrunot (sufilaisuus). Usein nämä on ymmärretty sloganeina tai taiteena, ja siten kadotetttu niiden perimmäinen merkitys käytännön harjoittelussa.

Arvoitukset ja metafyysiset ristiriidat, ratkaisemattomat tehtävät tai ajatuslinjat, joiden tarkoitus on johtaa oppilaan tajunta pois älyllisestä ymmärtämisestä kohti suoraa kokemusta.

Klassinen "Miltä kuulostaa yhden käden taputus?" (Zen) tai "Kuinka monta enkeliä voi seistä neulan kärjellä?" (kristillisyys/filosofia). Toisinaan nämä on ymmärretty pelkäksi hölynpölyksi, toisinaan taas (virheellisesti) vakavasti otettaviksi kysymyksiksi, joiden vastauksessa piilee mystinen merkitys. Molemmissa tapauksissa alkuperäinen tarkoitus on hukattu.

Humoristiset tarinat: Opetukset jotka samanaikaisesti johtavat oppilasta pois vakavasta keskustelusta, ja sisältävät metafyysisiä merkityksiä.

Esimerkiksi Nasrudinin tarinat ja Bektashin vitsit (islam), ja eläinhenki-tarinat Amerikan intiaanien, Australian aboriginaalien ja Afrikan heimojen kansanperinteessä. "Br'er jänis ja Tar lapsi", esimerkiksi, on ihmistuntemusta kiedottuna lasten satuun. Usein tämäntyyppinen huumori on kuitenkin taantunut pelkiksi vitseiksi.

metaforat: Tarinat, joiden tarkoitus on opettaa analogian kautta jokin erityinen, mutta epäsovinnainen näkökulma todellisuuteen.

[muokkaa] Mystiikan suhde filosofiaan

Mystisismi ja nykyaikainen (analyyttinen) filosofia ovat toisilleen vastakkaisia. Mystisismi on kokemuksellista ja kokonaisvaltaista, ja mystiset kokemukset ovat yleensä ilmaisun ulottumattomissa, kun taas nykyaikainen filosofia on analyyttistä, kielellistä ja pelkistävää. Läpi historian mystinen ja filosofinen ajattelu ovat olleet läheisesti yhteydessä toisiinsa. Platon ja Pythagoras, ja pienemmässä määrin Sokrates, sisällyttivät selviä mystisiä osia opetuksiinsa. Myös useat kuuluisista kristityistä mystikoista olivat samalla huomattavia filosofeja, ja Buddhan sutrissa sekä Shankaran teoksessa Crest-Jewel of Discrimination (erityisesti buddhalaisuuden ja Advaitan hindulaisuuden perusteksteissä) mystisiä ajatuksia käsitellään hyvin erittelevästi.

Välirikko mystisismin ja nykyajan filosofian välillä johtuu tieteellisestä ajattelusta: useat luonnontieteistä vaikutteita saaneet filosofien koulukunnat pitävät yksilöllistä kokemusta merkityksettömänä. Analyyttisesta filosofiasta poikkeavalla mannermaisella filosofialla on taipumusta käsitellä mystisismiin läheisesti liittyviä kysymyksiä, kuten olemassaolon yksilöllistä kokemusta eksistentialismissa.

[muokkaa] Ontologia, epistemologia ja fenomenologia

Keskittyminen kysymykseen mystisestä kokemuksesta johtaa ristiriitaan ontologian kanssa. Mystistä ontologiaa harvoin perustetaan yksityiskohtien varaan, vaan usein se koostuu yleistävistä tai läsnäoloon viittaavista ilmaisuista, kuten "Atman on Brahman", "Jumala on rakkaus " tai "On vain yksi ilman toista". Joskus se on esitetty negatiivisin termein, kuten esimerkiksi Hindu traditiossa, jossa sana Brahman on yleensä määritelty jumalaksi 'ilman' luonteenpiirteitä tai tuntomerkkejä. Buddhalainen opetus nimenomaan välttää rohkaisemasta ontologisiin käsityksiin, taolainen ajattelu taas sanoo että ontologia on tiedetty mutta sanoin kuvaamaton, ja useat 'psykologiset' koulut - Carl Jungin jälkeen perustetut henkiset koulut sekä Husserlista juotuvat filosofiset koulut - selittävät asiaa enemmänkin aistimuksen muutoksena tietoisuudessa, kuin sen yhdistymisenä johonkin ulkoiseen todellisuuteen.

Tietoteorian peruskysymyksiin on mystiikassa vastattu mystisillä kokemuksilla. Siten mystisismissä ei ole keskitytty niinkään järkeen perustuville menettelytavoille, jolla luoda selvä yhteys ontologian ja epistemologian välille, vaan enemmänkin löytämään keinoja joilla saada aikaan suora aistimus.

Fenomenologia on filosofioista ehkä kaikkein lähimpänä mystistä ajattelua, ja jakaa sen kanssa monia ongelmia. Husserlin fenomenologia esimerkiksi, pitää kiinni samasta 'ensimmäisestä' persoonasta eli kokemuksellisesta asenteesta, jota myös mystikot yrittävät saavuttaa: Hänen ajatuksensa fenomenologisesta lajittelusta sulkee pois olettamukset tai kysymykset yli-sielullisesta olemassaolosta tai sen havaitsemisesta ilmiönä [1].

Martin Heidegger menee askeleen pidemmälle, mieluummin kuin vain lajittelisi ilmiöitä ja siten poissulkisi ontologiset kysymykset, hän väittää että vain olemassaolo on ontologisesti totta, ja siten vain itsen tutkiminen ja kokeminen voi johtaa aitoon olemassaoloon.

Fenomenologia ja useimmat mystisyyden muodot eroavat siinä, että ne ymmärtävät kokemuksen eri tavoin. Fenomenologia juontaa angstista tai (eksistentiaalisesta kauhusta), joka nousee todellisuuden 'tyhjyyden' käsittämisestä, mystikot sen sijaan, puhuvat yleensä rauhasta tai siunauksesta, joka johtuu heidän aktiivisesta yhteydestään 'todellisuuteen'.

[muokkaa] Termien ja tulkintojen eroja

[muokkaa] Etsinnän päämäärät ja syyt

Teismissä ja panteismissa metafyysiset järjestelmät usein ymmärretään yksilön mystisenä yhteytenä jumalaan. Nämä subjektiiviset asiat voidaan ymmärtää muun muassa näkyinä, unelmina, ilmestyksinä tai ennustuksina.

Tuomas Akvinolainen, kristitty mystikko 1300-luvulla, määritteli asian sanoin cognitio dei experimentalis (kokemuksellinen tieto jumalasta). Katolisuudessa mystinen kokemus yleensä nähdään askeettisuuteen liittyvänä jumalallisena ilmoituksena.

Valaistuminen on tulemista tietoiseksi itsestä havainnon kautta. Tarkkailemalla itseämme ilman kiinnittymistä, voimme saada tietoa itsemme prosesseista ilman että olemme osana prosessia. Tämä auttaa yksilöä olemaan harmonisemmassa kanssakäymisessä ympäristönsä ja muiden ihmisten kanssa.

Kuten Sun Tzu sanoi: "Jos tunnet vihollisen ja itsesi, sinun ei tarvitse pelätä edes tuhatta taistelua. Jos tunnet itsesi mutta et vihollista, jokaista voittoa kohden kärsit tappion. Jos et tunne kumpaakaan, häviät varmasti. Sun Tzu, Sodankäynnin taito [2]

Kuoleman jälkeiselle elämälle voidaan antaa kolme erilaista termiä: nirvana (loppuminen), moksha (vapautuminen) ja taivas (yleensä käsitetty jumalan ja hyvien henkien olinpaikaksi). Kaikki nämä ovat uskontokeskeisiä, ja siksi ne määritellään eri tavoilla.

[muokkaa] Tavat kokea

Stanford Encyclopedia of Philosophy määrittelee neljä yleistä tapaa mystisille ja uskonnollisille kokemuksille:

Ekstroverttinen; yksilön ymmärrys mystisestä tietoisuudesta kaiken ykseytenä
Introverttinen; mikä tahansa kokemus, joka sisältää aistein havaittavaa tai itseään tarkkailevaa sisältöä.

Kokemus tyhjyydestä, tai olemattomuudesta tietyissä mystisissä traditioissa, on esimerkki introvertistä kokemuksesta.

Teismi Kokemukset Jumalasta.

[muokkaa] Sielu

Erityisesti Abrahamiin perustuvat uskonnot käsittävät sielun olevan jokaisessa yksilössä, jolla on suuri hengellinen merkitys. Kristillisessä mystiikassa on vaihtelevia lähestymistapoja jumalan, sielun ja yksilön suhteesta.

Kveekarit näkevät sielun sisäisenä valona, luontaisena jumalan läsnäolona yksilössä. Muissa protestanttisissa lahkoissa kuten myös katolisuudessa ja itäisessä ortodoksisuudessa tehdään selkeämpi ero yksilön sielun ja Jumalan välille, joka johtuu uskosta, että sielun pelastuminen ja yhtyminen Jumalaan tapahtuu kuoleman jälkeisessä ylösnousemuksessa, mutta kuitenkin vanhurskaus on mahdollista tässä elämässä. Kristityt mystikot etsivät tätä tilaa intensiivisen rukouksen, askeettisuuden, monastisuuden tai jopa lihan rankaisemisen kautta.

Katolinen käsitys on, että ihminen saa kasteessa Pyhän Hengen, joka ikään kuin asuu ihmisen sielussa. Pyhimykset ja muut autuaat ovat siinä määrin tämän Hengen vaikutuksen alaisia, että heidän kauttaan voi tapahtua ihmeitä ja profetointia.

Islam jakaa tämän näkemyksen erillisestä sielusta, mutta ei keskity niin paljon ylimaallisiin voimiin, vaan tähdentää Allahin muistamisen (dhikr, zikr) merkitystä, joka on yksilön synnynnäinen ja alkuperäinen yhteys Allahin armoon. Perinteisessä islamissa tätä yhteyttä ylläpitävät enkelit, jotka välittävät Jumalan tahdon. Vain profeetoilla on kyky nähdä ja kuulla heidät suoraan.

Sufilaisuudessa Jumala voidaan nähdä suoraan universaalina rakkautena, joka kattaa koko universumin. 'Dhikr', eli hengityksen ja liikkeen säätelyyn perustuva rukousseremonia sufilaisuudessa merkitsee rakkauden jumalallisten tilojen muistamista, ja sufit ovat kuuluisia erityisesti taiteellisesta suunnasta, jonka he usein ottavat palvonnassaan.

Itämaiset filosofiat, kuten hindulaisuus, buddhalaisuus ja taolaisuus ovat vähemmän kiinnostuneita yksilöstä, ja sitä vastoin etsivät keinoa (moksha) purkaa sielu ja ego perimmäiseen todellisuuteen (yleensä Brahman tai Ishvara). Veedalaisen tradition mystisissä näkökulmissa Atmanin (osin länsimaista sielu-käsitettä vastaava) sanotaan olevan identtinen Brahmanin kanssa. Hindulaisuudessa mystinen harjoitus tähtää jumal-tietoisuuteen ja itsen kadottamiseen.

Buddhalaisuus opettaa, että kaikki kärsimys (dukkha) maailmassa saa alkunsa kiintymisestä objekteihin tai asioihin. Anatta-oppi esittää että sielu, tai aistimus muuttumattomasta koossapitävästä itsestä, on mentaalinen konstruktio johon yksilö voi samaistua, ja on siten yksi kärsimyksen lähde. Perinteinen buddhalaisuus lajittelee eri jumaluudet ja kunnioitetut olennot, mutta mystiset buddhalaiset lahkot välttävät sitä, ja joissain tapauksissa kieltävät pysyvän ja muuttumattoman sielun tai olennon olemassaolon.

Taolaisuudessa ei keskitytä sieluun, vaan daoon (Wade-Giles: tao) - 'tiehen' tai 'polkuun'. Taolaisuuden mukaan ihmisellä on taipumus muodostaa itselleen dualismeja. Taolaisen mystisen harjoituksen päämäärä on palautua ja mukautua alkuperäiseen kokonaisuuteen (Daodejing).

[muokkaa] Mystikot Suomessa

[muokkaa] "Pohjanmaan mystikot"

Pohjanmaalla vaikuttanut uskonnollinen liike 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun puoliväliin, jonka kannattajia kutsuttiin mystikoiksi^[2]. Mystikot käänsivät ja kopioivat runsaasti Ruotsista toimitettua mystistä kirjallisuutta.

[muokkaa] Mystiikan nousu

Viime vuosikymmeninä kiinnostus niin kristillistä kuin ei-kristillistä mystiikkaa kohtaan on noussut. Samoin on sitä koskeva tieteellinen tutkimus lisääntynyt. Joskus mystiikasta käytetään tieteellisessä kontekstissa nimitystä spiritualiteetti.

[muokkaa] Esimerkkejä yleisimmistä suuntauksista

Aachenin katedraalin tornissa sijaitseva kaikkinäkevä silmä.

Esimerkkejä suuntauksista ja filosofioista, joissa on vahvoja vaikutteita mystisismistä:

[muokkaa] Tunnettuja mystikoita

Carlos Castaneda

Aleister Crowley (thelema)

George Ivanovitš Gurdjieff

David R. Hawkins

Jiddu Krishnamurti

Bob Marley^lähde?

Plotinos (uusplatonismi)

Chapel Tibet

Walt Whitman

[muokkaa] Kristittyjä mystikoita

Apostoli Johannes (? -101)

Klemens Aleksandrialainen (n. 150 - n. 211/6)

Aurelius Augustinus (354-430)

Gregorius I (590-604)

Anselm Canterburylainen (1033-1109)

Hildegard Bingeniläinen (1098-1179)

Franciscus Assisilainen (1182-1226)

Albertus Magnus (1206-1280)

Mechthild Magdeburgilainen (1210-1279)

Tuomas Akvinolainen (1224-1275)

Angela Folignolainen - (1248-1309)

Mestari Eckhart (1260 - 1327/8)

Richard Rolle (1290 - 1349)

Gregory Palamas (1296 - 1359)

Pyhä Birgitta (1302-1373)

Juliana Norwichlainen (1342-c.1416)

Katariina Sienalainen

Margery Kempe (c.1373-1438)

Paracelsus (1493-1541)

Teresa Avilalainen (1515-1582)

Jakob Böhme (1575-1624)

Sir Thomas Browne (1605-1682)

Michael de Molinos (1628-1696)

Sarah Wight (1632-?)

Emanuel Swedenborg (1688-1772)

William Blake (1757-1827)

Anne Catherine Emmerich (1774-1824)

Jakob Lorber (1800 - 1864)

Rufus Jones (1863-1948)

Max Heindel (1865 - 1919)

G. K. Chesterton (1874-1936)

Aiden Wilson Tozer (1897-1963)

Daniil Andreev (1906-1959)

Thomas Merton (1915-1968)

[muokkaa] Sufi-mystikoita

Ibn Arabi (k. 1240)

al-Ghazali (k. 1111)

al Hallaj (k. 922)

Jalal ad-Din Rumi (k. 1273)

Khwajeh Shams al-Din Muhammad Hafez-e Shirazi

Sadi

Abdul Qadir Gilani

Abusaeid Abolkheyr

Farid al-Din Attar

Jami

Mahmud Shabistari

Yunus Emre

Qalandar Baba Auliya

Amir Khusro

Shahbaz Qalander

[muokkaa] Juutalaisia mystikoita

Shimon bar Yochai

Abraham ben Samuel Abulafia (1240-1291)

Moses ben Shem Tob de Leon (1250-1305)

Isaac Luria (1534-1572)

Moshe Chaim Luzzatto (1707-1746)

Nachman of Breslov (1772-1810)

Abraham Isaac Kook (1864-1935)

Menachem Mendel Schneerson (1902-1994)

[muokkaa] Hindumystikoita

Andal

Adi Shankara

Gopi Krishna

Lalleshvari

Mirabai

Nārāyana Guru (1856-1928)

Sri Ramakrishna

Ramana Maharshi

Sri Deep Narayan Mahaprabhuji

Tukaram

[muokkaa] Kiinalaisia mystikoita

Laotse

Zhang Sanfeng

Chuang Tsu

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

Aldous Huxley, The Perennial Philosophy, Perennial 1945, ISBN 0-06-057058-X
William James, The Varieties of Religious Experience: A Study in Human Nature (1902), ISBN 0-300-06255-9
Rudolf Otto, The Idea of the Holy, Oxford 1923, ISBN 0-19-500210-5
Gershom Scholem, Kabbalah, Meridian 1974, Plume Books 1987 reissue: ISBN 0-452-01007-1
The Four Yogas Of Enlightenment: Guide To Don Juan's Nagualism & Esoteric Buddhism by Edward Plotkin (2002) ISBN 0-9720879-0-7

↑ William James, Uskonnollinen kokemus (Alkuteos: Varieties of religious experience, 1902, Suomennos: Elvi Saari), Hämeenlinna 1981, s. 278-279.
↑ http://trinity.siteadmin.fi/File.aspx?id=496418&ext=rtf&routing=479151&webid=479153&name=09_Pohjanmaan%20Mystikot Pohjanmaan mystikot (rtf-tiedosto)

[muokkaa] Kirjallisuutta

Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X.

Luokat: Puutteelliset lähdemerkinnät | Mystiikka

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.