Kotimaa
Wikipedia
Kotimaa | |
---|---|
Lehtityyppi | sanomalehti |
Julkaisija | Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaa |
ISSN | 0356-1135 |
Levikki | 45 000 |
Perustettu | joulukuu 1905 |
Lakkautettu | {{{lakkautettu}}} |
Päätoimittaja | Olav S. Melin |
Sitoutuneisuus | {{{sitoutuneisuus}}} |
Kotipaikkakunta | Helsinki |
Kotimaa | Suomi |
Sivukoko | tabloid |
Ilmestymistiheys | 1 / vko |
Kotisivu | eKotimaa |
Kotimaa on Kotimaa-yhtiöihin kuuluvan Kustannus-Osakeyhtiö Kotimaan julkaisema kirkollinen viikkosanomalehti. Lehdellä on viikoittain 114 000 lukijaa (KMT kevät 04/syksy 05). Lehti ei kirkollisesta ja kristillisestä luonteestaan huolimatta ole kirkon eikä minkään muunkaan kristillisen yhteisön äänenkannattaja ja se on 1990-luvulta lisääntyvästi ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.[1][2]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Kotimaa perustettiin joulukuussa 1905. Sen ensimmäinen päätoimittaja Juhani Ahon veli Pekka Aho (Pietari/Pekka Brofeldt) kertoi lehdessä muun muassa helluntalaisuudesta, jonka piirissä hän vaikutti aktiivisesti. Brofeldt erosi tehtävästä 1910.
Mediatutkija Johanna Sumiala-Seppänen kertoo kirjassa Kaksi Kotimaata, että lehti alkoi tulla yhteiskunnallisesti aktiivisemmaksi 1980-luvulta lähtien. Muun muassa 1990-luvun puolivälissä maan historian epäkristillisimmäksi hallitukseksi Ahon hallitusta nimittänyt päätoimittaja Tapani Ruokanen kutsuttiin pääministerin kansliaan puhutteluun. Jupakka suututti keskustalaiset. [3]
100-vuotiskirjoituksessaan Kotimaa pyysi lukijoiltaan anteeksi sitä, että oli vastustanut työväenaateetta, tukenut Lapuan liikettä ja iloinnut kansallissosialistien valtaannoususta Saksassa 1933. [4]
Syyskuussa 2006 lehti alkoi ilmestyä perjantain sijasta torstaisin.
[muokkaa] Kotimaa verkossa
Kotimaan verkkoversio julkaisee uutisia ja keskustelupuheenvuoroja lähes päivittäin, eli sen sisältö ei ole riippuvainen painetun lehden julkaisuajankohdasta. Tärkeä osa verkkolehteä ovat blogtit.
Kotimaan verkkoversion osoite on www.kotimaa.fi.
[muokkaa] Päätoimittajat
- Olav S. Melin, aloittanut maaliskuussa 2005
- Jaakko Elenius, 1996–2005
- Tapani Ruokanen, 1987–1989, 1993–1996
- Tuomo Korteniemi, 1989-1992
- Pentti Lempiäinen, 1983-1987
- Erkki Kario, 1977-1983
- Leino Hassinen, 1969-1977
- Simo Talvitie, 1964-1968
- Aarre Lauha, 1958-1964
- Armo Nokkala, 1948-1958
- Yrjö J. E. Alanen ja Toivo Laitinen, 1943-1947
- Martti Ruuth, 1919-1943
- Aleksi Lehtonen, 1916-1918
- A.W. Kuusisto, 1910-1916
- Pekka Brofeldt (Aho), 1905–1910
[muokkaa] Kirjoja
- Martti Ruuth: Kirkon elämää kotimaan kuvastimesta. , 1949.
- Toim. Eino Murtorinne: Kotimaa 1905–1980. , 1980. ISBN 951-621-285-9.
- Johanna Sumiala-Seppänen: Kaksi Kotimaata : Kotimaa kristillis-yhteiskunnallisena sanomalehtenä ja mediatalona 1980–2005. Helsinki : Kirjapaja, 2005. ISBN 951-607-230-5.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Juusela, Pauli: "Kirkko kaipaa avoimuutta". Vantaan Lauri, 42/2005, 1.12.2005. (luettu 26.6.2007)
- ↑ Eyritys.fi/cgi-bin/linnea/linnea.pl?customer=konserni&document=00010374 (linkki ei enää toiminnassa)
- ↑ Hsrkykirkkojakaupunki.sevennet.net/?newsid=1777&deptid=124&languageid=3&NEWS=1&print=1 (linkki ei enää toiminnassa)
- ↑ Eyritys.fi/cgi-bin/linnea/linnea.pl?customer=konserni&document=00010376 (linkki ei enää toiminnassa)