Traakia
Wikipedia
Traakia (bulg. Тракия tai Trakiya/Trakia, kreik. Θράκη tai Thráki, turk. Trakya) on historiallinen alue Kaakkois-Euroopassa Balkanilla. Siihen kuuluvat Koillis-Kreikka, Etelä-Bulgaria ja Turkin Eurooppaan kuuluva alue. Kreikassa se kuuluu hallinnolliseen alueeseen Itä-Makedonia ja Traakia. Turkkiin kuuluvasta Traakian alueesta käytetään myös nimitystä Rumelia.
[muokkaa] Maantiede
Nimellä Traakia on eri aikoina tarkoitettu eri laajuista aluetta. Vanhalla ajalla traakialaiset asuivat alueella, joka käsitti nykyisen Bulgarian ja Euroopan-puoleisen turkin, Koillis-Kreikan sekä itäosan nykyistä Serbiaa ja Makedoniaa. Pohjoisessa se rajoittui Tonavaan, idässä Mustaanmereen ja Marmaramereen, etelässä Aigeianmereen ja lännessä Vardar- ja Iso Morava -jokiin. Roomalaisaikana Traakian provinssi oli hieman pienempi; sen pohjoisrajana olivat Balkanin vuoret ja länsirajana Mesta-joki.
[muokkaa] Historia
Traakialaisten arvioideen tulleen alueelle kansainvaellusten aikana noin 1600–1200 eaa. pohjoisesta, kuten fryygialaiset ja lyydialaisetkin.[1]
Traakia on kuulunut historiansa aikana monelle valtiolle. Kreikkalaiset perustivat siirtokuntia sinne noin 500-luvulta eaa. alkaen. Merkittäviä kreikkalaisia siirtokuntia olivat Apollonia (nykyinen Sozopol), Perinthos (myöhemmin Herakleia, nykyinen Ereğli) ja Byzantion (nykyinen Istanbul)
Traakia joutui Persian vallan alle noin vuonna 513 eaa. Dareios I:n skyyttejä vastaan tehdyn sotaretken aikana. Persia hallitsi Traakiaa 30 vuotta.lähde? Filippos II:n aikana Traakia joutui Makedonian vallan alle.[1] Traakkialaiset sotilaat taistelivat Aleksanteri Suuren armeijassa tämän sotaretkellä Persian valtakuntaa vastaan. Aleksanterin kuoleman jälkeen diadokit nimittivät Lysimakhoksen Traakian hallitsijaksi. Rooman valtakunnan vallattua Makedonian myös Traakia joutui Rooman vallan alle. Traakiasta tuli Rooman provinssi Thracia vuonna 46.
Bysantin valtakunta menetti sen Bulgarialle vuonna 917 mutta valtasi myöhemmin takaisin. Lopulta osmanien valtakunta valtasi sen Bysantilta.
Ensimmäisessä Balkanin sodassa vuosina 1912-1913 Bulgaria ja Kreikka valloittivat kumpikin osan siihen saakka Turkille kuuluneesta Traakiasta. Uudet rajat vahvistettiin sodan lopettaneessa rauhansopimuksessa, jossa Turkin Euroopan-puoleiset alueet pienenivät nykyiselleen. Rauhansopimuksen mukaan Bulgarialle kuului myös osa Aigeianmeren pohjoisrannikkoa, jonka se kuitenkin menetti Kreikalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ 1,0 1,1 Berndl, Hattsten, Knebel, Udelhoven: Maailmanhistoria. Parragon, 2007. ISBN 978-1-4054-8283-7.
Achaea | Aegyptus | Africa | Alpes Cottiae | Alpes Maritimae | Alpes Poenninae | Arabia Petraea | Armenia Inferior | Asia | Assyria | Bithynia | Britannia | Cappadocia | Cilicia | Commagene | Corsica et Sardinia | Creta et Cyrenaica | Cyprus | Dacia | Dalmatia | Epirus | Galatia | Gallia Aquitania | Gallia Belgica | Gallia Lugdunensis | Gallia Narbonensis | Germania Inferior | Germania Superior | Hispania Baetica | Hispania Baleares | Hispania Lusitania | Hispania Tarraconensis | Italia | Iudaea | Lycaonia | Lycia | Macedonia | Mauretania Caesariensis | Mauretania Tingitana | Moesia | Noricum | Numidia | Osroene | Pannonia | Pamphylia | Pisidia | Pontus | Raetia | Sicilia | Sophene | Syria | Thracia