Ontologia

Wikipedia

Filosofia
Filosofi · Filosofeja
Koulukuntia ja oppeja
Filosofian teemasivu
Osa-alueita
Estetiikka · Etiikka · Logiikka · Metafysiikka · Ontologia · Tieteenfilosofia · Tietoteoria · Yhteiskuntafilosofia
Erityistieteiden ja tutkimusalojen filosofioita
Biologian · Filosofian · Fysiikan · Historian · Ihmisyyden · Kasvatuksen · Kemian · Kielen · Matematiikan · Mielen · Musiikin · Oikeuden · Politiikan · Psykologian · Taiteen · Talouden · Tietojenkäsittelytieteen · Uskonnon · Yhteiskuntatieteiden
Historia
Länsimainen filosofia Itämainen filosofia

Ontologia eli oppi olevaisesta (kreikan sanoista ὄν, ὄντος 'oleminen' ja -λογία 'oppi') on olevaisen perimmäistä olemusta tutkiva filosofian osa.^[1]

Ontologia luetaan usein metafysiikan osa-alueeksi niin sanottuna yleisenä metafysiikkana.^[2][3] Se tutkii olemisen ja olemassaolon käsitteitä ja olevaisen perimmäistä laatua,^[4] kuten sitä, mitä tyyppiä olevia asioita on olemassa ja minkälaisia suhteita niiden välillä on. Tällaisena metafysiikan on perinteisesti sanottu olevan tutkimusta olevasta itsenään, ei olevasta sellaisena kuin se ilmenee.^[2]

Sisällysluettelo 1 Yleistä 1.1 Ontologisia kysymyksiä 1.2 Ontologian käsitteitä 2 Perinteiset ontologiset näkökulmat 3 Ontologian historiaa 4 Ontologia eri aloilla 4.1 Teologia 4.2 Yhteiskuntatieteet 5 Tunnettuja ontologeja 6 Katso myös 7 Lähteet 8 Kirjallisuutta 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Yleistä

Ontologia voidaan jakaa neljään osaan: (1) sen tutkimiseen, mitä on olemassa, (2) sen tutkimiseen, minkälaisia käsityksiä olevaisesta on, (3) sen tutkimiseen, minkälaisia kaikkein yleisluontoisimpia ominaisuuksia ja suhteita olevaisella on, sekä (4) niin sanotun metaontologian eli ontologian päämäärien ja menetelmien sekä ontologisten kysymysten luonteen tutkimiseen.^[5]

Termiä 'ontologia' käytetään paitsi filosofian osa-alueen nimenä myös puhuttaessa jonkun tietyn metafyysisen teorian tai järjestelmän olettamasta olioiden joukosta. Tyypillisesti tällainen ontologia muodostaa hierarkkisen rakenteen, jossa entiteetti tai olio ovat kaikkein ylimmällä tasolla, ja joka sisältää kaiken muun olemassa olevan.^[6] Ontologisen teorian tulee samalla selittää, mitkä sanat viittaavat todellisiin olemassa oleviin entiteetteihin ja miten, mitkä eivät, ja mitä olemassaolon luokkia tästä seuraa. Kun tätä menetelmää sovelletaan esimerkiksi sellaisiin käsitteisiin kuin ”elektroni”, ”energia”, ”aika”, ”onnellisuus”, ”totuus”, ”kausaliteetti” ja ”Jumala”, ontologia muodostuu keskeiseksi monien filosofian osa-alueiden perusteiden selventämisessä.

Jotkut filosofit, erityisesti platonilaiset, ovat ajatelleet, että kaikki käsitteet viittaavat todellisiin olioihin (ideaoppi). Toiset filosofit taas ovat katsoneet, että jotkin käsitteet eivät viittaa sinänsä todellisiin asioihin vaan ne ovat enemmänkin vain viittauksia asioiden tai tapahtumien kokonaisuuksiin. Tällöin esimerkiksi sana ”mieli” viittaisi mielen varsinaisen olemassaolon sijasta joukkoon henkilön kokemia mielellisiä tapahtumia, ”yhteiskunta” viittaisi joukkoon yhteen kuuluvia henkilöitä, ja ”geometria” viittaisi joukkoon tietynlaisia älyllisiä toimintoja.^[7]

Ontologialla on hyvin läheiset suhteet tietoteoriaan, koska todellisuutta koskevat väitteet perustuvat käsityksiin tiedon hankkimisen mahdollisuudesta ja päinvastoin.^[8]

[muokkaa] Ontologisia kysymyksiä

Ontologisia kysymyksiä ovat muun muassa seuraavat:

• Mitä on olemassaolo?
• Mitä on olemassa?^[9]
• Onko todellisuutta olemassa?
• Millainen todellisuus on?
• Mitkä ovat aineellisia kappaleita?
• Voidaanko määritellä, mitä tarkoittaa, että aineellinen kappale on olemassa?
• Mitä ovat olion ominaisuudet?
• Mikä muodostaa olion identiteetin?
• Mitä ovat suhteet?
• Onko olemassa olemassaolon luokkia?
• Jos olemassaolon luokkia on, mitkä ovat niistä perustavimmat?
• Onko olemassaolo ominaisuus?
• Miten ja milloin olio lakkaa olemasta olemassa?
• Mitä on olioiden muuttuminen?
• Miksi jotain on olemassa, sen sijaan että ei olisi mitään?^[9]
• Onko todellisuus perimmältään ainetta vai henkeä, vai ovatko ne itsenäisiä todellisuuden lajeja?
• Onko inhimillinen tietoisuus itsenäinen, ruumiista riippumaton olio (kuten ”mieli” tai ”sielu”)?
• Mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että jotkut aineettomat oliot (kuten ajat, luvut, sielut ja jumaluudet) ovat olemassa?

[muokkaa] Ontologian käsitteitä

Ontologian tärkeimpiä käsitteitä ovat:

• universaalit eli yleiskäsitteet tai yleiset ominaisuudet
• substanssi eli aine tai itseis- tai perusaines, itsenäinen olio, olio sinänsä
• aksidenssi eli olion ominaisuus, jota ei voi olla ilman substanssia eli perusainesta.

[muokkaa] Perinteiset ontologiset näkökulmat

Mitä todellisuus on?

• Materialismi: todellisuus on ainetta.
  • Naturalismi: luonto on kaiken käsittävä eikä ole olemassa mitään yliluonnollista.
• Idealismi eli sieluttava (ei-aineellinen) käsitys todellisuudesta: todellisuus on henkeä.

Onko todellisuus olemassa?

• Realismi: todellisuus on olemassa tajunnasta riippumatta. (Realismi-sanan merkitys on vaihdellut; sitä on käytetty esimerkiksi joskus materialismin, joskus idealismin merkityksessä.)
• Subjektivismi: todellisuuden olemassaolo riippuu tajunnasta.

Riippuuko todellisuus meistä, vai onko se itsenäinen?

• Subjektivismi: todellisuuden olemassaolo riippuu tajunnasta.
• Objektivismi: todellisuus on olemassa tajunnasta riippumatta.

Kuinka monta todellisuutta on olemassa?

• Monismi: yksi (kreikan sanasta monos).
• Dualismi: kaksi (kaksijakoinen todellisuuskäsitys).
• Pluralismi: useita (monijakoinen todellisuuskäsitys).

Onko kaikki lainalaista vai sattumanvaraista?

• Determinismi eli lainalaisuusoppi.
• Indeterminismi eli satunnaisuusoppi.

[muokkaa] Ontologian historiaa

Ontologia sai alkunsa antiikin kreikkalaisessa esisokraattisessa filosofiassa. Olemassaolon, pysyvyyden ja muutoksen ongelmat askarruttivat erityisesti Parmenidesta ja Herakleitosta. Parmenides liitetään ajatukseen, jonka mukaan olemassaolo tuli todistaa ja ei-oleminen kieltää ja sitä tuli välttää. Hän sanoi: ἔστι γὰρ εἶναι, μηδὲν δ΄ οὐκ ἔστιν (esti gar einai, mēden d' ouk estin) — ”olemista näet on, ja ei-mitään ei ole”. Parmenides kielsi, että kaikkeudessa tapahtuisi mitään muutosta. Herakleitos taas oli täsmälleen päinvastaista mieltä pitämällä jatkuvaa muutosta todellisuuden perimmäisenä piirteenä.

Sokrateen jälkeen ontologia oli hyvin keskeisellä sijalla Platonin ja Aristoteleen filosofioissa. Platon käsitteli olevaan liittyviä kysymyksiä erityisesti dialogissa Sofisti, mutta hänen ideaoppiinsa kuuluva ikuisten ideoiden ontologinen järjestelmänsä ja dualistinen kahden tason mallinsa ovat kaikkien hänen dialogiensa taustalla. Aristoteleella metafysiikka oli tiedettä ”olevasta olevana”, eli olevasta siinä määrin kuin se on olevaa, tai olevista siinä määrin kuin ne ovat olemassa. Keskeisellä sijalla oli olevan peruskategorioiden määritteleminen, sekä sen määritteleminen, millä tavalla kuhunkin kategoriaan kuluvien asioiden voi sanoa olevan olemassa. Hän katsoi maailman muodostuvan yksilöolioista eli partikulaareista, jotka koostuivat materiasta ja universaalista muodosta.^[8]

Antiikin aikaista materialismia edustivat mm. atomistit, epikurolaiset ja stoalaiset.^[10][11] Ontologisia kysymyksiä on pohdittu myös Intian ja Kiinan muinaisissa sivilisaatioissa, joissakin tapauksissa jopa ennen kreikkalaisia ajattelijoita, jotka yleensä liitetään ontologian syntyyn.

Vaikkakin termin ’ontologia’ alkuperä on kreikan kielessä, sana itsessään tunnetaan ensimmäisiä kertoja latinankielisessä muodossa ontologia Jacob Lorhardin (Lorhardus) teoksesta Ogdoas Scholastica vuodelta 1606^[12] sekä Rudolf Gocleniuksen (Göckel) teoksesta Lexicon philosophicum vuodelta 1613.^[13]

George Berkeley katsoi subjektiivisessa idealismissaan, että materiaaliset oliot olivat vain joukko ideoita. Oliot olivat kyllä olemassa, mutta vain mielessä.^[9] Idealismi vaikutti erityisesti 1800-luvulla saksalaisessa idealismissa. Uuden ajan materialismia ovat puolestaan edustaneet mm. Thomas Hobbes, Pierre Gassendi, Ludwig Feuerbach, Ludwig Büchner sekä dialektiset materialistit kuten Karl Marx.

Martin Heideggerin kiinnostui jo nuorena Aristoteleen ontologiasta ja sen olevaa olevana koskevasta peruskysymyksestä. Myöhemmin hänen hermeneuttinen projektinsa syvenikin koskemaan ontologian perusteita ylipäätään; hän katsoi, että traditiossa unohtuneen elämän ajallisuuden tarkastelu tarjosi mahdollisuuden asettaa uudelleen jo antiikissa lukkoonlyöty kysymys olemisen mielestä (Sinn des Seins), so. todellisuuden mielekkäästä jäsentymisestä todelliseksi. Näin syntyi fundamentaaliontologia, tutkimus, jonka kohteena on perinteisen ontologian ajattelematta jäänyt ajallinen perusta. Heidegger käsitteli tätä erityisesti pääteoksessaan Oleminen ja aika (1927).

Edmund Husserl vastusti Heideggerin fundamentaaliontologiaa, koska katsoi sen sekoittavan ontologisen ja eksistentiaalisen olemassaolon. Hänen mukaansa Heideggerin ontologialle keskeisessä Daseinissa ei ollut kysymyksessä sen enempää ontologia kuin fenomenologiakaan, vaan pelkkä abstrakti antropologia.

W. V. O Quine katsoi, että tiede oli paras keino saada selville, mitä on olemassa. Ontologian määritteli näin kulloinkin vallitseva tieteellinen teoria.^[9] Hän pelkisti olemassaolon määrittelemällä sen ”sidotun muuttujan arvona olemiseksi”^[14] – teoria sitoutui siis vain niiden asioiden olemassaoloon, jotka se tarvitsi predikaattikalkyylissä esitettyyn muotoiluunsa.^[9]

[muokkaa] Ontologia eri aloilla

[muokkaa] Teologia

Ontologia tulee keskeiselle sijalle teologiassa esimerkiksi jumalan olemassaolosta ja ominaisuuksista keskusteltaessa. Tunnetuin ontologian sovellus tällä alalla on Anselm Canterburylaisen ontologinen jumalatodistus, joka määritteli Jumalan ”siksi jota suurempaa ei voida kuvitella”. Anselm katsoi, että jotta tämä määritelmä olisi oikein, Jumalan tuli myös olla olemassa, koska olemassa olevat asiat ovat täydellisempiä kuin sellaiset, jotka eivät ole olemassa. Ontologisia argumentteja on kritisoitu monin perustein, esimerkiksi kehämäisyydestä sekä toteamalla, että olemassaolo ei ole ominaisuus tai predikaatti.^[15][9]

[muokkaa] Yhteiskuntatieteet

Yhteiskuntatieteissä puhutaan neljästä ontologisesta lähestymistavasta: empirismi (jonka mukaan todellisuutta voidaan havainnoida ja havaintoja voidaan arvioida suhteessa tosiasioihin), positivismi (joka keskittyy havaintoihin itseensä, tutkien ensisijaisesti tosiasioita koskevia väitteitä), kriittinen realismi (jonka mukaan tosiasiat ovat olemassa ja odottavat löytämistään) ja postmodernismi (joka katsoo, että tosiasiat ovat muuttuvia ja saavuttamattomia, joten tutkijoiden tulisi keskittyä vain havaintoja koskeviin väittämiin).

[muokkaa] Tunnettuja ontologeja

Anselm Canterburylainen Tuomas Akvinolainen Aristoteles David Malet Armstrong Alain Badiou Gustav Bergmann Patricia Churchland Paul Churchland Gilles Deleuze

René Descartes Jean Gebser Georg Wilhelm Friedrich Hegel Martin Heidegger Herakleitos Edmund Husserl Roman Ingarden Immanuel Kant Saul Kripke

Gottfried Leibniz Friedrich Nietzsche William of Ockham Parmenides Charles S. Peirce Platon Plotinos Hilary Putnam W. V. Quine

Bertrand Russell Gilbert Ryle Jean-Paul Sartre Johannes Duns Scotus Barry Smith Baruch Spinoza P. F. Strawson Pierre Teilhard de Chardin Ludwig Wittgenstein

[muokkaa] Katso myös

Kosmologia Matematiikan filosofia Metafysiikka Modaalilogiikka Ontologia tietojenkäsittelytieteessä Ontologinen todistus

Solipsismi Taksonomia Teologia Theseuksen laiva Tieteenfilosofia Tietoteoria

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
2. ↑ ^{2,0 2,1} Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan, s. 13-14. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4.
3. ↑ Craig, Edward: Metaphysics Routledge Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 23.8.2007.
4. ↑ Hetemäki, Ilari (toim.): Filosofian sanakirja, s. 153. Porvoo: Helsinki: Juva: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23766-3.
5. ↑ Hofweber, Thomas: Logic and Ontology Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 5.9.2007.
6. ↑ Lowe, E. J.: ”Ontology”. Teoksessa Honderich, Ted (toim.): The Oxford Companion to Philosophy. New edition. New York: Oxford University Press, 2005. ISBN 0-19-926479-1.
7. ↑ Määttänen, Pentti: Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5.
8. ↑ ^{8,0 8,1} Määttänen, Pentti: Filosofia: Johdatus peruskysymyksiin, s. 35-56. Helsinki: Gaudeamus, 1995. ISBN 951-662-633-5.
9. ↑ ^{9,0 9,1 9,2 9,3 9,4 9,5} Craig, Edward: ”Ontology”. Teoksessa Craig, Edward (toim.): The Shorter Routledge Encyclopedia of Philosophy. London, New York: Routledge, 2005. ISBN 0-415-32495-5.
10. ↑ Konstan, David: Epicurus Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 5. syyskuuta 2007.
11. ↑ Stoicism The Internet Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 5. syyskuuta 2007.
12. ↑ Corazzon, Raul: Jacob Lorhard (1561-1609) - Ogdoas Scholastica (1606) Ontology. A Resource Guide for Philosophers. Viitattu 4. syyskuuta 2007.
13. ↑ Corazzon, Raul: Notes on the Origin of the Word Ontology Ontology. A Resource Guide for Philosophers. Viitattu 4. syyskuuta 2007.
14. ↑ Pihlström, Sami: Willard van Orman Quine niin&näin haastattelussa Niin & näin 1/1996. Viitattu 5. syyskuuta 2007.
15. ↑ Oppy, Graham: Ontological Arguments Stanford Encyclopedia of Philosophy. Viitattu 4. syyskuuta 2007.

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Juti, Riku: Johdatus metafysiikkaan. Helsinki: Gaudeamus, 2001. ISBN 951-662-821-4.

• Niiniluoto, Ilkka: Maailma, minä ja kulttuuri: Emergentin materialismin näkökulma. Helsinki: Otava, 1990. ISBN 951-1-11070-5.

• Pihlström, Sami: Kokemuksen käytännölliset ehdot: Kantilaisen filosofian uudelleenarviointia. Helsinki: Yliopistopaino, 2002. ISBN 951-570-532-0.

• Pihlström, Sami: Tutkiiko tiede todellisuutta? Realismi ja pragmatismi nykyisessä tieteenfilosofiassa. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1997. Helsinki: Helsingin yliopiston filosofian laitos, 1997. ISBN 951-45-7773-6.

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Stanford Encyclopedia of Philosophy: Logic and Ontology (englanniksi)
• Ontology: A resource guide for philosophers (englanniksi)
• Aristotle's definition of a science of Being qua Being: ancient and modern interpretations (englanniksi)