Hauki

Wikipedia

Hauki
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Eläinkunta Animalia Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata Yläluokka: Luukalat Osteichthyes Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii Alaluokka: Uusviuhkaeväiset Neopterygii Lahko: Haukikalat Esociformes Heimo: Hauet Esocidae Suku: Esox Laji: lucius
Kaksiosainen nimi
Esox lucius Linnaeus, 1758
Katso myös
Hauki Wikispeciesissä   Hauki Commonsissa

Hauki (Esox lucius) on sisävesissä ja rannikkoalueilla elävä petokala. Se on Suomen toiseksi yleisin saaliskala.^[1]

Sisällysluettelo 1 Ulkonäkö ja kasvu 2 Levinneisyys 3 Ravinto ja saalistuskäyttäytyminen 4 Hauen lisääntyminen ja vaellukset 5 Elinympäristöt 6 Hauen kalastus ja käyttö ruokakalana 7 Lähteet 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Ulkonäkö ja kasvu

Hauen pohjaväri on vihreä ja sen kyljissä on vaaleanvihreitä tai keltaisia raitoja ja pilkkuja, vatsa hauella on vaalea. Väritys sopii hyvin vesikasvillisuuden suojissa piileskelyyn ja saaliin vaanimiseen, ja hauki pystyy myös ahvenen tavoin muuntamaan värityksensä tummuusasetta veden väriin ja pohjan tummuuteen paremmin sointuvaksi. Hauella on suuri pää ja kita sekä terävät hampaat ja suuret silmät. Sen ruumiinrakenne on solakka ja evät ovat keskittyneet petokaloille tyypillisesti peräpäähän. Tämä mahdollistaa nopeat hyökkäykset saaliin kimppuun.

Hauki voi parhaimmillaan kasvaa jopa puolitoistametriseksi ja 35-kiloiseksi, mutta Suomen pohjoisesta sijainnista johtuen kalan kiivaimman kasvun kausi on melko lyhyt. Suomalainen hauki saavuttaa varsin harvoin yli 140 cm:n pituuden ja ylittää 20 kilon painorajan. Yleensä vieheisiin tarttuu noin 500–2 000-grammaisia yksilöitä, joiden osuus vesistön haukipopulaatiossa on suurin. Jättikokoisia, yli 20 kg:n haukia tavataan ja saadaan todennäköisesti eniten esimerkiksi Irlannista ja Keski-Euroopassa mm. Saksasta ja Itävallasta. Suomen mittakaavassa suurimpia, yli 15 kg:n kaloja saadaan kappalemääräisesti eniten Etelä-Suomen merialueelta, joskaan ei sieltäkään kovin montaa kappaletta vuodessa. Ahvenanmaalla hauki on todennäköisesti geneettisesti pienikokoisemmaksi jäävää kuin manner-Suomen hauki. Yli 10 kg:n ahvenanmaalaishauki onkin jo melko harvinainen saalis.

[muokkaa] Levinneisyys

Haukea tavataan Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Euroopassa sen levinneisyysalue ulottu etelässä Pohjois-Italiaan asti. Haukia ei ole Norjan eikä Skotlannin pohjoisosissa.^[2] Suomessa hauki on levinnyt koko maahan, joskin Ylä-Lapin korkeimmista tunturivesistä se puuttuu. Itämeressä haukea on säännöllisesti alueilla, joiden suolapitoisuus ei ylitä 18 promillea, mutta hauen lisääntyminen onnistuu vain alle 7 promillen suolapitoisessa vedessä. Eteläisellä Itämerellä hauet lisääntyvät lähinnä jokisuiden vähäsuolaisemman veden alueella. Suomen merialueen pienempi suolapitoisuus ei aseta rajoituksia kutupaikoille.

Ulkosaariston vielä 1970-luvulla vahvat haukikannat olivat taantuneet jo 1990-luvulle tultaessa kaikkialla etelärannikollamme voimakkaasti, näin on käynyt myös Ruotsin puolella. Tarkkaa syytä ilmiölle ei tunneta; syiksi on arveltu mm. Itämeren tilan heikkenemistä, kutualustana ja hauenpoikasten suojapaikkoina toimivan rakkolevän dramaattista vähenemistä tms. Joka tapauksessa näyttää siltä, että hauen lisääntyminen ulkosaaristossa ei enää kunnolla onnistu. Tilanteen pientä kohenemista on kuitenkin paikoitellen ollut havaittavissa 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin paikkeilta alkaen.^[3]

[muokkaa] Ravinto ja saalistuskäyttäytyminen

Hauki on petokala. Se siirtyy eläinplanktonista kalaravintoon jo varsin varhaisessa vaiheessa, ensimmäisenä kesänään alle 10 cm:n mittaisena. Paitsi pienempiä kaloja, hauki voi napata toisinaan myös sammakon tai uivan myyrän, joissain tapauksissa isokokoinen hauki voi tappaa jopa uivan vesilinnun poikasen. Rapuja ja vesihyönteisten toukkiakin on löydetty hauen mahalaukusta. Hauki on opportunisti, eikä se karta mitään kalalajia ravintonaan: se pyrkii syömään aina sitä kalaa, jota kulloinkin on helpoimmin saatavilla. Esimerkiksi pienen metsälammen hauki syö lammen valtalajia ahventa, kun taas virtavedessä elävät hauet syövät myös taimenia tai muita lohikaloja. Hauen kyky sopeutua ruokansa suhteen antaa sille suuren edun ravintokilpailussa, sekä miltei takaa hauelle ravintoketjun kärkisijan. Näiden seikkojen takia hauen saalisluettelo on laaja; se koostuu siitä mitä hauki kulloinkin sattuu saamaan eteensä, mutta miltei aina siihen kuuluu särki ja ahven. Hauki on toisinaan myös kannibaali, eikä se epäröi syödä pienempää lajitoveriaan.

Pienet hauet tarvitsevat ravintokalaa 5–10 kiloa kasvaakseen itse yhden kilon. Suurilla hauilla tämä suhde kuitenkin muuttuu ja on jopa 30 : 1, Toisin sanottuna kasvaakseen kilon ne tarvitsevat kolmekymmentä kiloa ravintokalaa. Vaikka luku kuulostaa suurelta, ei suurikaan hauki haittaa sen saaliskalojen populaatioita. Hauilla on tärkeä rooli vesistön hyvinvoinnin kannalta, rehevöitymisen hillitsijöinä: kun haukia on riittävästi, eivät särkikalakannat pääse runsastumaan liikaa. Useissa lähteissä on mainittu, että petokalojen osuuden vesistön koko kalakannasta tulisi olla noin 30–40 %:n luokkaa, jotta tasapaino säilyisi.

Hauki saalistaa vaanien yleensä vesikasvillisuuden seassa, isojen kivien, uppopuiden tai muiden suojassa. Isot, usean kilon hauet saalistavat myös selkävesillä, käyttäen sisävesillä ravintonaan vapaan veden parvikaloja kuten muikkua ja kuoretta, merialueella silakkaa. Tällöin hauki ui välivedessä usein varsin syvällä ja syöksyy saaliinsa kimppuun alhaalta, syvyyden hämärän turvaan luottaen. Kun potentiaalinen saaliskohde on havaittu, hauki alkaa liikkua hitaasti kohti saalistaan, kunnes saalis on iskuetäisyydellä. Tällöin hauki iskee räjähtävällä nopeudella saaliiseensa tavallisimmin sivulta päin, kääntää sen suussaan nieltävään asentoon ja syö saaliinsa. Varsinkin isokokoiset saaliskalansa hauki pyrkii nielemään pääpuoli edellä.

Merialueen kalastajat puhuvat usein "silakkahauesta", jolla tarkoitetaan silakkaparvia seurailevia, usein melko rotevan kokoisia haukia. Varmaa näyttöä näiden silakkaan erikoistuneiden haukien olemassaolosta ei ole kuitenkaan saatu. Ilmeisesti hauki on merelläkin vain opportunisti, eli suosii silakkaa mikäli sitä on saaliskaloista helpoimmin saatavilla.^[4]

[muokkaa] Hauen lisääntyminen ja vaellukset

Hauki saavuttaa kutukypsyyden noin 30–40 cm:n mittaisena, ollessaan noin 3–4-vuotias. Kutuaika on keväällä. Sisävesillä kutu käynnistyy heinikkoisilla tulvarannoilla heti niiden vapauduttua jäistä, normaalivuosina Keski-Suomen korkeudella toukokuun alkupuolella. Lapissa hauet ovat kuteneet myöhässä olevan kevään takia joinakin vuosina jopa jään alle. Mitä pienempi vesistö, sitä nopeammin haukien kutu on ohitse. Merialueella kutu käynnistyy veden lämpötilan noustessa kutulahdessa +7 °C:een. Mitä idemmäksi Suomenlahdella tai mitä pohjoisemmaksi Pohjanlahdella mennään, sitä myöhemmin keväällä kutu käynnistyy. Samaten, mitä lähempänä avomerta saaristossa ollaan, sitä hitaammin vesi lämpenee ja sitä myöhemmin kutukin alkaa. Hyvin ulkona sijaitsevilta kutupaikoilta on tavattu kutemattomia haukia vielä kesäkuussakin. Vesistöstä riippumatta ensimmäisenä kutevat pienemmät hauet, suuret hauet viimeisenä. Hauen mädin kuoriutuminen vaatii vedeltä lämpöä 120 päiväastetta. Jos vesi on siis esimerkiksi noin kymmenasteista, poikaset kuoriutuvat noin 12 päivän kuluttua kutuhetkestä. Poikaset ovat aluksi kiinni vesikasveissa ja siirtyvät sitten hieman syvempiin vesiin.^[5]

Hauet ovat paikkauskollisia kaloja – on sanottu, että suurin osa hauista elää koko elämänsä synnyinpaikkansa "näköpiirissä", usein vain kilometrin-parin säteellä siitä. Tutkimuksissa on myös havaittu, että koemielessä pyydetyt, eri paikkaan kuljetetut ja vapautetut hauet ovat hakeutuneet usein ja varsin nopeasti takaisin samoille paikoille, joista ne aluksi pyydettiin. Pidempiä vaelluksia hauki tekee vapaaehtoisesti lähinnä silloin, kun sopivia kutupaikkoja on alueella niukasti tarjolla. Erityisesti Pohjanlahdella hauet lisääntyvät usein mielellään rannikon tuntumassa sijaitsevilla järvillä ja lammilla, joista on puro- tms. yhteys mereen. Nämä sisävedet lämpenevät keväällä nopeasti ja ravinto- yms. olosuhteet ovat hauenpoikasten kannalta muutenkin otollisemmat kuin erityisesti pohjoisen merialueen melko karuilla rannoilla.^[4]

[muokkaa] Elinympäristöt

Hauen yleisyyden eräs syy on kalan vähäiset vaatimukset vesistön ja vedenlaadun suhteen. Hauki sietää hyvin rehevöitymistä ja melko hapantakin vettä, ja tulee toimeen seisovien vesien ohella myös varsin voimakkaastikin virtaavissa vesissä – joskin harvemmin se viihtyy lohikalojen tapaan aivan kiivaimmassa koskessa. Useissa pikkulammissa hauki ja ahven ovat vesistön ainoat kalalajit. Hauki on myös hyvä leviämään vesistöstä toiseen, uusille elinalueille esim. kevättulvien yhteydessä. Hauen lisääntymispotentiaali on myös varsin hyvä: jo muutama kuteva haukipari riittää pitämään vesistössä elinvoimaista haukikantaa yllä.^lähde?

Pienemmät hauet noin 3 kg:aan saakka viihtyvät vesikasvillisuuden, kivikoiden, uppopuiden tms. suojapaikkojen liepeillä, rantavyöhykkeellä, matalikoilla ja karikoilla, usein varsin matalassa 0,5–3 m:n vedessä. Kalan edelleen kasvaessa sen hapenottokyky ei kasva samassa suhteessa, joten kalan on hakeuduttava kesän kynnyksellä, vesien lämmetessä pois matalasta syvemmälle, viileämmän ja hapekkaamman veden alueelle. Hauen optimi- eli ihannelämpötila vaihtelee kalan koon mukaan, ollen keskimäärin +14 °C. Kauttaaltaan matalien järvien ja lampien vesi saattaa lämmetä kesällä pitkälti yli +20 °C:seen, jolloin hauen kasvu saattaa tyrehtyä tilapäisesti jopa kokonaan. Mikäli kala ei löydä kesäisin mistään riittävän viileää vettä, se voi varsin huonosti eikä ehkä kasva elämänsä aikana kovin suureksi.^lähde?

[muokkaa] Hauen kalastus ja käyttö ruokakalana

Haukea pyydetään pääasiassa verkoilla, katiskoilla, vieheillä, täkyillä ja iskukoukuilla. Myös rysäpyynti ja tuulastus voivat tuottaa hyvän haukisaaliin.

Suomessa hauki on suosittu ruokakala, vaikkakin vähärasvaisena kalana joidenkin mielestä hiukan mauton verrattuna vaikkapa rasvaisempiin lohikaloihin. Monin paikoin haukea ei pidetä ruokakalana lainkaan, mutta muun muassa Saksassa ja Suomessa sitä syödään yleisesti. Ranskalainen keittiö arvostaa haukea suuresti ruokakalana, siksi hauki on Ranskassa kalliimpaa kuin esimerkiksi lohi.^[6] Suurten, yli 5 kg:n haukien runsaampi käyttö ihmisravintona ei ole kovin suositeltavaa, sillä ne voivat sisältää haitallisia määriä raskasmetalleja, joita kertyy lajina pitkäikäisen hauen elimistöön sen ravinnosta – hauki on vesistössä usein ravintopyramidin huipulla.^[7] Vastoin yleistä käsitystä suuren hauen liha ei kuitenkaan välttämättä maistu puisevalta, sillä hauenkin lihan perusmaku ja -laatu riippuu kalan käyttämästä ravinnosta. Esimerkiksi merialueella silakkaa ja sisävesillä muikkua pääasiallisena ravintonaan käyttäviä haukia pidetään suurikokoisinakin varsin maukkaina. Vastaavasti, karun suolammen haukien ravinto saattaa koostua osittain jopa sammakoista ja vesimyyristä; tällöin pienikin hauki saattaa maistua vähemmän houkuttelevalta.^lähde?

Haukea ruokakalaksi käsiteltäessä tulisi huolehtia siitä, että kalan liha ei missään vaiheessa joudu tekemisiin kalan liman kanssa.^[8] Näin vältytään siltä, että lihaan tulisi limasta kitkerää sivumakua. Tämän takia esimerkiksi kalaa fileoitaessa leikkuulauta olisi hyvä huuhtoa ensimmäisen fileen irrottamisen jälkeen, ennen toisen fileen irrottamista eli kalan kääntämistä alustalla ympäri, lihapuoli alustaa vasten. Mikäli kala perataan jo vesillä pilaantumisen ehkäisemiseksi ja sitä joudutaan paremman puutteessa säilyttämään muovikassissa, on aina riskinä että kalan limaa pääsee avatun kalan sisään. Viileällä säällä perkaaminen kannattaneekin jättää suoritettavaksi vasta kalastuksen päätyttyä, kenties vasta kotioloissa.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Ranier Froese ja Daniel Pauly (toim.): Esox lucius (peilipalvelin) FishBase. (englanniksi)
• Suomen Haukiseura
• Haukiklubi ry