Kulkurin valssi

Wikipedia

Kulkurin valssi
Ohjaaja	Toivo Särkkä
Käsikirjoittaja	Mika Waltari
Tuottaja	Toivo Särkkä
Säveltäjä	George de Godzinsky
Kuvaaja	Felix Forsman
Leikkaaja	Armas Vallasvuo
Pääosat	Tauno Palo Ansa Ikonen Regina Linnanheimo
Valmistustiedot
Valmistusmaa	Suomi
Tuotantoyhtiö	Suomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta	19. tammikuuta 1941
Kesto	104 minuuttia
Kieli	suomi
Ikäraja	Suomessa S
Budjetti	2 355 542 mk
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Kulkurin valssi (Vagabond-valsen) on suomalainen mustavalkoinen elokuva vuodelta 1941. Sen pääosissa ovat Tauno Palo ja Ansa Ikonen, sivuosissa nähdään muun muassa Regina Linnanheimo ja Jalmari Rinne. Elokuva on luultavasti kuuluisin Palon ja Ikosen yhteisistä elokuvista. Se oli myös aikoinaan katsotuin suomalainen elokuva, kunnes Tuntematon sotilas syrjäytti sen tältä paikalta. Elokuva perustuu suosittuun vanhaan ruotsalaiseen sävelmään Vandrarvalsen (Kulkurin valssi), jonka pohjalta Mika Waltari kirjoitti elokuvalle käsikirjoituksen. Kulkurin valssi on julkaistu VHS-elokuvana sekä myöhemmin DVD:nä (A-01502, Finnkino Oy, DVD5, kuvasuhde 4:3 FF, monoääni, tekstitys: suomi, ruotsi).

Sisällysluettelo 1 Henkilöt 2 Lyhyt sisältöseloste 3 Juoni 3.1 Pietarilainen ravintola 3.2 Sirkus ja mustalaiset 3.3 Kartanon neito 3.4 Eric ja kummitukset 3.5 Morsiamenryöstö 4 Kuvausaika ja -paikat 5 Arvostelut 6 Aikansa ilmiö 7 Yleisömenestys 8 Lähteet 9 Viitteet

[muokkaa] Henkilöt

	Tauno Palo on Arnold
	Ansa Ikonen on Helena

• Regina Linnanheimo on Rosinka
• Elsa Rantalainen on Arnoldin äiti
• Jalmari Rinne on Mirko
• Jorma Nortimo on Eric
• Toppo Elonperä on Julius Meyer
• Vilho Auvinen on Fedja
• Oscar Tengström on Helenan isä
• Uno Wikström on Avertsejev
• Ida Appelberg on Helenan äiti
• Kaarlo Kytö on Arnoldin suomalainen ystävä
• Verna Piponius on kotiopettajatar
• Laila Jokimo on naisakrobaatti Cleo
• Lida Salin on voimanainen
• Laila Rihte on Stiina
• Anni Hämäläinen on Nanna

[muokkaa] Lyhyt sisältöseloste

Suomalainen paroni pakenee Venäjältä kotimaahansa Suomeen kaksintaistelun jälkeen. Hän naamioituu kulkuriksi välttääkseen kiinnijoutumisen. Hän majailee romanien ja sirkuslaisten seurassa ja laulaa muun muassa Kulkurin valssin. Sitten hän tapaa rikkaan kartanon tyttären ja lopulta he rakastuvat. Tyttö on kuitenkin menossa naimisiin toisen miehen kanssa. Paroni keskeyttää häät ja pakenee tytön kanssa. Lopuksi "kulkuri" vie neidon kartanoonsa ja esittelee äidilleen. Tyttö tajuaa tulleensa huijatuksi ja aikoo lähteä. Paronin äiti kuitenkin estää aikeen ja käskee parin suudella...ja he suutelevat.

Elokuvan alussa on selkeä anakronismi: ruhtinas Avertsejev päivää 10 000 ruplan sekkinsä 23. toukokuuta 1887. Myöhemmin nähtävässä sirkuksen ohjelmajulisteessa on mainittu kesä 1878.

[muokkaa] Juoni

[muokkaa] Pietarilainen ravintola

"Minun maassani on muuan sävel." Näin kuuluvat Tauno Palon tulkitseman Arnoldin ensimmäiset vuorosanat Kulkurin valssissa. Ollaan hienossa pietarilaisessa ravintolassa, jossa suomalainen paroni Arnold pelaa korttia rahasta venäläisen ruhtinas Avertsejevin kanssa mustalaisorkesterin viihdyttäessä. Arnold voittaa pelin ja ison tukun Venäjän ruplia. Hän ei kuitenkaan arvosta keisarillisia seteleitä, vaan paiskaa ne lattialle. Ravintolan väki ryntää seteleiden kimppuun. Avertsejevilla on hampaan kolossa Arnoldia vastaan muutakin kuin hävitty korttipeli; Arnold nimittäin tapaa naista, josta Avertsejev on mustasukkainen. Ruhtinas haastaa Arnoldin kaksintaisteluun, jossa hän ampuu ennen aikojaan. Arnold selviää pintanaarmuilla ja ampuu saman tien ruhtinasta, joka lyyhistyy maahan. Hän joutuu pakenemaan Venäjältä tsaarin virkavaltaa, mutta ulkomaille hän ei lähde, vaan suuriruhtinaan maahan Suomeen.

[muokkaa] Sirkus ja mustalaiset

Junamatkalla kohti kotimaataan etsintäkuulutettu Arnold ostaa henkilöllisyyden nuorelta viulistilta ja pääsee Vladimir Karpanov -nimisenä rajan yli Valkeasaaressa. Hän viihdyttää matkustajia laulamalla hulivilipojasta, joka "sen keisarin hovin jätti" ja tapaa sirkusväkeä, jota johtaa Julius Meyer. Hän lyöttäytyy sirkuslaisten seuraan. Selvittyään rajan länsipuolelle Arnold liittyy sirkukseen ja saa esittääkseen meriaiheisen laulun. Sirkuksen voimanainen ihastuu häneen kuin myös kaunis ja sorja akrobaatti Cleo. Johtaja Meyer on mustasukkainen Cleosta, ja päättää ilmiantaa Arnoldin poliisille. Voimanainen ehtii varoittaa Arnoldia, ja auttaa häntä paossa. Arnold pääsee ulos ikkunan kautta ja katoaa maantielle Kulkurin valssia viheltäen.

Arnold tulee mustalaisleirille, jossa mustalaisruhtinas Mirko lahjoittaa hänelle kuolleen poikansa vaatteet, joka sai puukon rintaansa naisen tähden. Pian juhlitaan riehakkaasti mustalaisharjakaisia, olut kuohuaa ja railakas laulu täyttää tuvan. Arnold tanssii lumoavan mustalaisneidon Rosinkan kanssa niin villisti, että Rosinkan rakastettu Fedja iskee viulunsa säpäleiksi. Soitto päättyy ja Arnold vetäytyy hevosvajaan Rosinkan kanssa. Fedja tulee lopettamaan mustalaisneidon ja valkolaisuroon kiihkeän lemmentuokion. Hän syöksyy Arnoldin kimppuun puukko kädessään. Rosinka seuraa taistelua silmät intohimosta säkenöiden. Arnoldin onnistuu taltuttaa Fedja, joka rauhoituttuaan neuvoo häntä etsimään naisen omiensa joukosta. Rosinka on vaikuttunut Fedjan mustasukkaisuudesta ja kysyy: "Olisitko tosiaankin tappanut hänet minun tähteni?".

[muokkaa] Kartanon neito

Jälleen Arnold lähtee kulkemaan maantietä. Hän tulee suuren kartanon portille ja kohtaa vaalean kartanon neitsyen, joka matkaa hienoissa hevosvaunuissa isänsä seurassa. Hän ojentaa neidolle kukan, jonka tämä ottaa kainosti hymyillen vastaan. Neito jatkaa matkaansa kotikartanoonsa puiden reunustamaa kujaa myöten. Siirrytään kartanon sisätiloihin, jossa opetellaan ranskaa ja pianonsoittoa. Helena-neidon äiti pitää tyttärensä saamaa kukkasta ihastuttavana, mutta saadessaan kuulla, että sen ojensi vain muuan kulkuri, hän alkaa suhtautua siihen kuin joutavanaikaiseen rikkaruohoon. Pianonsoittoa harjoitellessaan Helena kuulee riemukasta soittoa väentuvasta ja juoksee katsomaan...kukka rinnassaan. Kun Arnold huomaa, että Helenalla on hänen ojentamansa kukka rintojen välissä, ylpeä Helena riuhtaisee sen irti ja murskaa kengillään lattialle. Arnold hakee Helenan seurassa saapunutta kotiopettajatarta tanssiin, ja seuraa sivusilmällä mustasukkaisen kartanon neidon hämmentyneitä ilmeitä. Sen jälkeen hän hakee tanssiin Helenaa, joka liihoittelee hurmioituneena kulkurinsa kanssa pitkin väentupaa. Tanssin loputtua Helena havahtuu hurmiostaan ja kirmaa ulos tuvasta.

Seuraavana päivänä Helena tapaa Arnoldin onkimassa joen rannalla kalastuksen kieltävän kyltin vieressä. Helena ei käsitä, kuinka kulkuri saattaa laiskotella keskellä kirkasta päivää. Hän yllättyy, kun Arnold kertoo, ettei osaa lukea. Helena pyytää isäänsä antamaan kulkurille jotain työtä, ei kuitenkaan kovin raskasta - aluksi. Isä suostuu vastentahtoisesti, sillä kartano on pahoissa talousvaikeuksissa. Pian Helena yllättää Arnoldin tanssimasta työnteon lomassa palvelustyttö Stiinan kanssa ja nuhtelee kulkuria. Helena pyytää häntä opiskelemaan lukemista, ja yllättyy kun "lukutaidoton" kulkuri kovin nopeasti oppii tavaamaan. Lukuopetus keskeytyy, kun Helenan sulhanen Eric yllättäen saapuu kartanoon. Helena ei ole lainkaan innostunut avioliitosta Ericin kanssa; kyseessä on hänen vanhempiensa haluama liitto, jolla on tarkoitus saada kuntoon kartanon talous ja rakentaa vielä uusi sikalakin. Helena haluaa ohjata Ericin yöpymään keltaiseen kamariin, vaikka siellä kummitteleekin hiukan. Eric ei moisista kummitustarinoista hätkähdä.

[muokkaa] Eric ja kummitukset

Arnold käy vanhan Nannan luona, joka kynttilöiden hämyisessä valossa kertoo legendan isästä, joka myi tyttärensä onnettomaan avioliittoon ja tytär joutui luopumaan oikeasta rakastetustaan. Ja aikojen jälkeenkin rakastavaiset kummittelevat keltaisessa kamarissa kadotettua rakkauttaan etsien. Arnold päättää panna legendan toteen, ja aikoo esittää kummitusta. Hän kiipeää ullakolle vanhoja vaatteita etsimään, mutta myös Helena on siellä samoissa aikeissa. Arnold säikäyttää Helenan pakoon aavemaisia ääniä jäljittelemällä. Yöllä Helena kohtaa Arnoldin portaikossa. Molemmat ovat naamioituneet entisaikojen aatelisiksi, mutta Helena luulee Arnoldia oikeaksi kummitukseksi ja pyörtyy tämän käsivarsille. Toivuttuaan kartanon neito tunnistaa Arnoldin, ja he aloittavat öisessä salissa kummitustanssin. Keltaisessa kamarissa uinuva Eric havahtuu musiikkiin, ottaa aseen ja ampuu "kummituksia" salin ovelta. Arnold ja Helena pakenevat salista ja päästessään turvaan he lankeavat suudelmiin.

Seuraavana aamuna Eric rehentelee ammuskelullaan. Hän kertoo kohdanneensa valtavan kummitusjoukon, joka elämöi salissa. Helena ei kestä kuunnella Ericin rehvastelua. Hän lähtee kesken aamiaisen ratsastamaan. Hän on kopea myös Arnoldille, joka auttaa neidon satulaan. Palattuaan Helena haluaa purkaa kihlauksen Ericin kanssa. Hän ojentaa kihlasormuksen Ericille, joka on kerta kaikkiaan pudonnut kärryiltä. Vanhemmat suuttuvat Helenalle tämän härkäpäisyydestä. He yrittävät saada tyttärensä tajuamaan, että hänen on suostuttava avioliittoon kartanon tähden. Helena juoksee jälleen väentupaan, mutta kohtaakin siellä Arnoldin Stiinan syleilyssä. Jälleen oikullinen neito muuttaa mielensä. Hän haluaakin naimisiin Ericin kanssa sillä ehdolla, että häät järjestetään heti.

[muokkaa] Morsiamenryöstö

Häävieraita alkaa saapua. Eräs heistä on Arnoldin ystävä, joka kertoo Arnoldille, että ruhtinas Avertsejev ei suinkaan kuollut kaksintaistelussa, vaan päinvastoin pelkää häväistysjuttua käyttäydyttyään vilpillisesti. Arnold vannottaa ystävänsä olemaan paljastamatta hänen oikeaa henkilöllisyyttään kartanon väelle. Samalla Arnold alkaa punoa juonta häiden estämiseksi. Hän lähtee kartanosta, sillä hänen paikkansa ei ole siellä "missä rakkaus myydään rahasta ja vaakuna on ihmissydäntä arvokkaampi." Helena murtuu kuullessaan kotiopettajattareltaan Arnoldin lähdöstä.

Arnold palaa tuttujen mustalaisten luo ja tekee sopimuksen Mirkon kanssa, joka toteaa "...ja kaikki vain naisen tähden." Kartanolla vietetään häitä viulujen soidessa ja samppanjan kimallellessa kristallilaseissa. Ulkoa alkaa kuulua laukauksia, mustalaiset saapuvat Mirkon ja Arnoldin johdolla keskeyttämään häät. "Kai sallitaan kuokkavieraan laulaa laulu morsiamen kunniaksi?", kysyy Arnold ja aloittaa Kulkurin valssin. "Kai sallitaan kuokkavieraan tanssiakin morsiamen kanssa?", hän kysyy Helenalta, joka lähtee valssiin tyrmistyneen hääväen silmien edessä. Arnold ja Helena pakenevat kartanolta yötä myöten. Aamulla he saapuvat Arnoldin kotikartanoon. He tapaavat "kulkurin" äidin, joka toivottaa Helenan tervetulleeksi uuteen kotiinsa. Ylpeä kartanon neito tajuaa tulleensa petetyksi, hän aikoo poistua paikalta, mutta Arnoldin äiti komentaa "Seis!" - skandaali on paisunut kyllin hirveäksi, eikä sitä pidä enää pahentaa uusilla tyhmyyksillä. Näin äiti antaa myös ymmärtää, että hän on ollut tietoinen poikansa edesottamuksista kulkurina jo jonkin aikaa. Äiti käskee nuoren parin suutelemaan toisiaan. Hieman vastusteltuaan käskyä Helena antautuu loppusuudelmaan kulkurinsa kanssa.

[muokkaa] Kuvausaika ja -paikat

Kulkurin valssin kesä on sangen lavastettua; sen kuvaukset aloitettiin vasta myöhäiskesällä, 30. elokuuta 1940. Viimeiset sisäkuvat otettiin 22. joulukuuta 1940. Elokuva kuvattiin verrattain pienellä alueella Helsingissä ja sen ympäristössä. Arnoldin pietarilaisrakastajattaren palatsi sijaitsee Kaivopuistossa osoitteessa Itäinen puistotie 13. Helenan kotikartano ympäristöineen on Herttoniemen kartano ja sen museoalue. Myös kaksintaistelukohtaus kuvattiin Herttoniemessä. Arnoldin puista kotikartanoa esittää taasen Vesterkullan kartano. Elokuvan ulkokuvia otettiin lisäksi Vantaanjoen rannalla. Sisäkohtaukset kuvattiin SF-studioilla 1 ja 2. Kulkurin valssin tarkastuspäivämäärä on 20. joulukuuta 1940.

[muokkaa] Arvostelut

Helsinkiläinen Uusi Suomi arvioi elokuvaa: "SF:n Kulkurin valssi vetoaa romantiikan kaipuuseen ja antaa katsojan heittäytyä täysin sydämin tähän värikkääseen, sadunomaiseen, välin perin naiiviin, mutta viehättävään maailmaan." Lehti kiitti elokuvan huolellista miljöökuvausta. Helsingin Sanomat kirjoitti Kulkurin valssista: "Se on sellaisenaankin hyvin huomattava saavutus, suomalaisten filmien parhaita, eikä joudu häpeään monen ulkomaisenkaan rinnalla. Erityisenä etuna on se, että tunnelmaa ja vaikuttavuutta ei ole saavutettu tekstin, vaan välittömästi kuva-aineksen, valokuvauksellisten keinojen käyttämisen avulla, joihin sitten liittyy George de Godzinskyn tavallista onnistuneempi, Tannerin valssin säveltä muunteleva ja mustalaisromanssien aineksia taitavasti käsittelevä musiikki." Tamperelainen Aamulehti oli tylympi: "Kaunis kiiltokuva, sellaisena laatuunkäypä, mutta ei myöskään mitään muuta." Aamulehti kehui elokuvaa "joustavan kevyestä vauhdista" ja "huolettomasta kulkurihengestä". Aikalaiskriitikot antoivat kiitosta myös Kulkurin valssin joukkokohtausten hyvälle hallinnalle ja kuvaukselle. Markku Varjola (Vaasa) arvioi vuonna 1980: "Kulkurin valssin menestys perustuu tarkkaan lasketulle synteesille suomalaisten haavemaailmasta."

[muokkaa] Aikansa ilmiö

Suomen kansallisfilmografia 2 kirjoittaa Kulkurin valssista: "Waltarin eeppinen, runsas kertojanote sisältää aina selkeän ja hyvin yksinkertaisen jännitteen". Elokuvassa esitellään kaksi toisistaan poikkevaa kulkuriyhteisöä, sirkus ja mustalaiset. Helenan kotikartano sen sijaan edustaa järjestynyttä yhteiskuntaa ja sivistystä ranskankielen opintoineen. Kulkurin valssin on katsottu tarjonneen talvisodan järkytyksistä toipuvalle Suomelle turvallisia ja syvältä kumpuavia "lapsellisia perustunteita", vuosisatojen aikana hyväksi havaittuja perinteitä. Elokuvan synnyttämää yhteisyyden tunnetta vahvisti tuttu tähtipari Ansa & Tauno. Tarinassa on alkuunpanevana voimana 1940-luvun Suomessa varsin konkreettisesti koettu Venäjän uhka, vaikkakin se tarinan edetessä jää taustalle. Kulkurin äiti on taasen nähty suomalaisena perusäitinä, Suomen vertauskuvana. Kulkurin valssia on pidetty aikansa ilmiönä ja sellaisenaan arvokkaana tutkimuskohteena, kuten Rovaniemen markkinoilla -elokuvaa tai Uuno Turhapuro -elokuvasarjaa.

Elokuvatutkija Anu Koivunen analysoi Kulkurin valssia Ilta-Sanomissa 3. lokakuuta 1998: "Kaikki kohtaukset rakentuvat sen ympärille, että Tauno tanssii tai laulaa. Ansakin tulee mukaan vasta puolessa välissä elokuvaa. Palossa on sensuaalista voimaa, mistä syystä katsojakokemus on niin nautinnollinen".^[1] Koivunen jatkaa samassa lehdessä 24. lokakuuta 1998: "[Kulkurin valssi on] romanssien romanssi, suomalaisen elokuvan ykkösparin Ansa Ikosen ja Tauno Palon seitsemäs ja ehkä kaikkein ikimuistoisin kohtaaminen".^[2]

Sininen laulu -teoksessa puolestaan kirjoitetaan: "[Kulkurin valssi oli] ajan olosuhteet muistaen melkein ironisesti nimenomaan slaavilainen romanssi ja sellaisena lempeä korvike ajan väkivaltaiselle konfliktille. Tämä laji oli tuottaja-ohjaaja Toivo Särkän, entisen venäjänkielen maisterin, erikoista taitamisen aluetta". Elokuva määritellään historiallisen melodraaman erääksi huipuksi.^[3]

Alun perin Toivo Särkkä kaavaili kirjoituskilpailua Kulkurin valssista. Hän kuitenkin päätyi tilaamaan käsikirjoituksen Mika Waltarilta, jonka tehtäväksi tuli hahmotella J. Alfred Tannerin säveltämään valssiin pohjautuva tarina. Suomalaisen elokuvan kultaisessa kirjassa kerrotaan, että Särkkä ja Waltari kohtasivat Kouvolan junassa. Waltari vastasi elokuvamogulin ehdotukseen: "Juu, juu, kyllä minä sen teen". Hänelle maksettiin käsikirjoituksesta 50 000 mk.

[muokkaa] Yleisömenestys

Kulkurin valssia on pidetty ensisijaisesti Tauno Palon showna. Juonta ei halunnut korostaa edes tuotantoyhtiö, joka luonnehti elokuvaa ennakkotiedoissa:

"Kiehtova venakko, tummantulinen mustalaistyttö, tähtisilmäinen sirkustanssijatar kilpailevat kulkurin rakkaudesta, mutta suloisista suloisin ja ylpeistä ylpein linnanneito valloittaa viimein hänen tulisen sydämensä omakseen."^[4]

Kulkurin valssia markkinoitiin "välkehtivänä elokuvaromanssina" ja "vuoden ihastuttavimpana elokuvasatuna".^[5] Ensi-iltakaupunkeja 19. tammikuuta 1940 olivat Helsinki, Tampere, Turku, Lahti, Pori, Vaasa, Kuopio sekä Hämeenlinna ja Kotka. Kolmen ensimmäisen esityskuukauden aikana elokuva keräsi Helsingissä 160 000 maksanutta katsojaa. Koko Suomessa katsojia kertyi vuoden 1945 loppuun mennessä 1 230 993, joista aikuisia oli 1 032 220 ja alennuslippulaisia 198 773. Kaikkiaan kävijämääräksi tuli noin 1 400 000. Elokuva oli eritoten naiskatsojien suosikki. Tuottajan osuus pääsylipputuloista 1940-luvun loppuun mennessä oli 6 522 156 vmk. Elokuvan budjetti, 2 356 000 markkaa, on vuoden 2007 rahassa noin 600 000 euroa.^[6]

Suomalaisilla televisiokanavilla Kulkurin valssi oli toukokuuhun 2008 mennessä esitetty neljätoista kertaa. Ensimmäisen kerran Arnoldin ja Helenan romanssi nähtiin kotikatsomoissa 2. maaliskuuta 1958. Seitsemännellä esityskerrallaan 14. tammikuuta 1981 elokuva kokosi ruudun ääreen 2 238 000 katsojaa eli lähes puolet Suomen silloisesta väestöstä.

[muokkaa] Lähteet

• Suomen kansallisfilmografia 2, ISBN 951-37-1582-5, kirjastoluokka 77.4
• Elonet Kulkurin valssi
• Ilta-Sanomat 3. ja 24.10.1998
• Yle.fi/äänilevystö

[muokkaa] Viitteet