Navigointi
Wikipedia
Navigointiin sisältyvät kaikki merenkululliset toimenpiteet, kuten aluksen sijainnin määritys, sopivan kulkusuunnan asettaminen ja aluksen turvallisen kulun takaaminen. Tästä toiminnasta vastaa aina aluksen päällikkö.
Vastoin yleistä käsitystä päällikkö on kuitenkin "delegoinut" navigointitehtävät aluksen vahtipäällikköinä toimiville perämiehille, jotka jokainen vuorollaan toteuttavat päällikön valitsemaa reittiä. Päällikön vastuuta ei voida siirtää, joten esimerkiksi karilleajotilanteessa syytteisiin vastaa aina aluksen päällikkö.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Muinaishistoria
Esihistoriallisista navigoijista on ennen kaikkea mainittava polynesialaiset noin tuhat vuotta sitten ja viikingit, jotka saavuttivat Amerikan samoihin aikoihin. Sulawesilaiset asuttivat Madagaskarin nykyisestä Indonesiasta käsin noin vuoden 500 paikkeilla. Polynesialaisten navigointitaidot olivat nykyaikaisen merimiehen näkökulmasta vähintäänkin outoja. Heidän taitonsa paikanmäärityksessä perustui pitkälti alueensa merivirtojen tuntemiseen, ja jos virtaus oli liian heikko silmin nähtäväksi tai kädellä tunnettavaksi, polynesialaisnavigoija laskeutui alastomana mereen ja tunnusteli virtauksia vartalonsa avulla. Vanhoja navigointivälineitä ovat myös aurinkokello ja aurinkokivi.
[muokkaa] Perinteiset menetelmät
Ennen GPS-laitteita ja tietokoneita navigointivälineitä olivat muun muassa astrolabi, jaakopinsauva, sekstantit ja kompassit. Navigointi avomerellä edellytti tarkkaa ajanpitoa kronometrin avulla: latitudi eli leveysaste saadaan napakorkeuden avulla, mutta longitudin eli pituusasteen määritys edellytti, että tunnettiin paikallisen ajan ja lähtösataman virallisen ajan välinen ero. Vasta vuonna 1762 kyettiin valmistamaan tähän kelpaava riittävän tarkka kronometri (John Harrison).
Perinteinen navigointi maamerkkien avulla edellyttää hyvien, geometrisesti oikeiden karttojen tai sijaintitietojen käyttöä. Niiden tuottaminen on kartografian ja geodesian tehtävänä.
Likimääräinen navigointitapa nimeltä merkintälasku perustuu tunnetun nopeuden ja suunnan ekstrapolointiin. Sen tulos huononee nopeasti ajan kuluessa. Inertianavigointi on tavallaan merkintälaskun hi-tech versio.
Myös hyperbeliset navigointijärjestelmät (Decca, Loran) on mainittava, vaikka satelliittinavigointi on osin syrjännyt ne. Samoin Transit-satelliittipaikannusjärjestelmä ei ole enää käytössä.
[muokkaa] Nykyaika
Navigoinnista puhutaan nykyisin myös ilma- ja avaruuslentojen yhteydessä. Mikäli on kyse miehittämättömästä aluksesta, puhutaan ohjauksesta.
GPS-järjestelmä on nykyisin käytetyin navigointimenetelmä. Se on maailmanlaajuisesti käytettävissä, tosiaikainen ja passiivinen. Vastaavat järjestelmät ovat GLONASS (Venäjä) ja Galileo (EU, vasta suunnitteilla).
Ilma- ja avaruusnavigoinnin apuvälineenä käytetään inertianavigointia.
[muokkaa] Navigointi harrastuksena
Navigointi on harrastuksena lisännyt suosiotaan tasaisesti veneilyn suosion kasvaessa. Merkittävin ja pisimpään toiminut harrastajien yhteisö on Suomen Navigaatioliitto. Sen perustivat meriupseeri evp., toimittaja Stig Westerlund ja merikapteeni Arvo Heikki Sainio vuonna 1957; tuolloin, Porkkalan vuokra-alueen palautuksen yhteydessä avautui suomalaisille aivan uusia veneilyreittejä ja mahdollisuuksia. Nopeasti havaittiin tarvittavan koulutusta veneilijöille.
Moninaisten vaiheiden kautta liitto ja sen perusseura Navigationssällskap i Finland saavuttivat vakiintuneen aseman; muitakin seuroja ryhdyttiin perustamaan, ja nykyään niiden ja työväenopistojen harjoittama navigaatiokurssien järjestäminen on saavuttanut suorastaan institutionaalisen aseman.
Liiton perusperiaate on pitää yllä vanhoja matemaattisia ja maantieteellisiä merenkulkutaitoja, jotta elektroniikan pettäessä - tai ellei siihen haluta edes turvautua - osattaisiin liikkua vesillä turvallisesti.
Liitto perusti jo varhain kolmeportaisen suoritusjärjestelmän, jonka kaksi alinta astetta käsittävät matemaattista ja maantieteellistä merenkulkuoppia sekä meriteiden sääntöjä. Kunkin asteen voi suorittaa noin neljässä kuukaudessa eli yhdessä lukukaudessa; tutkintoja järjestetään kaksi kertaa vuodessa, samaan aikaan kaikkialla Suomessa. Ylin tutkinto eli avomerilaivuri kestää koko talven ja sen tutkintoja on kerran vuodessa eli keväällä; tutkinnot on nykyään suoritettava porrastetusti, vielä 1980-luvulla saattoi rannikkolaivurin eli keskimmäisen suorittaa suoraan.
Kaikilla kolmella asteella on oma pätevyysviirinsä ja tunnuksensa.
Liiton alaiset navigaatioyhdistykset voivat ylläpitää erityisesti navigointikoulutukseen tarkoitettuja aluksia; vielä 1970-luvulla aluksille annettiin erityinen järjestysnumero; se oli merenkulun latinalainen lyhytilmaisu NAVIS + juokseva numero; täten alukset NAVIS 1 ja 2 olivat Navigatiossällskapet I Finlandin aluksia, Pohjolan Kerhon alus m/s Nalle oli NAVIS 3, Tikkurilan Navigaatioseuran m/aux Ann-Mari I puolestaan NAVIS 4, seuran toinen alus m/aux Ann-Mari 2 NAVIS 6 ja Helsingin Navigaatioseuran alus NAVIS 5.
Sittemmin tämä käytäntö unohtui ja nykyisin NAVIS -nimeä kantaa kaksi alusta: Navigationssällskapetin NAVIS ja Helsingin navigaatioseuran NAVIS 5; viimeksi mainittu on neljäs samanniminen.
Navigaatioliitossa ei - monista liitoista poiketen - ole ensinkään henkilöjäseniä; kaikki ovat yhteisöjäseniä. Liiton luottamuselimet valitaan yhteisöjäsenten asettamista ehdokkaista.
1990-luvulla Navigaatioliitto teki yhteistyösopimuksen muiden veneilyliittojen eli Suomen Veneilyliiton ja Suomen Purjehtijaliiton kanssa; siitä eteenpäin myös vain Navigaatioliittoon kuuluvat seurat ovat voineet hankkia itselleen katsastusmiehiä sekä oman pursilipun, kun aiemmin edellytyksenä oli joko Veneily- tai Purjehtijain liiton jäsenyys. Tämän merkkinä liittojen katsastustarrassa on nykyisin kaikkien kolmen liiton tunnus - joskin katsastusmiesten koulutuksesta huolehtii Purjehtijaliitto.
Monet seurat kuuluvat silti kaikkiin kolmeen liittoon.
Navigaatioliiton omistuksessa on verotussyistä perustettu yhtiö Oy Astrofus Ab, joka ylläpitää liiton toimistoa, julkaisutoimintaa ja muuta tarpeellista. Liiton palkatut työntekijät, toiminnanjohtaja ja kanslistit, ovat virallisesti tämän yhtiön palveluksessa.
Liiton järjestämä rannikkonavigoinnin tutkinto hyväksytään kansainvälisen huviveneen kuljettajankirjan osapätevyydeksi. Lisäksi tarvitaan ensiapukurssi sekä Suomen veneilyliitto ry:n ja merenkulkuviranomaisten valtuuttamalle koulutustarkastajalle tai veneily-yhteisön kouluttajalle annettu veneenkäsittelynäyte. CEVNI-pätevyys joka oikeuttaa pääsyyn Euroopan kanaville ja joille - ei Tonava jolle pääsy on kokonaan kielletty sekä Rein ja Mosel joilla on erityismääräyksensä - suoritetaan lisänä.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Polynesian merenkulusta ja Madagaskarin asuttamisesta mm. Jared Diamond: Guns, Germs, and Steel: The Fates of Human Societies.
- Klassisesta navigaatiosta: Dava Sobel: Longitudi (Art House Oy 1996)
