Weimar
Wikipedia
Weimar on kaupunki Saksassa. Se sijaitsee Thüringenin osavaltiossa. Sen nykyinen väkiluku on arviolta 62 000. Vanhin merkintä kaupungista on vuodelta 899.
Weimar on yksi Euroopan merkittävistä kulttuuripaikoista, ja valittiinkin Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 1999. Weimar on ollut saksalaisen älymystön pyhiinvaelluskohde aina siitä asti, kun Goethe ensimmäisenä muutti kaupunkiin myöhään 1700-luvulla. Kaupungissa sijaitsevat Johann Wolfgang von Goethen, Friedrich Schillerin ja Friedrich Nietzschen hautapaikat, samoin kuin Goethen ja Schillerin arkistot.
Aikakautta 1919–1933 Saksan historiassa kutsutaan yleisesti Weimarin tasavallaksi, koska tasavallan perustuslaki kirjoitettiin kaupungissa pääkaupungin Berliinin ollessa katumellakoineen liian vaarallinen kansalliskokoukselle kokoontua.
Weimar oli myös arkkitehtonisen Bauhaus-liikkeen keskus. Kaupungissa sijaitsee useita taidegallerioita, museoita, Saksan kansallisteatteri ja Bauhaus-yliopisto. Toisen maailmansodan aikaan Weimarissa oli keskitysleiri, joka tunnetaan nimellä KZ Buchenwald. Buchenwald on pieni metsä, jossa Goethen kerrotaan mielellään käyneen.
3. syyskuuta 2004 tulipalo ryöstäytyi valloilleen kreivitär Anna Amalian kirjastossa. Kirjasto sisälsi 13000 nidettä käsittävän kokoelman Goethen mestariteosta Faustia ja kreivittären laajan musiikkikokoelman. Autenttinen luterilainen Raamattu vuodelta 1534 pelastettiin tulipalolta. Rahallisesti vahingot nousevat miljooniin euroihin. Historiallisen kirjaston yli miljoonasta niteestä 40000–50000 tuhoutui. Kirjasto kuuluu UNESCO:n maailman kulttuuriperintölistalle ja se on yksi vanhimmista julkisista kirjostoista Euroopassa. Tulipalon aiheuttamat tuhot merkitsevät suurta kulttuurillista tappiota Saksalle, Euroopalle ja koko maailmalle. Osa kirjoista oli kuivapakastettuna Leipzigissä, suojattuna mätänemiseltä.
[muokkaa] Kuuluisia weimarilaisia
- Carl Philipp Emanuel Bach - säveltäjä
- Johann Sebastian Bach - säveltäjä
- Johann Wolfgang von Goethe - kirjailija
- Johann Gottfried Herder - kirjailija
- Johann Nepomuk Hummel - säveltäjä
- Friedrich Nietzsche - filosofi
- Friedrich Schiller - kirjailija
- Baldur von Schirach - poliitikko
- Christoph Martin Wieland - kirjailija
- Ernst von Wildenbruch - kirjailija
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Weimarin viralliset kotisivut (saksaksi) (englanniksi)