Joel Quenneville
Wikipedia
Joel Norman Quenneville (s. 15. syyskuuta 1958 Windsor, Ontario) on kanadalainen jääkiekkovalmentaja ja entinen ammattilaisjääkiekkoilija, pelipaikaltaan puolustaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Varhainen ura
Ennen uraansa ammattilaiskiekkoilijana Quenneville pelasi vuodet 1975–1978 Windsor Spitfiresin riveissä junioriliiga OMJHL:ssä (nykyään OHL). Hänelle kertyi Spitfiresin paidassa kolmen kauden aikana yhteensä 197 OMJHL:n runkosarjaottelua, joissa syntyi 229 tehopistettä, 61 maalia ja 168 syöttöpistettä. Eniten pisteitä hän keräsi viimeisellä Spitfires-kaudellaan, kaudella 1977–78, jolla hän teki 66:ssa pelaamassaan runkosarjaottelussa 103 tehopistettä (27 maalia ja 76 syöttöpistettä), toiseksi eniten seuransa sisällä Gerry Leroux'n jälkeen; kauden jälkeen hänet nimettiin OMJHL:n toiseen tähdistökenttään.
[muokkaa] NHL-ura
Quenneville sai NHL-varauksen vuonna 1978, kun Toronto Maple Leafs varasi hänet numerolla 21 NHL:n uusien pelaajien varaustilaisuuden toisella kierroksella. Hän aloitti ammattilaisuransa samana vuonna ja pelasi ensimmäisellä NHL-kaudellaan Maple Leafsin paidassa yhteensä 61 runkosarjaottelua tehoin kaksi maalia ja yhdeksän syöttöpistettä; osa tulokaskaudesta sujui myös AHL-seura New Brunswick Hawksin riveissä, jossa hän pelasi kuusitoista ottelua tehden yksitoista tehopistettä (maali ja kymmenen syöttöpistettä).
Joulukuussa 1979, kesken kauden 1979–80, Maple Leafs kauppasi Quennevillen ja Lanny McDonaldin Colorado Rockiesiin vaihdossa Pat Hickeyyn ja Wilf Paiementiin. Ensimmäisellä kokonaisella Rockies-kaudellaan, 1980–81, hän iski NHL-uransa parhaat tehot, kymmenen maalia ja 24 syöttöpistettä 71:ssä runkosarjaottelussa. Vuonna 1982 Rockies muutti New Jerseyyn ja seuran nimeksi vaihtui New Jersey Devils; samassa yhteydessä kaikkien Rockies-pelaajien, myös Quennevillen, pelaajaoikeudet siirtyivät uudelle seuralle. Kesällä 1983, kolmen ja puolen Rockiesissa/Devilsissä pelatun kauden jälkeen Quenneville kaupattiin Calgary Flamesiin yhdessä Steve Tambellinin kanssa vaihdossa Phil Russelliin ja Mel Bridgmaniin. Vain kaksi viikkoa Flames-kaupan jälkeen hänen pelaajaoikeutensa siirtyivät Hartford Whalersille kaupassa, jossa Whalers sai lisäksi Richie Dunnin ja toiseen suuntaan matkasi Mickey Volcan.
Quenneville pelasi Whalersin riveissä seitsemän kautta kuuluen seuran puolustuksen tärkeimpiin pelaajiin. Hänet valittiin kahdesti Hartfordin arvokkaimmaksi puolustajaksi, vuosina 1984 ja 1985, ja hän toimi seuran varakapteenina vuodesta 1984 vuoteen 1989. Hän ylitti Whalers-vuosinaan kahdesti kahdenkymmenen pisteen rajan tehden enimmillään 25 tehopistettä (viisi maalia ja 20 syöttöpistettä) kaudella 1985–86; samalla kaudella hän saavutti myös uransa parhaan lukeman plusmiinustilastossa, +21.
Lokakuussa 1990 Whalers kauppasi Quennevillen pelaajaoikeudet Washington Capitalsille rahallista korvausta vastaan. Suurin osa NHL-kaudesta 1990–91 kului häneltä kuitenkin Capitalsin sijasta Baltimore Skipjacksin riveissä AHL-liigassa. Heinäkuussa 1991, ollessaan jo uransa ehtoopuolella, hän teki vapaana agenttina sopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa, mutta sen sijaan että olisi pelannut Leafsin NHL-miehistössä, hän toimi viimeisen pelikautensa ajan Toronton silloisen farmiseuran St. John's Maple Leafsin pelaaja-apuvalmentajana AHL:ssä; kauden päätteeksi hänet nimettiin AHL:n toiseen tähdistökenttään. Quenneville lopetti pelaajauransa vuonna 1992.
Joel Quenneville pelasi NHL-uransa aikana yhteensä 803 runkosarjaottelua (457 Whalersin paidassa), joissa syntyi 190 tehopistettä, 54 maalia ja 136 syöttöpistettä. Pudotuspelikokemusta hänelle kertyi yhteensä 32:n ottelun verran, joissa hänelle merkittiin kahdeksan syöttöpistettä. Rooliltaan Quenneville oli peliurallaan puolustava puolustaja ja hän on korostanut puolustuksen merkitystä myös myöhemmällä urallaan valmentajana.
[muokkaa] Valmennusura
Lopetettuaan peliuransa Quenneville jatkoi vielä vuoden St. John’s Maple Leafsin apuvalmentajana, minkä jälkeen hän siirtyi AHL-seura Springfield Indiansin päävalmentajaksi. Hän valmensi Indiansia yhden kauden johdattaen seuran pudotuspeleihin; pudotuspeleissä seuran taival katkesi jo ensimmäisellä kierroksella tappioon Adirondack Red Wingsiä vastaan.
Työsulun lyhentämällä NHL-kaudella 1994–95 Quenneville alkoi työskennellä NHL-seura Quebec Nordiquesin apuvalmentajana päävalmentaja Marc Crawfordin alaisuudessa; Quenneville oli työskennellyt Crawfordin johtamassa valmennusryhmässä aiemmin myös St. John’sissa. Hän oli voittamassa Colorado Avalanchen (Nordiques siirtyi Denveriin vuonna 1995) apuvalmentajana Stanley Cupia vuonna 1996.
Quenneville aloitti myös kauden 1996–97 Avalanchen penkin takana, mutta kauden puolivälissä hänet palkattiin St. Louis Bluesin päävalmentajaksi. Hän jatkoi Bluesin peräsimessä seitsemän vuoden ajan johdattaen seuran seitsemästi pudotuspeleihin, parhaimmillaan läntisen konferenssin finaaleihin kaudella 2000–01. Kaudella 1999–00 Quenneville johdatti Bluesin sen ensimmäiseen Presidents’ Trophyn voittoon; palkinto annetaan vuosittain sille seuralle, joka on saavuttanut eniten pisteitä NHL:n runkosarjassa. Kesäkuussa 2000 Quenneville itse voitti NHL:n vuoden valmentajan palkinnon Jack Adams Awardin.
Quennevillen aika Bluesissa päättyi helmikuussa 2004, kesken kauden 2003–04, irtisanomiseen aiempiin vuosiin nähden heikon alkukauden jälkeen. Muutama kuukausi myöhemmin hänet nimettiin Colorado Avalanchen uudeksi päävalmentajaksi Tony Granaton tilalle. Hän valmensi Avalanchen ensimmäisellä kaudellaan seuran päävalmentajana, työsulun jälkeisellä kaudella 2005–06, pudotuspelien toiselle kierrokselle, jolla tie katkesi tappioon Mighty Ducks of Anaheimia vastaan. Seuraavalla kaudella Colorado jäi pudotuspelien ulkopuolelle, mutta jälleen kaudella 2007–08 Colorado ylsi pudotuspelien toiselle kierrokselle häviten Detroit Red Wingsille. Kauden jälkeen Coloradon toimitusjohtaja François Giguère ilmoitti, ettei Quenneville jatka joukkueen valmentajana, mihin vaikutti mm. erimielisyydet joukkueen pelityylistä.[1]
[muokkaa] Yksityiselämä
Joel Quenneville on naimisissa ja hänellä on vaimonsa kanssa kolme yhteistä lasta, nimiltään Dylan, Lily ja Anna.
