Blue Öyster Cult
Wikipedia
| Blue Öyster Cult (1967– ) |
||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Blue Öyster Cultin alkuperäiskolmikko Bloom, Lanier ja Roeser vuonna 2006 |
||||||||||||||
| Tiedot | ||||||||||||||
| Tyylisuunta: | rock | |||||||||||||
| Tyylilaji: | Psykedeelinen rock Progressiivinen rock Hard rock Proto-metal |
|||||||||||||
| Kotipaikka: | Yhdysvallat | |||||||||||||
| Laulukieli: | englanti | |||||||||||||
| Sivusto: | blueoystercult.com | |||||||||||||
| Jäsenet | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Blue Öyster Cult (josta käytetään myös lyhennystä BÖC) on yhdysvaltalainen rockyhtye, jonka musiikki luokitellaan yleensä heavy metaliksi tai hard rockiksi. Yhtyeen musiikkia on kutsuttu myös "ajattelevan ihmisen metalliksi". Yhtye itse on todennut heavy metal -maineensa olevan enemmän imagollinen kuin musiikillinen asia.
Blue Öyster Cultin tunnetuin kappale on vuoden 1976 single "(Don't Fear) The Reaper" albumilta Agents of Fortune. Suomalainen H.I.M. ja useat muutkin yhtyeet ovat julkaisseet siitä cover-version. Se on mukana myös Stephen Kingin Tukikohta-televisiosarjassa, elokuvassa Halloween – naamioiden yö sekä tietokone- ja video -peli Preyssä.
[muokkaa] Historia
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä tai viitteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
[muokkaa] Alkuajat – Soft White Underbelly ja Stalk Forrest Group (1967–1970)
Ensimmäinen versio yhtyeestä perustettiin New Yorkissa vuonna 1967, jolloin koulukaverit Donald Roeser (kitara) ja Albert Bouchard (rummut) päättivät perustaa yhdessä yhtyeen. Heidän lisäksi yhtyeeseen kuuluivat kitaristi-kosketinsoittaja Allen Lanier, basisti Andrew Winters ja kosketinsoittaja John Wiesenthal, joka kuitenkin jättäytyi pian pois yhtyeestä. Roeser oli tutustunut musiikkijournalisti Sandy Pearlmaniin, joka kollegansa Richard Meltzerin kanssa alkoi manageroida yhtyettä. Nimeksi yhtyeelle annettiin Soft White Underbelly. Vakituiseksi laulajaksi tuli hieman myöhemmin Les Braunstein. Yhtye ihaili The Doorsia ja otti vaikutteita heidän musiikistaan. Elektra-yhtiö kiinnostui yhtyeestä ja he pääsivätkin piakkoin levyttämään ensimmäistä albumiaan. Se jäi kuitenkin vain yritykseksi Les Braunsteinin lähdettyä yhtyeestä kesken levytysten. Uudeksi laulajaksi valittiin yhtyeen roudarina toiminut Eric Bloom, joka laulutaitonsa lisäksi osasi soittaa myös kitaraa. Vuoden 1970 alussa Bloom, Roeser, Bouchard, Lanier ja Winters lähtivät Kaliforniaan levyttämään uudelleen albumia. Yhtyeen nimi oli vaihtunut Stalk Forrest Groupiksi. Näihin aikoihin Pearlman kehitteli yhtyeen jäsenille taiteilijanimet, joista kuitenkin vain Donald Roeserin Buck Dharma -nimi jäi elämään. Albumi jäi kuitenkin jälleen julkaisematta. Tällä kertaa syyksi nousi Pearlmanin ja Elektra-yhtiön riita levyn julkaisuajankohdasta. Tämän jälkeen Andy Winters jätti yhtyeen. Rhino-yhtiö on julkaissut nauhat vuonna 2001.
[muokkaa] Nimeksi Blue Öyster Cult ja 1970-luvun alkupuolisko (1970–1975)
Jäljelle jäänyt nelikko päätti jatkaa ja uudeksi basistiksi tuli Albert Bouchardin veli Joe Bouchard. Nimi vaihtui jälleen ja tällä kertaa pysyvästi Blue Öyster Cultiksi. O-kirjain vaihdettiin Ö-kirjaimeksi Allen Lanierin ehdotuksesta. Ö esiintyy myös joissain yhtyeen levyjen nimessä O:n tilalla. Yhtye keikkaili ahkerasti New Yorkin alueella ja teki demon, josta Columbia-yhtiö kiinnostui. Tuottaja Murray Krugman etsiskeli Black Sabbath -tyyppistä heavy metal -yhtyettä ja hän näki Blue Öyster Cultissa nämä mahdollisuudet. Heidän musiikkinsa oli ajan hengen mukaisesti muuttunut raskaampaan suuntaan. Myös yhtyeen imagoon kuuluivat genren tunnusmerkit, nahka- ja niittivaatteet, joita eteenkin Eric Bloom käytti esiintymisasuissaan.
Nimi Blue Oyster Cult tuli manageri Sandy Pearlmanin 1960-luvulla kirjoittamasta Imaginos-runosta. Ö-pisteet tulivat myöhemmin suosituiksi heavy metal-piireissä ja niitä käyttivät nimissään monet yhtyeet (esim. Mötley Crue ja Motörhead). Yhtyeen ristin ja koukun yhdistelmältä näyttävä symboli tuli kreikkalaisesta mytologiasta ja se on Kronoksen, titaaneista suurimman, symboli. Symboli löytyy yhtyeen kaikkien albumien kansista.
Ensimmäinen albumi Blue Öyster Cult julkaistiin 1972. Sen kappaleet käsittelivät erilaisia, varsin mystisiäkin teemoja. Sanoittajina toimivat lähinnä Sandy Pearlman ja Albert Bouchard Donald Roeserin keskittyessä enimmäkseen sävellyksiin. Seuraava levy Tyranny and Mutation julkaistiin seuraavana vuonna ja se vahvisti entisestään yhtyeen mainetta Amerikan ainoana heavy metal -yhtyeenä. Myös maine hurjana live-yhtyeenä alkoi kiiriä läpi mantereen. Vuonna 1974 julkaistu Secret Treaties käsitteli nimensä mukaisesti salatieteitä ja yhtye alkoi saada suosiota Euroopassakin. Isossa-Britanniassa albumi valittiin vuoden albumiksi eräässä musiikkilehdessä ja Yhdysvalloissa se nousi Top 50:een. Albumilla on monia myöhemmin klassikoiksi muodostuneita kappaleita kuten "Career Of Evil", "The Subhuman", "Dominance And Submission", "ME 262" ja "Astronomy". Seuraavana vuonna yhtye julkaisi ensimmäisen live-albuminsa On Your Feet or on Your Knees, jota monet pitävät nykyään eräänä parhaista live-albumeista.
[muokkaa] Kaupallinen läpilyönti ja taantuminen (1976–1979)
Vuonna 1976 yhtye julkaisi singlenä Donald Roeserin sävellyksen "(Don’t Fear) The Reaper". Siitä muodostui suuri hitti ja sitä seurannut albumi Agents Of Fortune myi platinaan oikeuttaneen määrän. Albumi yhdistelee onnistuneesti AOR-vaikutteita ja yhtyeen heavy metal -soundia. Albumilla vierailee yhdessä kappaleessa Allen Lanierin silloinen tyttöystävä, laulaja Patti Smith. Blue Öyster Cult oli nyt suuri nimi ja se keikkaili suurilla areenoilla ja teki pitkiä kiertueita. Seuraava albumi Spectres julkaistiin loppuvuodesta 1977. Yhtye oli vienyt musiikkia entistä enemmän Amerikassa suositun AOR-musiikin suuntaan monien fanien pettymykseksi. Levyllä on kuitenkin eräs yhtyeen suosituimmista kappaleista, "Godzilla". Albumi myi kultalevyyn oikeuttaneen määrän. Vuonna 1978 pitkien kiertueiden jälkeen julkaistiin jälleen live-albumi. Some Enchanted Evening poikkesi sen aikaisten live-albumien tyylistä olematta tupla-LP. Sen seitsemästä kappaleesta kaksi oli cover-kappaleita. Some Enchanted Evening myi lopulta platinaa. Vuonna 1979 julkaistiin seuraava studioalbumi Mirrors. Yhtye oli ottanut ensimmäisen kerran tuottajan lähipiirinsä ulkopuolelta (Sandy Pearlman kumppaneineen oli tuottanut aiemmat albumit). Kyseessä oli Tom Werman, joka oli tuottanut suuria nimiä kuten Ted Nugent ja Cheap Trick. Ratkaisu osoittautui epäonnistuneeksi, sillä yhtyeen mukaan Werman yritti viedä yhtyettä aivan eri suuntaan musiikillisesti kuin he itse halusivat. Levyä onkin sanottu jopa yhtyeen heikoimmaksi albumiksi, lähinnä johtuen entistä kevyemmästä linjasta. Yhtye oli albumin heikosta menestyksestä huolimatta edelleen suosittu live-yhtye ja konserteissa riitti yleisöä.
[muokkaa] Heavy metalia ja miehistönvaihdoksia (1980–1985)
Epäonnistuneen Mirrors-albumin jälkeen yhtye päätti hylätä kevyen kaupallisen linjan ja palata perusasioihin eli raskaamman rokin pariin. Tuottajaksi tulevalle Cultösaurus Erectus -albumille otettiin mm. Deep Purplea, Rainbow'ta ja Black Sabbathia tuottanut Martin Birch. Albumi otettiin hyvin vastaan varsinkin Euroopassa, jossa vallitsi NWOBHM (New Wave Of British Heavy Metal) -buumi. Samana vuonna 1980 Black Sabbath ja Blue Öyster Cult tekivät suuren yhteisen Amerikan kiertueen (Black’N’Blue). Molempia yhtyeitä manageroi tuolloin Sandy Pearlman. Vuonna 1981 Blue Öyster Cultia pyydettiin säveltämään musiikki tieteisanimaatioelokuvaan "Heavy Metal". Vaikka lopulta elokuvassa olikin vain yksi BÖC-kappale, niin monet Fire of Unknown Origin -albumin (1981) kappaleiden sanoitukset liittyvät elokuvaan. Levyltä nousi esiin myös Top 40 -hitti "Burnin’ For You". Ylipäätänsä BÖC:n musiikki oli tällä levyllä progressiiviseen musiikkiin suuntautunut ja hienostuneempi. 1980-luvun BÖC muuttuikin aikansa elektronisen musiikin virtauksia myötäileväksi. Albumia seuranneella kiertueella rumpali Albert Bouchard ja muu yhtye riitaantuivat ja Bouchard lähti kävelemään. Syyksi sanottiin musiikilliset erimielisyydet.
Bouchard oli monta vuotta suostutellut yhtyettä levyttämään hänen ja Sandy Pearlman ideoimaa Imaginos-albumia, jossa teemana olisi ihmiskunnan kehitys aina monen sadan vuoden takaa tähän päivään asti. Muu yhtye ei ollut kiinnostunut projektista ja Bouchard alkoikin toteuttaa sitä yksin erottuaan yhtyeestä. Bouchardin tilalle uudeksi rumpaliksi tuli yhtyeen kiertuemanageri Rick Downey. Vuonna 1982 julkaistiin kolmas livealbumi, Extraterrestrial Live. Nauhoitukset oli tehty vuosina 1980–1981. Yhtye meni seuraavana vuonna studioon ja tuloksena oli albumi The Revölution By Night. Tuottajana oli tällä kertaa Bruce Fairbairn ja levyllä käytettiin paljon syntetisaattoreita sekä ulkopuolisia säveltäjiä. Yleisön mielestä yhtye oli jälleen mennyt liikaa kaupallisuuden puolelle ja albumia pidettiin liian kevyenä parin edellisen albumin hard rock -suuntaukseen verrattuna. Vaikean kiertueen päätteeksi vuonna 1985 rumpali Rick Downey erosi yhtyeestä vedoten olevansa syrjäytetty yhtyeen toiminnasta ja myös kosketinsoittaja Allen Lanier erosi, koska ei pitänyt siitä, että yhtye tulisi käyttämään ulkopuolisia säveltäjiä myös tulevalla albumilla.
[muokkaa] Lisää miehistönvaihdoksia ja teemalevy (1985–1988)
Uusiksi jäseniksi Lanierin ja Downeyn tilalle valittiin tuntemattomat Jimmy Wilcox rumpuihin ja Tommy Zvoncheck kosketinsoittimiin. Kriitikot lähes tyrmäsivät tammikuussa 1986 julkaistun Club Ninja -albumin eikä yleisökään sitä pahemmin ostanut. Albumin tiimoilta tehdyn kiertueen jälkeen yhtye käytännöllisesti katsoen hajosi. Basisti Joe Bouchard oli lähtenyt jo kesken kiertuetta. Tauko jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä yhtye sai houkuttelevan tarjouksen Euroopan kiertueesta 1987 ja myös Allen Lanier palasi yhtyeeseen Roeserin ja Bloomin rinnalle. Basistiksi tuli Jon Rogers ja rumpaliksi Ron Riddle. Tällä välin entinen rumpali Albert Bouchard oli ahkeroinut Imaginos-projektin parissa, mutta levy-yhtiö oli sitä mieltä, että albumi pitäisi julkaista Blue Öyster Cultin albumina. Albert Bouchard suostui tähän ja toivoi, että alkuperäinen kokoonpano voisi palata yhteen ja viimeistellä albumin. Vaikka alkuperäinen kokoonpano mainitaankin levyn kannessa, eivät he loppujen lopuksi soita monellakaan kappaleella. Levyllä käytettiin paljon studiomuusikoita ja Sandy Pearlman teki omia ratkaisuja Bouchardin tietämättä tämän johtaen ilmiriitaan. Lisäksi Bouchard pettyi yhtyeen halutessa jatkaa sen hetkisellä kokoonpanolla eikä palata vanhaan kokoonpanoon. Huolimatta hyvistä arvosteluista Imaginos myi surkeasti ollen yhtyeen viimeinen albumi Columbia-levymerkillä.
[muokkaa] "On Tour Forever" (1989–)
Vuodesta 1989 eteenpäin yhtye on ollut matalalla profiililla Eric Bloomin sanoin "On Tour Forever" (kiertueella ikuisesti). Esiintymislavat ovat vaihtuneet pienemmiksi, mutta kysyntää yhtyeellä riittää edelleen. Levytyspuolella on ollut hiljaisempi tahti. Vuonna 1992 yhtye julkaisi soundtrack-albumin Bad Channels, joka sisältää musiikkia samannimisestä elokuvasta. Pari vuotta myöhemmin julkaistiin Cult Classic -albumi, jolla yhtye levytti uusiksi vanhoja hittejään. Varsinaisia studiolevyjä yhtye on julkaissut kaksi. Heaven Förbid julkaistiin 1998 ja Curse Of The Hidden Mirror 2001. Lisäksi yhtye on julkaissut livealbumin A Long Day's Night 2002. Kokoonpanona näillä kolmella viimeisimmällä julkaisulla on ollut Eric Bloom, Donald Roeser, Allen Lanier sekä Danny Miranda (basso) ja Bobby Rondinelli (rummut). Levyt ovat saaneet hyvän vastaanoton niin kriitikoiden kuin fanienkin keskuudessa. Vuonna 2004 Rondinelli ja Miranda lähtivät yhtyeestä ja uusiksi jäseniksi heidän tilalle valittiin Richie Castellano (basso) ja Jules Radino (rummut). Vuonna 2007 monista yhtyeistä tuttu ja nykyisin Dion basistina toimiva Rudy Sarzo liittyi Blue Öyster Cultiin basistiksi Ronnie James Dion Heaven and Hell-projektin ajaksi. Richie Castellano siirtyi kitaristiksi ja kosketinsoittajaksi täksi aikaa.
Alkuperäinen rumpali Albert Bouchard on viimeiset vuodet luotsannut The Brain Surgeons -yhtyettään. Hänen veljensä, alkuperäinen basisti Joe Bouchard on musisoinut mm. Alice Cooperin yhtyeessä soittaneiden Neal Smithin ja Dennis Dunawayn kanssa. Bouchardin veljekset ovat myös soittaneet yhdessä nimellä The X-Brothers. Managerina ja tuottajana toiminut Sandy Pearlman ei ole 1980-luvun jälkeen ollut enää tekemisissä yhtyeen kanssa.
BÖC:in katalogia alettiin julkaista remasteroituna vuonna 2001. Neljä ensimmäistä studioalbumia julkaistiin bonus-kappalein varustettuna ja sarja jatkui helmikuussa 2007 albumeilla Spectres ja Some Enchanted Evening.
[muokkaa] Yhtyeen kokoonpano (vuodesta 1970 lähtien)
[muokkaa] Nykyinen
- Eric Bloom – laulu, kitara (1970–)
- Donald "Buck Dharma" Roeser – kitara, laulu (1970–)
- Allen Lanier – koskettimet, kitara (1970–1985, 1987–)
- Richie Castellano – basso, laulu, kitara, kosketinsoittimet (2004–)
- Jules Radino – rummut (2004–)
- Rudy Sarzo – basso (2007)
[muokkaa] Alkuperäinen
- Eric Bloom – laulu, kitara
- Donald "Buck Dharma" Roeser – kitara, laulu
- Allen Lanier – koskettimet, kitara
- Joe Bouchard – basso, laulu (1970–1986)
- Albert Bouchard – rummut, laulu (1970–1981)
[muokkaa] Muita yhtyeessä soittaneita
- Rick Downey – rummut (1981–1985)
- Jimmy Wilcox – rummut (1985–1986)
- Tommy Zvonchenk – kosketinsoittimet (1985–1986)
- Jon Rogers – basso (1986–1995)
- Ron Riddle – rummut (1987–1991)
- Chuck Burgi – rummut (1991–1995, 1996–1997 sekä väliaikaisesti 1999)
- John Miceli – rummut (väliaikaisesti vuosina 1992, 1996 ja 1997)
- Greg Smith – basso (1995)
- Danny Miranda – basso (1995–2004)
- John O'Reilly – rummut (1996–1997)
- Bobby Rondinelli – rummut (1997–2004)
- Kasim Sulton – kitara, kosketinsoittimet (väliaikaisesti 1998–1999)
- Al Pitrelli – kitara, kosketinsoittimet (väliaikaisesti 1999)
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] Varsinaiset albumit
- Blue Öyster Cult – tammikuu 1972
- Tyranny and Mutation – helmikuu 1973
- Secret Treaties – huhtikuu 1974 (myynyt kultaa)
- On Your Feet or on Your Knees (live) – maaliskuu 1975 (myynyt kultaa)
- Agents of Fortune – kesäkuu 1976 (myynyt platinaa)
- Spectres – marraskuu 1977 (myynyt kultaa)
- Some Enchanted Evening (live) – syyskuu 1978 (myynyt platinaa)
- Mirrors – heinäkuu 1979
- Cultösaurus Erectus – heinäkuu 1980
- Fire Of Unknown Origin – heinäkuu 1981 (myynyt kultaa)
- Extraterrestrial Live (live) – toukokuu 1982
- The Revölution By Night – marraskuu 1983
- Club Ninja – tammikuu 1986
- Imaginos – elokuu 1988
- Heaven Förbid – maaliskuu 1998
- Curse of the Hidden Mirror – kesäkuu 2001
- A Long Day's Night (live) – syyskuu 2002 (myös samanniminen DVD)
[muokkaa] Muita julkaisuja
- Flat Out – 1982 (Donald Roeserin sooloalbumi)
- Live 1976 – 1991 (julkaistu myös videona)
- Bad Channels – 1992 (elokuvasoundtrack)
- Summerdaze – 1997 (BÖC mukana kolmen kappaleen verran, muita artisteja John Kay And Steppenwolf, Pat Travers ja Foghat)
- St. Cecilia: The Elektra Recordings – 2001 (nauhoitettu vuonna 1970 Stalk Forrest Group-nimen alla)
- The Brain Surgeons & Friends: To Helen With Love – 2001 (tribuutti muusikko Helen Wheelsille joka sävelsi monia BÖC-kappaleita)
- God Save The Blue Öyster Cult From Themselves – 2001 (promo-cd jolla promotoidaan BÖC-albumien uudelleenjulkaisua)
[muokkaa] Kokoelmia
- (Don't Fear) The Reaper (1972–1979) – 1989 CBS
- Career Of Evil – The Metal Years (1974–1986) – 1990 CBS
- On Flame With Rock And Roll (1972–1978) – 1990 CBS
- Cult Classic – 1994 Herald/Fragile/Caroline Records (BÖC-klassikoiden uudelleenäänitettyjä versioita)
- Workshop Of The Telescopes (1972–1986) – 1995 Sony/CBS
- Revisited (1972–1979) – 1996 Sony
- On Flame With Rock And Roll (1972–1981) – 1997 KRB/Sony
- Don't Fear The Reaper (1972–1983) – 1997 Sony
- Super Hits (1972–1981) – 1998 Sony
- Don't Fear The Reaper – The Best Of Blue Öyster Cult (1972–1983) – 2000 Sony
