Jörn Donner

Wikipedia

Jörn Johan Donner (s. 5. helmikuuta 1933 Helsinki) on suomenruotsalainen kirjailija, elokuvaohjaaja sekä entinen kansanedustaja, meppi ja diplomaatti. Donner on myös vastaanottanut Oscarin, kun hän tuotti ulkomaisen elokuvan Oscar-palkinnon voittaneen Fanny ja Alexander -elokuvan.

Kulttuurisena moniottelijana tunnettu Donner julkaisi esikoiskirjansa 18-vuotiaana, ohjasi ensimmäisen lyhytelokuvansa 21-vuotiaana, perusti Suomen elokuva-arkistoa 24-vuotiaana, pääsi Pohjolan suurimman päivälehden Dagens Nyheterin elokuvakriitikoksi 27-vuotiaana ja palkittiin Venetsian elokuvajuhlilla parhaasta esikoisohjauksesta 30-vuotiaana.^[1]

Hän toimi Martti Ahtisaaren presidenttikaudella Los Angelesissa Suomen edustuston pääkonsulina ja aiheutti pahennusta Suomen delegaation vierailulla Etelä-Afrikkaan 1990-luvun alussa, koska ei tyytynyt boikotoimaan paikallisia päättäjiä, vaan tapaili rohkeasti apartheid-hallinnon edustajia.

Hänestä on usein käytetty lempinimeä Jörkka.

Donnerille myönnettiin DocPoint-festivaalin Apollo-palkinto 2008.^[2]

Sisällysluettelo 1 Elämänvaiheita 2 Palkinnot ja tunnustukset 3 Teoksia 3.1 Kirjat 3.2 Elokuvat 4 Lähteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Elämänvaiheita

Jörn Donner on tunnetun Donnerien kulttuuri- ja taloussuvun jäsen. Isä Kai Donner oli suomalaisuusaktivisti ja suomalais-ugrilaisen kansanperinteen tutkija.

Donner on toiminut Suomen elokuvasäätiön hallituksen puheenjohtajana kahteen otteeseen 1980-luvulla, kansanedustajana (RKP) 1987–1995 ja 2007, Euroopan parlamentin jäsenenä (SDP) 1996–1999, Suomen pääkonsulina Los Angelesissa 1995–1996. Donner on ainoa Oscar-palkinnon saanut suomalainen. Hän toimi tuottajana vuonna 1983 parhaaksi valitussa ulkomaalaisessa elokuvassa Fanny ja Alexander, jonka ohjaaja oli Ingmar Bergman.

Donner on yksi Suomen elokuva-arkiston perustajajäsenistä. Hän on ohjannut elokuvia myös itse. Veronalennuselokuva Aamua kaupungissa (1954) kulki taiteellisena kokeiluna ajan suomalaista elokuvaa vastavirtaan. Helsinki-otoksissa on nähty ilmavuutta ja ironiaa.^[1] Ohjaajanuransa hän aloitti Ruotsissa, mutta siirtyi sieltä muutaman elokuvan jälkeen Suomeen ja teki rohkean, eroottissävytteisen elokuvan Mustaa valkoisella (1968), jota useassa suhteessa on pidetty hänen parhaimpanaan. Tämän jälkeen rohkeiden seksielokuvien sarja jatkui elokuvilla 69-Sixtynine (1969), Naisenkuvia (1970) ja Hellyys. Donner oli myös mestari vakavampien elokuvien tekijänä, joista mainittakoon bergmanilais-antonionilaisvaikutteinen Anna (1970), joka on uuden aallon piirteitä sisältävä tutkielma keski-ikää lähestyvän naisen tyhjyyden tunnoista. Siinä pääosaa näytteli yksi Ingmar Bergman vakionäyttelijöistä, Harriet Andersson. Viimeiset pitkät näytelmäelokuvansa Donner teki jälleen ruotsinkielellä. Män kan inte våldtas (1978) oli omalaatuinen trilleri Märta Tikkasen samannimisestä, omalaatuisesta kirjasta. Dirty Story (1984) perustuu Donnerin omaan romaaniin Gabriels dag. Siinäkin pääosassa näytteli bergmanilainen Erland Josephson. Donner on laatinut itse käsikirjoitukset jokaiseen elokuvaansa.

Donner oli alle 20-vuotias aloittaessaan kirjallisen tuotantonsa novellikokoelmalla Välsignade liv (1951). Hän on julkaissut runsaan viidenkymmenen vuoden aikana kymmeniä teoksia. Ansiokas on esimerkiksi Ingmar Bergmanin elokuvatuotantoa analysoiva Djävulens ansikte (1962; suomeksi Paholaisen kasvot, suom. Juha Virkkunen, 1967). Viime teoksissaan Donner on pohtinut paljon omaa elämänhistoriaansa, muun muassa teoksessa Varför finns jag till (1998; suomeksi Miksi olen, suom. Veijo Kiuru, 1998). Silti nopeaan, keskimäärin kaksi kirjaa vuodessa tahtiin on lukeutunut myös Anders-sarjaan kuulumattomia uusia romaaneja. Donner on osallistunut myös keskustelukirjojen elvytykseen mm. myyntimenestykseksi nousseella kirjallaan John Vikströmin kanssa – sen sijaan Stefan Lindforsin kanssa tehty uusinta ei kantanut.

Mittavin Donnerin suoritus kirjallisuuden alalla on romaanisarja Andersin suvun tarinasta. Se käsittelee suomalaista suuryritysmaailmaa ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvun lopusta vuoteen 2000. Sarjassa on ilmestynyt kaikkiaan kymmenen osaa, ellei kokonaisuuteen lasketa mukaan eräitä siihen myöhemmin liitettyjä romaaneja, joitten sidos tarinaan on löyhä. Sarjan kolmesta päähenkilöstä Jacob Anders edustaa eräänlaista Donnerin alter egoa. Sarjan kuudes osa Isä ja poika toi Donnerille Finlandia-palkinnon vuonna 1985. Donnerille myönnettiin myös Ruotsin akatemian Suomi-palkinto vuonna 2004.

Donnerilta löydettiin loppuvuonna 2006 keuhkoista syöpäkasvain, joka poistettiin.

Donner nousi uudelleen eduskuntaan Eva Biaudet'n siirtyessä kansainvälisiin tehtäviin vuoden 2007 alussa. Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Donner valittiin eduskunnan varasijalle sitoutumattomana RKP:n ehdokkaana. Pian sen jälkeen hän kuitenkin liittyi Suomen sosialidemokraattiseen puolueeseen. Noustessaan varasijalta eduskuntaan Donner erosi SDP:n jäsenyydestä voidakseen liittyä RKP:n eduskuntaryhmään.^[3] Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Donner ei enää ollut ehdolla, joten hänen toinen visiittinsä eduskuntaan jäi muutaman kuukauden mittaiseksi.

[muokkaa] Palkinnot ja tunnustukset

• Taiteen valtionpalkinto 2008
• DocPoint-festivaalin Apollo-palkinto 2008
• Venetsian elokuvajuhlien paras esikoisohjaus 1963
• Oscar-palkinto elokuvan Fanny ja Alexander tuottajana

[muokkaa] Teoksia

[muokkaa] Kirjat

Andersin suvun tarina koostuu seuraavista teoksista

1. Nu måste du (1974; Nyt sinun täytyy, Jukka Kemppinen, 1975; ilmestynyt myös nimellä Viimeinen kesä).
2. Angelas krig (1976; Angela, Jukka Kemppinen, 1976; ilmestynyt myös nimellä Angelan sota).
3. Jakob och friheten (1978; Jakob ja kylmä rauha, Jukka Kemppinen, 1979).
4. Angela och kärlek (1981; Angela ja rakkaus, Marja Nieminen, 1981).
5. Gabriels dag (1982; Itsenäisyyspäivä, Seppo Heikinheimo yhteistyössä Jörn Donnerin kanssa, 1983).
6. Far och son (1984; Isä ja poika, Rauno Ekholm, 1985).
7. Presidenten (1986; Presidentti, Ilona Anhava, 1986)
8. Frihetens fångar (1989; Vapauden vangit, Ilona Anhava, 1989).
9. Tillfälligheters spel (1993; Sattuman kauppaa, Marja Kyrö, 1993).
10. En kärleks historia (1994; Erään rakkauden tarina, Rauno Ekholm, 1994).
11. Hjärtat är en svekfull vän (2001; Petollinen sydän, Rauno Ekholm, 2001).

Muita (valikoima)

• Välsignade liv (1951)
• Slå dig inte till ro (1952)
• Brev (1954)
• Jag, Erik Anders (1955)
• Bordet (1957)
• Rapport från Berlin (1958; Berliini arkea ja uhkaa, Toivo J. Kivilahti, 1958/1977)
• På ett sjukhus (1960; Terveenä sairaalassa, Arvo Salo, 1961)
• Helsingfors. Finlands ansikte (1961; Ihmisten Helsinki, Seppo Virtanen, 1961)
• Djävulens ansikte (1962; Paholaisen kasvot– tutkielma Ingmar Bergmanin elokuvista, Juha Virkkunen, 1967)
• Rapport från Donau (1962; Raportti Tonavalta, Seppo Virtanen, 1963)
• Nya Boken om Vårt land (1967; Uusi maammekirja – raportti Suomesta, Seppo Heikinheimo, 1967)
• Världsboken (1968; Maailmankirja, raportti, Jukka Kemppinen, 1968)
• Tapaus Naisenkuvia (1970)
• Sommar av kärlek och sorg (1971; Surun ja rakkauden kesä, Jukka Kemppinen, 1971)
• Marina Maria (1972; Marina Maria, romaani, Jukka Kemppinen, 1974)
• Sverigeboken (1973; Matka vieraaseen maahan, raportti Ruotsista, Jukka Kemppinen, 1974)
• Sagt och gjort (1976)
• Jag, Jörn Johan Donner, född i Helsingfors den 5 februari 1933 (1980)
• Dagbok från filminstitutet (1982)
• Hemåt i höstregn (1985; Kotiin syyssateessa, Klaus Karttunen, 1986)
• I stadens hjärta (1987)
• År av kärlek och sorg (1987; Surun ja rakkauden vuodet; sis. På ett sjukhus; Sommar av kärlek och sorg ; Jag Jörn Johan Donner, 1987)
• Motströms (1988; Vastavirtaan, Ilona Anhava, 1988)
• Mitt Finland helt enkelt (1990)
• Rapport från Europa (1990; Eurooppa-raportti, Arto Häilä,1990)
• Jörn Donner – Martti Häikiö: Finlandsbilden år noll (1990; Suomi-kuva vuonna nolla, 1990)
• Huset där jag bor (1992; Talo jossa asun, Jaakko Kerkkonen, 1992)
• Anstalten. Fragment ur minnet (1995; Terveenä laitoksessa, Rauno Ekholm, 1995)
• Varför finns jag till (1998; Miksi olen, Veijo Kiuru, 1998)
• Jörn Donner – John Vikström: Elämme, siksi kuolemme (2002)
• Kärlekens Ingenmansland (2002; Minetten rakkaus, Seppo Hyrkäs, 2002)
• Fåglars skugga (2004; Linnun varjo, Raija Mattila, 2004)
• Livsbilder (2004; Elämänkuvia, Laura Voipio, 2004)
• Himo, rakkaus ja raivo. Jörn Donnerin ja Stefan Lindforsin keskusteluja (2005)
• Dödsbilder (2006; Kuolemankuvia, Raija Mattila, 2006)
• I min fars fotspår (2006; Isän jalanjäljillä, Anna Paljakka, 2006)
• Diktonius – Ett Liv (2007; Diktonius – Elämä, Raija Mattila, 2007)

[muokkaa] Elokuvat

• Ingmar Bergman: Om liv och arbete (1998)
• Presidentti (2000)
• Brev från Sverige (1988)
• Dirty Story (1984)
• Yhdeksän tapaa lähestyä Helsinkiä (1982)
• Bergman File, The (1978)
• Män kan inte våldtas (1978)
• Igmar Bergmanin maailma (1978)
• Baksmälla (1973)
• Hellyys (1972)
• Perkele! Kuvia Suomesta (1971)
• Naisenkuvia (1970)
• Anna (1970)
• 69 – Sixtynine (1969)
• Mustaa valkoisella (1968)
• Stimulantia (1967)
• Tvärbalk (1967)
• Här börjar äventyret (1965)
• Täällä alkaa seikkailu (1965)
• Att älska (1964)
• Söndag i september, En (1963)

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} Jörn Donner. Orion 2007, 2007, nro touko-elokuu, s. 6.
2. ↑ Helsingin Sanomat 2.1.2008 s. C1
3. ↑ Helsingin Sanomien artikkeli

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Jörn Donner Otava.fi:ssä.
• YLE/Elävä arkisto: Jörn Donner – isä ja kuolema
• YLE/Elävä arkisto: Jörn Donner ja elokuvaseksi
• Jörn Donner Internet Movie Databasessa (IMDb.com) (englanniksi)
• Jörn Donner Edustajamatrikkeli. Helsinki: Eduskunta.