Henri Becquerel
Wikipedia
 |
|
| Syntynyt | 15. joulukuuta 1852 Pariisi, Ranska |
|---|---|
| Kuollut | 25. elokuuta 1908 Le Croisic, Ranska |
| Asuinpaikka |  Ranska |
| Kansalaisuus | Ranskalainen |
| Tutkimusalue | Fysiikka |
| Instituutti | Conservatoire National des Arts et Métiers École Polytechnique Pariisin museo |
| Tutkinnot | École Polytechnique École des Ponts et Chaussées |
| Tunnetuimmat työt | Radioaktiivisuus |
| Huomionosoitukset |  Nobelin fysiikanpalkinto (1903) |
Antoine Henri Becquerel (15. joulukuuta 1852 – 25. elokuuta 1908) oli ranskalainen fyysikko. Hänen merkittävin tieteellinen työnsä oli spontaanin radioaktiivisuuden löytäminen 1896. Becquerel palkittiin löydöstään Nobelin fysiikanpalkinnolla vuonna 1903 yhdessä Pierre ja Marie Curien kanssa. Henri Becquerelin mukaan nimettiin aktiivisuuden SI-mittayksikkö Becquerel (Bq).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämä
[muokkaa] Nuoruus
Becquerel syntyi Pariisissa sukuun, joka on hänen ja hänen poikansa Jean Becquerel mukaan lukien tuottanut jo neljä polvea fyysikoita. Hänen isänsä, Alexander Edmond Becquerel, oli soveltavan fysiikan professori ja tehnyt paljon tutkimustyötä auringon säteilyä ja fosforesenssia. Becquerelin isoisä, Antoine César, oli Royal Societyn jäsen sekä keksi menetelmän, jolla metallit pystyttiin erottamaan malmeista.[1] Becquerel kävi lukiota Lycée Louis-le-Grandissa valmistuen vuonna 1872.[2]
[muokkaa] Opiskeluvuodet
Becquerel aloitti opiskelun polyteknillisessä korkeakoulussa École Polytechnique sekä opiskeli insinööriksi École nationale des ponts et chaussées'ssa vuonna 1872. Becquerel työskenteli Ranskan tiehallinnossa vuodesta 1874 eteenpäin. Becquerelistä valmistui insinööriksi vuonna 1877 ja hänet ylennettiin yli-insinööriksi vuonna 1894. Becquerel seurasi isäänsä Conservatoire des Arts et Métiers'n soveltavan fysiikan professorina vuonna 1878. Yksitoista vuotta myöhemmin hän hankki itselleen tohtorin arvon tutkielmalla, joka koski valon absorpoitumista kiteisiin.
[muokkaa] Aikuisikä
Becquerel nimettiin professorin virkaan Pariisin museon luonnonhistorian osastolle 1892 ja polyteknilliseen korkeakouluun 1895. Toimiessaan polyteknillisessä, hän tutki pääosin fosforensenssiin liittyviä ilmiöitä ja löysi vuonna 1896 radioaktiivisuuden. Becquerel toimi jäsenenä monissa akateemisissa yhteisöissä. Hän oli jäsenenä muun muassa Accademia dei Linceissä, Ranskan tiedeakatemiassa ja Berliinin kuninkaallisessa akatemiassa. Becquerel kuoli melko nuorella iällä Le Croisic'ssa vuonna 1908.
Becquerel oli kahdesti naimisissa. Ensimmäisen kerran Becquerel meni naimisiin vuonna 1874 Lucie Zoé Marie Jaminin kanssa, joka kuitenkin kuoli neljä vuotta myöhemmin maaliskuussa. Avioliitton kuitenkin syntyi yksi poika, Jean Becquerel, joka tunnetaan niin ikään fyysikkona. Toisen kerran Becquerel avioitui Louise Désirée Lorieux kanssa vuonna 1890. Jälkimmäiseen avioliittoon ei syntynyt lapsia.[2]
[muokkaa] Radioaktiivisuus
Väitöstyössään Becquerel oli tutkinut valon polarisaatiota, fosforesenssia ja valon absorboitumista kiteisiin. Uraanisuolojen tiedettiin tuolloin säteilevän (fosforesenssi), kun niihin kohdistettiin valoa. Häntä kiinnosti tietää oliko röntgensäteilyn ja fosforesenssin välillä jokin yhteys. Vuonna 1896 tutkiessaan isältään perimiensä uraanisuolojen fosforesenssia hän huomasi, että uraanisuolat itsessään aiheuttivat tummumia valokuvauslevyyn. Koska kaikki uraanisuolat aiheuttivat tämän ilmiön, pääteltiin pian, että sen täytyi olla uraaniatomin ominaisuus. Myöhemmin Pierre ja Marie Curie tutkivat Becquerelin havaitsemaa säteilyä ja totesivat sen olevan sähkömagneettista säteilyä.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Henri Becquerel Nobel-säätiö. Viitattu 15. elokuuta 2007. (englanniksi)
- ↑ 2,0 2,1 Henri Becquerel NNDB.com. Viitattu 15. elokuuta 2007. (englanniksi)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- The Journal of Nuclear Medicinen julkaisema kirjoitus radioaktiivisuuden löydöstä (Becquerel)
