Kognitiotiede
Wikipedia
Kognitiotiede tutkii tietoilmiöitä kuten havaitsemista, oppimista, muistia, ajattelua, kieltä ja käsitteitä, sekä näiden taustalla olevia tiedonkäsittelyn mekanismeja. Yhteistä kognitiotieteen tutkimuskohteille on, että niitä voidaan tarkastella tiedon esittämisen eli representaation ja informaation prosessoinnin näkökulmista.[1] Kognitiotieteellinen tutkimus on luonteeltaan poikkitieteellistä: perinteisesti sen katsotaan sijoittuvan psykologian, tietojenkäsittelytieteen, filosofian, kielitieteen ja neurotieteen leikkaukseen.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
Kognitiotieteen esihistorian voidaan katsoa lankeavan yhteen filosofian historian kanssa, ja erityisesti Platon, René Descartes, Immanuel Kant ja David Hume ovat kognitiotieteen kannalta merkittäviä ajattelijoita. Esimerkiksi assosiationistista konnektionismia voidaan tietyin varauksin pitää Humen mielen teorian perillisenä; Kantin vaikutus puolestaan näkyy kenties selvimmin erilaisissa nativistisissa (tiettyjen mielen piirteiden synnynnäisyyttä korostavissa) teorioissa.
Varsinaisesti kognitiotieteestä voidaan kuitenkin puhua vasta 1900-luvulla, jolloin tieteenalalle tyypillinen lähestymistapa sai vähitellen alkunsa psykologiaa vuosisadan alussa hallinneen metodologisen behaviorismin väistyessä. Erityisesti Noam Chomskyn behavioristista kielitiedettä vastaan kohdistama kritiikki ja tekoälytutkimuksen (John McCarthy, Marvin Minsky, Allen Newell, Herbert Simon) synty toimivat motivaationa uuden, kognitivistisen lähestymistavan omaksumiselle. Tärkeänä käännekohtana tälle siirtymälle pidetään vuonna 1956 Massachusetts Institute of Technology:ssa järjestettyä informaatioteoriaa käsitellyttä monitieteistä symposiumia.[2]
Ensimmäisten tietokoneiden kehityksellä 1940-luvulla oli erityisen suuri merkitys kognitiotieteen synnylle. Klassinen kognitiotiede itse asiassa käsittää ihmismielen juuri tietokoneena, symboleita manipuloivana systeeminä. Tästä syystä myös matemaattisen logiikan kehityksellä ja erityisesti laskettavuuden teorian synnyllä 1930-luvulla on kognitiotieteen näkökulmasta varsin keskeinen merkitys.
[muokkaa] Tutkimuskohteet ja metodologia
Kognitiotieteessä tutkitaan muun muassa havaitsemista, oppimista, muistia, kieltä, käsitteitä, älykkyyttä ja ajattelua ylipäätään. Ensisijainen tavoite on selvittää, millaiset mielen mekanismit mahdollistavat edellämainitut toiminnot. Kognitiotiedettä voidaankin luonnehtia tieteenä, joka pyrkii selittämään, millaiset tiedon esittämisen ja tiedonkäsittelyn prosessit mahdollistavat älykkään ja adaptiivisen käyttäytymisen.
Vaikka kognitiotieteessä pääpaino on usein aikuisen ihmisen kognition tutkimuksessa, myös kognitiivisen kehityksen, muiden eläinten kognitiivisten toimintojen ja keinotekoisten järjestelmien tiedonkäsittelyn tutkiminen kuuluu kognitiotieteen piiriin. Tutkimuksessa hyödynnetään usein erilaisia formaaleja malleja ihmisen, eläinten tai koneiden tiedonkäsittelystä ja pyritään muotoilemaan mallien pohjalta informaation prosessointia koskevia yleisiä lakeja. Kognitiotiedettä luonnehtii näin pyrkimys luonnontieteelliseen tarkkuuteen.
Kognitiotieteellinen tutkimus on luonteeltaan poikkitieteellistä: kognitiivisia ilmiöitä pyritään lähestymään useiden, toisiaan täydentävien tieteenalojen avulla. Esimerkiksi yllämainittujen formaalien mallien realistisuutta voidaan testata psykologisesta tutkimuksesta saadun aineiston perusteella. Kognitiotiede on siten menetelmällisesti avoin: kaikki tieteelliset menetelmät ovat hyväksyttäviä ja hyväksi käytettävissä.
Formaalien mallien muotoilemisen ohella kognitiotieteellisessä tutkimuksessa voidaan käyttää esimerkiksi reaktioaikamittauksia tai aivokuvantamista, esimerkiksi elektroenkefalografiaa tai magneettikuvaustekniikoita. Hieman määritelmistä riippuen myös varsin matalan tason neurotieteellisiä metodeja, esimerkiksi yksittäissolumittauksia, voidaan käyttää kognitiivisten ilmiöiden tutkimuksessa.
Tutkimus kognitiotieteessä ei siten rajoitu yhdelle selittämisen tasolle. David Marrin 1980-luvulla esittämän, klassiseksi vakiintuneen metodologisen tai tieteenfilosofisen luokittelun mukaan monimutkaisen tiedonkäsittelyllisen ilmiön selityksen tulee tapahtua vähintään kolmella tasolla. Lisäksi tutkimus yhdellä tasolla voi vaikuttaa tutkimukseen toisella tasolla. Näin esimerkiksi neurotieteellinen tutkimus vaikuttaa kognitiiviseen psykologiaan ja päinvastoin, eikä kumpikaan ole toisesta riippumaton.
Kognitiotieteestä puhutaan toisinaan "mielen tieteenä", mutta tosiasiassa kognitiotiede ei ole tieteenalana näin laaja. Perinteisesti tiede on keskittynyt mielen älykkäiden piirteiden tutkimukseen, jolloin esimerkiksi emootiot ovat jääneet vähemmälle huomiolle. On myös kiistanalaista, missä määrin tajunnan- eli tietoisuuden tutkimus voidaan laskea osaksi kognitiotiedettä.
[muokkaa] Kognitiotieteen olemus
Kognitiotieteen asema itsenäisenä tieteenalana ei ole sen ensimmäisten vuosikymmenten aikana vielä täysin selkiintynyt. Kognitiotieteilijät ovat usein eri mieltä tutkimusta ohjaavista ontologisista ja metodologisista taustaoletuksista. Historiallisesti keskeiset paradigmat ovat kuitenkin komputationalismi (klassinen kognitiotiede) ja konnektionismi. Komputationalismi perustuu ajatukseen mielestä tietokoneena, jolloin kognitiivisen ilmiön selittäminen tarkoittaa karkeasti ottaen sopivan tietokoneohjelman kirjoittamista. Konnektionistisessa lähestymistavassa puolestaan kognitiivisia ilmiöitä mallinnetaan idealisoiduilla neuroverkoilla, jolloin tutkimus on ainakin näennäisesti lähempänä aivoja tutkivia neurotieteitä.
Kognitiotieteellistä tutkimusta julkaisevat muiden muassa:
- Behavioral and Brain Sciences
- Cognition
- Cognitive Linguistics
- Cognitive Science
- Neural Computation
- Neural Networks
- Psychological Review
- Trends in Cognitive Sciences
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Määritelmä muodostettu Helsingin yliopiston kognitiotieteen oppiaineen internet-sivuilla esiintyvän määritelmän pohjalta. Vrt. ”ihmisen tiedonkäsittelyä tutkiva tiede” (Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5. ).
- ↑ Kognitiotiede juhlii - tervetuloa mukaan! (Helsingin yliopiston tiedote 24.11.2006.)
[muokkaa] Kirjallisuutta
[muokkaa] Suomeksi
- Churchland, Patricia Smith: Neurofilosofia. (Alkuteos: Brain-Wise: Studies in Neurophilosophy, 2002.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2004. ISBN 952-5202-81-X.
- Niiniluoto, Ilkka & Heikki J. Koskinen (toim.): Kognitiivisesta naturalismista naturalistiseen kognitioon: Helsingin yliopiston filosofian ja psykologian laitosten järjestämä kotimainen kollokvio 8.11.1995. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen julkaisuja 1/1996. Helsinki: Helsingin yliopiston filosofian laitos, 1996. ISBN 951-45-7622-5.
[muokkaa] Englanniksi
- Churchland, Patricia Smith (1986). Neurophilosophy: Toward a Unified Science of the Mind-Brain. Cambridge, Massachusetts: The MIT Press. ISBN 0-262-03116-7
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kognitiotieteen sanastoa
- Kognitiotieteen opetusohjelma Helsingin yliopistossa
- Kognitiivisen teknologian pää/sivuaine Teknillisessä korkeakoulussa,
- Stanford Encyclopedia of Philosophy: Cognitive Science (englanniksi)
- Kognitiotieteellisen kirjallisuuden TOP100 vuoteen 2000 mennessä (englanniksi)
- Cognitive Science -lehden klassikkoartikkeleja (englanniksi)
- Free Journal in Cognitive Science: "Human Technology: Investigating the human role in existing and emerging technologies" (Publisher: University of Jyväskylä, Agora Center, Editor-in-Chief: Pertti Saariluoma, Professor (in Cognitive Science) (englanniksi)
