Marjaniemen Uimarit
Wikipedia
Marjaniemen Uimarit ry (MaU) on helsinkiläinen uintiseura. Seura perustettiin vuonna 1948 Itä-Helsingin Marjaniemessä. Uimarit toimivat aluksi paikallisessa melontaseurassa, Marjaniemen melojissa, mutta kaupungin rakentaman uimarannan valmistuttua uimarit järjestäytyivät omaksi seurakseen.
Toiminnan alkuvaiheessa keskeistä oli lasten uimaopetuksen organisointi. Uimakoulusta oli luontevaa siirtyä kilpauinnin pariin. Jo vuonna 1952 ensimmäinen seuran uimari ylsi tyttöjen nuorten Suomen mestaruuteen. Eila Pyrhönen saavutti lukuisien Suomen mestaruuksiensa ja kansainvälisten menestystensä huippuna 100 metrin perhosuinnissa neljännen sijan Tokion olympialaisissa 1964. Pyrhösen EM-pronssi vuodelta 1966 oli ainoa suomalaisen naisen pitkällä radalla saavuttama arvokisamitali ennen Hanna-Maria Seppälän MM-kultaa v. 2003. Myös Janne Blomqvist ja Riikka Ukkola ovat edustaneet seuraa olympialaisissa upealla kilpailu-urallaan.
Vuosina 1965–1973 harjoitti MaU myös vesipallotoimintaa päästen silläkin sektorilla mestaruussarjaan. Vesipallosta jouduttiin luopumaan hallitilan puutteen vuoksi. Vuonna 1980 toiminta keskitettiin uuteen Vuosaaren uimahalliin, joka on edelleen seuran 'kotipesä'.
Marjaniemen Uimarit on kasvattanut nuoria kilpauimareita ikäkausisarjojen kansalliselle huipulle 1990- ja 2000-luvuilla. Vuonna 2002 MaU oli yhteispisteissä paras seura Nuorten Talvikisoissa Raumalla ja vuonna 2005 Nuorten lyhyen radan mestaruuskisoissa Tampereella.
MaU järjestää vuosittain uimakouluja jatkokursseineen, vesiralleja ja uintiharrastuksen syventämiseen tähtäävää valmennustoimintaa eri-ikäisille nuorille itähelsinkiläisille.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Seurahistoriaa taulukkomuodossa
1935 | Marjaniemen Melojat (MaMe) perustetaan. MaMe:n alaisena monipuolista harrastustoimintaa, seura oli jäsen mm. Kanoottiliitossa, Uimaliitossa, Suunnistusliitossa ja Hiihtoliitossa. | |
1939-1944 | Sotavuosina naiset huolehtivat Marjaniemen nuorison vapaa-ajan harrastuksista ja alkoi mm. uimakoulutoiminta, joka sodan jälkeen tuli osaksi MaMe:n urheilutoimintaa. | |
1942 | uimapromootiossa 85 osanottajaa. | |
1948 | Helsingin kaupunki rakensi Marjaniemeen uimalan. Uimaopetustoiminta jatkui rannalla yhdenjaksoisesti yli 40 vuotta. Heti aloitettiin myös kilpauintitoiminta. | |
29.7.1948 | perustivat emäseura MaMe:ssa ahtaaksi olonsa tuntevat uimarit Marjaniemen Uimarit ry:n. | |
1952 | Marjatta Railio voitti ensimmäisen kerran tyttöjen nuorten Suomen mestaruuden. Anja Pyrhönen seurasi häntä 1954. | |
1954 | MaU:n tytöt voittivat 4 x 50 vuv:n Suomen mestaruuden. | |
1960-luvulla | MaU edelleen merkittävä kilpauintiseura. Kirkkaimpana tähtenä Eila Pyrhönen saavutti useita Suomen mestaruuksia, 100 m pu:ssa 4. sijan Tokion Olympialaisissa 1964 ja 3. sijan EM-kisoissa Hollannissa 1966. Rintauimari Lauri Ukkola oli toinen tämän ajan tunnettu MaU:lainen. | |
1965-1973 | MaU:n vesipallojoukkue mukana mestaruussarjassa. | |
1970-1977 | kilpailutoiminnassa hiljaiseloa, ratavuoroja Yrjönkadun uimahallissa ja Helsinginkadun uimahallissa. Syksyllä 1977 Timo Tolvanen aloitti valmentajana ja käynnistettiin uudelleen kilpailutoimintaan tähtäävä valmentaminen. | |
1978 | ratavuorojen saaminen Jakomäen uimahallista mahdollisti riittävän harjoittelun tulokselliseen kilpailutoimintaan. | |
1980 | Vuosaaren uimahalli valmistui ja paljon uusia lapsia tuli toimintaan. Matti Turunen ja Lauri Ukkola aloittivat valmentajina. MaU ja Vetehiset jakoivat aluksi sunnuntaiaamun seuravuoron. MaU ja Vetehiset jakavat Vuosaaren viikonloppuvuoroja nykyäänkin. | |
1981 | Kelpo Lerkka aloitti valmentajana | |
1982 | Jorma Wettenhovi ,entinen edustustusjoukkueen vesipalloilija, aloitti valmentajana | |
1984 | toteutettiin ensimmäinen MaU-laisten vierailu Ruotsiin Saltsjöbaden IF:n luokse. Toukokuussa 2004 vietettiin Ruotsissa katkeamatta jatkuneen ystävyystoiminnan 20-vuotisjuhlaa | |
1985 | ensimmäiset Vuosaaressa valmennuksen aloittaneet MaU:laiset juhlivat kolmea kultamitalia Siniviitta-uinneissa | |
1986 | Janne Blomqvist voitti 100 m vapaauinnin nuorten SM-kisoissa. Perhosuimari Riikka Ukkola juhli jo aikuisten puolella. Blomqvist ja Ukkola harjoittelivat kaikkien helsinkiläisseurojen yhteisessä huippu-uimareiden Helsinki-ryhmässä, jota valmensi Järventaus. Helsinki-ryhmä oli toiminnassa yritysten taloudellisen tuen turvin n. vuosina 1986-1989. | |
n. 1989-2000 | Mika Kekäläinen toimi MaU:n päävalmentajana. Edustusryhmä keräsi monia nuorten ja aikuisten SM-mitaleita. Seura panosti mm. valmennusleireihin ennen näkemättömällä tavalla. | |
1992 | Janne Blomqvist ja Riikka Ukkola olivat mukana Barcelonan olympialaisissa | |
1996 | Janne Blomqvist oli mukana Atlantan olympialaisten viestijoukkueessa | |
2000- | Jaana Karmanheimo päävalmentajana, kokopäivätoimisesti 1.5.2001 alkaen helsinkiläisseurojen yhteisen edustusryhmävalmennuksen purkauduttua. Mika Kekäläisen valmennettavista SM-mitaleita kahmineista uimareista mm. Mika Varis ja Teemu Saviola siirtyvät päävalmentajan mukana HSS:iin. | |
14.-15.12.2002 | MaU Nuorten talvikisojen pistekilpailun voittaja | |
2004 | Mitalistien joukko nuorten pääkilpailuissa kasvaa. Edistyneemmille uimareille useita valmennusleirejä vuosittain. Nuorten lyhyen radan mestaruuskisoissa P-18 sarjan 4x200 m VUV kisaennätys MaU:n pojille | |
2005 | MaU voittaa Tampereella Nuorten lyhyen radan mestaruuskilpailujen pistekilpailun. Poikien viestijoukkue voittaa kaikki viestit; 4x200 v vapaauintiviestin kisaennätysajalla 7:49,04. Samalla avausosuuden uimari Alpo Lahtinen vie 200 m vapaauinnin kisaennätyksen Jani Sieviseltä tuloksella 1:51,44. Tyttöjen sarjoissa mitaleita ottaa Ninni From. | |
2003-2007 | Suomen mestaruusmitaleita voittavat uuden kaartin uimarit Ninni From, Alpo Lahtinen ja Petri Vilpponen. | |
2007 | MaU:n miesten joukkue (Marko Vilpponen, Jesse Hottinen, Petri Vilpponen, Alpo Lahtinen) saavuttaa 4x200 metrin ja 4x100 metrin vapaauintiviesteissä pronssimitalin pitkän radan SM-uinneissa. | |
2008 | Marko Vilpponen ui kolme henkilökohtaista SM-mitalia. |
[muokkaa] Marjaniemen Uimarit ry:n puheenjohtajat
1948-1952 | Jarl Finér |
1952-1953 | Lars Jonsson |
1953-1954 | Jarl Finér |
1954-1955 | Erkki Varhio |
1955-1956 | Einari Vallasmaa |
1956-1960 | Pertti Sainio |
1960-1967 | Veikko Aalto |
1967-1973 | Taisto Aro |
1973-1978 | Veikko Pakarinen |
1978-1981 | Tuula Fleming |
1981-1985 | Risto Siltala |
1985-2000 | Matti Turunen |
2000-2001 | Raimo Harju |
2001-2005 | Jari Keski-Marttunen |
2006- | Juhani Salminen |
[muokkaa] Seuran mitalistit Uinnin SM-kilpailuissa 2000 -luvulla
[muokkaa] 2003
- Alpo Lahtinen (800 m VU)
[muokkaa] 2004
- Alpo Lahtinen (800 m VU)
[muokkaa] 2005
[muokkaa] 2006
[muokkaa] 2007
- Marko Vilpponen (4x100 m VUV, 4x200 m VUV)
- Jesse Hottinen (4x100 m VUV, 4x200 m VUV)
- Petri Vilpponen (4x100 m VUV, 4x200 m VUV)
- Alpo Lahtinen (4x100 m VUV, 4x200 m VUV)