Esteratsastus

Wikipedia

Esteratsastus on yksi vanhimmista ratsastuksen kilpalajeista ja olympialaji. Esteratsastuksessa ratsukon tarkoituksena on ylittää määrätyssä järjestyksessä joukko tietynkokoisia esteitä mahdollisimman nopeasti ja vähillä virhepisteillä ja osoittaa näin hevosen taitoa ja tottelevaisuutta sekä hevosen ja ratsastajan yhteistyötä. Tavallisimmin esterataan kuuluu on 8–20 estettä. Esteiden korkeus ja radan teknisyys vaihtelevat vaikeustason mukaan. Esteet on rakennettu siten, että ainakin niiden ylin osa on putoava. Radalle voidaan myös sijoittaa sarjaesteitä eli kahdesta tai kolmesta esteestä muodostuvia ryhmiä, joiden välissä hevonen voi ottaa vain yhden tai kaksi laukka-askelta. Rata voidaan rakentaa joko sisähalliin tai ulos nurmi- tai hiekkakentälle.^[1]

Vaikka esteiden vaikeustaso usein ilmaistaan pelkästään korkeutena, yksittäisen esteen vaikeus riippuu myös sen pituudesta ja tyypistä ja esteradan vaikeus lisäksi siitä, miten ratsukko joutuu mitäkin estettä lähestymään. Estekorkeus vaihtelee kilpailuluokittain 60–170 cm välillä (harjoitus- ja seurakisoissa tavataan myös matalampia esteitä). Normaalisti esteiden enimmäispituus on 200 cm, mutta vesihaudalla voi vaikeissa luokissa olla pituutta jopa 450 cm. Estekorkeudet puolestaan voivat erikoisluokissa nousta yli kahteen metriinkin.^[1] Virallisen korkeushyppyennätyksen on tehnyt vuonna 1949 chileläinen ratsastaja Alberto Larraguibel Morales hevosella Huaso (2,47 m), ja pituushyppyennätys on puolestaan eteläafrikkalaisella ratsastajalla André Ferreira hevosella Something vuodelta 1975 (8,40 m)^[2].

Esteratsastus vaatii hevoselta hyppylahjakkuutta ja -intoa ja myös varsin suurta rasitusta kestäviä jalkoja, sillä esimerkiksi esteeltä alas maahan tultaessa toinen etujalka joutuu hetkellisesti ottamaan vastaan hevosen ja ratsastajan koko painon. Tavallisen harrasteratsun kyvyt eivät välttämättä riitä 50–80 senttimetriä korkeampien esteiden ylittämiseen varsinkaan ratoina. Monella hevosella hyppäämistä myös vältetään jalkojen säästämiseksi.

Sisällysluettelo 1 Historiaa ja nykyisyyttä 2 Arvostelumenetelmät 2.1 Erikoisluokat 3 Lähteet 4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Historiaa ja nykyisyyttä

Alkujaan lähinnä ratsuväen piirissä kehittynyt esteratsastus on ollut olympialaji vuodesta 1900 asti. Kilpailuita järjestetään ympäri maailmaa, tunnetuimmat sarjakilpailut ovat tällä hetkellä kansainvälisellä tasolla kilpailtavat World Cup sekä Samsung Nations Cup; lisäksi kilpaillaan joka neljäs vuosi lajin maailmanmestaruudesta. Suomessa järjestetään vuosittain satoja esteratsastuskilpailuita viidellä tasolla (harjoitus-, seura- ja aluekilpailut sekä kansalliset ja kansainväliset kilpailut). Maailmalla tunnetuimmat kilpailumme ovat Finnderby, Hamina Bastioni Horse Show sekä Hartwall-areenalla ratsastettava Helsinki International Horse Show (HIHS)^[3].

Tämänhetkiset esteratsastuksen valtamaat ovat Saksa, Iso-Britannia, Hollanti ja Irlanti. Kansainvälisesti tunnettuja esteratsastajia ovat muiden muassa saksalainen Ludger Beerbaum, brasilialainen Rodrigo Pessoa, saksalainen Franke Sloothaak, saksalainen (alun perin amerikkalainen) Meredith Michaels-Beerbaum sekä brittiläinen John Whitaker. Viime aikojen menestyneimpiä suomalaisia esteratsastajia puolestaan ovat Peik Andersin, Mikael Forstén, Sebastian Numminen, Noora Pentti ja Tomas von Rettig. Olympialaisissa suomalaisia esteratsastajia on viimeksi kilpaillut vuonna 1980, jolloin Christopher Wegelius hevosella Monday Morning päätyi 12. sijalle. MM-kisoihin suomalaisia esteratsastajia osallistui ensimmäisen kerran Aachenissa elokuussa 2006, jolloin ratsukot Mikael Forstén / Skybreaker, Sebastian Numminen / Sails Away sekä Noora Pentti / Evli Cagliostro saivat kaikki hyväksytyn tuloksen ja joukkueena 20. sijan^[4].

[muokkaa] Arvostelumenetelmät

Esteratsastuskilpailujen arvostelumenetelmiä^[5] on Suomessa käytössä kaksi, A (virhepisteiden perusteella) ja C (ajan perusteella). Molemmissa arvosteluissa on mahdollista ratsastaa perusradan lisäksi yksi tai useampi uusinta muunnelmasta riippuen. Uusinnassa ratsukot hyppäävät ratamestarin valmiiksi suunnitteleman lyhennetyn radan, jonka esteitä yleensä korotetaan jonkin verran.

Arvostelussa A lasketaan yhteen ratsukon saamat virhepisteet esteiltä ja ylitetystä enimmäisajasta. Ratsukon sijoitus määräytyy joko pelkästään virhepisteiden perusteella (esimerkiksi arvostelussa A.1, jossa saman virhepistemäärän saaneet ratsukot ovat tasavertaisia) tai sekä virhepisteiden että ajan perusteella (esimerkiksi arvostelussa A.2, jossa saman virhepistemäärän saaneet ratsukot sijoittuvat aikojen perusteella). Arvostelujen A.1 ja A.2 yhdistelmä on AM, jossa perusradalla pienimmän virhepistemäärän saaneet jatkavat uusintaan (AM 3, AM 5) sekä mahdollisesti vielä toiseen uusintaan (AM 4, AM 6), jossa ratkaisevat virhepisteet ja aika. Muut kuin uusintaan päässeet ratsukot sijoittuvat virhepisteiden (arvostelu AM 3, AM 4) tai sekä virhepisteiden että ajan (AM 5, AM 6) perusteella.

Arvostelussa A virhepisteitä jaetaan seuraavasti:

• Esteen osan pudottaminen tai rajaviivan (vedenpinta) rikkominen: 4 vp
• Tottelemattomuus (esim. voltti, ohiratsastus tai kieltäytyminen): 1. kerralla 4 vp, 2. kerralla hylkäys
• Tottelemattomuus, jonka yhteydessä esteen osa putoaa: 4 vp + aikalisä 4 s
• Selästä suistuminen tai kumoonratsastus: aiheuttaa hylkäyksen, paitsi eräissä arvokilpailuissa (muiden muassa SM-kilpailut) 1. kerralla 8 vp, 2. kerralla hylkäys
• Enimmäisajan ylitys: 1 vp joka neljännestä alkavasta sekunnista, paitsi uusinnassa 1 vp jokaisesta alkavasta sekunnista
• Enimmäisajan kaksinkertainen ylitys (aikarajan ylitys): hylkäys

Arvostelussa C virheet muunnetaan sekunneiksi, jotka lisätään ratsukon suoritusaikaan. Tässä ratsukot asetetaan paremmuusjärjestykseen ainoastaan lopullisen tulosajan (suoritusaika + virhesekunnit) perusteella.

Arvostelussa C virheet muutetaan virhesekunneiksi seuraavasti:

• Esteen osan pudottaminen tai rajaviivan (vedenpinta) rikkominen: 4 s (tai 3 s kaksivaiheisessa kilpailussa sekä uusinnassa, jossa käytetään arvostelua C)
• Tottelemattomuus (esim. voltti, ohiratsastus tai kieltäytyminen): 1. kerralla ei virhesekunteja, 2. kerralla hylkäys
• Tottelemattomuus, jonka yhteydessä esteen osa putoaa: 4 s
• Selästä suistuminen tai kumoonratsastus: aiheuttaa hylkäyksen, paitsi eräissä arvokilpailuissa (muiden muassa SM-kilpailut) 1. kerralla ei virhesekunteja, 2. kerralla hylkäys
• Aikarajan (yli 600 m radalla 3 minuuttia, alle 600 m radalla 2 minuuttia) ylitys: hylkäys

[muokkaa] Erikoisluokat

Normaalien arvostelumenetelmien lisäksi käytössä on monenlaisia erikoisluokkia^[5], joista tässä joitakin tavallisimmista. Erikoisluokista monet ovat epätavallisten piirteittensä ja ennustamattomuutensa vuoksi yleisön erityissuosiossa, ja suurissa kilpailuissa onkin tapana järjestää joka kilpailupäivänä jonkinlainen erikoisluokka.

Hevosenvaihtokilpailu tunnetaan parhaiten esteratsastuksen maailmanmestaruuskilpailun finaalista, jossa aina käytetään tätä kilpailutyyppiä. Maailmanmestaruuskilpailussa neljä parasta ratsastajaa hyppäävät finaaliradan sekä omallaan että kaikkien kolmen kilpailijansa hevosilla, ja paremmuusjärjestys ratkaistaan kaikkien neljän suorituksen perusteella. Hevosenvaihtokilpailuja järjestetään myös erikoisluokkina, tällöinkin aina vain muutaman (3–4) ratsastajan kesken.

Jokeriluokassa hypätään enimmäisajan puitteissa mahdollisimman monta estettä. Esteet saa hypätä missä järjestyksessä tahansa, yhden esteen kuitenkin korkeintaan kaksi kertaa, eikä jokaista estettä ole pakko hypätä. Kukin este on pisteytetty (pisteet välillä 20–120), pudotetusta esteestä pisteitä ei saa. Luokassa on mukana myös niin kutsuttu jokerieste, jonka pistearvo on 200 p. Pudotetusta jokeriesteestä vähennetään 200 p. Suurimman pistemäärän saavuttanut on voittaja.

Kaksintaisteluesteratsastuksessa kaksi ratsukkoa kilpailee aina toisiaan vastaan vierekkäisillä, täysin samanlaisilla radoilla, ja parempi pääsee kilpailussa jatkoon, kunnes lopulta luokan kaksi parasta kohtaavat. Arvostelu voi perustua joko virhepisteisiin (A-arvostelu) tai aikaan (C-arvostelu). Luokkaan valikoidaan tarvittaessa alkukilpailujen avulla tasan 16 ratsukkoa.

Korkeushyppyluokassa (puissance) hypätään lyhyttä rataa, jonka viimeisenä esteenä on erityinen korotettava korkeuseste. Radan puhtaasti selvittäneet ratsukot pääsevät aina seuraavalle kierrokselle, jota varten korkeusestettä korotetaan. Kilpailu jatkuu näin, kunnes ainoastaan voittajaratsukko selviää radasta puhtaasti. Korkeuseste voi suurissa kilpailuissa nousta selvästi yli kaksimetriseksi. Monilla huipputason esteratsastajilla on kisahevosvalikoimassaan hevonen, joka on erikoistunut nimenomaan korkeushyppyluokkiin.

Taitoarvostelussa (jota kutsutaan myös tyyliarvosteluksi) 1–3 tuomaria tarkkailee ratsastajaa, hevosta ja ratsukon yhteistyötä. Arvosteluperusteita ovat esimerkiksi esteiden lähestymiset, laukan sujuvuus, ratsastajan mukautuminen hyppyihin ja ratsukon siisteys. Pisteitä jokaisesta arvostelukohdasta saa 1–10. Arvosteluna taitoluokissa käytetään tavallisesti menetelmää A.1.0 tai AM 5, virhepisteiden ollessa samat ratkaisevat taitoarvostelupisteet.

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ ^{1,0 1,1} http://www.ratsastus.fi/asp/system/empty.asp?P=282&VID=default&SID=426962827771536&A=closeall&S=0&C=32364
2. ↑ http://www.horsesport.org/PDFS/S/04_01/2006_Part_II.pdf
3. ↑ http://www.helsinkihorseshow.fi/
4. ↑ http://www.ratsastus.fi/asp/system/empty.asp?P=789&VID=default&SID=426962827771536&S=0&C=27779
5. ↑ ^{5,0 5,1} http://www.ratsastus.fi/uploads/unku8dvls.pdf

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Suomen Ratsastajainliitto
• Hevosmaailma.net: Esteratsastus