Maunula
Wikipedia
|
|||
Helsingin alueellinen jako | |||
Kaupunginosa nro | 282 | ||
Suurpiiri | Pohjoinen suurpiiri | ||
Pinta-ala | 1,28 km² | ||
Väestö | |||
- Väkiluku | 7034 (1.1.2005) | ||
- Väestötiheys | 5495/km² | ||
Postinumerot | 00630 | ||
Osa-alueet | itse myös osa-alue Maunulan peruspiirissä | ||
Lähialueet | Metsälä, Maunulanpuisto, Pirkkola, Länsi-Pakila, Patola |
Maunula (ruots. Månsas) on tiivis Helsingin 28. kaupunginosaan eli Oulunkylään kuuluva osa-alue. Helsingin palvelujaotuksessa Maunula on yksi Pohjoisen suurpiirin peruspiiri tai sen osa-alue; samaan Maunulan peruspiiriin kuuluvat myös Pirkkola, Metsälä ja Maunulanpuisto.
Maatieteellisesti Maunulan lähiö alkaa lännessä Keskuspuiston itäpuolelta. Pohjoisraja kulkee Pirkkolantietä ja itäosissa Suursuon viheralueen pohjoisreunaa pitkin. Idässä Maunula rajoittuu Tuusulanväylään. Etelässä naapurina on Metsälä pienen viherkaistan takana.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Maunula asuinalueena
Maunula on rakennettu Oulunkylän kartanon maille vuodesta 1946 lähtien. Kerrostaloista pääosa kohosi 1950-1970-luvuilla. Maunulassa oli enimmillään 12 000 asukasta, mutta asumisväljyyden kasvaessa väkiluku on pienentynyt. Nyttemmin asukkaita on 7043 (1.1.2005) ja työpaikkoja alue tarjosi 1243 (31.12.2003).
Alueella sijaitsee paljon kaupungin vuokrataloja. Työväestön osuus väestöstä on Helsingin keskiarvoa suurempi. Maunulan 1950-luvun talot ovat varsin suosittuja kaupungin vuokratalojen joukossa. Alueella on runsaasti asukastoimintaa.
[muokkaa] Palveluja, toimintoja ja kohteita
- Maunulan ala-asteen koulu (Maunulanmäki 5)
- Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio (Kuusikkotie 3)
- Maunulan ostoskeskus on nimeltään Suursuon ostoskeskus. Viime aikoina on keskusteltu sen purkamisesta.
- Alueella on useita päiväkoteja, kirjasto, kirkko ja Suursuon sairaala.
- Keskuspuisto alkaa heti Maunulan länsipuolelta hyvine ulkoilumahdollisuuksineen.
- Maunulan ulkoilumaja sijaitsee lähellä Helsingin keskuspuistossa - oikeastaan Maunulanpuistossa Metsäläntien pohjoispuolella. Majaa ylläpitää Helsingin latu ja siinä toimii kahvila.
- Pirkkolan liikuntapuisto palveluineen (uimahalli, jäähalli, urheilukenttiä, valaistuja juoksu- ja hiihtouria) on aivan vieressä, heti Maunulan luoteispuolella.
- Paikallishistoriaa: Maunulan pohjoisessa osassa on ensimmäistä maailmansotaa edeltäviä tykkiasemia ja juoksuhautoja.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Maunula.net
- Maunula satelliittikuvassa. Keskuspuisto rajaa aluetta lännessä, Pirkkolantie ja Suursuon viheralueen pohjoisreuna pohjoisessa. Idässä Maunula rajoittuu Tuusulanväylään.
- Maunulan ala-asteen koulu
- Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio
- HS:n kuukausiliitteen 11/2000 juttu Maunulan muumiosta