Kihlaus
Wikipedia
 |
Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Kihlaus on sopimus ja lupaus vastaisesta avioliiton solmimisesta. Sopimuksen syntymiselle ja kihlauksen pätevyydelle ei ole merkitystä onko kihlaus julkistettu vai onko sopimus vain kahdenkeskeinen. Kihlaparin miestä sanotaan sulhaseksi, naista morsiameksi ja heidän sanotaan olevan kihloissa. Samaa sukupuolta olevien rekisteröityjen parisuhteiden mahdollistuttua on kihlaus-sanaa toisinaan käytetty myös lupautumisesta rekisteröidyn parisuhteen solmimiseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kihlausperinteitä
Perinteisen kaavan mukaan kihlausta edeltää vanhempien suostumuksen kysyminen avioliittoaikeille. Nykyaikana, kun Suomessa on kahden samaa sukupuolta edustavan henkilön parisuhteen rekisteröiminen mahdollista, on lehdistä saanut lukea silloin tällöin myös samaa sukupuolta edustavien kihlajaisilmoituksia.
Kihlauksen merkkinä pari yleensä ostaa toisilleen kihlasormukset vasemman käden nimettömään sormeen, joskaan sormukset eivät ole kummallekaan kihlauksen osapuolelle pakollisia. Kihla- ja vihkisormusten sijoittaminen vasemman käden nimettömään tuli alun perin kreikkalaisesta uskomuksesta, että sormesta kulkee laskimo suoraan sydämeen.[1] Sormukseen kaiverretaan usein myös kihlatun nimi ja kihlauspäivämäärä. Kihlajaisia voidaan viettää juhlien ja asia voidaan julkistaa sanomalehden kihlautuneita-osastolla, tai sitten sopimus voidaan pitää osapuolten yksityisenä asiana. Aikomus solmia avioliitto voidaan myös kuuluttaa kirkossa.
Viime aikoina varsinkin nuorten keskuudessa on yleistynyt ”kihlaus ilman avioliittoaikeita”, nk. "teinikihlat": tällöin sormustenvaihtoseremoniaa ja kihlaus-sanaa käytetään ilmaisuna seurustelun siirtymisestä syvempään vaiheeseen mutta ilman avioliittolupausta. Puhekielen nimitys "teinikihlat" tulee siitä, että tämä tapa on yleinen juuri teini-ikäisillä ja nuorilla aikuisilla, yleensä noin 14–20-vuotiailla – tämäntyyppinen "seurustelusormusten vaihto" ei kuitenkaan ole kihlautumista, mikäli lupausta avioliittoon ei samanaikaisesti tehdä. Kihlaus-termin väärinkäytössä syntyykin jatkuvasti eritasoisia väärinkäsityksiä ja kiistelyjä kihlojen oikeasta merkityksestä, etenkin silloin kun sormusta pidetään vasemmassa nimettömässä, joka perinteiden mukaan on juuri kihla- ja vihkisormuksen paikka.
[muokkaa] Historiaa
Kihlojen, eli niiden lahjojen, joita sulhanen kihlatessaan morsiamelleen antaa, antaminen saattaa olla peruja ajalta, jolloin morsian oli tapana ostaa. 1900-luvulla (joissain tapauksissa nykyisinkin) oli tapana, että sulhanen ratkaisevan vastauksen saatuaan antoi tulevalle morsiamelleen tavallisimmin kivikoristeisen sormuksen. Kihlajaisiksi (kihlajaiset: tavallisesti morsiamen kodissa pidettävät aamupäiväkutsut joiden aikana morsiamen isä ilmoittaa kutsuvieraille kihlauksesta) hankittiin sileät sormukset ja kihlajaislahja. Kihlasormuksen osti sulhanen morsiamelle ja morsian sulhaselle. Vanhan tavan mukaan sulhanen kihlajaispäivänä saattoi antaa morsiamelleen toisenkin lahjan. Aikakaudesta riippuen oli yleisimpinä lahjoina mm. taloustarvikkeita, vaatetavaraa, kelloja, kaulakoruja ja rannerenkaita. Tämä lahja, kuten sormuksetkin annettiin vasta kihlajaispäivänä. Morsiamet saattoivat antaa sulhaselleen päivän kunniaksi esimerkiksi kehystetyn kuvan itsestään.
Yhtenä ensimmäisistä kihlasormusten käyttäjistä oli Itävallan arkkiherttua Maximilian, joka antoi sormuksen Burgundin Marialle.[1] 1600- ja 1700-luvuilla sormuksissa suosittuja olivat rubiineista ja timanteista kootut timantit, sen jälkeen erilaiset värilliset kivet ja 1900-luvulla etenkin Yhdysvalloissa suosittuja olivat sormukset, joissa oli rivissä kolmesta viiteen timanttia.[1]
[muokkaa] Kihlaus Suomen lainsäädännössä
Aiemmin Suomessa oli avioliittolaissa hyvinkin täsmällisiä säädöksiä kihlauksesta, kihlakumppaneista ja kihlauksen purkamisesta. Nämä lainkohdat on nyttemmin kumottu, viimeiset vuonna 1987 avioliittolain muutoksessa. Nykyään kihlaus on henkilöiden välinen sopimus jolla on samanlainen lain suoja kuin muillakin lupauksilla ja sopimuksilla. Avioliittolakiin on jätetty vain kihlauksen määritelmä: "Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet".[2]
Nykyään kihlautumisella ei ole tarkempaa lainopillista merkitystä. [3] Kihlaus ei ole avioliittoon rinnastettava sopimus lain edessä, joten kihlauksella ei ole avioliitto-oikeudellisia oikeusvaikutuksia, kuten kuoleman sattuessa kumppanin omaisuuden perintä. Kihlautumista pidetään sitovana lupauksena avioliitosta, vaikka siitä ei tehdä ilmoitusta viranomaisille. Periaatteessa kihlauksen peruminen on sopimuksen rikkomista. Lain edessä kihlauksen purkamista ei ole kuitenkaan katsottu sopimusrikkomukseksi.
Vaikka kihlautuminen ei ole avioliittoon rinnastettava oikeustoimi, muunlaisia oikeusvaikutuksia kihlauksella sen sijaan on. Esimerkiksi kihlakumppanien ei tarvitse oikeudenkäynnissä todistaa vasten tahtoaan kihlakumppaniaan vastaan.[4] Kihlaukseen ei kuulu avio-oikeutta, mutta kuolleen kihlakumppanille voidaan tietyissä tapauksissa antaa jäämistön säästöstä avustuksena rahaa tai muuta omaisuutta sen mukaan kuin katsotaan kohtuulliseksi, jos se on toimeentulon kannalta tarpeen.[5] Jos henkilö on tehnyt testamentin kihlattunsa hyväksi ja sen jälkeen kihlaus puretaan muussa tilanteessa kuin testamentin tekijän kuollessa, silloin testamentti ei enää päde.[6]
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 1,2 Royal Fine Jewelers: The History of the Engagement Ring (englanniksi)
- ↑ Avioliittolaki (13.6.1929/234); 1. luku 1§
- ↑ Kosinta, kihlaus ja kihlasormus "Nykyään kihlautumisella ei ole lainopillista merkitystä. Kihlaus on kahden ihmisen keskenään tekemä sopimus avioitumisesta."
- ↑ Oikeudenkäymiskaari (1.1.1734/4); 17. luku, 20§
- ↑ Perintökaari (5.2.1965/40); 8. luku 2§
- ↑ Perintökaari (5.2.1965/40); 11. luku 8§
