Jim Morrison

Wikipedia

James Douglas Morrison
Syntynyt:	8. joulukuuta 1943
Kuollut:	3. heinäkuuta 1971 Pariisi
Taiteilijanimet:	The Lizard King, Mr. Mojo Risin'
Kotipaikka:	Melbourne, Florida, Yhdysvallat
Aktiivisena:	1965 – 1971
Tyylilajit:	Psykedeelinen rock, Blues rock, Hard rock
Ammatit:	Muusikko, Runoilija, Elokuvaohjaaja
Yhtyeissä:	The Doors
Levy-yhtiöt:	Elektra

James Douglas ”Jim” Morrison (8. joulukuuta 1943 Melbourne, Florida, Yhdysvallat – 3. heinäkuuta 1971 Pariisi, Ranska) oli yhdysvaltalainen rocklaulaja ja runoilija. Hän tuli tunnetuksi Los Angelesissa vuonna 1965 perustetun The Doors -yhtyeen keulahahmona.

[muokkaa] Jim Morrisonin varhaiset vuodet

James Douglas Morrison syntyi 8.12.1943 sota-ajan vauvatulvaan Floridan Melbournessa. Hän oli Steve Morrisonin ja Clara Clarken ensimmäinen lapsi, mutta vuonna 1948 Jimille syntyi veli ja Jimin ollessa nelivuotias, sisko.

Steve Morrison oli upseeri, joten Morrisonin lapsille oli tuttua pitkät erot isästään. Sotilasuran vuoksi perheelle tuli aivan liian tutuksi alituinen muuttaminen. Perhe pysyi yhdessä paikassa harvoin vuotta pidempään. Syynä olivat yleensä isän siirrot. Joka kerta kun Jim hiemankin tottui asuinpaikkaansa, hänet revittiin taas muuttamaan uuteen paikkaan.

Jim oli älykäs lapsi (hänen älykkyysosamääränsä oli 149). Hän luki hyvin runsaasti etenkin teini-iässä. Koulussa hän oli ihailtu häirikkö, joka solvasi usein muita lapsia ja aikuisia ollen siinä erityisen hyvä älykkyytensä ja laajan sanavarastonsa johdosta.

1958 Morrison aloitti lukion Kaliforniassa Alameda High Schoolissa, mutta kesäkuussa 1961 hän kuitenkin valmistui George Washington High Schoolista.

Morrison muutti isovanhempiensa luokse Clearwateriin, Floridaan, jossa hän ilmoittautui opiskelemaan ensin St. Petersburgin Junior Collegeen, sitten Florida State Universityyn.

Tammikuussa 1964 Morrison muutti Los Angelesiin, Kaliforniaan, ja päätti opintonsa UCLA-elokuvakoulussa vuonna 1965.

Valmistuttuaan Morrison eli boheemielämää Venice Beachin liepeillä. Jimin tavattua Ray Manzarekin, UCLA-aikaisen tuttavansa, ja luettuaan tälle runojaan he alkoivat suunnitella yhtyettä. Manzarek oli varma, että Morrisonin runot tekisivät vaikutuksen myös rocklyriikkana. He halusivat perustaa yhtyeen, jonka musiikissa sanoituksilla olisi tärkeä osuus. The Doorsiksi nimettyyn yhtyeeseen liittyivät kahden edellä mainitun lisäksi rumpali John Densmore ja kitaristi/säveltäjä Robbie Krieger. Suurimmaksi osaksi Kriegerin käsialaa oleva "Light My Fire" -single nousi USA:ssa listaykköseksi. Jimin osuus lauluun oli yksi säkeistö ("The time to hesitate is through..."). Morrisonista kehkeytyi tuotapikaa Amerikan vastine Mick Jaggerille.

[muokkaa] Jim Morrisonin loppuvaiheet

The Doors ja erityisesti Jim Morrison joutui viranomaisten hampaisiin epäsovinnaisten sanoituksiensa ja lavakäyttäytymisensä takia, joka usein johti pienimuotoisiin yleisö-mellakoihin. Viimeinen pisara virkavallalle oli 1. maaliskuuta 1969 Floridan Miamissa pidetty konsertti, jonka jälkeen Morrison pidätettiin itsensäpaljastamisen ja karkean kielenkäytön takia. Syytteet siveettömyydestä hylättiin vuonna 1970, mutta Morrison sai kahdeksan kuukauden tuomion itsensäpaljastamisesta. Hän ei kuitenkaan joutunut vankilaan, vaan oli vapaana takuita vastaan tuomion valitusprosessin ajan.

Kun valitusprosessi oli ohi ja viimeinenkin valitus hylätty, Morrisonia uhkasi tuomion täytäntöönpano. Tästä ja jo vuosia kestäneestä elämäntyylistä johtuen Morrison ja hänen tyttöystävänsä Pamela Courson päättivät vuonna 1971 muuttaa Yhdysvalloista Ranskaan, missä Morrison suunnitteli toteuttavansa monen vuoden unelmiaan aloittaen uuden uran runoilijana ja elokuvaohjaajana.

Jim Morrisonin hauta

[muokkaa] Arvoituksellinen kuolema

Jim Morrison löytyi kuolleena vuokra-asuntonsa kylpyammeesta Pariisissa vielä samana vuonna 3. heinäkuuta. Virallinen kuolinsyy oli alkoholismin aiheuttama sydänkohtaus. Myös huumeiden yliannostusta on epäilty varsinkin siksi, että monet olivat nähneet Morrisonin paikallisella klubilla huumausaineen vaikutuksen alaisena tunteja ennen kuolemaansa. Eräs huhu kertoo Morrisonin kuolleen jo 2. heinäkuuta WC-tiloissa eräässä yökerhossa, joka oli tunnettu heroiinin kaupustelijoistaan.

Syystä tai toisesta Morrisonille ei kuoleman jälkeen suoritettu ruumiinavausta. Ainoa kuoleman aikana samassa asunnossa ollut henkilö, Jimin naisystävä Pamela Courson, kuoli itse heroiinin yliannostukseen vuonna 1974, joten totuus Morrisonin kuolemasta tuskin ikinä varmistuu.

Eräs salaliittoteoria puhuu jopa Yhdysvaltojen hallituksen järjestämästä salamurhasta. Morrisonin kuoleman jälkeisinä vuosina kiersi myös huhuja, että laulaja olisi lavastanut kuolemansa ja kadonnut Afrikkaan ihailemansa runoilija Arthur Rimbaudin esimerkkiä seuraten. Jim Morrisonin muiston ympärille rakentui voimakas henkilökultti.

Jim Morrison haudattiin kuuluisalle Père-Lachaisen hautausmaalle Pariisin itäosassa. Seremonia oli koruton ja nopea. Hänen hautansa oli pitkään merkitsemätön. Pére-Lachaisen hautapaikkoja ei ollut mahdollista ostaa vaan ainoastaan vuokrata, joten Jim Morrisonin haudan vuokra-aika oli määrätty kestämään vain kolmekymmentä vuotta. Jim Morrisonin haudan luona vieraili vuosien ajan suuriä ihmismääriä. Hautausmaan hallinto kertoi että hänet on kaivettava ylös ja haudattava jonnekin muualle niin nopeasti kuin juridisesti mahdollista. Haudan vuokrasopimuksen päättymispäivän lähestyessä Pére Lachaisen hallinto kuitenkin ilmoitti, että Jim Morrison saa pysyä haudassaan. Nykyisin poliisi valvoo hautaa.

[muokkaa] Viittauksia populaarikulttuurissa

Oliver Stonen elokuva The Doors (1991) kertoi yhtyeen ja Jim Morrisonin tarinan. Morrisonia esitti Val Kilmer.
suomalainen Lenka Hellstedt ohjasi vuonna 2001 elokuvan Minä ja Morrison.

[muokkaa] Kirjallisuutta

Heidi Lunden: "Death Not Ends It" - Kuoleman läsnäolo Jim Morrison -muistelmissa (POP-lehti 2006)
Danny Sugerman, Jerry Hopkins: Jim - no one here gets out alive. Suom. Jorma-Veikko Sappinen. (Johnny Kniga 2005, ISBN 951-0-30418-2)
John Densmore: "Riders on the storm"
Ray Manzarek: "Light my fire"
Stig Söderholm: "Liskokuninkaan mytologia" - Rituaali ja rocksankarin kuolema: Jim Morrison -kultin etnografinen tulkinta
Dylan Jones: "Jim Morrison - Dark Star"
Bob Seymore: "The End - The Death of Jim Morrison"
Patricia Butler: "The Tragic Romance of Pamela & Jim Morrison"
Stephen Davis: "Jim Morrison. Life, Death, Legend" (julk. Gotham Books)