Hamppu

Wikipedia

Hamppu
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya Kunta: Kasvit Plantae Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta Kaari: Siemenkasvit Magnoliophyta Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida Lahko: Rosales Heimo: Hamppukasvit Cannabaceae Suku: Cannabis Laji: sativa
Kaksiosainen nimi
Cannabis sativa L., 1753
Katso myös
Hamppu Wikispeciesissä   Hamppu Commonsissa

Hamppu (Cannabis sativa) on hamppukasvien (Cannabaceae) heimoon kuuluva perinteinen viljelyskasvi. Nykypäivänä hamppu on yksi maailman kiistellyimmistä kasveista eräiden hamppulajikkeiden päihdyttävien vaikutuksien vuoksi.

Hampulla on hyöty- ja päihdekäyttökohteita, mutta niille on erilaisen jalostuspäämäärän tuottamat lajikkeet. Hyötykäyttöhamppu eli kuitu- tai öljyhamppu ovat lajikkeita, joilla on marginaalinen kannabinoidipitoisuus, mutta ne kasvattavat pitkän ja suoran varren tai paljon suuria ja öljypitoisia siemeniä. Päihdehamppu on kannabinoidipitoinen pitkän jalostustyön tulos, josta voidaan kuivaamalla valmistaa kannabista. Yhteistä molemmilla lajiketyypeille ovat ulkonäön peruspiirteet.

Sisällysluettelo 1 Luokitus 1.1 Nimen alkuperä 2 Ulkonäkö 2.1 Kannabinoidipitoisuus 2.2 Alalajit 2.2.1 Cannabis sativa subsp. indica 2.2.2 Cannabis sativa subsp. sativa 2.2.3 Cannabis sativa subsp. ruderalis 3 Käyttökohteet 3.1 Hamppukuitu 3.2 Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy 3.2.1 Energianlähde 4 Hampun historiaa 4.1 Alkukulttuuri Aasiassa 4.2 Hamppu saapuu Eurooppaan 4.3 Hamppu uudella mantereella 4.4 Hampun historia Suomessa 5 Lainsäädäntö 6 Lähteet 6.1 Viitteet 7 Katso myös 8 Aiheesta muualla

[muokkaa] Luokitus

Carl von Linné (ennen aatelointia Carl Linnaeus) luokitteli Cannabis sativan vuonna 1753 yksilajiseksi suvuksi.

Myöhemmin hampulle on ehdotettu myös useampilajisia luokitteluja. Melko yleinen luokittelu on jakaa hamppu kolmeen lajiin: Cannabis sativa, Cannabis indica ja Cannabis ruderalis. Yksilajisessa luokittelussa nämä eri muodot voidaan ajatella Cannabis sativan alalajeiksi (subspecies, subsp.), muunnoksiksi (varietas, var.) tai lajin eri muodoiksi (forma, f.), seuraavaan tapaan:

• Cannabis indica: Cannabis sativa subsp. indica tai Cannabis sativa var. indica
• Cannabis ruderalis: Cannabis sativa f. ruderalis, myös Cannabis sativa subsp. spontanea.

[muokkaa] Nimen alkuperä

Nimen kannabis on oletettu olevan skyyttiläistä alkuperää. Mahdollisesti se on kotoisin seemiläisistä kielistä, kuten hepreasta. Raamatun toisessa Mooseksen kirjassa (30:23) Jumala käskee Moosesta valmistamaan pyhää öljyä mirhasta, kanelista, kaneh bosm'sta ja kassiasta. Kaneh bosm on hepreaksi cannabos tai kannabus; "kan" tarkoittaa ruokoa ja kaislaa ja "bosm" tarkoittaa tuoksuvaa, aromikasta.

Sara Benetowa Varsovan antropologisten tieteiden laitoksesta on kirjoittanut kirjaansa Book of Grass: "Hämmästyttävä löytö seemiläisen nimen kanbos ja skyyttiläisen cannabis välillä johtaa olettamukseen, että skyyttiläinen sana on seemiläistä alkuperää."

Kun vertaa englantilaista sanaa hemp ja kreikkalaista sanaa kannabis, huomaa nimen tulleen indoeurooppalaisista kielistä. Joissakin Suomalais-ugrilaisissa kielissä kanapish on tarkoittanut hamppua. On oletettavaa, että maanviljelyn levitessä hampun kasvattaminen yleistyi ja nimi kulki sen mukana. Suomen itämurteissa, karjalan kielessä ja muissa itäisissä lähisukukielissä hampun nimenä on liina tai lina (vepsässä). Viroksi hamppu on kanep. Saamelaiskielissä hampun nimitys yhdistyy karjalaiseen ja savolaiseen sanaan roivas, joka murteissa yleensä tarkoittaa nyhdettyä hamppukourallista tai hamppulyhdettä, virossa vastaava sana tarkoittaa yleensä vaatteita.

Hampun tieteellisen nimen lajiosa johtuu latinan adjektiivista sativus, joka on tässä latinan kieliopin vaatimassa feminiinimuodossa sativa, koska Cannabis on suvultaan feminiininen. Sana sativus on klassillisessa latinassa hyvin harvinainen. Sen merkitys on ’viljelty’ tai ’istutettu’ eli vastakohta luonnossa kasvavalle. Ruderalis tarkoittaa ruderaattia eli joutomaata ja indica viittaa Intiaan.

[muokkaa] Ulkonäkö

Hamppu on yksivuotinen, 1–2 metrin korkuinen pystysti kasvava kasvi. Hampun lehdet, joiden muodosta on syntynyt eräänlainen tunnus, ovat sormijakoisia ja lehtilavan muoto on iso- ja teräväsahainen. Hampun lehdet kasvavat vastakkaisesti ja tavallisesti ne ovat 3–9-sormisia. Sormien määrä lisääntyy kasvin kasvaessa: ensimmäiset lehdet ovat vain kolmisormisia mutta vanhemmista lehdistä on tavattu jopa 13-sormisia. Lehdykät ovat yleisesti ottaen kapeat.

Hamppu on kaksikotinen ja tuulipölytteinen. Hampun hedekukinto on runsashaarainen ja itse kukat ovat ennen kukkimista hyvin pientä vihreätä banaaniterttua muistuttavat. Emikukinto on terttu, vihreä kuten verhiölehdet jotka muodostavat kukasta suuren osan. Kukkia täysikasvuisessa, kukkivassa naaraassa on satoja. Verhiölehtien välistä työntyy kaksi, yhdessä v-asennossa olevaa luottia, jotka ovat nuorella kasvilla vaaleat ja vanhalla kasvilla lopulta ruskeat ja kuivat.

Hampun siemenet ovat noin puolen senttimetrin pituisia, litteähköjä ja rusehtavia. Jotkut siemenet ovat jopa hyvinkin tummia tai tummaviirullisia pystysuunnassa.

Hamppua ei kasva enää Suomessa luonnonvaraisena. Etelä-Euroopassa ja muun muassa Ukrainassa se on vakiintunutkin.

[muokkaa] Kannabinoidipitoisuus

Hampun luontainen kannabinoidipitoisuus on tunnettu ympäri maailmaa. Kasvin pääasiallinen psykoaktiivinen yhdiste on tetrahydrokannabinoli (THC), mutta kasvi sisältää myös noin 60 muuta kannabinoidia, joista suurin osa ei ole päihdyttäviä.

Tutkijat eivät ole päässeet yksimielisyyteen kasvin lehdillä ja kukkien pinnoilla sijaitsevien kannabinoidirikkaiden hartsirauhasten tarkoituksesta. Toiset väittävät kannabinoidien olevan kasvin luontainen hyönteiskarkote, toiset pitävät niitä kasvin keinona suojautua kuivumiselta. Erään väitteen mukaan kannabinoidit suojaavat kasvia ultraviolettisäteiltä. Kuivissa kasvuolosuhteissa päihdehampun on huomattu nostavan hartsirauhaset näkyville lehtien pinnalle ja lisääntyneen ultraviolettisäteilyn on huomattu tekevän samoin.

Toisin kuin yleisesti luullaan, villi luonnossa kasvava hamppu ei ole kovin kannabinoidipitoinen. Nykyajan jalostustyön tuloksena on kehitetty vahvoja päihdehamppulajikkeita, jonka kuivapainosta jopa 25 prosenttia on kannabinoideja. Poliisin mukaan marihuanan tyypillinen THC-pitoisuus on 0,5-5 %^[1]. Toisessa ääripäässä on kuituhamppu, joka saattaa sisältää kannabinoideja vain 0,05 prosenttia.

[muokkaa] Alalajit

[muokkaa] Cannabis sativa subsp. indica

Cannabis sativa subsp. indica on alkuperältään kotoisin Keski-Aasiasta Afganistanin, Nepalin ja Pakistanin alueelta. Kasvit ovat lyhytnivelvälisiä ja leveitä. Kasvin lehdykät ovat erittäin leveät ja usein hyvin tummanvihreät. Kasvit kukkivat nopeasti, vain noin 6–8 viikossa. Kukinnot ovat tiiviitä ja paksuja. Cannabis sativa subsp. indica on alun perinkin ollut alalajeista kannabinoidipitoisin; se sisältää Cannabis sativa subsp. sativaa enemmän kannabidiolia (CBD) ja kannabinolia (CBN), mutta vähemmän tetrahydrokannabinolia (THC). Nykyisin Cannabis sativa subsp. indica on se alalajeista, jota kasvatetaan päihteeksi varsinkin sisätiloissa. Syitä suosiolle päihdekasvina ovat nopea kukinta-aika, lyhyt kasvutapa ja kasvista saatavan kannabiksen vahvuus. Keski-Aasiassa indicasta valmistetaan paljon hasista. Suuri kannabidiolimäärä tekee päihtymystilasta väsyttävän ja käyttäjä haluaa pysytellä sohvanpohjalla.

[muokkaa] Cannabis sativa subsp. sativa

Cannabis sativa subsp. sativa on Cannabis sativa subsp. indican "vastakohta". Alkuperältään se on kotoisin Meksikon, Kolumbian ja Thaimaan alueilta sekä Afrikan tietyistä osista. Sillä on vaaleammanvihreät ja paljon kapeammat lehdykät kuin Cannabis sativa subsp. indicalla. Kasvit kasvavat tropiikissa pitkiksi ja kukkivat hitaasti, 10–16 viikossa. Kukinnot ovat hajanaisesti pitkin latvaa, eikä Cannabis sativa subsp. indicalle tyypillistä suurta tiivistä kukintoa muodostu. Cannabis sativa subsp. sativa on alalaji, josta on valmistettu suuri osa nykyisistä kuituhamppulajikkeista.

Luontaisesti sativa on sisältänyt tetrahydrokannabinolia, mutta muita kannabinoideja vähän. Sativa ei ole saavuttanut suurta suosiota päihdekasvina, koska se kukkii hitaasti, kasvaa tavattoman korkeaksi ja vaatii paljon valoa. Sativaa on kylläkin risteytetty indicaan, jotta päihdekasvin tuottamasta päihtymystilasta tulisi kirkkaampi ja energisempi.

[muokkaa] Cannabis sativa subsp. ruderalis

Cannabis sativa subsp. ruderalis on kotoisin Itä-Euroopan pohjoisosista. Esimerkiksi Keski-Venäjällä ja Ukrainassa sen lähisukulaiset kasvavat villeinä teiden varsilla ja talojen seinustoilla. Ruderalis-hamppu kukkii jopa hampulle erikoisessa 24 tunnin valossa. Sitä kutsutaan myös rikkahampuksi ja sen villimuodon siementen itävys säilyy maassa jopa 40 v. ajan. Siihen pohjautuvista maatiaishampuista on hiljattain jalostettu kuituhamppulajikkeita Pohjoismaihin, koska se kasvaa nopeasti ja tuottaa siemeniä vaikka olisi yötön yö. Fin-314®, Finola, on Suomen kesäoloihin erityisesti jalostettu öljyhamppulajike, joka kasvaa lyhyeksi, yksivartiseksi ja ehtii valmistua Suomen lyhyessä kesässä.

Suomalainen ja karjalainen maatiaishamppu kuului ilmeisesti tuohon ruderalis-ryhmään. Samanlaista hamppua viljeltiin Pohjois-Venäjällä ja Pohjois-Skandinaviassa. Se oli nopeakasvuista ja pystyi tuottamaan siementä jopa Sodankylässä asti ja kuitua vieläkin pohjoisempana. Sen siemen ei kuitenkaan Pohjolan oloissa säily maassa itävänä toisin kuin villin ruderalis-hampun. Varhaisimmat merkit hampun viljelystä Suomessa ovat samanaikaisia tai hieman varhaisempia kuin viljanviljelyn merkit eli noin 4000 vuoden takaisia. Hampun eli liinan kehittynyt viljely Fennoskandiassa ja sen monipuolinen käyttö oli erityisen tyypillistä karjalaislähtöisille väestöille, joihin myös savolaiset osittain kuuluvat. Maatiaishamppua pystyttiin viljelemään jopa kesannossa eli se joutui Kalevalan sanoin "yhtenä kesäisnä yönä" eli Pohjolan kesävalon aikana. Pohjoisilla alueilla hamppu olikin ainoa viljelty kuitukasvi. Hamppua viljeltiin yleensä aina samassa, vahvasti lannoitetussa liinamaassa vuosikymmenten ajan, mistä sen kasvun sanottiin vain yltyvän. Maatiaishamppu oli 2-kotinen eli sen heteet ja emit olivat eri kasveissa. Hedekasvia sanottiin koiraaksi tai koirakseksi ja emikasvia emäliinaksi. Hedekasvit valmistuivat aikaisemmin ja niiden nyhtämistä sanottiin koirimiseksi. Niistä saatiin hyvin hienoa kuitua ja emikasveista karkeampaa. Hamppukuidusta valmistettiin yleisesti vaatteita ja karkeammasta aineksesta köysiä, kosteutta kestävää hamppurihmaa käytettiin myös kalanpyydyksiin. Siemenistä tehtiin ruokaa ja erityisen suosittuja olivat erilaiset kastikkeet, apposet ym., joita syötiin mm. leivän ja nauriin sekä myöhemmin myös perunan kera. Maatiaishamppua viljeltiin Sisä-Suomessa vielä 1970-luvun alussa ja sen siementä oli hankittu myös geenipankkiin. Kasvinjalostajat eivät kuitenkaan olleet uudistaneet hampunsiementä ja kun sen tarpeeseen herättiin parikymmentä vuotta myöhemmin ei geenipankissa säilytetty siemen enää itänyt. Tuohon mennessä myös kansanomainen hampunviljely oli jo loppunut eikä kotimaista ruderalis-maatiaissiementä saatu enää mistään. Monituhatvuotinen hampunviljelyn jatkumo Suomessa oli katkennut. Tuolloin hankittiin jalostuksen tarpeisiin vastaavaa siementä Venäjältä, jossa geenipankkitoiminta oli ollut huomattavasti laajempaa kuin Suomessa.

Luontaisesti ruderalis ei edes ole sisältänyt mainittavaa määrää kannabinoideja. Päihdekasviksi Cannabis sativa subsp. ruderalista on viime aikoina risteytetty Cannabis sativa subsp. indican kanssa, jotta kasvi tuottaisi kannabista myös Pohjoismaiden suvessa.

[muokkaa] Käyttökohteet

[muokkaa] Hamppukuitu

Hamppu tunnetaan parhaiten köysien raaka-aineena, mutta siitä saatavista kuiduista voidaan valmistaa myös kestäviä kankaita, selluloosaa paperin raaka-aineeksi sekä teollista raaka-ainetta käytettäväksi eristeenä, levyinä tai huonekalujen materiaalina.

Kuituhamppupelto tuottaa aarilta 3–4 kertaa enemmän kuitua kuin metsä. Uusi sato valmistuu vuosittain, toisin kuin metsän, jonka kuitukäyttöön kasvaminen kestää vähintään 20 vuotta.

Hamppukuitu on erittäin luja (120 kg/mm²) ja märkäkestävä. Se on myös muun muassa puuvillaa lämpimämpi ja pehmeämpi materiaali tekstiiliksi valmistettuna. Vaikka hampulla on huonompi valonkestävyys kuin pellavalla, esimerkiksi purjekankaana se on todettu moninkertaisesti pellavaa pitkäikäisemmäksi vaihtoehdoksi. Pehmeää kangasta varten hamppu korjataan 2–3 kuukauden iässä, lankakäyttöön 3–4 kuukauden jälkeen ja vaativaan kangas- ja köysikäyttöön noin puolivuotiaana.

Hampun tuotanto tonneina 2003–2004 FAOSTAT (FAO)
Kiina	23000	79 %	24000	79 %
Ranska	4300	15 %	4300	14 %
Chile	1250	4 %	1250	4 %
Venäjä	200	1 %	300	1 %
Turkki	150	1 %	150	< 1 %
Ukraina	150	1 %	150	< 1 %
Romania	100	< 1 %	100	< 1 %
Unkari	40	< 1 %	40	< 1 %
Puola	15	< 1 %	15	< 1 %
Espanja	8	< 1 %	8	< 1 %
Serbia ja Montenegro	2	< 1 %	2	< 1 %
Yhteensä	29215	100 %	30315	100 %

Hamppukuitu muistuttaa monessa suhteessa pellavaa. Sen pituus-paksuussuhde on samansuuruinen ja poikkisiteet ovat molemmilla kasveilla toistensa kaltaiset. Hamppukuidun päät eivät kuitenkaan ole pellavan tapaan teräviä vaan tylppiä ja haarautuneempia. Hamppukuidun pää kiertyy kuivuessaan vastapäivään. Kuituosasta noin kaksi kolmannesta on selluloosaa.

Hampun varren ulompi osa käsittää pidempiä niinikuituja ja sisäosa lyhyempiä kuituja. Näistä niini on perinteinen tekstiilien ja köysien raaka-aine. Kuitukimpun pituus vaihtelee alle puolesta metristä lähes kahteen metriin. Liotuksen ja kuivauksen jälkeen väri voi olla hyvin erilainen käytetyistä menetelmistä riippuen – aina keltaisesta tai harmaasta vihreään, ruskeaan ja lähes mustaan. Myös täysvalkoista voidaan saada aikaan, mutta tällöin kuitu heikkenee eikä enää sovellu suurta lujuutta vaativiin tarkoituksiin. Kuitukimpun paksuus on 0,5–5 mm muodostuen peruskuiduista.

Hampusta voidaan valmistaa paperilaatuja hyvin ohuesta paperista paksuihin pahveihin. Nykyään hamppupaperia käytetään laajalti sätkäpapereissa ja suuri osa raamatuista painetaan hamppupaperille, koska sivujen täytyy olla ohuita, kestäviä ja keveitä. Lähes kaikki paperi, jolle on kirjoitettu ennen 1900-lukua on hamppupaperia. Hamppupaperin kestävyys on säilyttänyt suuren määrän vanhoja kirjoja ja seteleitä hyväkuntoisina. Hamppupaperi ei repeä yhtä helposti kuin puusta valmistettu paperi eikä kellastu sataan vuoteen; kaksisataavuotiaana paperi alkaa olla kellertävää, kun puusta valmistettu kellertää jo 30–50-vuotiaana.

Vaikka hamppukuidun käyttö väheni 1900-luvun puolivälissä sodan jälkeen, se on edelleen tärkeä raaka-aine muun muassa luontoystävällisessä vaateteollisuudessa, mattojen valmistuksessa sekä mitä oudoimmissa yhteyksissä – tiesitkö esimerkiksi, että darts-taulujen tärkein raaka-aine on hamppukuitu?

Tulevaisuudessa, ilmakehän päästäessä enemmän ultraviolettisäteilyä maan pinnalle, hamppu saattaa taas nousta yleiseksi tekstiilikuiduksi. Vaalea ja jopa 95 prosenttia auringon haitallisista UV-säteistä suodattava hamppukangas saattaa suojata jälkipolviemme ihoa. Verrantona tällä hetkellä yleisin materiaali eli puuvilla suodattaa ainoastaan 30 prosenttia kankaaseen osuvista UV-säteistä.

[muokkaa] Hampunsiemenet ja siemenistä puristettava öljy

Hampunsiemenistä saatavaa öljyä on perinteisesti käytetty lamppu- ja voiteluöljynä. Terveellistä, syötävää hamppuöljyä voidaan valmistaa muun muassa kylmäpuristamalla korjatuista, kypsistä siemenistä. Hampunsiemenet sisältävät helposti imeytyvää proteiinia noin 25 prosenttia ja monityydyttämätöntä rasvaa noin 33 prosenttia. Siemenet ja niistä puristettu öljy ovat gluteenittomia ja kolesterolittomia. Kumpikaan valmiste ei sisällä kannabinoideja.

Aiemmin soijapavun luultiin olevan kasvikunnan eniten aminohappoja sisältävä jäsen, sillä se sisältää jopa 18 aminohappoa kahdestakymmenestä proteiinisynteesissä tarvittavasta aminohaposta. Kuitenkin uudempien tutkimusten mukaan hampunsiemenet sisältävät kaikki ihmisen terveydelle välttämättömät 20 aminohappoa.

Hampunsiemenet sisältävät paljon terveellisiä ja ihmiselle välttämättömiä omega-3-, omega-6-, ja omega-9-rasvahappoja. Hampunsiementen monityydyttymätön ja paljon rasvahappoja sisältävä rasva koostuu pääosin linolihaposta (LA, omega-6), jota on siementen rasvapitoisuudesta noin 55 prosenttia ja alfalinoleenihaposta (ALA, omega-3) jota on 20–25 prosenttia. Hampunsiemenet sisältävät myös erittäin harvinaista ja terveellistä gammalinolihappoa (GLA, omega-6) neljä prosenttia ja stearidonihappoa (SDA, omega-3) suunnilleen kaksi prosenttia.

[muokkaa] Energianlähde

Hamppu on nopeasti kasvava energiakasvi. Dieselmoottori kehitettiin alun perin käymään hampusta valmistetulla biopolttoaineella.

[muokkaa] Hampun historiaa

[muokkaa] Alkukulttuuri Aasiassa

Kiinalaiset omaksuivat hampun sekä lääkekasviksi että kuitukäyttöön. Luonnonlääkkeenä hamppu oli tunnettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Ensimmäiset kudotut kankaat olivat hamppua, ja ne ovat peräisin ajalta 7000–8000 vuotta eaa. Hamppu oli Keski-Aasiassa ensimmäinen viljelty kuitukasvi.

Sata vuotta ennen ajanlaskumme alkua kiinalaiset valmistivat käärepaperia, ja vuonna 105 keisarillisen palatsin ministeri Tsai Lun onnistui valmistamaan kirjoituspaperia. Vanhimmat päivätyt paperit on löydetty Gobin erämaasta, ja ne ovat peräisin vuosilta 265–334. Kiinalaiset valmistivat paperia kuitukasveista – kuten mulperipensas, kiinanruoho (rami), pellava ja hamppu – sekä ramin, pellavan ja hampun lumpuista. Kuudensadan vuoden ajan vain kiinalaiset osasivat valmistaa ohutta mutta erittäin kestävää hamppupaperia. Vuonna 751 arabit voittivat kiinalaisen armeijan kuuluisassa Talasin taistelussa. Sotavankien joukossa oli paperintekijöitä, minkä seurauksena Samarkandista tuli paperin maailmankaupan keskus.^[2]

[muokkaa] Hamppu saapuu Eurooppaan

Arvellaan, että hamppu tuotiin Aasiasta Etelä- ja Länsi-Eurooppaan noin 1500 eaa. Kesti kuitenkin kauan, ennen kuin se tuli tunnetuksi koko Euroopassa. Pohjois-Euroopan hampunviljely saattaa kuitenkin olla eri perua ja varhaisempaa kuin Etelä-Euroopan. 400-luvulla eaa. Herodotos kertoi, että skyytit kasvattivat hamppua huumaavien vaikutusten ja traakialaiset kuitujen takia. Roomalaiset levittivät hampun viljelyn koko Eurooppaan, joskin kasvi oli paikoin jo pohjoisemmassakin tunnettu.

Purjelaivoja rakennettiin jo Egyptissä ja Kaksoisvirranmaassa, mutta Rooman valtakunnan aikana laivat kehittyivät suuriksi, kaksi- tai kolmimastoisiksi sekä ne kykenivät kuljettamaan jopa 1600 tonnia rahtia. Hampusta valmistettu purjekangas oli kestävintä joten purjelaivojen materiaalina se oli luonnollisesti yleisin. Yhden purjeen kutominen vei ammattitaitoiselta kutojalta vuosia, ja kankaan laadun piti olla paras mahdollinen. Rooman valtakunnan aikana purjeenkudonta olikin yksi kukoistavimpia teollisuudenaloja.

Vanhin hampun viljelyyn kehottava laki Euroopassa oli itsensä Kaarle Suuren laatima 800-luvulla. Viikingit omaksuivat hampun jo varhaisessa vaiheessa käyttäen sitä mm. köysiin, purjeisiin, vaatteisiin ja kalaverkkoihin, sillä hamppu kestää pitkään hapertumatta kosteudenkaan haittaamatta sitä. Vuonna 850 rakennettujen viikinkilaivojen jäännöksistä on löydetty hampunsiemeniä. Hamppukuitujen voimin viikingit matkasivat Pohjois-Amerikan länsirannikolle ja ovat luultavasti vieneet kasvin mukanaan.

Keski-Venäjän suomensukuisilla kansoilla hamppu on ollut ainoa viljelty kuitukasvi.

Saksilaiset kirjasivat lääkinnälliseen kirjallisuuteensa hamppurohtojen reseptejä. Hamppua käytettiin paitsi ravintona, myös yleisrohtona erilaisiin vaivoihin, hammassärystä ja synnytyskivuista kuumetauteihin ja reumatismiin. Platina sanoo, että hampusta saa mainiota köyttä. Sitten hän lisää, että tiettyyn ruokaan käytetään jauhettua hampun siementä, mutta se vahingoittaa vakavasti vatsaa ja päätä eli kaiken kaikkiaan koko kehoa. Keskiajalla pellava- ja hamppukulttuuri kukoistivat Euroopassa. Kaikki käyttövaatteet oli valmistettava kotona kasvatetusta pellavasta, hampusta ja villasta.

Viidennellätoista vuosisadalla Euroopan mahtikansat mittelivät voimiaan merivaltoina. Espanja, Hollanti ja Iso-Britannia olivat käyneet idän kanssa kauppaa Silkkitien kautta, mutta meriteitse aukenivat huomattavasti suuremmat kaupankäynnin mahdollisuudet. Laivojensa varustamiseen nämä maat tarvitsivat ennen kokemattoman paljon hamppukuitua, sillä vain pisimmät ja vahvimmat hamppukuidut muotoutuivat suuriksi purjeiksi ja paksuiksi köysiksi, jotka olivat riittävän säänkestäviä pitkillä matkoilla itään.

Briteillä oli saarivaltana ongelmallisemmat olosuhteet. Niinpä Englannin Henrik VIII määräsi vuonna 1533 kaikki maanviljelijät kasvattamaan neljänneseekkerin hamppua tai pellavaa jokaista kuudettakymmenettä eekkeriä maata kohden. Englannin Elisabet I toisti määräyksen vuonna 1563, mutta säännös kumottiin vuonna 1593, koska maanviljelijät eivät huonon korvauksen tähden halunneet kasvattaa kuituja valtiolle. Vuonna 1663 Britannia määräsi siirtolaistyöläisiä kuitujen muokkaukseen ja asetti Irlannin tuottamaan hamppu- ja pellavavaatteita emämaalle verovapaana. Englanti myös osti jopa 97 % hampustaan Venäjältä pysyäkseen vallassa merivoimin.

[muokkaa] Hamppu uudella mantereella

Kristoffer Kolumbus purjehti hamppupurjein Atlantin yli vuonna 1492. Merivaltojen laivanvarustus oli täysin riippuvaista hamppukuidun määrästä. Raportit siitä, että hamppu kasvoi hyvin uudessa maassa, antoivat merivalloille uuden mahdollisuuden lisätä laivojensa määrää ja sen myötä myös valtaansa maailmassa.

Jo ennen Kolumbusta viikingit olivat luultavasti kuljettaneet hampunsiemeniä mukanaan ylittäessään Atlantin ja vieraillessaan uudessa maassa ensimmäisen vuosituhannen vaihteessa. Hamppua oli kuitenkin viljelty Amerikan mantereella myös ennen viikinkejä. Luultavasti aikoinaan Kiinasta, Beringinsalmen kautta, nykyiseen Alaskaan vaeltaneet kansat olivat tuoneet hampun mukanaan. Varhaisista uuden maan ja Euroopan välisistä tiedotteista on jäänyt tietoja, joiden mukaan länsirannikolta olisi löytynyt luonnonvaraiseen elämään sopeutunut hamppulaji, "villihamppu", Cannabis americana.

Ensimmäiset eurooppalaiset uudisasukkaat Amerikan mantereella alkoivat viljellä hamppua omiin ja emämaidensa tarpeisiin. Vuoteen 1690 mennessä Pohjois-Amerikassa oli riittävästi hamppua, pellavaa ja puuvillaa niin, että siellä voitiin aloittaa teollinen paperituotanto.

1800-luvun alussa Yhdysvallat, kuten monet Euroopankin maat, olivat luoneet vahvat kauppasuhteet maataloustuotteista Venäjän kanssa. Yhdysvaltojen tuontituotteista kymmenen prosenttia oli venäläisiä – niistä tärkeimpiä olivat rauta, hamppu ja pellava.

Teollisen vallankumouksen ensiaskelia 1800-luvun puolivälissä olivat uudet mekaaniset ratkaisut hamppukuidun käsittelyssä. Vuonna 1882 pelkästään New Yorkissa oli kymmeniä kuitujen muokkaukseen keskittyneitä tehtaita. Oli suhteellisen yksinkertaista saada aikaan selluloosaa ja kuitua, mutta kemian alan kehitys tämän vuosisadan puolella antoi mahdollisuuksia myös uudenlaiseen hampun hyödyntämiseen.

Rudolf Dieselin kehittämä dieselmoottori oli alun perin tarkoitettu käyttämään hamppu- ja muita kasvisöljyjä.

»Dieselmoottoria voidaan käyttää kasvisöljyillä ja se auttaisi huomattavasti sitä käyttävien maiden maanviljelyn kehittämisessä. Kasvisöljyjen käyttö voi moottoreiden polttoaineena tuntua merkityksettömänä nykyään. Mutta senkaltaiset öljyt voivat ajan oloon tulla yhtä tärkeiksi kuin nykypäivän petroli ja kivihiiliterva.»
(Rudolf Diesel (1911))

1930-luvulla Fordin moottoriyhtiö kehitti polttoaineiksi etyyliasetaattia, metanolia ja muita yhdisteitä hampusta. Fordilla oli suunnitelmia hamppupolymeereistä (selluloosasta) tehdystä muovista, joka olisi käytännöllinen materiaali miltei mihin tahansa. Valmistettiin auto, jonka materiaalit olivat "kasvaneet maasta", eli ne olivat täysin hampusta ja muista kasveista jatkojalostettuja. Auto kulki hamppupolttoaineella. Lehdet Mechanical Engineering ja Popular Mechanics julkaisivat 1937 artikkelit kuvineen aiheesta.

Nämä kehitysaskeleet – biomuovi ja nopea kuidunjalostus – olivat valmiina siirtämään teollistuneet maat uuteen hampun hyödyntämisen aikakauteen. Kuitenkin petrokemian tuotteet ja puu sekä puuvilla korvasivat hampun myöhemmin 1900-luvulla, sillä hampun kasvatus julistettiin Yhdysvalloissa laittomaksi.

[muokkaa] Hampun historia Suomessa

Suomessa on selvitetty eri viljelykasvien varhaishistoriaa mm. seuraavia tieteenaloja soveltaen:

• Paleoekologia: Järvien pohjalietteen kerrostumista on otettu kairaamalla näytteitä, joista on selvitetty siitepölyanalyysin avulla eri viljelykasvien varhaisinta esiintymistä sekä viljelyn yleistymistä ja ajoitettu nämä vaiheet radiohiilimenetelmällä.
• Makrofossiilitutkimus (paleoetnobotaniikka): On tutkittu maaperän kerrostumissa säilyneitä kasvijäännöksiä ja kasvinosia, kuten siemeniä ja hedelmiä. Nämäkin löydöt on ajoitettu radiohiilimenetelmällä.

Perinteisen käsityksen mukaan hampunviljely levisi Suomeen Venäjältä Karjalan kautta joskus keskiajan lopulla. Asiakirjalähteistä hamppua tiedetään viljellyn mm. Itä-Karjalassa 1300-luvulla. Paleobotaniikan tiedot viittaavat kuitenkin jo paljoa varhaisempaan viljelyn alkuun.

Suomen vanhin varma makrofossiilinen hamppulöytö on Ahvenanmaalta. Kastelholman linnan läheltä löydetystä asuinpaikka- ja hautakomplekseista on tavattu makrofossiilitutkimuksissa hampun siemeniä. Ne on ajoitettu viikinkiajalle eli vuosille 800–1050. Laajalti Lounais-Suomessa (Turun alueella) tehdyissä kaivauksissa on tavattu hampun pähkylöitä pitkältä yhtenäiseltä ajanjaksolta noin vuosilta 1100–1500. Hamppu oli kauppatavaraa. Tavallisesti sitä vietiin kuiduiksi työstettynä, joten siinä ei ollut siemeniä mukana. Pähkylälöydöt osoittavat siis, että löytöalueilla todella viljeltiin hamppua, eikä kyse ollut tuontihampusta.^[3]

Etelä-Savossa hamppu yleistyi siitepölytutkimuksen mukaan 1400–1500-luvulla. Sen viljely oli laajimmillaan 1700-luvulla ja 1800-luvun alkupuolella. Hampun viljelykulttuuria ja sen pitkää historiaa arvioitaessa jälkimmäinen huomio on erityisen painava. Se kertoo, milloin hampusta tuli "koko kansan kasvi" ja milloin sen taloudellinen merkitys oli suurimmillaan.

Hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin aiemmin on uskottu. Tuoreimpien löytöjen mukaan se on varhaisempaa tai vähintäänkin samanaikaista kuin viljan viljely.^lähde? Hampun läpimurto ja yleistyminen Keski-Suomessa osuu pitkälti yksiin maanviljelyn "toisen ekspansion" eli 1400–1500-luvun uudisasutuksen kanssa. Tänä kautena paikallaan pysyvä maatalousasutus lujittui merkittävästi. Eteläisessä Sisä-Suomessa maanviljelykulttuurin alku eli "ensimmäinen ekspansio" ajoittuu noin vuoteen 500 eaa. eli esiroomalaisen rautakauden alkuun. Tämä sisämaassa maanviljelyä harjoittanut "kantaväestö" viljeli jo hamppua, esimerkiksi Etelä-Hämeestä on löydetty jopa 4000 vuoden ikäistä hampun siitepölyä. Lounais-Suomen vanhalla peltoviljelyalueella on hamppua viljelty kiistatta ainakin tuhat vuotta.

Makrofossiilitutkimuksissa tehtyjen varhaisten hamppulöytöjen pohjalta voisi arvailla, että hampunviljely on saattanut levitä Lounais-Suomeen Keski-Euroopan, Baltian tai Skandinavian kautta eikä välttämättä Venäjältä. Itä-Suomeen kasvi levisi luultavasti kaakosta nykyisen Venäjän alueelta, kuten tähän asti onkin oletettu. Hampun viljelyn erilähtöisyydestä Suomen itä- ja länsiosassa saattaa puhua myös se seikka, että suomen itämurteissa, karjalan kielessä sekä muissa itämerensuomen itäryhmän kielissä hampun nimityksenä on liina tai lina eikä suinkaan hamppu. Myös hampun viljely- ja muokkausmenetelmät sekä käyttö idässä ja lännessä ovat olleet hieman erilaisia. Useiden tutkijoiden mukaan hampunviljely on Suomessa vanhempaa kuin pellavanviljely. Pellavan oletetaan levinneen Suomeen keskiajalla Ruotsin kautta. Hampun viljelyn vanhuutta puoltaa se, että pohjoisimmat maatiaishamppukannat ovat erittäin hyvin sopeutuneita Pohjolan pitkään päivään ja lyhyeen kesään eikä niitä silti missään kasva villinä.

[muokkaa] Lainsäädäntö

Suomessa hampun kasvattaminen huumausainekäyttöön on kiellettyä rikoslain 50. luvun 1. §:n mukaan. Silloin kyseessä on huumausainerikos. EU-direktiivin mukaan yli 0,3 prosenttia kannabinoideja sisältävälle hampulle ei saa viljelytukea. Kuitu- tai öljyhamppua, eli alle 0,3 prosenttia sisältävää, saa kasvattaa vapaasti. Toki Suomen laissa ei ole kielletty minkään hamppulajin kasvattaminen koristekäyttöön.

Keskusrikospoliisin vuonna 2007 tekemän arvion mukaan Suomessa on hamppuviljelmiä 10 000 kodissa. Valtaosa viljelmistä on pieniä 5–15 kasvia käsittäviä.^[4]

[muokkaa] Lähteet

• Ihalainen, J.K.: Hamppu Suomessa. Hypnopoliittinen instituutti. Palladium, 1993. ISBN 951-96195-9-3.
• Paakkunainen, Riikkamaria: Vaatteiden ympäristöhaitat - miten suunnittelija voi vaikuttaa. Teollisen korkeakoulun suunnittelusarja. WSOY, 1995.
• Vaarna, Pentti: Tekstiiliraaka-aineet. WSOY, 1965.
• Onnela, Tapio: Pyhä huumesota - huumepolitiikan pelkoja ja utopioita
• Hamppu - Mahdollisuuksien kasvi: Hampunkäytön historiaa maailmanlaajuisesti Kukinto tietosivut.
• Hampun historia Suomessa Kukinto tietosivut.

[muokkaa] Viitteet

1. ↑ http://www.iltalehti.fi/tampere/200804077487013_te.shtml
2. ↑ Nina Seppälä: Hamppu - Mahdollisuuksien kasvi: Alkukulttuuri Aasiassa 1998. Kukin.to. Viitattu 8.6.2007.
3. ↑ Erkki Laitinen: Hamppu kulttuurikasvina ((Esitelmän pohjalta tehty tiivistelmä)) 1995. kukin.to. Viitattu 8.6.2007.
4. ↑ STT: Kannabiksen kotiviljelmät lisäävät paloriskiä HS. Viitattu 18. toukokuuta 2007.

[muokkaa] Katso myös

• Kannabis
• Kannabinoidi
• Hasis
• Puuvilla
• Pellava
• Biodiesel

[muokkaa] Aiheesta muualla

• HIA — Hemp Industries Association
• The Emperor Wears No Clothes
• The Emperor Wears No Clothes -teoksen suomenkielinen käännös
• J. K. Ihalaisen artikkeli hampusta