Viktor Juštšenko

Wikipedia

Viktor Andrijovytš Juštšenko (ukr. Віктор Андрійович Ющенко  kuuntele ääntämys^?, s. 23. helmikuuta 1954, Horuživka) on Ukrainan presidentti. Hän toimi Meidän Ukrainamme -ryhmän johtajana ja pää-oppositioehdokkaana loka-marraskuussa vuonna 2004 järjestetyissä presidentinvaaleissa. Ukrainan keskusvaalilautakunta julisti hänet vaalien voittajaksi 26. joulukuuta uudelleenjärjestetyn vaalien toisen kierroksen jälkeen, jossa Juštšenko sai 52 % ja Viktor Janukovitš 44 % äänistä. Aikaisemmin Juštšenko oli toiminut muun muassa Ukrainan pankin pääjohtajana vuosina 1993–1999 ja pääministerinä vuosina 1999-2001.

Sisällysluettelo 1 Nuoruus 2 Ukrainan keskuspankissa 3 Pääministerinä 4 Meidän Ukrainamme -ryhmän johtajana ja poliittinen muotokuva 5 Vuoden 2004 presidentinvaalit 5.1 Dioksiinimyrkytys 5.2 Vaalien kolme äänestyskierrosta 6 Ukrainan presidenttinä 7 Yksityiselämä 8 Lähteet 9 Aiheesta muualla

[muokkaa] Nuoruus

Viktor Andrijovitš Juštšenko syntyi Horuživkan kylässä Sumyn alueella opettajan perheeseen. Hän opiskeli taloustieteitä Ternopolissa ja myöhemmin työskenteli tilintarkastajana Ivano-Frankovskin alueella. Vuosina 1975–1976 hän oli armeijan palveluksessa.

Vuonna 1976 Juštšenko valittiin Sumyn alueen edustajaksi Neuvostoliiton valtionpankkiin, jossa hän työskenteli vuoteen 1988 saakka. Myöhemmin hän sai johtavan viran maatalous- ja teollisuuspankissa Kiovassa, ja hän toimi pankin hallintoneuvoston ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuoteen 1993 saakka.

[muokkaa] Ukrainan keskuspankissa

Vuonna 1993 ukrainanjuutalainen valtiomies ja merkittävä pankkiiri Vadym Hetman kutsui Juštšenkon töihin uudelleenmuodostettuun Ukrainan keskuspankkiin, ja Hetmanin erottua hän nousi pankin hallintoneuvoston puheenjohtajaksi ja 1997 pääjohtajaksi parlamentin päätöksellä.

Johtajana Juštšenkolla oli merkittävä vaikutus Ukrainan uuden rahayksikön hryvnjan luomisessa ja uudenlaisen liikepankkijärjestelmän luomisessa. Hän myös onnistui vastustamaan maata uhannutta Venäjän talouskriisiä seurannutta hyperinflaatiota vuonna 1998.

[muokkaa] Pääministerinä

Joulukuussa 1999 Juštšenko valittiin melko yllättäen uudeksi pääministeriksi, kun edeltäjä Valeri Pustovoitenko jäi yhden äänen päähän parlamentin hyväksynnästä. Juštšenko valittiin tehtävään äänin 296-12.

Juštšenko pääministerikaudella Ukrainan talous koheni, vaikkakin kriitikot ovat todenneet sen johtuneen talouden yleisestä kehityksestä eikä Juštšenkon toimenpiteistä. Myöhemmin hänen hallituksensa (erityisesti silloinen varapääministeri Julija Tymošenko) ajautui erimielisyyksiin johtavien hiilikaivos- ja maakaasujohtajien kanssa. Tämä johti vuonna 2001 parlamentin hallitukselle antamaan epäluottamuslauseeseen pääasiassa kommunistien, jotka vastustivat Juštšenkon talouspolitiikkaa, ja maan oligarkkien kanssa läheisissä väleissä olevien keskustalaisten ryhmien toimesta äänin 263-69.

Juštšenkon hallituksen kaatuminen oli pettymys monille ukrainalaisille. Häntä tukevaan vetoomukseen kerättiin neljä miljoonaa nimeä, ja Kiovassa pidettiin 10 000 hengen mielenosoitus.

[muokkaa] Meidän Ukrainamme -ryhmän johtajana ja poliittinen muotokuva

Vuonna 2002 Juštšenko nousi Meidän Ukrainamme (fraktsija "Naša Ukrajina", фракція "Наша Україна) -nimisen poliittisen liiton johtajaksi. Saman vuoden parlamenttivaaleissa liitto saavutti lähes puolet paikoista, vaikkakaan he eivät saaneet enemmistöä eivätkä neuvottelut muiden oppositioryhmien kanssa tuottaneet tulosta. Juštšenkoa pidettiin laajalti presidentinvastaisen opposition johtahahmona.

Pääministerikautensa lopulla Juštšenkosta on kehittynyt karismaattinen poliittinen hahmo, ja nauttii erityistä suosiota läntisen ja keskisen Ukrainan ukrainankielisen väestön keskuudessa. Vuosina 2001-2004 hänen suosionsa oli erinäisissä mittauksissa suurempi kuin istuvan presidentin Leonid Kutšman.

Poliittisilta näkemyksiltään Juštšenko on enemmän länsi- kuin Venäjän-mielinen, uudistusmielinen, mutta myös maltillinen kansallismielinen ukrainalainen. Hän kannattaa talouden yksityistämistä. Toisinaan hänen vastustajansa ja myös kannattajansa ovat kritisoineet häntä epäröinnistä päätöksenteossa ja epäonnistumisista asemansa hyödyntämisessä. Puolustajat pitävät näitä merkkeinä Juštšenkon omistautumisesta ryhmätyöhön, yksimielisyyteen ja neuvotteluihin. Häntä syytetään myös kyvyttöömyydestä muodostaa yhtenäinen ja voimakas joukko, jossa ei olisi sisäpiirejä. Yksi Juštšenkon läheisimmistä poliittisista liittolaisista on Julija Tymošenko, joka Kutšman hallintokaudella tuomittiin, mutta myöhemmin vapautettiin petossyytteistä kaasuyhtiöiden yksityistämistä koskien hänen toimiessaan Juštšenkon hallituksen varapääminiserinä.

[muokkaa] Vuoden 2004 presidentinvaalit

• yleisemmin itse vaaleista katso: Ukrainan presidentinvaalit 2004

Vuonna 2004 Kutšman presidenttikauden tullessa päätökseen, Juštšenko osallistui vaaleihin itsenäisenä ehdokkaana. Hänen päävastustajansa oli Kutšman ja Venäjän voimakkaasti tukema Viktor Janukovitš. Pääministerikaudesta lähtien Juštšenko oli uudistanut poliittisia näkemyksiään, joiden pääasiallinen teema oli länteen päin suuntautuminen, muun muassa Ukraina osana Euroopan yhdentymistä, liittyminen NATOn jäseneksi ja korruption kitkeminen. Juštšenkon kannattajat olivat järjestäytyneet Meidän Ukrainamme -liiton johdolla Syla Narodu ("Kansan voima") -nimiseksi poliittiseksi liittoumaksi.

Juštšenkon kampanjointi tapahtui hyvin pitkälle katutasossa äänestäjien keskuudessa, kun hallitus oli estänyt ehdokkaiden tasapuolisen kohtelun suurimmilla televisiokanavilla. Sen sijaan Janukovitš esiintyi tiuhaan tiedotusvälineissä, ja muun muassa syytti Juštšenkoa natsiksi.

[muokkaa] Dioksiinimyrkytys

Vaalikampanja Juštšenkon ja Janukovitšin välillä oli monin paikoin hyvin likainen, eikä iskuja vyön alle säästelty puolin eikä toisin. Syyskuun alussa Juštšenko sairastui vakavasti, ja hänet lennätettiin Wieniin Rudolfinerhaus-klinikalle tutkimuksiin. Ihomuutoksia sekä veri- ja kudosnäytteitä tutkittuaan klinikka totesi Juštšenkon sairauden aiheuttajaksi dioksiinimyrkytyksen, joka todennäköisesti oli aiheutettu suun kautta. Klinikka ei kuitenkaan ottanut suoranaisesti kantaa myrkytyksen aiheuttajaan, vaikka epäilikin "kolmannen osapuolen" olevan mukana asiassa. [1] Myrkytyksen seurauksena Juštšenkon ulkonäkö muuttui, kun hänen kasvonsa turposivat ja muuttuivat rokonarpisiksi.

Juštšenko itse syytti myrkytyksestä hallituksen agentteja. Hän epäilee saaneensa myrkkyä aterialla ukrainalaisten korkeiden virkamiesten, muun muassa Ukrainan turvallisuuspalvelun johtajan Ihor Smeškon, kanssa. Monet asiantuntijat pitävät tätä kuitenkin epätodennäköisenä, sillä myrkytyksen oireet alkavat näkyä vasta noin 3-14 päivän kuluttua, kun tässä tapauksessa siihen olisi mennyt vain muutama tunti.

[muokkaa] Vaalien kolme äänestyskierrosta

Presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella 31. lokakuuta 2004 Juštšenko sai 39,87 % ja Janukovitš 39,32 % äänistä. Kun kumpikaan ei saavuttanut yli puolia äänistä, järjestettiin heidän keskensä vaalien toinen kierros 21. marraskuuta. Äänioikeustetuista 75 % käytti äänioikeuttaan.

Toisella kierroksella Janukovitš sai 49,46 % ja Juštšenko 46,61 % äänistä, mikä oli täysin ristiriitainen tulos verrattuna vaaleja edeltäneisiin ovensyykyselyihin. Tarkkailijat raportoivatkin monista väärinkäytöksistä ja vilpeistä Janukovitšin hyväksi. Juštšenko tukijoineen kieltäytyi tunnustamasta vaalitulosta. Tapahtumien seurauksena monissa kaupungeissa käynnistyivät yhteensä 13 päivää kestäneet suurmielenosoitukset, suurin Kiovassa Itsenäisyyden aukiolla, jotka saivat nimen "oranssi vallankumous" Juštšenkon tukijoiden käyttämien oranssien väristen tunnushuivien mukaan. Pitkällisten protestointien jälkeen Ukrainan korkein oikeus päätti 3. joulukuuta julistaa vaalitulokset mitättömiksi ja järjestää toisen kierroksen uusinnan 26. joulukuuta. Juštšenko uhosi voittavansa vaalit 10 % erolla.

Vaalien toisen kierroksen uusinta ei myöskään täyttänyt täysin Etyj:n tarkkailijoiden normeja, vaikka tarkkailijaryhmän päällikkö Bruce George pitikin vaaleja edellisiä demokraattisempia. Juštšenko voitti vaalit 54 prosentin ääniosuudella.

[muokkaa] Ukrainan presidenttinä

Juštšenko astui presidentin virkaan 12. tammikuuta 2005 Kiovan aikaan kello 12.

Presidenttikautensa alkuaikana Juštšenko erotti ja nimitti lukuisia henkilöitä hallinnon eri aloilta ja tasoilta. Pääministerikseen hän nimitti toisen vallankumouksen johtohahmoista, Julija Tymošenkon. Ulkoministerin tittelin sai Oleksandr Zintšenko ja puolustusministeriksi nimitettiin Petro Porošenko.

Juštšenko ja Tymošenko eivät kyenneet toteuttamaan lupaamiaan uudistuksia parlamentin hajanaisuuden vuoksi. Tymošenkon aikomus aloittaa uudelleen yksityistämisprosessi synnytti ankaran taistelun maan johdossa. Hallituksen kannatus alkoi pudota nopeasti huhtikuun 47%:sta, elokuussa se oli enää 31%.^[1]

Juštšenko lausui heinäkuussa 2005, ettei ole varma, kannattiko Ukrainan luopua ydinaseista.^[2]

Talousvaikeuksiin haettiin helpotusta korottamalla Ukrainan läpi kulkevan Venäjän maakaasun siirtomaksuja. Vastineeksi Venäjän Gazprom ilmoitti nostavansa Ukrainalle myytävän kaasun hinnan lähemmäs maailmanmarkkinahintaa, kolminkertaiseksi.^[3]

Juštšenko erotti koko Tymošenkon hallituksen 8. syyskuuta 2005. Tymošenko ilmoitti 12. syyskuuta vievänsä oman puolueen maaliskuun 2006 vaaleihin ja osallistuvansa haastajana vuoden 2009 presidentinvaaleihin. Juštšenko syytti Tymošenkoa seuraavana päivänä pääministerin asemansa väärinkäytöstä omien 8 miljardin hryvnjan velkojensa mitätöimiseksi.^[4]

Syyskuun 14. päivänä entinen presidentti Leonid Kravtšuk esitti syytöksiä Juštšenkoa vastaan. Hänen mukaansa Juštšenkon vaalikampanjaa rahoitti venäläinen suurliikemies Boris Berezovski, joka on saanut poliittisen turvapaikan Englannissa. Kravtšukin mukaan Berezovski on antanut Juštšenkolle 15 miljoonaa dollaria. Ukrainan perustuslaki kieltää rahallisen avun ottamisen muista maista.^[5]

Kriittisimpien arvioiden mukaan Oranssi vallankumous vaihtoi ainoastaan edellisen valtaeliitin toiseen.^[6]

Närää on aiheuttanut myös Juštšenkon opiskelijapojan, 19-vuotiaan Andri Juštšenkon, ajama BMW M6 -urheiluauto ja platinainen Vertu-kännykkä. Hän omistaa Oranssin vallankumouksen tavaramerkit.^[7][8]

[muokkaa] Yksityiselämä

Viktor Juštšenko on naimisissa Katerjana Juštšenko-Tšumašenkon kanssa. Katertaja Juštšenko-Tšumašenko on amerikanukrainalaisia syntynyt Chicagossa. Hän on ollut töissä monissa Yhdysvaltain valtiollisissa laitoksissa kuten Valkoisessa Talossa ja valtionvarainministeriössä, Yhdysvaltain ulkoministeriössä.

Katerjana sai Ukrainan kansalaisuuden 31. maaliskuuta vuonna 2005, hänellä on myös Yhdysvaltain kansalaisuus.

Pariskunnalla on 4 lasta, Andrej, Taras, Vitalina, Sopie, Katja. Viktor Juštšenko kuuluu Ukrainan ordotoksiseen kirkkoon.

Viktor Juštšenko harrastaa perinteistä ukrainalaista kulttuuria kuten keramiikkaa ja arkeologiaa, vuorikiipeilyä, sekä mehiläisten hoitoa.

Juštšenko nauttii maalamisesta ja antiikin sekä ukrainalaisen kansallispukujen keräilystä.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Kotisivut englanniksi
• YLE Radiouutiset: Maailmanpolitiikan arkipäivää 9.1.2005 Ukrainan oranssi vallankumous

Edeltäjä: Leonid Kutšma

Ukrainan presidentti 2005–

Seuraaja: -