Sipahi
Wikipedia
Sipahit (myös Spahi, Spakh) (pers. sepâhi, sotilas) olivat kahden itäisen suurvallan (muinainen Persia ja Ottomaanien imperiumi) hyvin koulutettua ratsuväkeä.
Ottomaanien armeijassa sipahit perustettiin 1300-luvulla. He muodostivat armeijan varsinaisen rungon, ollen useimmiten noin puolet koko armeijan miesvahvuudesta. Samalla he muodostivat myös yhteiskunnan poliittisen ja sosiaalisen eliitin aivan kuten ritarit Euroopassa. Sulttaani antoi sipahille elinikäksi palan maata, nimeltään timar, jonka tuotoilla hänen tuli kustantaa itselleen aseistus, hevonen ja muut varusteet. Timarin tuoton mukaan vaihteli myös yksittäisen sipahin varustus. Yleensä se kuitenkin koostui peitsestä, sapelista, rengashaarniskasta, kypärästä ja tärkeimmästä aseesta, jousesta. Välillä käytettiin myös keihäitä ja nuijia. Sipahit torjuivat pitkään tuliaseiden käyttöönottamisen, mutta myöhemmin heitä aseistettiin myös niillä. Perinteisesti sipahit pukeutuivat turkkilaisen perinteen mukaan pitkiin värikkäisiin viittoihin ja turbaaneihin.
Ottomaanien armeijan painopiste siirtyi tykistöön ja jalkaväkeen, erityisesti janitsaareihin, 1500-luvulla ja sipahien merkitys ja määrä taistelukentällä väheni. 1700-luvun lopulla sipaheita oli enää jäljellä muutama tuhat ja lopullisesti joukko-osastot lakkautettiin 1828.
Sipaheiksi kutsuttiin myös joitakin pohjois-afrikkalaisia ratsuväen osastoja, jotka palvelivat Italian ja Ranskan armeijoissa 1800- ja 1900-luvulla. Ranskan algerialaiset sipahit kapinoivat siirtomaaisäntiään vastaan, kun armeija halusi siirtää algerialaisia joukkoja Preussin rajalle auttamaan emämaata sodassa. Myös toisessa maailmansodassa ranskalaiset käyttivät sipaheja saksalaisia vastaan.
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Yleiset lähteet
- Arnold, Thomas F.: The Renaissance at War. Lontoo: Cassell, 2002. ISBN 0-304-36353-7.
