ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Kesäolympialaiset 1952 – Wikipedia

Kesäolympialaiset 1952

Wikipedia

XV Olympialaiset 1952

Isäntäkaupunki Helsinki, Suomi
Osanottajamaita 69
Osallistujat 4 955
(4 436 miestä, 519 naista)
Lajeja ohjelmassa 149 (17 eri urheilumuotoa)
Avajaiset 19. heinäkuuta 1952
Päättäjäiset 3. elokuuta 1952
Kisojen avaaja Juho Kusti Paasikivi
Urheilijoiden vala Heikki Savolainen
Tuomareiden vala ei ohjelmassa
Olympiatulen sytyttäjä Paavo Nurmi ja
Hannes Kolehmainen
Olympiastadion Helsingin Olympiastadion

Vuoden 1952 kesäolympialaiset (19. heinäkuuta 1952 – 3. elokuuta 1952) olivat järjestyksessä 15. nykyaikaiset olympialaiset. Ne olivat ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat Suomen isännöimät olympialaiset ja yksi eniten huomiota saaneista Suomessa koskaan järjestetyistä tapahtumista.

Helsinki oli alkujaan saanut hoidettavakseen vuoden 1940 kesäolympialaiset, jotka kuitenkin peruutettiin toisen maailmansodan takia. Lopulta Helsingille myönnettiin sodan jälkeen vuoden 1952 kesäolympialaisten järjestäminen. Kisojen avajaiset olivat 19. heinäkuuta, ja Paavo Nurmi sytytti olympiatulen.

Kisoihin osallistui 4 955 urheilijaa, joista naisia oli 519. Kisoihin osallistui 69 maata, ja yhteensä 43 maata pääsi mitaleilla 149 lajissa. Yhdysvallat oli parhaiten menestynyt osanottajamaa. Toiseksi suurimman mitalisaaliin sai ensimmäistä kertaa kisoihin osallistunut Neuvostoliitto. Isäntämaa Suomi oli mitalitilaston kahdeksas.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Kisojen tausta ja valmistelu

[muokkaa] Hakuprosessi

Vuoden 1912 olympiakisojen suomalaismenestyksen innoittamana täkäläiset urheilunystävät alkoivat herätellä ajatusta omista olympiakisoista: esimerkiksi Erik von Frenckell esitti 12. syyskuuta 1915 Helsingin Pallokentän avajaisissa julkisesti unelmansa suomalaisista olympiakisoista.

Olympiamenestyksen jatkuessa 1920-luvulla innostus omiin olympialaisiin kasvoi. Porvarillisten liikuntajärjestöjen, Työväen Urheiluliiton ja Helsingin kaupungin perustama Stadion-säätiö vuonna 1927 stadionin saamiseksi Helsinkiin herätti haaveen lopullisesti. Samana vuonna Suomen edustajana Kansainvälisessä olympiakomiteassa toiminut Ernst Edvard Krogius ilmoitti KOK:lle Suomen halukkuuden kisäisännäksi.[1]

Vuonna 1930 ryhdyttiin valmistelemaan vuoden 1936 kisojen hakemista, jota vauhditti Olympiastadionin käynnistynyt suunnitteluprojekti. Helsinki hävisi kisaisännyyden Berliinille jääden äänestyksessä vaille ääniä, mutta ilmoittautui kuitenkin välittömästi ehdokkaaksi vuoden 1940 kisoihin.[1]. Japanin-Kiinan sodan puhjettua 1937 Tokio ilmoitti seuraavana vuonna luopuvansa Olympiakisojen järjestämisestä ja neljä päivää myöhemmin KOK (Kansainvälinen olympiakomitea) tarjosi kisoja Helsingille, joka suostui ottamaan tehtävän hoidettavakseen, vaikka kisavalmisteluihin jäi vain vähän aikaa.[2]

Saksa hyökkäsi Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja veti koko Euroopan mukanaan sotaan. Olympiakisojen suomalainen järjestelytoimikunta jatkoi kuitenkin kisoihin valmistautumista optimistisesti tulevaisuuteen luottaen. Marraskuun 30. päivänä alkanut sota Neuvostoliittoa vastaan kuitenkin pysäytti toiminnan. Järjestelytoimikunta päätti luopua kisojen järjestämisestä 20. maaliskuuta 1940 maailmalla vallinneiden sotatoimien vuoksi ja Suomen Olympiakomitean kokouksessa 20. huhtikuuta 1940 Suomen ensimmäiset olympiakisat ilmoitettiin virallisesti peruutetuiksi.[2]

Toisen maailmansodan päätyttyä Lontoo sai järjestettäväkseen vuoden 1948 olympialaiset, kun kaupungille oli alun perin myönnetty sodan vuoksi peruuntuneet vuoden 1944 kisat. Helsinki jatkoi sitkeästi yritystä saada kisat järjestettäväkseen ja ilmoittautui hakijaehdokkaaksi seuraaviin, eli vuoden 1952 kisoihin. KOK:n Tukholmassa 21. kesäkuuta 1947 pitämässä kongressissa Helsinki valittiin XV olympiakisojen isäntäkaupungiksi, Alankomaiden Amsterdamin sekä Yhdysvaltalaisten Los Angelesin, Minneapolisin, Detroitin, Chicagon ja Philadelphian hävitessä kilpailun.[3] Helsingin valtteina olivat muun muassa varsin valmiit kilpailujen suorituspaikat, jotka olivat valmistuneet jo vuoden 1940 kisoja silmällä pitäen. Syyskuun 8. päivänä 1947 perustettiin XV olympiakisojen järjestelytoimikunta, joka otti hoitaakseen kisojen järjestämisen. Toimikunnan puheenjohtajaksi tuli kaupunginjohtaja Erik von Frenckell, joka oli KOK:n jäsen ja yksi merkittävimmistä vaikuttajista Helsingin olympiahankkeen takana.

[muokkaa] Poliittinen tilanne

Poliittinen ilmapiiri oli Helsingin olympialaisia järjestettäessä jännittynyt. KOK:n pitäessä kokoustaan Wienissä vuonna 1951 asialistalla oli monta vaikeaa aihetta. Kylmä sota aiheutti vaikeuksia. Lisäksi piti käsitellä Israelin ja arabimaiden välinen tilanne, kahtiajakautuneen Saksan mahdollinen osallistuminen yhtenä joukkueena sekä Kiinan kansantasavallan ja Kiinan tasavallan (eli Taiwanin) tilanne.[4]

Lontoon olympialaisista neljä vuotta aiemmin puuttuivat vielä toisen maailmansodan häviäjävaltiot Saksa ja Japani. Italia oli saanut jo tuolloin osallistumisoikeuden. Israel ei päässyt vielä Lontooseen, sillä se olisi tarkoittanut arabivaltioiden poisjääntiä. Helsinkiin sai kutsun kuitenkin myös Lontoosta poisjätetyt valtiot.[5]

Kylmä sota vaikutti sekä Yhdysvaltojen että Neuvostoliiton osallistumiseen kisoihin. Yhdysvaltojen osallistuminen kisoihin ratkesi vasta, kun maa oli saanut Suomen-lähetystöltään arvion Suomen poliittisesta tilanteesta. Neuvostoliitto hyväksyttiin KOK:n jäseneksi vuonna toukokuussa 1951 ja saman vuoden joulukussa maa hyväksyi kisakutsun, sillä maan urheilijat olivat mitalikunnossa.[6] Vaikka Neuvostoliiton johto oli pitänyt aiemmin kisoja porvarillisena tapahtumana, niin maan johdossa käsitettiin ennen Helsingin kisoja olympialaisten propaganda-arvo[7]. Neuvostoliittossa käytettiinkin miljardeja ruplia urheilijoiden valmentamiseen pelkästään yhden vuoden aikana[8]. Neuvostoliitto suunnitteli, että se lennättäisi urheilijansa joka päivä Leningradin ja Helsingin väliä. Toisena vaihtoehtona oli, että neuvostoliittolaisurheilijat majoittuisivat Porkkalanniemen varuskuntaan. Suomesta vaadittiin kuitenkin, että kaikki kilpailijat olisivat majoittuneena kisakylään. Kompromissiratkaisuna itäblokin urheilijoille perustettiin toinen kisakylä Espoon Otaniemeen.[9]

Toisen maailmansodan takia oltiin jouduttu peruuttamaan vuoden 1940 olympialaiset. Vuoden 1952 kisojakin uhkasi maailman sotatilanne. Korean sota oli alkanut vuonna 1950 ja tämä aiheutti huolta myös järjestelytoimikunnassa. Von Frenckellin ehdotuksesta järjestelytoimikunta päätyi ottamaan Lloyd'silta vakuutuksen sodan varalta.[10]

[muokkaa] Rakennustyöt

Olympiastadionin torni
Olympiastadionin torni

Kilpailujen suorituspaikoista suurin osa oli jo vuoden 1940 väliin jääneiden olympiakisojen peruja, mutta joitakin laajennus- ja uudistustöitä jouduttiin tekemään, mm. rakentamaan lisäkatsomot olympia- ja uimastadionille[11]. Kisavieraiden majoitusta varten rakennettiin Käpylän Koskelantien eteläpuolelle Kisakylä-niminen asuntoalue. Läheinen vuoden 1940 olympialaisia varten rakennettu alue oli jo tuolloin helsinkiläisten asuintaloina.[12] Juuri avajaisten alla saatiin vielä asuinalueen taakse Kumpulan maauimala valmiiksi kisavieraiden käyttöön. Naiset saivat oman kisakylänsä vasta valmistuneesta Meilahden Sairaanhoitajataropistosta[13]. Neuvostoliiton johtaman itäblokin urheilijat majoittuivat Otaniemen Teekkarikylään[12]. Suomen joukkue asusti Santahaminan Maasotakoulun (sittemmin Kadettikoulu, nyk. Maanpuolustuskorkeakoulu) tiloissa[14].

Helsingin kaupunki laittoi kaupunkia samanaikaisesti kisakuntoon rakentamalla uuden lentokentän Seutulaan (nyk. Helsinki-Vantaa)[15], Olympialaiturin Eteläsatamaan[16] ja vetämällä kymmeniä kilometrejä asfalttia tienpintaan. Myös kaupungin ensimmäiset liikennevalot nousivat Aleksanterinkadun ja Mikonkadun risteykseen lokakuussa 1951[17]. Kisavieraiden tarpeisiin valmistuivat mm. Palace- ja Vaakuna-hotellit. Kaupungin kuitenkin melko pienen hotellimäärän lisäksi rakennettiin turisteille telttakyliä mm. Lauttasaareen ja Seurasaareen.[18] Lopulta majoitusvalmistelut osoittautuivat kuitenkin huomattavan ylimitoitetuiksi, esimerkiksi Lauttasaaren 6 000-paikkaisen telttakylän täyttöaste jäi parhaimmillaankin vain vaivaiseen kahdeksaan prosenttiin.

[muokkaa] Olympiatuli

Olympiatuli kuljetettiin maitse Olympiasta Ateenaan, josta matka jatkui lentäen Saarin olympiakomitean lahjoittamassa kaivosmiehen lampussa säilöttynä ja SAS-yhtiön kuljettamana Tanskan Aalborgiin. Lamppua ympäröineen lasisen suojakuoren oli suunnitellut taiteilija Sakari Tohka.[19] Itse olympiasoihdun sunnittelija oli taiteilija Aukusti Tuhka[20].

Tanskasta soihtuviesti jatkui juosten, pyöräillen, ratsastaen, soutaen ja meloen Kööpenhaminaan, josta se jatkoi lautalla Ruotsiin Malmöön. Ruotsin halki soihdun matka kulki 700 viestinviejän voimin Haaparantaan, josta se jatkoi Suomen puolelle Tornioon. Suomen ja Ruotsin rajasillalla soihdun otti vastaan Ville Pörhölä, joka saattoi sen Tornion urheilukentälle.[19] Torniossa Kreikasta lähteeneeseen olympiasoihtuun yhdistettiin Pallastunturilla 6. heinäkuuta 1952 sytytetty keskiyön auringon tuli. Todellisuudessa Pallastunturin tuli sytettiin kaasulla, sillä heinäkuinen yö oli tuolloin pilvinen, eikä aurinkoa ollut mahdollisuutta käyttää sytyttäjänä.[21] Torniosta soihtu matkasi läpi Suomen Helsinkiin. Sitä kuljetti matkalla yli 1 200 henkilöä.[22]

Alun perin pyrkimyksenä oli ollut kuljettaa tuli Helsinkiin Neuvostoliiton kautta, mutta asiaa ei saatu diplomaattiteitä pitkin järjestettyä määräaikaan mennessä.[19] Matkaa taittui 25. kesäkuuta alkaneella ja 19. heinäkuuta 1952 päättyneellä matkalla yhteensä 7 870 kilometriä (josta 3 125 km lentäen). Varsinainen olympiatuli sytytettiin Helsingin Olympiastadionille, ja sen lisäksi tuli paloi myös Hämeenlinnassa kiinteässä, ja muilla paikkakunnilla siirrettävässä muodossa.

Olympiatulen reitti:

[muokkaa] Avajaiset

Paavo Nurmi sytyttämässä olympiatulta
Paavo Nurmi sytyttämässä olympiatulta

Helsingin olympialaiset avajaiset järjestettiin 19. heinäkuuta. Vaikka sää oli sateinen ja kolea eikä Olympistadioniolla katosta kuin pääkatsomon päälle, stadion oli täynnä ja 70 435 ihmistä seurasi avajaisia paikanpäällä.[23] Avajaismarssilla oli ennätykselliset 5 469 henkilöä 67 maasta[24]. Marssin jälkeen maat olivat järjestäytyneet keskusnurmelle ja järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Erik von Frenckell lausui tervetuliaissanat suomeksi, ruotsiksi, ranskaksi ja englanniksi. Presidentti Juho Kusti Paasikivi julisti tervetuliaistoivotusten jälkeen avajaispuheen, joka oli olympiahistorian lyhin. Puhetta seurasi olympialipun nostaminen salkoon ja olympiafanfaari.[25]

Olympiatulen sytyttivät juoksijasankarit Paavo Nurmi (stadionille) ja Hannes Kolehmainen (stadionin torniin). Kun Paavo Nurmen ilmoitettiin saapuvan stadionille, osallistujamaiden urheilijat poikkesivat muodostelmasta nähdäkseen legendan paremmin. Vain Neuvostoliiton ja Suomen rivit pysyivät ruodussa.[26]

Olympiatulen sytyttämisen jälkeen arkkipiispa Ilmari Salomiehen oli määrä lausua kisarukous, mutta puhujakorokkeelle nousi "kisojen valkeaksi enkeliksi" nimetty saksalainen Barbara Pleyer, joka oli hypännyt katsomosta radalla ja suoraan puhujanpaikalle. Järjestäjät poistivat hänet nopeasti ja hän ehti sanoa mikrofoniin vain muutaman sanan. Pleyerin tarkoituksena oli julistaa rauhansanomaa. Urheilijoiden puolesta olympiavalan vannoi viidensissä olympialaisissaan kilpaileva mestarivoimistelija 44-vuotias Heikki Savolainen.[27]

[muokkaa] Urheilutapahtumat

Kisoihin osallistui 4 955 urheilijaa 69 eri maasta, mukaan lukien Neuvostoliitto ensimmäistä kertaa koskaan ja Saksa ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Kilpailuja järjestettiin 17:ssä eri urheilulajissa yhteensä 149.

Kisojen suurimmaksi sankariksi kohosi Tšekkoslovakian Emil Zátopek, joka voitti kolme juoksukultaa. Eniten mitaleita kahmi Yhdysvallat (40 kultaa, 19 hopeaa, 17 pronssia). Suomen tulos oli 6 kultaa, 3 hopeaa ja 13 pronssia.

[muokkaa] Ammunta

Pääartikkeli: Ammunta kesäolympialaisissa 1952

Ammunnassa kilpailtiin seitsemässä lajissa, jotka käytiin Malmin ampumaradalla kohtalaisen vaikeissa tuuliolosuhteissa. Helsingissä ammuttiin silti kovia tuloksia, sillä hirviammunnan rikkoivat maailmanennätykset sekä vapaa- ja pienoiskiväärissä sivuttiin polviasennon maailmanennätyksiä.[28]

Kymmenen maata otti ammunnasta mitaleita. Ainoana maana Norja ylsi kahteen kultamitaliin, ja Neuvostoliitto voitti eniten mitaleita. Neuvostoliiton Boris Andrejev voitti ainoana ampujana kaksi mitalia.[29] Pienoiskiväärissä ehdittiin juhlia jo suomalaisvoittajaa, kun Vilho Ylösen voiton kunniaksi ehdittiin soitamaan radiossa Porilaisten marssi. Tunnin kestäneessä tarkastuslaskennassa kilpailun voittajaksi julistettiin kuitenkin norjalainen Erling Asbjørn Kongshaug.[30]

[muokkaa] Jalkapallo

Pääartikkeli: Jalkapallo kesäolympialaisissa 1952

Jalkapalloturnaus alkoi jo ennen virallisia avajaisia, sillä yksiosaiset karsintapelit järjestettiin 15.–16. heinäkuuta Kotkassa, Lahdessa, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Turnaukseen oli ilmoittautunut 27 maata, joista kuitenkin Saar ja Meksiko jättäytyivät ennen kisoja pois.[31]

Unkari voitti kultaa, kun se kaatoi loppuottelussa Jugoslavian maalein 2–0. Ruotsi voitti pronssia.[32] Loppuottelussa Olympiastadionilla oli 58533 maksanutta katsojaa, mikä on suurin yleisömäärä, joka on Suomessa ollut katsomassa jalkapallo-ottelua[33].

[muokkaa] Koripallo

Pääartikkeli: Koripallo kesäolympialaisissa 1952

Koripallossa kultaa voitti Yhdysvallat, joka kukisti Neuvostoliiton loppuottelussa pistein 36–25. Loppuottelu oli suhteellisen hidastempoinen, sillä Neuvostoliitto yritti pelin jäädyttämällä pysyä Yhdysvaltain vauhdissa. Yhdysvallat oli aiemmin turnauksessa voittanut Neuvostoliiton jo selvästi 86–58. Pronssia voitti Uruguay, joka järjesti turnauksessa myös joukkotappelun oltuaan tyytymättömiä tuomaritoimintaan.[34]

[muokkaa] Maahockey

Pääartikkeli: Maahockey kesäolympialaisissa 1952

Maahockey otettiin Helsingin olympialaistein lajivalikoimaan sillä ehdolla, että 12 joukkuetta ilmottautuisi kisoihin. Turnaus saatiin käyntiin, sillä tasan 12 joukkuetta ilmottautui määräaikaan mennessä. Velodromilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat Intia ja Alankomaat. Intia voitti mestaruuden maalein 6–1.[35]

[muokkaa] Melonta

Pääartikkeli: Melonta kesäolympialaisissa 1952

Melonta oli isäntämaa Suomen juhlaa, sillä yhdeksästä lajista neljän voitto meni maahan. Lisäksi suomalaiset ottivat yhden hopean ja pronssin. Tuplakultamitalisteja olivat kajakkikaksikon 1 000 ja 10 000 metrin voittaneet Kurt Wires ja Yrjö Hietanen. Ainoassa naisten lajissa 1 500 metrin kajakkiyksikössä kultaa vei Sylvi Saimo, joka oli ensimmäinen suomalainen naiskultamitalisti kesäkisoissa. Melonnan toiseksi menestynein maa oli Ruotsi, joka voitti yhden kullan ja kolme hopeaa.[36]

[muokkaa] Miekkailu

Pääartikkeli: Miekkailu kesäolympialaisissa 1952

Helsingin olympialaisten miekkailukilpailut käytiin Espoon puolella Westendin tennishallissa[37]. Italia, Unkari ja Ranska olivat totusti parhaat miekkailumaat ja veivät kaikki kultamitalit. Kaikkiaan kuusi maata ylsi mitaleille. Mangiarottin veljekset Edoardo ja Dario ottivat kaksoisvoiton kalvasta. Unkarilaismiekkailijat saivat kolmoisvoiton säilästä.[38]

[muokkaa] Nykyaikainen viisiottelu

Pääartikkeli: Nykyaikainen viisiottelu kesäolympialaisissa 1952

Hämeenlinnan Ahveniston maastossa käytiin nykyaikaisen viisiottelun olympiakilpailut. Ruotsi, Unkari ja Suomi jakoivat mitalit. Ruotsin Lars Hall voitti henkilökohtaisen kilpailun ja Unkari oli paras joukkuekilpailussa.[39]

[muokkaa] Nyrkkeily

Pääartikkeli: Nyrkkeily kesäolympialaisissa 1952

Messuhallissa ratkottiin nyrkkeilymitalit kymmenessä painoluokassa. Kaikkiaan 17 maata pääsi mitaleille. Menestynein nyrkkeilymaa oli Yhdysvallat, joka voitti viisi kultaa. Eniten mitaleita sai Neuvostoliitto, jonka nyrkkeilijät ei voittanut kuitenkaan ainoatkaan mestaruutta. Myös suomalaisnyrkkeilijät ylsivät viiteen mitaliin.[40]

Keskisarjassa Yhdysvaltain Floyd Patterson tyrmäsi finaalissa Romanian Vasile Tiţăn ennätyksellisesti 42 sekunnissa ja raskaan keskisarjan voitanut Yhdysvaltain Norvel Lee palkittiin kisojen teknisimpänä nyrkkeilijänä. Raskaassa sarjassa Ed Sanders sai kultaa, kun Ruotsin Ingemar Johansson hylättiin passiivisuutensa takia. Johansson sai hopeamitalinsa vasta vuonna 1982.[41]

[muokkaa] Paini

Pääartikkeli: Paini kesäolympialaisissa 1952

Painissa kilpailtiin Helsingissä kahdeksassa painoluokassa sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa että vapaapainissa. Menestynein painimaa oli Neuvostoliitto, jonka urheilijat voittivat lajissa kuusi kultaa ja yhteensä kymmenen mitalia. Ruotsi hallitsi vapaapainia ja sai kokonaisuudessa toiseksi eniten mitaleita.[42]

Painien ylivoimaisin urheilija oli kreikkalais-roomalaisen painimuodon raskaassa sarjassa otellut neuvostoliittolainen Johannes Kotkas. Hän onnistui selättämään kaikki vastustajansa alle viidessä minuutissa.[43]

[muokkaa] Painonnosto

Pääartikkeli: Painonnosto kesäolympialaisissa 1952

Olympialaisten ohjelmassa painonnostia käytiin seitsemässä painoluokassa. Kaikki seitsemän kultamitalia jaettiin Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton urheilijoitten kesken. Neuvostoliittolaiset voittivat yhteensä seitsemän mitalia, mutta yhdysvaltalaiset ottivat neljä mestaruutta, kun neuvostoliittolaiset vain kolme.[44]

Painonnostossa tehtiin yhteensä viisi maailmanennätystä, joista kaksi yhteistuloksessa ja punnerruksessa sekä yksi tempauksessa[44]. Raskaassa sarjassa John Davis jatkoi ylivoimaansa. Hän ei ollut hävinnyt ainuttakaan kilpailua sitten vuoden 1938 ja jatkoi voittokulkuaan myös Helsingissä.[41]

[muokkaa] Purjehdus

Pääartikkeli: Purjehdus kesäolympialaisissa 1952

Helsingin vesillä kilpailtiin viidessä eri luokassa. Yhdysvallat, Norja ja Ruotsi ottivat kolme mitalia. Yhdysvallat oli ainoa maa, joka ylsi kahteen kultamitaliin purjehduksessa. Firefly-luokasta kehittyneessä Finnjollassa Tanskan Paul Elvstrøm voitti ylivoimaisen mestaruuden[44]. Kultamitali oli Elvstrømin uran toinen. Myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen urheilija, joka voitti saman lajin neljä kertaa peräkkäin.[45]

[muokkaa] Pyöräily

Pääartikkeli: Pyöräily kesäolympialaisissa 1952

Pyöräilyssä jaettiin mitaleita kuudessa lajissa, joista neljä ratapyöräilyssä ja kaksi maantieajosta. Yhteensä seitsemän maata keräsi mitaleita ja kultamitalit menivä Italiaan, Australiaan ja Belgiaan Italian ollessa menestynein maa viidellä mitalillaan. Kahteen kultamitaliin ylsivät australialainen Russell Mockridge, joka voitti mestaruuden kilometrin aika-ajossa ja parinsa kanssa tandem-ajossa, sekä belgialainen André Noyelle, joka voitti 190 kilometrin mittaisen maantieajon henkilökohtalisen kilpailun ja joukkuekilpailun.[46]

[muokkaa] Ratsastus

Pääartikkeli: Ratsastus kesäolympialaisissa 1952

Ratsastuksessa Helsingissä kilpailtiin koulu-, kenttä- ja esteratsastuksessa henkilökohtaisesti ja joukkuekilpailussa yhteensä kuudessa lajissa. Kahdeksan maata pääsi ratsastuksessa mitaleille ja Ruotsi oli selvästi menestynein maa. Ruotsalaiset voittivat molemmat lajit sekä koulu- että kenttäratsastuksessa.[39]

Naiset saivat Helsingissä ottaa osaa ensimmäistä kertaa kouluratsastustapahtumiin. Henkilökohtaisessa kisassa tanskalainen vyötäröstään alaspäin halvaantunut Lis Hartel voitti ensimmäisenä naisena ratsastusmitalin olympialaisista tultuaan kisassa toiseksi.[39]

[muokkaa] Soutu

Pääartikkeli: Soutu kesäolympialaisissa 1952

Soutajat kilpailivat seitsemässä lajissa. Neljäntoista maan edustajat pääsivät mitaleille ja vain yhdysvaltalaisille soutajille meni kaksi kultamitalia.[46]

[muokkaa] Uimahypyt

Pääartikkeli: Uimahypyt kesäolympialaisissa 1952

Uimahypyissä kisailtiin yhteensä neljässä lajissa miehissä ja naisissa. Yhdysvallat oli lajin hallitsija, sillä 12 jaossa olleesta mitalista 9 meni maahan. Yhdysvaltojen lisäksi vain Ranska, Meksiko ja Saksa pääsi lajissa mitaleille. Patricia McCormick voitti olympiakultaa naisissa sekä kolmen metrin ponnahduslaudalta että kymmenen metrin kerroshypystä.[47]

[muokkaa] Uinti

Pääartikkeli: Uinti kesäolympialaisissa 1952

Helsingin Uimastadionin altaassa miehet kilpailivat kuudessa ja naiset viidessä lajissa. Yhdysvaltalaiset hallitsivat miesten matkoja ja unkarailaisten naisten. Molemmille maille meni yhteensä neljä kultamitalia.[47]

Ford Konno oli menestynein uimari kahdella kultamitalillaan ja yhdellä hopeallaan. Naisissa Katalin Szöke voitti kaksi kultamitalia ja Éva Novák viestikullan lisäksi kaksi hopeaa. Kisojen ainoan maailmanennätyksen ui Unkarin naisten 4x100 metrin vapaauintiviestijoukkue. Helsingin olympialaisissa rintauintiin sai osallistua halutessaan viimeisen kerran vielä perhostyylillä. Miehissä ei yksikään rintauintityylillä uinut urheilija päässyt finaliin. Naisissa Novák ylsi hopealle.[47]

[muokkaa] Vesipallo

Pääartikkeli: Vesipallo kesäolympialaisissa 1952

Vesipalloturnaukseen osallistui 21 maata. Kisojen alkusarja oli tarkoitus pelata avomerialtaissa, mutta veden viileyden takia Kansainvälinen uimaliitto määräsi kaikki ottelut pelattavaksi Uimastadionilla. Tämän takia osa alkusarjan otteluista jouduttiin pelaamaan jo kuudelta aamulla.[48]

Vesipallomestaruus ratkesi finaalilohkossa, jossa neljä joukkuetta kohtasivat kaikki kertaalleen toisensa. Unkari ja Jugoslavia päätyivät tasapisteisiin voitettuaan kaksi muuta ottelua ja pelattuaan keskenään tasan 2–2. Unkari voitti kultaa paremman maalieron turvin.[48]

[muokkaa] Voimistelu

Pääartikkeli: Voimistelu kesäolympialaisissa 1952

Vuoden 1952 olympiavoimistelua hallitsi ensimmäistä kertaa kisoihin osallistunut Neuvostoliitto, jonka urheilijat voitti yhdeksän kultamitalia ja ottivat kaikkiaan 22 palkintosijaa. Aiemmin olympialaisissa voimistelua hallinneet Suomi, Saksa ja Sveitsi jäivät himmeimmille sijoille.[49] Yhteensä mitaleita jaettiin kahdeksassa miesten ja seitsemässä naisten lajissa.[50]

Voimistelusta eniten henkilökohtaisia mitaleita otti miehissä Viktor Tšukarin ja naisissa Marija Gorohovskaja. Tšukarin voitti neljä kultaa ja kaksi hopeaa. Gorohovskaja ylsi mitaleille jokaisessa naisten lajissa. Hänen seitsemän mitalin saalis (kaksi kultaa ja viisi hopeaa) on naisten puolella ennätyksellinen yksistä olympiakisoista.[50]

[muokkaa] Yleisurheilu

Pääartikkeli: Yleisurheilu kesäolympialaisissa 1952

Yleisurheilussa kilpailtiin 33 lajissa, joista 24 oli miehillä ja 9 naisille. Ylivoimaisesti menestynein valtio oli Yhdysvallat, joka voitti 31 mitalia, joista yhdeksän oli kultaista. Neuvostoliitto ylsi 17 mitaliin, mutta sai vain kaksi mestaruutta, ja kahdeksan mitalin maa Saksa jäi ilman ykkössijoja. Mitalitilaston toinen oli Tšekkoslovakia, joka viidestä mitalista neljä oli kirkkainta.[51]

Emil Zátopek voitti 5 000 ja 10 000 metrin sekä maratonin, jolle osallistui urallaan ensimmäistä kertaa. Naisten puolella australialainen Marjorie Jackson voitti 100 ja 200 metrin juoksumatkat. Maailmanennätyksiä tehtiin seitsemässä lajissa. Kolmiloikassa Adhemar Ferreira da Silva ylitti vanhan maailmanennätyksen neljä kertaa ja kymmenottelussa Bob Mathias teki uuden ME:n ja otti voiton yli 900 pisteen erolla seuraavaan.[51]

[muokkaa] Näytöslajit

Olympialaissääntöjen mukaan kisojen järjestäjä sai valita mukaan kaksi näytöslajia, joista toinen oli ulkomailta ja toinen kotimaasta. Helsingin kisojen yhteydessä järjestettiin käsipallo- ja pesäpallo-ottelu. Kisojen käsipallo-ottelussa kohtasivat Ruotsi ja Tanska Olympiastadionilla. Rankkasateen takia ulkona pelatun ottelun taso jäi vaatimattomaksi. Ruotsi voitti maalein 19–11.[52]

Pesäpallo-ottelu käytiin myös Olympiastadionilla. Kamppailussa kohtasivat Suomen Pesäpalloliiton ja Työväen Urheiluliiton joukkueet. Pesäpalloliitto voitti ottelun 8–4. Molempien näytösotteluiden tauoilla yleisöä viihdytti suomalaisten mies- ja naisvoimistelijoiden esitykset.[53]

[muokkaa] Mitalitaulukko

Pääartikkeli: Vuoden 1952 kesäolympialaisten mitalitaulukko

Seuraavassa taulukossa on vuoden 1952 kesäolympialaisten kymmenen parhaiten menestynyttä maata.

Sijoitus Maa Kulta Hopea Pronssi Yhteensä
1 Yhdysvallat 40 19 17 76
2 Neuvostoliitto 22 30 19 71
3 Unkari 16 10 16 42
4 Ruotsi 12 13 10 35
5 Italia 8 9 4 21
6 Tshekkoslovakia 7 3 3 13
7 Ranska 6 6 6 18
8 Suomi 6 3 13 22
9 Australia 6 2 3 11
10 Norja 3 2 0 5

[muokkaa] Osanottajamaat

Kisojen osanottajamaat vihreällä ja sinisellä värillä. Vihreällä on merkitty aiemminkin mukana olleet maat ja sinisellä ensimmäistä kertaa osallistuvat
Kisojen osanottajamaat vihreällä ja sinisellä värillä. Vihreällä on merkitty aiemminkin mukana olleet maat ja sinisellä ensimmäistä kertaa osallistuvat

Kisakutsuun vastasi kaikkiaan 70 kansakuntaa, Haitin osallistuessa vain kisojen yhteydessä järjestettäviin taidekilpailuihin. Kisoihin ilmoittautui kaikkiaan 5 868 urheilijaa varamiehet mukaan lukien, joista 4 955 nähtiin kilpailuissa mukana. Suurimmat osanottajamaat olivat olympiakisojen ensikertalainen Neuvostoliitto sekä Yhdysvallat, Suomi, Iso-Britannia, Ranska, Italia, Saksa ja Ruotsi - kaikilla yli 200-henkiset urheilijaryhmät mukanaan. Kisojen pienimmät osanottajamaat olivat Kiina ja Brittiläinen Guyana yksimiehisine joukkueineen. Saksa oli myös vapautunut "sotaboikotista" ja kilpaili Saksan liittotasavallan urheilijoista koostuvalla ryhmällä ensi kertaa Berliinin kisojen jälkeen.

[muokkaa] Kisapaikat

Suurin osa kisapaikoista sijaitsi Pääkaupunkiseudulla. Vain nykyaikainen viisiottelu järjestettiin Hämeenlinnassa ja osa jalkapallopeleistä Tampereella, Lahdessa, Kotkassa ja Turussa.

Pääareena oli Olympiastadion, jossa järjestettiin avajaiset ja päättäjäiset, yleisurheilukilpailut, jalkapallon välierät ja loppuottelu sekä esteratsastuskilpailu Prix des Nations.[54]. Stadion oli rakennettu vuoden 1940 olympialaisia varten ja avattu jo vuonna 1938, mutta se oli kärsinyt toisen maailmansodan pommituksissa[11]. Siihen jouduttiin tekemään laajennus- ja kunnostustöitä. Betonista katsomonosaa laajennettiin ja uusi tilapäinen puinen katsomo rakennettiin etelä- ja pohjoiskaarteeseen sekä itäsivulle, minkä ansiosta Stadionin yleisökapasiteetti nousi noin 70 000:een.[55]

Helsingin Velodromilla pyöräiltiin olympialaisten lähtöjä. Kuvassa pyöräilijöitä vuoden 2006 polkupyörälähettien kisoista.
Helsingin Velodromilla pyöräiltiin olympialaisten lähtöjä. Kuvassa pyöräilijöitä vuoden 2006 polkupyörälähettien kisoista.

Uintikilpailut pidettiin Uimastadionilla, joka sijaitsee vain muutamia satoja metrejä Olympiastadionilta itään ja jossa on kolme allasta: kilpa-, sukellus- ja lastenallas[56]. Uimastadionille mahtui noin 9 500 katsojaa, kun kisoja varten rakennettuihin puiseen itäkatsomoon mahtui istumaan 4 000 ihmistä ja seisomakatsomoon noin 2 000[57]. Stadionien läheisyydessä sijaitsevan Messuhallin (nykyisen Töölön kisahallin) kahdessa erillisessä hallissa järjestettiin monet sisälajeista. Isommassa hallissa kilpailtiin miesten voimistelussa, painissa ja nyrkkeilyssä. Pienempi halli isännöi naisten voimistelua, vapaapainin alkuotteluita, painonnostoa ja koripallon loppuottelua.[58] Noin kaksi kilometriä Olympiastadionista pohjoiseen sijaitsee Helsingin Velodromi, jossa pidettiin ratapyöräily ja jonka keskellä olevalla ruoholla pelattiin maahockeyottelut[59]. Koripallon alkusarjan ottelut pelattiin Tennispalatsissa ja miekkailu suoritettiin Espoossa, Westendin tenniskeskuksessa[60].

Ammuntatapahtumat käytiin savikiekkoammuntaa lukuunottamatta Malmin ampumaradalla 11 kilometriä Helsingin keskustasta. Suomen Metsästäjäliiton radalla Huopalahdessa käytiin savikiekkoammunta.[60] Ruskeasuossa kilpailtiin kouluratsastuksessa, Talissa esteratsastuksessa ja Laaksossa kenttäratsastuksessa[61].

Taivallahteen kilometrin päähän Stadionista rakennettiin stadion soutu- ja melontatapahtumia varten. Paikkaa ei kuitenkin hyväksytty soutukisojen paikaksi, sillä se oli avoin merituulelle.[62] Soutu käytiinkin Meilahdessa noin kolmen kilometrin päässä Stadionista. Paikka oli huomattavasti suojaisampi kuin Taivallahti[63]. Harmajan majakkasaarella parin kilometrin päästä Helsigin rannikosta sijaitsi isompien purjehdusluokkien lähtö- ja maalialue. Finnjollakilpailun lähtö- ja maalipaikka oli Liuskasaari lähellä rannikkoa.[61]

Maratonjuoksun reitti kulki Stadionilta Käpylään ja sieltä Tuusulantietä Mätäkivenmäkeen ja takaisin. Kääntymispaikalle Vanhan Tuusulantien varteen on myöhemmin pystytetty muistokivi.

Hämeenlinnaan Ahvenistolle rakennettiin uimastadion viisiottelua varten. Muutkin neljä viisiottelun lajeista käytiin Ahveniston lähimaastossa.[64]

[muokkaa] Vaikutukset ja perintö

Olympialaiset vaikuttivat suomalaisiin, Helsingin kaupunkiin ja ulkomaalaisten kuvaan suomalaisista. Olympialaisia voidaan pitää jopa symbolisena päätöksenä sodanjälkeisille vuosille Suomessa. Maan jälleenrakentaminen loppui käytännössä vuonna 1952, vaikka vielä vuosikymmenen alussa monet olivat asuneet vielä tilapäisasunnoissa. Viimeiset sotakorvaukset maksettiin syyskuussa 1952 ja säännöstelypolitiikasta päästiin eroon samoihin aikoihin.[65]

Helsingin kaupunkikuva sai selvästi uutta piristystä olympialaisista. Helsingin kehittäminen oltiin aloitettu jo 1930-luvun lopulla ja tuolloin rakennettiin mm. Eduskuntatalo, Lasipalatsi ja Pääposti. Olympiahaaveet motivoivat monia rakennusurakoita.[66] Helsingin huvi- ja yöelämä oli vaatimatonta aiempiin kisäisäntiin verrattuna. Kisoja varten kaupunkiin rakennettiin monia tilapäisiä ravintoloita ja viihdykkeitä.[65] Kaupunkiin oltiin suunniteltu tivolia jo vuosikymmenien ajan, mutta tällekin hankkeelle olympiaisännyys antoi viimeisen sysäyksen. Kisaisännyyden varmistuttua Helsingin kaupunki alkoi etsiä Alppilasta paikkaa huvipuistolle. Joulukuussa 1949 vuokratulle tontille avattiin 27. toukokuuta 1950 Linnanmäen huvipuisto.[67] Kisojen alla avattiin myös esimerkiksi Suomenlinnaan kunnollinen lauttayhteys[68]. Olympialaiset vaikuttivat lisäksi Helsingin infrastuktuuriin, kun kaupunkiin rakennettiin mm. uusi lentokenttä, Olympialaituri, uutta asfalttia tiehen ja kaupungin ensimmäiset liikennevalot.

Olympialaisten vaikutusta suomalaisille on vaikea määritellä. Suomalaisten itseluottamukselle teki varmasti hyvää luoda yhdessä onnistunutta suurtapahtumaa ja samalla saada uudenlaista kosketusta kansojen väliseen vuorovaikutukseen.[69] Monille suomalaisille kisat olivat ensimmäinen kerta, kun he olivat tekemisissä muiden kuin valkoihoisten ulkomaalaisten kanssa[70]. Samalla olympialaiset yhdistivät suomalaisia riidoissaan. Esimerkiksi Suomen Työväen Urheiluliiton ja Suomen Valtakunnallinen Urheiluliiton väliset voimakkaat riidat olivat tauolla olympialaisten aikana, vaikka ne jatkuivatkin vielä kisojen jälkeen. Kansainvälistymisen myötä uusia tuotteita saapui myös Suomeen. Tunnetuin näistä on Coca-Cola.[69] Lisäksi maahamme tuotiin ensimmäisen kerran purukumia ja Alko lanseerasi uusia juomia, joiden joukossa oli Gin Long Drink[71].

Suomen suhteen Yhdistyneeseen kuningaskuntaan lämpeni selvästi olympialaisten ansiosta. Tähän vaikutti erityisesti se, että kisoihin vierailulle tullut Prinssi Philip sai Suomessa lämpimän vastaanoton. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdistynyt kuningaskunta oli suhtautunut tylysti Suomeen, mutta olympialaiset osoittivat, että Suomi kuului lännen piiriin.[72]

[muokkaa] Viimeiset oikeat olympialaiset

Suomessa Helsingin olympialaisia kutsutaan joskus viimeisiksi oikeiksi olympialaisiksi yrittäen korostaa kisojen luonnetta viimeisinä oikean olympiahengen kisoina. Lisäksi kisoja muistetaan sopivan pieninä ja vielä epäkaupallisina. Esimerkiksi Antero Raevuoren kirjoittama kirja kisoista on nimetty tämän lausahduksen mukaan. Lause on kuitenkin keksitty Suomessa, eikä sitä käytetä muualla maailmassa. Se kehitettiin 1970- ja 1980-lukujen taitteessa, kun dopingia alkoi esiintymään laajemmin urheilussa, vuoden 1972 kisoissa tapahtui verilöyly ja vuoden 1976, vuoden 1980 sekä vuoden 1984 olympialaisia boikotoitiin laajasti.[73]

Lauseen sisältämät väitteet eivät pidä paikkaansa. Helsingin olympialaiset olivat kyllä tietyllä tavalla paluu aiempaa pienimuotoisempiin kilpailuihin resurssien takia, sillä Suomi on pienin maa, jossa on kesäolympialaiset pidetty. Melbournessa 1956 urheilijoita oli kuitenkin vähemmän kuin Helsingissä ja käytännössä vasta 1970-luvulla kisat alkoivat selvästi laajentua. Toisaalta Helsingin olympialaiset olivat urheilulliset ja vielä suhteellisen epäkaupalliset, vaikka esimerkiksi markkinoillisesti seuraavatkaan kisat eivät olleet suuremmat. Kuitenkin jo Ateenassa 1896 Kodak tuki kisoja ja Puolan lehdistössä haukuttiin Helsingin olympialaisia vastenmielisten kauppiaiden kilpailuiksi.[73]

[muokkaa] Lähteitä

  • Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan. Porvoo: WSOY, 1996. 951-0-21072-2.
  • Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad. Porvoo: WSOY, 1955. Official Olympic Reports (pdf). (englanniksi)
  • Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952. Helsinki: Ajatus, 2002. 951-20-6108-2.
  • Wickström, Mika: Helsinki 1952. Helsinki: Suomen Urheilumuseosäätiö, 2002. 951-97773-8-5.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 13
  2. ↑ 2,0 2,1 Suomen haave olympiaisännyydestä ja sen toteuttaminen
  3. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 20
  4. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 59
  5. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 61
  6. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 17
  7. ↑ Margol, Brenna: How the Cold War Affected the Olympic Movement (doc) Drexel University. Viitattu 22. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  8. ↑ The Games Begin 28. heinäkuuta 1952. Time. Viitattu 22. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  9. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 94
  10. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 20
  11. ↑ 11,0 11,1 Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 24
  12. ↑ 12,0 12,1 Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 26
  13. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 28
  14. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 30
  15. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 34
  16. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 35
  17. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 36
  18. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 32
  19. ↑ 19,0 19,1 19,2 Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 69
  20. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 70
  21. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 73
  22. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 41
  23. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 44
  24. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 79
  25. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 80
  26. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 80
  27. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 52
  28. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 118
  29. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 166
  30. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 160-162
  31. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 130
  32. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 168
  33. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 73
  34. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 180
  35. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 180
  36. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 165
  37. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 126
  38. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 166-167
  39. ↑ 39,0 39,1 39,2 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 167
  40. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 160-161
  41. ↑ 41,0 41,1 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 161
  42. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 159-160
  43. ↑ Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 160
  44. ↑ 44,0 44,1 44,2 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 160-161
  45. ↑ Paul Elvstrom olympic.org. IOC. Viitattu 21. toukokuuta 2008. (englanniksi)
  46. ↑ 46,0 46,1 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 164
  47. ↑ 47,0 47,1 47,2 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 158-159
  48. ↑ 48,0 48,1 Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 121
  49. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 87
  50. ↑ 50,0 50,1 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 162-163
  51. ↑ 51,0 51,1 Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 155-158
  52. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 122
  53. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 125
  54. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 44
  55. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 22
  56. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 47
  57. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 48
  58. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 51
  59. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 50
  60. ↑ 60,0 60,1 Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 57
  61. ↑ 61,0 61,1 Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 58
  62. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 52
  63. ↑ Kolkka, Sulo: The Official Report of the Organizing Committee for the Games of the XV Olympiad, s. 54
  64. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 25
  65. ↑ 65,0 65,1 Korhonen, Anna: Helsingin olympialaiset 1952 YLE Teema. Viitattu 12. kesäkuuta 2008.
  66. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 17
  67. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 43-44
  68. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 44
  69. ↑ 69,0 69,1 Vaikutukset Suomeen, suomalaisiin ja Helsingin kehitykseen kaupunkina
  70. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 136
  71. ↑ Wickström, Mika: Helsinki 1952, s. 47
  72. ↑ Raevuori, Antero: Viimeiset oikeat olympialaiset: Helsinki 1952, s. 190-191
  73. ↑ 73,0 73,1 Saarnivaara, Pete: ”Viimeiset oikeat olympialaiset” on suomalaisten oma keksintö Liikunnan ja Urheilun Maailma (20/02). SLU. Viitattu 12. kesäkuuta 2008.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Olympialaiset
Kesäolympialaiset

1896 | 1900 | 1904 | 1906 | 1908 | 1912 | (1916) | 1920 | 1924 | 1928 | 1932 | 1936 | (1940) | (1944) | 1948 | 1952 | 1956 | 1960 | 1964 | 1968 | 1972 | 1976 | 1980 | 1984 | 1988 | 1992 | 1996 | 2000 | 2004 | 2008 | 2012
Talviolympialaiset

1924 | 1928 | 1932 | 1936 | 1948 | 1952 | 1956 | 1960 | 1964 | 1968 | 1972 | 1976 | 1980 | 1984 | 1988 | 1992 | 1994 | 1998 | 2002 | 2006 | 2010 | 2014
Paralympialaiset


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -