Sampo (Kalevala)

Wikipedia

Sammon taonta.

Sampo eli kirjokansi on suomalaisessa mytologiassa ihmeellinen kone tai esine, kosintalahja ja sotasaalis, joka liittyy usein Pohjolaan. Sampo on tunnettu erityisesti suomalaisesta kansanrunoudesta kootusta Kalevala-eepoksesta, jossa sillä on tärkeä rooli. Eri taruissa Sampo on erilainen, sillä on myös useita nimityksiä ja ilmiasuja. Kalevalassa käytetyissä Sampo-taruissa Sampo on ihmeellinen, rikkauksia tekevä mylly.

Sampo-tarut ovat olleet paitsi eeppisiä kertomuksia kahden kansan taistelusta ja ihme-esineen vaiheista, myös ilmeisesti alkujaan kosmisia kuvauksia. Sampo-tarut ovat myös selittäneet maanviljelyksen syntyä ja joidenkin muidenkin asioiden myyttistä alkuperää. Samporunoutta on ollut eräiden tietojen mukaan tapana laulaa kevätkylvön yhteydessä.

[muokkaa] Sammon tutkimuksen historiaa

Ensimmäisen kerran sampo mainitaan tieteen historiassa Carl Axel Gottlundin väitöstilaisuuden yhteydessä 12. joulukuuta 1818. Väitös oli aiheeltaan De proverbis fennicis eli Suomalaisista sananlaskuista. Gottlund oli tallentanut tarinan sampaan ryöstöstä Sävsenissä, Taalainmaalla Maija Turpiaiselta, ja julkaissut sen aiemmin samana vuonna teoksessaan Pieniä Runoja Suomen Poijille Ratoxi. Seuraava maininta sammosta löytyy Zacharias Topeliuksen vuoden 1821 kokoelmassa Suomen kansan vanhoja runoja ynnä myös nykyisempiä lauluja. Elias Lönnrot kirjoitti muistiin ensimmäisen sampo-runonsa loppukesästä 1832.

Suurimpia sampoa käsitteleviä teoksia on Emil Nestor Setälän 650-sivuinen tutkimus Sammon arvoitus.

Sammon puolustus.

[muokkaa] Kalevalan Sampo

Sampo mainitaan Kalevalan runoissa 1, 7, 10, 15, 19, 38, 39, 42, 43 ja 45. Sampo eli kirjokansi on ihmekone, joka tekee eli jauhaa rahaa, viljaa ja suolaa. Sammolla katsotaan olevan kansi, sillä sen toisintonimi on kirjokansi. Sillä arvellaan myös olevan jalat, joiden avulla se seisoo pystyssä, sekä reiät tai nokat, joista tulee sammon jauhaessa rahaa, viljaa ja suolaa, eli "kotihyviä", "syötäviä" ja "myötäviä".

Seppo Ilmarinen takoo Sammon Pohjolan emännälle vastineeksi Pohjolan tyttärestä. Pohjolan emäntä Louhi ottaa Sammon vastaan, mutta kieltäytyy luovuttamasta tyttöä Ilmarisen vaimoksi. Louhi vie sammon kivisen mäen sisään, juurruttaa sen maaperään, ja sulkee lukkojen taakse. Sen jälkeen sampo jauhaa rikkautta Pohjolan väelle.

Tästä suuttuneina kalevalaiset hyökkäävät Pohjolaan ja anastavat Sammon. Syntyneessä taistelussa sampo tuhoutuu. Pohjan Akka saa sammon kannen. Sammon sirpaleita ajelehtii kalevalaisten rantaan. Sirpaleet rikastuttavat Kalevalan maata.

[muokkaa] Erilaiset Sampo-tulkinnat

Kansanrunojen eri versioissa sampo on esiintynyt myös nimillä sampa, sammas, sampi, sampu, samppu, samppo ja sammut. Joissain samporunojen harvinaisemmissa versioissa sammon nimen lisäksi myös sammon merkitys on korvaantunut jollakin kokonaan toisella, tällaisia ovat tammi, saima (laatokkalainen alus), saani (reki), sauna, sauva ja saarva (saukko). Eräässä runossa esineestä käytetään sekä nimitystä samppu että kannel.

Sammon olemusta ja mahdollista historiallista pohjaa on pohdittu pitkään. Osmo Mäkeläisen mukaan sammakko- ja sampo-sanat liittyvät kansainväliseen mylly- ja hedelmällisyysmytologiaan. Matti Klingen mukaan Sampo saattaisi olla kauppaoikeudesta kertova pylväs (esim. Turun Samppalinnassa, kts. Muinaisuutemme merivallat). Paavo Haavikon kaunokirjallisessa tulkinnassa (Rauta-aika) Sampo on rahan lyöntiin käytetty väline, "väärän rahan" painomalli. Haavikon tulkinta ei ole saanut laajempaa kannatusta, eikä se ehkä ole edes vakavamielinen ehdotus. Nykyisin yleensä ajatellaan, että Sammon merkitys riippuu asiayhteydestä, eikä yhtä ainoaa selitystä ole.

Uskontotieteilijä Uno Harva ja kielitieteilijä E. N. Setälä kehittelivät 1900-luvun alkuvuosikymmeninä teorioita, joiden mukaan Sammon alkuperäinen hahmo, tai yksi alkuperäisistä hahmoista, on maailmanpylväs, taivaankannen kannattaja. Tähän viittaavat monet piirteet, jotka yhdistävät erilaisia sampotaruja. Sampo esimerkiksi sijaitsee Pohjolassa, jossa maailmanpylvään on ajateltu sijaitsevan. Sammon juuret ovat syvällä maaemässä, kuten maailmanpylväältä sopii odottaakin, ja Sammon yleinen toisintonimi on kirjokansi, joka viittaa taivaankanteen. Lisäksi Sampo jauhaa, sillä maailmanpylvään on ajateltu kiertyvän taivaankannen mukana. Sanana sampo on sukua sammakselle eli pylväälle.

Laajalti esiintyviä sammon piirteitä ovat sammon hyvyys, kirjokanteen viittaus ja yhteys merelliseen Pohjolaan, sen emäntään ja Pohjan tai Hiiden neidon kosintaan. Sampo kuuluu myös selkeästi Väinämöis- ja Ilmaris-epiikkaan, sillä sammon taonnasta kerrotaan kosmisten luomistekojen jälkeen. Muita, harvemmin esiintyviä sammon piirteitä ovat mm. sammolla olevat juuret, jotka on kynnettävä irti, ennen kuin sitä voidaan liikuttaa.

Teoria sammon alkuperäisestä hahmosta ei ole ristiriidassa sen kanssa, että Sampo on myöhemmin käsitetty monella eri tavalla. Kansanrunojen kieli on pitkälti kielikuvallista, ja näiden kielikuvien merkitykset unohtuvat usein helpommin kuin itse runon sanamuoto. Samoin kuin ikivanha kirjallisuus, jota voi olla myöhempinä aikoina vaikea ymmärtää ilman taustatietoja, myös kansanrunous on säilyttänyt uskollisesti vanhoja ilmauksia, joiden merkitykset ovat unohtuneet. Näin arvellaan käyneen sampo-runojenkin kanssa. Kielikuvien ja vertauskuvien merkitykset ja yhteydet kosmisiin käsityksiin ovat aikojen saatossa pitkälti unohtuneet, mutta itse runojen kieliasua on pyritty uskollisesti toistamaan. Monet runon toisinnot ovat säilyttäneet pylvääseen viittaavan sanan sampo, toiset taas ovat korvanneet sen jollain tutulla, saman kuuloisella sanalla.

Veikko Anttosen ja Lotte Tarkan kaltaiset nykytutkijat ovat huomauttaneet, että Sammon merkitys ei palaudu mihinkään yksittäiseen esineeseen tai myyttiseen objektiin, vaan kyseessä on ennen kaikkea vaurauden, kasvun ja hyvinvoinnin tuonpuoleiseen alkuperään liittyvä käsite, jolle on voitu antaa hyvin erilaisia hahmoja.

[muokkaa] Metsäsuomalaisten käsitys maailmanpylväästä

Havainnollistus siitä, miten Pohjantähti naulana liittää yhteen kuvun muotoisen taivaankannen ja sampaan eli maailmanpylvään. E.N Setälän (1932) mukaan

Maailmanpylvääksi mielletty Sampo säilyi parhaiten metsäsuomalaisten, Keski-Ruotsissa asuneen savolaisperäisen väestön mytologiassa. Vielä vuonna 1932 tai hieman aiemmin, tavoittivat runouden kerääjät Värmlannin Östmarkin pitäjästä 70-vuotiaan Kaisa Vilhuisen, kansanparantajan ja verenseisauttajan, joka muisti tärkeitä tietoja sammosta. Hän kertoi muun muassa seuraavaa. Sammas on patsas, joka kannattaa taivaan kantta. Kultanappi tai kultainen naula "istu sammon päässä"; se oli pohjantähti, joka kiinnitti taivaankannen ja maan. Taivaankansi pyöri naulan ympäri. Tästä hän käytti myös ilmaisua "sammas jauho". Sammas ulottui yhdeksän sylen syvyyteen maan alle, ja nojautui siellä kupariseen vuoreen. Vilhuinen kertoi myös seisauttaneensa verenvuotoja iskemällä puukon seinään Pohjantähteä (Pohjantähden kuvaa?) vasten. (SKVR:VII5,189) Tässä lienee vaadittu verta seisomaan paikallaan yhtä jykevästi kuin maailmanpylväs tai sen naula, ja niitä kuvaava puukko seisovat. Tämän tiedon valossa kävivät ymmärrettäviksi myös eri puolilta tunnetut verenseisautussanat, joissa käsketään verta seisomaan kuten miekka seisoo meressä. Vilhuisen kertomus vastasi sitä, mitä tutkijat olivat sammon alkuperästä päätelleet muilta seuduilta löytyneiden tiedonrippeiden avulla.

Itse asiassa jo ensimmäinen tutkijoiden tuntema tieto sammosta, jonka C.A. Gottlund vuonna 1817 kirjoitti muistiin, on peräisin metsäsuomalaisilta, ja siinä sampo on selvästi taivaallinen esine, josta myös käytetään pylvästä tarkoittavaa sanaa sammas. Kertomuksessa sammas on taivaalla pilvessä Pohjanmaalla, joka myös Pohjolaksi mainitaan. Jompainen iskee miekallaan sammalta [sic] kaksi "varvasta" irti. Varpaista saatiin mereen suolat ja heinät maalle. Jos Jompainen olisi saanut kolmannenkin varpaan irti, olisi saatu vilja kylvämättä. (SKVR:VII5,10)

Metsäsuomalaisilla on ollut hyvin vanhakantainen mytologia - he olivat ruotsalaisten karttamien korpien kaskeajina uusien vaikutteiden suhteen syrjemmässä kuin monet muut. Metsäsuomalaisten puhuma suomen murrekin oli erityisen vanhakantaista. Ruotsin "suomalaismetsät" ovat siis olleet tämän suhteen jopa syrjäisempää seutua kuin keskinen Suomi. Metsäsuomalaiset olivat kuitenkin runojen keruun aikaan jo lähes kadonneet, ja heidän mukanaan katosi paljon tietoa mytologiasta. Samaan tapaan merkittäviä mytologian rippeitä on löytynyt Norjan suomalaisilta kveeneiltä.

[muokkaa] Lähteet

• SKS: Suomen sanojen alkuperä R-Ö, 2000
• Emil Nestor Setälä: Sammon arvoitus, Otava, 1932
• Uno Harva: Sammon ryöstö, WSOY, 1943
• Kalevala-seuran vuosikirja 23-24: Sampo-sanan sukulaismuodot ja niiden merkitykset, 1945
• Matti Kuusi: Sampo-eepos, typologinen analyysi, Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia XCV, 1949
• Martti Haavio: Sammon arvoitus, Suomalainen Suomi, 1957
• Martti Haavio: Suomalainen mytologia, WSOY, 1967