Sensuuri

Wikipedia

Tätä artikkelia tai sen osaa käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Sensuuri on valtion tai muun julkisen vallan ylläpitämä ennakkotarkastusjärjestelmä,^[1] jonka läpäisy on edellytys julkaisun levitykselle tai julkiselle esittämiselle. Sensuurille voidaan alistaa esimerkiksi sanomalehdet, elokuvat, televisiosarjat, teatterinäytelmät ja Internet-yhteydet.

Ennakkosensuurin lisäksi voidaan harjoittaa jälkikäteistä sensuuria^lähde?, jossa teos vedetään pois myynnistä tai sen tuottajille annetaan sakkoja tai vankeusrangaistuksia, jotta he eivät enää tuottaisi samankaltaista aineistoa. Itsesensuurissa kustantamot rajoittavat itse toimintaansa. Puhekielessä sensuurilla voidaan viitata mihin tahansa sananvapauden rajoitukseen.

Sensuuri on historiallisesti ollut voimallisinta totalitaristisissa valtioissa ja itsevaltaisissa monarkioissa. Sensuuri on ollut jo vuosisatoja aina valistusfilosofiasta ja klassisesta liberalismista lähtien ankaran kritiikin kohteena. Yleensä sensuuria ei hyväksytä eurooppalaisessa oikeuskäsityksessä joitain sensuurin lievimpiä muotoja lukuun ottamatta.^lähde?

Sisällysluettelo 1 Painotuotteiden sensuuri Suomessa 2 Sähköinen sensuuri 2.1 Internet-sensuuri Suomessa 2.2 Sähköinen sensuuri maailmalla 3 Katso myös 4 Lähteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Painotuotteiden sensuuri Suomessa

Suomeen perustettiin vuonna 1686 censor librorumin virka, jonka haltijan tuli valvoa sekä kirjallisuuden maahantuontia että maassa julkaistua kirjallisuutta. Kotimaisten ja ulkomaisten kirjakauppiaiden tuli saada sensorilta hyväksyntä myytäville kirjoille ja kirjanpainajien oli annettava painotuotteensa ennakkotarkastukseen. Uskonnollisilla ja akateemisilla julkaisuilla oli kaksinkertainen sensuuri: ne kulkivat sekä paikallisen akatemian tai tuomiokapitulin että sensorin valvovien silmien alta.^[2]

Sensuurilla valvottiin tieteenteon rajoja. Keskeistä oli Raamatun ja tunnustettujen auktoriteettien, kuten Ciceron, oppien noudattaminen. 1600-luvulla kartesiolaisuus ja muut uudet filosofiat haastoivat vanhat auktoriteetit ja kiistatapauksia alkoi esiintyä toistuvasti. Ruotsin kuningas lähetti vuonna 1689 akatemioihin kiertokirjeen, jossa hän teroitti oppineiden mieliin Raamatun filosofisen kritiikin epäsuotavuutta.^[3]

1800-luvulla sensuuri hyökkäsi erityisesti lehdistöä vastaan. Maassa vallitsi autoritaarinen julkisuuskäsitys, jonka mukaan sanomalehdistön tehtävänä oli yhteiskunnan johdon hyväksymien asioiden ja arvojen välittäminen. Maan asioihin puuttumista, niiden arvostelemista tai parantamista ei suvaittu periaatteessa muille kuin hallitukselle ja virkamiehistölle. Sensuuri lakkautti muiden muassa Suomen asioita kritisoineen A. I. Arwidssonin sanomalehden Åbo Morgonbladin vuonna 1821 puolen vuoden ilmestymisen jälkeen. Sensuurin läpi pääsi kuitenkin samaan aikaan myös yhteiskuntakriittisiä kirjoituksia, sillä oli epätietoisuutta siitä, kenelle valvonta kuului ja miten se tuli suorittaa.^[4]

Vuonna 1829 Suomessa annettiin sensuuriasetus, joka määräsi täyden ennakkosensuurin ja rajoitti tuntuvasti mielipiteen ilmaisua. Sensuuriasetus oli voimassa vuoden 1865 painovapausasetukseen asti. Asiaa asetettiin valvomaan sensuurihallitus, jonka puheenjohtaja oli yliopiston sijaiskansleri. Kullakin kirjapainopaikkakunnalla oli oma sensorinsa.^[5]

J. V. Snellman kritisoi lehtikirjoituksissaan voimakkaasti sensuurihallitusta, joka edusti hänen mukaansa pysähtyneisyyttä. Snellman koettiin rauhanhäiritsijäksi ja hänen sanottiin saaneen aikaan jopa sensuurin tiukentumisen. Snellmanin kiivas suorasanaisuus lienee kiinnittänyt sensorien huomion, sillä samaan aikaan August Ahlqvistin allegorinen kertomus Satu meni ennakkotarkastuksesta läpi kiistanalaisesta sisällöstään huolimatta. Ahlqvistin allegoria kertoi Suomesta Ruotsin ja Venäjän puristuksessa. Venäjä kuvattiin kirjoituksessa ilkeäksi noita-akaksi, joka teki Suomi-neidosta orjansa.^[6]

Myös sortokauden aikana 1900-luvun alussa suomalainen lehdistö oli paikoitellen ankaran sensuurin kohteena. Sensuuri lakkautti muiden muassa Päivälehden, joka tosin perustettiin pian uudelleen Helsingin Sanomat -nimellä. Aluksi sensuuria ja sensoreita ymmärrettiin etenkin myöntyväisyyspiireissä. Kotoisia portinvartijoita pidettiin parempana vaihtoehtona kuin tsaarinvallan suoraan asettamia sensoreita. Bobrikovin kauden tökeröt sananvapauden tukahduttamistoimet kuitenkin johtivat siihen, että sensorin toimesta katosi viimeinenkin hohto.

Toisen maailmansodan aikana Suomessa järjestettiin sensuuri kuten muissakin maissa. Tätä tehtävää hoiti valtioneuvoston alainen Valtion tiedoituslaitos. Suomessa tosin esitettiin sodan aikana yhdysvaltalaisia elokuvia ainoana Saksan kanssa sotineista tai Saksan kanssa liittoutuneista maista. Moskovan välirauhan jälkeen Suomessa kehotettiin kirjastoja poistamaan kokoelmistaan neuvostovastaiset kirjat.^[7] Siveettömyyteen vedoten takavarikoitiin Agnar Myklen kirja Laulu tulipunaisesta rubiinista 1957 ja Henry Millerin Kravun kääntöpiiri 1962. [2] Hannu Salaman Juhannustanssit myös sensuroitiin osittain vuosina 1965-68 kirjasta käydyn oikeusjutun aikana jossa Salamaa syytettiin jumalanpilkasta kärsien osan kolmen kuukauden vankeusrangaistusta 1968 kunnes presidentti Urho Kekkonen armahti hänet. (Jumalanpilkan kielto on poistettu lainsäädännöstä ja korvattu uskontorauhalla, joka kuitenkin on periaatteessa eriluontoinen asia. Uskontorauhan tarkoitus ei ole suojella Jumalaa pilkalta, vaan turvata ihmisten oikeus harjoittaa vakaumustaan rauhassa.) Joulukuussa 2007 runoilija Petri Peltosen runokirjasta Syitä ja seurauksia nostetun syytteen yhteydessä kirjan painosta vaadittiin takavarikoitavaksi syyttäjän taholta. [3] Suomen itsenäistyttyä rauhanajan sensuurijärjestelmää on pidetty pääasiassa elokuvia varten. Sensuurista luovuttiin virallisesti vuonna 2001. Siitä lähtien Valtion elokuvatarkastamo on vastannut ainoastaan alle 18-vuotiaille levitettävien kuvaohjelmien ikärajojen asettamisesta.

[muokkaa] Sähköinen sensuuri

Tätä artikkelia tai sen osaa ei käsitellä neutraalista näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmia neutraaleiksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Onko kaiken lainvastaisen toiminnan säätely todella sensuuria? Esim. selkeästi kunnianloukkauksen tunnusmerkit täyttävä törky?

[muokkaa] Internet-sensuuri Suomessa

Pääartikkeli: Internet-sensuuri Suomessa

Vuoden 2007 alusta Suomessa astui voimaan laki lapsipornografian levittämisen estotoimista^[8]. Lain nojalla Internet-operaattorit suodattavat Internetistä osoitteita poliisin ylläpitämien salaisten sulkulistojen perusteella. Lain perustelujen mukaan toimenpiteen tarkoituksena on estää ihmisiä päätymästä vahingossa lapsipornosivuille. Varsinaisiin pedofiileihin laki ei perustelujen mukaan tehoa.

Lakia ovat kritisoineet muun muassa EFFI ry ja Petteri Järvinen. ^[9][10][11]

Helmikuussa 2008 keskusrikospoliisi lisäsi sulkulistalle kriittisesti Internet-sensuuria käsitelleen sivuston. ^[12]

[muokkaa] Sähköinen sensuuri maailmalla

Internetissä alusta alkaen keskeisenä sisältönä ollut pornografia on aiheuttanut sensuurivaatimuksia. Yhdysvalloissa astui vuonna 1996 voimaan Communications Decency Act, joka oli yritys ratkaista ongelma. Käytännössä lain valvonta osoittautui mahdottomaksi ja Yhdysvaltain korkein oikeus kumosi osan laista jo vuonna 1997. Myöhemmin Internetin palveluntarjoajat vapautettiin vastuusta. Sensuuria tehokkaampaa Internetissä on käyttäjien oma valvonta. Kun Internetin käyttäjäkunta on kasvanut ja erilaiset keskusteluryhmät yleistyneet, sensuuri on korvautunut osin itsesensuurilla. Keskusteluryhmiin on muodostunut samanmielisten yhteisöjä, jotka karkottavat kriittiset keskustelijat joukostaan.

Yhdysvaltalaiset Google, Microsoft, Yahoo ja Cisco Systems ovat suostuneet rajoittamaan tiedon saatavuutta Kiinassa ja kiinankielisissä palveluissaan. Kiina on estänyt maailman laajimman tietosanakirjan, Wikipedian kiinankielisen version käyttämisen Kiinasta käsin. Yahoo on ilmiantanut Kiinan hallitukselle sähköpostin lähettäjän sillä seurauksella, että tämä on saanut paljastuksestaan kymmenen vuoden vankeustuomion. Google on kertonut luovuttaneensa asiakkaidensa tietoja Yhdysvaltain hallitukselle terrorismiepäilyjen yhteydessä. Terrorismiin liittyvät pelot ajavat yhä useampia valtioita kiristämään sensuuria.

Yksi maailman tunnetuimmista ja tehokkaimmista sähköisistä sensuureista on käytössä Kiinassa. Vapaata tiedonvälitystä vastaan taistellaan palomuurin avulla, joka on nimetty uudeksi Kiinan muuriksi. Se estää kansalaisilta pääsyn poliittisesti arveluttaville sivuille. Näihin kuuluvat esimerkiksi kansainväliset mediat kuten BBC ja CNN.^lähde? Sisällön suodattamiseen osallistuu lukuisia valtion virastoja ja tuhansia työntekijöitä. Työ on niin hienovaraista, ettei käyttäjä useinkaan tiedä sitä, mitä hänelle ei haluta näyttää. Kiina pystyy esimerkiksi poistamaan tietyt viittaukset Tiibetin itsenäisyyteen ilman, että samalla piilotettaisiin kaikki tiedot Tiibetistä. Valvonnan aste vaihtelee tarkoitusperien mukaan. Kun Kiina haki vuoden 2008 olympiakisojen isännyyttä, viranomaiset eivät halunneet näyttäytyä kansalaisia alistavassa valossa, vaan sallivat hieman vapaamman tietoliikenteen.^[13]

[muokkaa] Katso myös

• Itsesensuuri
• Maltillinen tiedonvälitys ja itsesensuuri

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Autonomian alkukauden sensuuri 1809 - 1853
• Ekholm, Kai: Kielletyt kirjat (online). Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston kirjasto, 1997-2005. Päivitetty 15.12.2005. Julkaistu verkossa kirjan painoksen loputtua. (Viitattu 28.4.2007)
• YLE:n Elävä arkisto kielletyt levyt
• OUBSin TV-lähetys sensuurista ja sensuurin kehityksestä