Siirtomaa

Wikipedia

Siirtomaat 1945

Siirtomaa on varsinaisen valtion ulkopuolinen maa-alue, joka on isäntämaan kontrollissa. Toinen siirtomaan määre on, että siirtomaahan emämaasta muuttaneet siirtolaiset säilyttävät yhteytensä emämaahan, mahdollisesti ollen edelleen sen lakien alaisia.

Siirtomaita syntyi etenkin löytöretkien perusteella 1500-luvulta alkaen, kun lännen valtiot (Espanja, Portugali, myöhemmin Englanti, Ranska, Hollanti, Venäjä, Tanska ja Ruotsikin) hallitsivat kaukaisia maa-alueita varsinkin Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, mutta myös eräillä rannikkoseuduilla Afrikassa, Australiassa ja Aasiassa.

Suurimmassa osassa Pohjois- ja Etelä-Amerikkaa siirtomaavalta päättyi jo 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa. Mutta uusi merkittävä siirtomaiden lisäys, kolonisaatio, tapahtui 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, kun länsi valloitti uuden sotatekniikan avulla hallintaansa miltei koko Afrikan, suuren osan Aasiasta sekä kaikki Kaakkois-Aasian ja Tyynenmeren saaret. Afrikassa siirtomaavallan ulkopuolelle jäivät vain Etiopia sekä Liberia, joka perustettiin 1800-luvulla vapaaksi valtioksi Amerikasta Afrikkaan palaaville entisille orjille. Aasiassa Turkki hallitsi ensimmäiseen maailmansotaan saakka suurinta osaa Lähi-idästä, mutta muualla Aasiassakin edes muodollisesti itsenäisinä pysyivät vain Siam eli Thaimaa, Kiina ja Japani sekä lisäksi eräät vuoristoiset tai muuten hyvin eristyneet maat kuten Jemen, Persia eli Iran, Afganistan ja Nepal. Nämäkin maat, teknologisesti ja organisatorisesti kehittynyttä Japania lukuun ottamatta, joutuivat monin tavoin suurvalloista riippuvaisiksi ja toisinaan valloitusyritystenkin kohteeksi.

[muokkaa] Siirtomaiden muodostumisen dynamiikka

Siirtomaiden muodostuminen mahdollistui kun isäntämaa oli:

teknologisesti siirtomaitaan edellä (länsi ja muu maailma 1500-luvulta ja etenkin 1800-luvun loppupuolella, tykistöaseistetut valtameripurjelaivat)
organisatorisesti siirtomaitaan edellä (valtio vs. heimot)
muuten siirtomaitaan vahvempi.

[muokkaa] Siirtomaiden muodostumisen historia

[muokkaa] Antiikki

Alun perin antiikin Kreikassa apoikia, kolonisaatio tarkoitti uuden kaupungin tai asutuksen perustamista, usein väkivaltaisin keinoin, kuten Ateenan asuttaessa uudelleen Melosin edellisten asukkaiden surman jälkeen. Roomalaiset perustivat siirtokuntia eri puolelle Eurooppaa turvatakseen valloituksensa. Esimerkiksi saksalaisen kaupungin nimi Köln tulee latinan sanasta 'colonia'. Myös Karthago oli alun perin foinikialaisten siirtokunta.

[muokkaa] Viikingit

Viikinkien retket ja perustamat siirtokunnat

Viikingit purjetivat Leif Erikssonin johdolla noin vuonna 1000 Islantiin, Grönlantiin ja Amerikkaan. He perustivat niihin uusia siirtokuntia, joskin Amerikka hylättiin varsin pian ja Grönlantikin pienen jääkauden alkaessa 1300- ja 1400-lukujen aikana.

Purjehdusmatkoillaan Viikingit perustivat uusia keskuksia kauppaa varten eri puolille Eurooppaan. Muun muassa Kiova on viikinkien perustama.

[muokkaa] Imperialismi

Pääartikkelit: Imperialismi ja Eurooppalaisten siirtomaavalta

Eurooppalaisten siirtomaavaltojen aika alkoi 1500-luvulla Espanjan imperiumin laajennuttua Amerikkaan ja päättyi 1900-luvun puolessa välissä Brittiläisen imperiumin purkautumiseen. Monet Euroopan ulkopuoliset maat olivat muinoin siirtokuntia, tai niitä hallittiin siirtokuntien tavoin. Siirtokunnissa käytettiin laajasti paikallisia asukkaita orjatyövoimana, mutta Amerikassa myös Afrikasta laivattuja mustia.

Espanjan imperiumi kattoi 1500-luvulta 1800-luvun alkuun asti lähes koko Etelä- ja Keski-Amerikan lukuun ottamatta Portugalille kuuluvaa Brasiliaa. 1800-luvulla suurin siirtomaavalta oli Brittiläinen imperiumi kuningatar Viktorian aikana. Myös Ranska piti hallussaan suurta osaa Länsi- ja Keski-Afrikkaa ja Indokiinaa.

Ruotsin siirtomaista merkittävin oli Uusi Ruotsi (1638–1655) nykyisen Delawaren alueella. Sen asuttamisessa suomalaisilla uudisasukkailla oli merkittävä rooli, joskaan siirtomaa ei ehtinyt kasvaa taloudellisesti merkittäväksi ennen kuin Hollanti valloitti sen. Muita Ruotsin siirtomaita olivat Cape Coast Ghanassa (1650–1663), sekä Guadaloupen (1813–1814) ja Saint Barthélemyn saaret (1785–1878) Karibialla.

Venäjä laajeni Pietari Suuren ajalta lähtien, muista imperiumeista poiketen maateitse Siperiaan ja aina Alaskaan asti. Sen sijaan "meren takaisia" alueita ei Venäjällä ollut kuin Kiinassa ja Alaskassa.

Joitakin siirtokuntia pidettiin hallussa yhtiöiden avulla; Brittiläinen Itä-Intian komppania loi Englannin siirtomaasiirtomaavallan Intiassa ja Hudson Bay Company Kanadassa; Kongon vapaavaltio oli suoraan Belgian kuningas Leopold II:n yhtiön hallinnassa. Siirtomaiden tyyppistä vallankäyttöä harjoitettiin myös nukkehallitsijoiden avulla. Esimerkiksi Kuuba ennen vallankumoustaan ja ns. banaanivaltiot olivat Yhdysvaltain taloudellisen ja poliittisen vaikutusvallan alla.

[muokkaa] Uusi imperialismi

Pääartikkeli: Uusi imperialismi

1800-luvun lopulla alkoi toinen suuri siirtomaiden hankinta-aalto. Uusiksi siirtomaavalloiksi tulivat myös Saksa ja Italia ensimmäistä kertaa myös Euroopan ulkopuolelta Yhdysvallat ja Japani. Suurvallat valloittivat siirtomaikseen alueita Afrikassa, ja lopulta jakoivat koko mantereen Berliinin konfrenssissa. Saksa menetti kaikki siirtomaansa ensimmäisessa maailmansodassa, ja ne muutettiin voittajavaltioiden Kansainliiton valtuutuksella hallitsemiksi mandaattialueiksi.

[muokkaa] Siirtomaiden vapautuminen

Siirtomaiden itsenäistyminen alkoi kun 13 brittiläistä siirtomaata Pohjois-Ameriassa kapinoivat muodostaen Pohjois-Amerikan Yhdysvallat. Vuonna 1775 alkanut sota päättyi 1783 itsenäistymisjulistuksen tunnustamiseen. Myös useimmat Latinalaisen Amerikan maat jo itsenäistyivät 1800-luvun alkupuolella. Varsinainen kolonisaation kulta-aika oli vielä kuitenkin edessä; esimerkiksi suurin osa Afrikasta joutui siirtomaavallan alaiseksi vasta 1800-luvun lopulla.

Siirtomaiden itsenäistyminen ei tapahtunut minkään yhden kaavan mukaan. Uudet vallat, jossain tapauksissa entiset siirtomaat yrittivät perustaa oman siirtomaaimperiumin. Yhdysvallat laajeni länteen työntäen intiaanit pois tieltään tehden mahdolliseksi uusien siirtolaisten asuttamisen länteen päin. Yhdysvallat otti myös haltuunsa Havaijin ja soti monia sotia oman vaikutusvaltansa laajentamiseksi, kuten Japania vastaan ja Kuubassa.

Euroopan maat ja Yhdysvallat hyödynsivät Kiinan heikkoutta ja vaativat maalta myönnytyksiä, eräänlaisia siirtomaaenklaaveja. Macao ja Hongkong olivat Portugalin ja Yhdistyneen kuningaskunnan pitkäaikaisia vuokra-alueita.

Entinen siirtomaapyrkimysten kohde Japani rakensi voimakkaan siirtomaaimperiumin Koreaan ja Kiinaan ennen häviötään toisessa maailmansodassa.

Toisen maailmansodan jälkeen myös Intia itsenäistyi Brittiläisestä imperiumista. Imperiumi purkaantui nopeasti 1960-luvulla Afrikan maiden itsenäistyessä.

Useimmat Ranskan afrikkalaiset siirtomaat itsenäistyivät muutamassa viikossa vuonna 1960, Algeria kuitenkin vasta 1962. Algerian itsenäistyminen oli Ranskalle kivulias prosessi maan laajan valkoisen ja juutalaisväestön vuoksi. Algeria oli myös juridisesti osa emä-Ranskaa, eikä siirtomaan asemassa. Ranskalle kuuluu edelleen joitakin pienehköjä saaria eri puolilla maailmaa sekä Ranskan Guayana Etelä-Amerikassa, mutta niitä ei enää nimitetä siirtomaiksi vaan merentakaisiksi departementeiksi tai merentakaisiksi territorioiksi.

Vuonna 1970 oli enää vain Portugalilla laajoja merentakaisia siirtomaita varsinkin Afrikassa, mutta jonkin verran myös Aasiassa. Ne itsenäistyivät vasta vuonna 1975, neilikkavallankumouksen jälkeen, mutta niistäkin Itä-Timor joutui välittömästi Indonesian valtaan.

Pitkään Etelä-Afrikan vallassa ollut Namibia itsenäistyi vuonna 1990.

Venäjän imperiumi hajosi vasta Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen 1990-luvulla, osin väkivaltaisesti. Mutta millään määritelmällä Neuvostoliitto ei ollut imperiumi vaan liittovaltio joka liitti valtioita itseensä.