ebooksgratis.com

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.

CLASSICISTRANIERI HOME PAGE - YOUTUBE CHANNEL
Privacy Policy Cookie Policy Terms and Conditions
Stockmann (Helsingin keskusta) – Wikipedia

Stockmann (Helsingin keskusta)

Wikipedia

Tavaratalo joulun aikaan.
Tavaratalo joulun aikaan.

Stockmannin Helsingin keskustan tavaratalo on kulttuurihistoriallisesti arvokas liikerakennus ja tavaratalo Helsingin keskustassa. Se on Stockmann Oyj:n lippulaivatavaratalo, joka on Pohjoismaiden suurin ja Euroopan kuudenneksi [1] suurin tavaratalo. Tavaratalossa vierailee vuodessa noin 17 miljoonaa asiakasta ja näin ollen se on Suomen suurin tavaratalo. Se on pinta-alaltaan ja myynniltään myös Pohjoismaiden suurin tavaratalo. Tavaratalo käsittää nykyisin Mannerheimintien, Aleksanterinkadun, Keskuskadun ja Pohjoisesplanadin rajaaman korttelin kokonaisuudessaan.

Stockmannin liikemerkki kuvaa liukuportaita, koska Suomen ensimmäiset liukuportaat olivat Stockmannin Helsingin-tavaratalossa. Myös valopiha on merkittävä osa Stockmannia. Erityisesti pääsisäänkäynnin kello, tuttavallisemmin "Stockan kello", on tapaamispaikkana muodostunut helsinkiläisen kaupunkikulttuurin erääksi symboliksi.

Helsingin Stockmannissa on seitsemän kerrosta lukuun ottamatta pohjakerroksia ja kahdeksatta kerrosta, jossa on muita yrityksiä sekä henkilöstötiloja.


Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Tavaratalo on Sigurd Frosterusin piirtämä ja se valmistui vuonna 1930. Se kuuluu Kluuvin kaupunginosan Gaselli-kortteliin.

Alkujaan tavaratalo käsitti vain korttelin pohjoisosan. Kuitenkin jo Frosteruksen alkuperäiseen suunnitelmaan kuului ehdotus, jonka mukaan tavaratalo olisi voitu myöhemmin rakentaa koko korttelin kokoiseksi. Korttelin Esplanadin-puoleiseen päätyyn suunniteltiin korkeaa tornia. Laajennus olisi kuitenkin edellyttänyt samassa korttelissa olevan, vuonna 1897 valmistuneen ja arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernan suunnitteleman Argos-talon (Wulffin kulmatalon) purkamista.

Vuonna 1989 tavaratalo lopulta laajennettiinkin koko korttelin kokoiseksi. Laajennus tehtiin kuitenkin aivan toisin kuin Frosterus aikoinaan oli suunnitellut. Argoksen talon vanha julkisivu jätettiin pystyyn, mutta sisätilat purettiin.

[muokkaa] Tavaratalon laajennus

Helsingin keskustan Stockmannissa on käynnissä laajamittainen remontti, jonka tarkoituksena on laajentaa tavarataloa. Projekti on nimeltään Kaikkien aikojen Stockmann - Alla tiders Stockmann. Laajennustöiden pitäisi olla kokonaan valmiina vuonna 2010. Laajennuksen jälkeen tavaratalon pinta-ala on kasvanut 10 000 neliöllä yhteensä 50 000 neliöön. Laajennuksen jälkeen tavaratalon arvioidaan kuuluvan jopa Euroopan mittakaavassa suurimpiin (maailman suurin tavaratalo kuuluu kuitenkin Macy's-ketjulle; se sijaitsee Herald Squarella New Yorkin kaupungissa ja sen myymälätila on kooltaan 198 500 m²).

Tavarataloa laajennetaan sekä maan alta että keskeltä tavarataloa. Nykyinen valopiha on tarkoitus kattaa niin, että kuudennesta kahdeksanteen kerrokseen syntyy 1 500 neliön verran tavaratalotilaa. Ylimpään eli kahdeksanteen kerrokseen valmistuu ravintolamaailma, jossa on kaikkiaan 950 asiakaspaikkaa. Ravintoloista aukeaa näkymä alempiin kerroksiin. Ravintoloiden tarjoiluvalikoima sisältää niin pikaruokaa kuin gourmet-ravintoloitakin. Eri kerrosten toiminnot ovat vielä suunnitteilla, mutta jo nyt tiedetään, että kanta-asiakaspalvelut ja lipputoimisto siirtyvät kahdeksanteen kerrokseen ja seitsemänteen kerrokseen keskitetään kauneus- ja hyvinvointipalveluja.

Maan alta räjäytetään 200 000 kuutiota kalliota, joka kuljetetaan yhteistunnelia pitkin Johanneksen kirkon kupeeseen ja sieltä Hernesaaren kärkeen ja lopulta proomuilla Vuosaaren satamaan. Syvimmässä kohdassa kaivanto on jopa 30 metriä.

Rakennustöiden yhteydessä selkeytetään vanhan tavaratalon hissi- ja liukuporrasjärjestelmiä. Korjauksen jälkeen uusia tai uusittuja hissejä sekä liukuportaita on 40 kappaletta. Myös tavaratalon valaistus ja ilmastointi paranevat.

Uusi pysäköintihalli kolminkertaistaa tavaratalon nykyiset vajaat 200 pysäköintipaikkaa. Mannerheimintien alle louhitaan 600 auton pysäköintihalli. Kolmikerroksiseen pysäköintihalliin on yhteys Ruoholahdenkadulta osana keskustan huoltotunnelia ja Kalevankadun sekä Mannerheimintien risteyksestä. Pysäköintihallin on määrä valmistua vuonna 2008, jonka jälkeen nykyisiin pysäköintitiloihin rakennetaan uutta liiketilaa.

Herkkuosaston tilat puolestaan kaksinkertaistuvat, kun myymälä rakennetaan yhteen tasoon, joka yltää Akateemisen kirjakaupan ja Keskuskadun alle. Stockmannin Herkku saa käyttöönsä liki 5 000 neliötä.

Stockmann käyttää laajennustöihin yhteensä 125 miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi, että laajennus tuo vuosimyyntiä noin 50 miljoonaa euroa lisää.

Lue lisää laajennuksesta (PDF-tiedosto).

[muokkaa] Tavaratalon osastot ja palvelut kerroksittain

Helsingin kantakaupungin Stockmann kerroksittain
7
  • Kanta-asiakaspalvelu
  • Motivus-kuntokeskus
  • Palvelupiste
  • Suomen Matkatoimisto
  • Lancome-kauneushoitola
  • Nail Care Lis -kynsistudio
  • Scholl-jalkahoitola
  • Lippupalvelu
  • Turkispalvelu
  • Löytötavarat
  • Nordea
  • Sol-pesulapalvelu
  • Vaatesäilytys
  • Valuutanvaihto
  • Yrityspalvelu
6
  • Lastenhoitohuone
  • Ratsastus
  • Cafe Avec
  • Ravintola á la Carte
  • Ravintola Buffet
5
  • Argoshalli
  • Lastenhoitohuone
  • Ompelutarvikkeet
  • Kylpyhuonetuotteet
  • Tapetit
  • Liinavaatteet
  • Huonekalut
  • Lastensisustus
4
3
  • Kirjojen noutopiste
  • Naisten alus- ja uima-asut
  • Naisten hatut ja takit
  • Cafe Argos
2
  • Miesten hatut ja takit
  • Miesten kengät
  • Miesten vaatteet
  • Naisten kengät
  • Suutari
  • Cafe Aalto
1
  • Käsilaukut
  • Lehdet
  • Luontaistuotteet
  • Makeiset
  • Aluspukeutuminen
  • Asusteet
K1
  • Herkku
  • Kehystämispalvelu
  • Alko
  • Paperi
  • Taiteilijatarvikkeet
K2
  • Herkku ja Herkun palvelupiste
  • Noutopiste
  • Pullonpalautus

[muokkaa] Tavarataloon välittömästi liittyvät liiketilat tavaratalon ulkopuolella

[muokkaa] Akateeminen kirjakauppa

Akateeminen kirjakauppa Kirjatalossa
Akateeminen kirjakauppa Kirjatalossa

Helsingin keskustan Stockmannin palveluja on myös varsinaisen tavaratalon ulkopuolella. Vuodesta 1969 alkaen on Akateemisen kirjakaupan myymälä ollut Keskuskadun vastakkaiselta puolella, Kirjatalossa.

[muokkaa] One Way

Vuodesta 2001 alkaen on nuorisomuotiin keskittynyt One Way -myymäläketju sijainnut Rautatalossa, Keskuskadun varrella, ja sinne on yhteys kantatavaratalosta maanalaista käytävää pitkin. Myymälä on jakautunut kahteen kerrokseen ja se on jaoteltu siten, että K1-kerroksessa sijaitsevat tyttöjen vaatteet ja ensimmäisessä kerroksessa poikien vaatteet.

[muokkaa] Kuvagalleria

[muokkaa] Lähteet

  1. Stockmannin Vuosikertomus 2002 (PDF) Stockmann Oyj.

Koordinaatit: 60°10′06″N, 24°56′32″E

Muilla kielillä


aa - ab - af - ak - als - am - an - ang - ar - arc - as - ast - av - ay - az - ba - bar - bat_smg - bcl - be - be_x_old - bg - bh - bi - bm - bn - bo - bpy - br - bs - bug - bxr - ca - cbk_zam - cdo - ce - ceb - ch - cho - chr - chy - co - cr - crh - cs - csb - cu - cv - cy - da - de - diq - dsb - dv - dz - ee - el - eml - en - eo - es - et - eu - ext - fa - ff - fi - fiu_vro - fj - fo - fr - frp - fur - fy - ga - gan - gd - gl - glk - gn - got - gu - gv - ha - hak - haw - he - hi - hif - ho - hr - hsb - ht - hu - hy - hz - ia - id - ie - ig - ii - ik - ilo - io - is - it - iu - ja - jbo - jv - ka - kaa - kab - kg - ki - kj - kk - kl - km - kn - ko - kr - ks - ksh - ku - kv - kw - ky - la - lad - lb - lbe - lg - li - lij - lmo - ln - lo - lt - lv - map_bms - mdf - mg - mh - mi - mk - ml - mn - mo - mr - mt - mus - my - myv - mzn - na - nah - nap - nds - nds_nl - ne - new - ng - nl - nn - no - nov - nrm - nv - ny - oc - om - or - os - pa - pag - pam - pap - pdc - pi - pih - pl - pms - ps - pt - qu - quality - rm - rmy - rn - ro - roa_rup - roa_tara - ru - rw - sa - sah - sc - scn - sco - sd - se - sg - sh - si - simple - sk - sl - sm - sn - so - sr - srn - ss - st - stq - su - sv - sw - szl - ta - te - tet - tg - th - ti - tk - tl - tlh - tn - to - tpi - tr - ts - tt - tum - tw - ty - udm - ug - uk - ur - uz - ve - vec - vi - vls - vo - wa - war - wo - wuu - xal - xh - yi - yo - za - zea - zh - zh_classical - zh_min_nan - zh_yue - zu -