Seitsenvuotinen sota

Wikipedia

Seitsenvuotinen sota
Alexander Kotzebuen maalaus Künersdorfin taistelu (1848)
Päivämäärä: 1754 tai 1756–1763 Paikka: Eurooppa, Afrikka, Intia, Pohjois-Amerikka, Filippiinit Lopputulos: Pariisin rauha
Taistelijat
Preussi Britannia Hannover Hessen-Kassel Portugali Braunschweig-Lüneburg	Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta Ranska Venäjän keisarikunta Ruotsi Espanja Saksi Napolin kuningaskunta Sardinian kuningaskunta

Seitsenvuotinen sota, myös suuri siirtomaasota tai Pommerin sota, jossa Iso-Britannia, Preussi ja Hannover asettuivat Ranskaa, Itävaltaa, Venäjää, Ruotsia ja Saksia vastaan käytiin 1756–1763. Espanja ja Portugali vedettiin myöhemmin mukaan selkkaukseen.

Ruotsin osallistumista sotaan kutsutaan Pommerin sodaksi, kun taas Ison-Britannian ja Ranskan siirtomaissa tapahtuneita selkkauksia kutsutaan suureksi siirtomaasodaksi.

[muokkaa] Tausta

Seitsenvuotinen sota voidaan nähdä Itävallan perimyssodan jatkumona. Tuon selkkauksen aikana Preussin kuningas Fredrik II Suuri oli valloittanut rikkaan Sleesian. Itävallan keisarinna Maria Teresia solmi rauhan vain kerätäkseen uusia joukkoja ja muodostaakseen uusia liittoumia.

Hän oli onnistunut tässä hyvin. Euroopan poliittinen kartta oli piirretty uudelleen muutamassa vuodessa. Vuosisatoja vanhat viholliset, Ranska, Itävalta ja Venäjä, solmivat liittouman Preussia vastaan. Preussilla oli takanaan vain Ison-Britannian tuki, koska Ranska uhkasi sen kuninkaan perimää Hannoveria. Briteillä oli jo Euroopan suurin laivasto ja Preussilla oli manner-Euroopan vakuuttavimmat maajoukot. Täten britit hallitsisivat merta ja saisivat vaikutusvaltaa mantereelta, lisäksi Britannia pystyisi keskittämään joukkonsa siirtomaihinsa.

Preussin armeija roolimallinaan, Itävallan armeija oli käynyt läpi täydellisen remontin. Maria Teresia oli järkähtämättömästi ajanut uudistuksia, ja tämä tietämys sota-asioiden hoidosta asettikin monet hänen kenraaleistaan huonoon valoon. Maria Teresian huolenpito sotilaidensa hyvinvoinnista antoi hänelle sotilaiden kunnioituksen.

Toisena sodan syynä voidaan pitää Ison-Britannian ja Ranskan kilpailua siirtomaista. Ruotsia hallitseva hattupuolue päätti lähteä hyökkäykseen Preussia vastaan saadakseen takaisin Ruotsin 1720 menettämät alueet Pommerissa.

[muokkaa] Sota

15. toukokuuta 1756 Iso-Britannia julisti sodan Ranskalle. Kun Fredrik selvitti hänen vastaisen liittoutuman aikeet, hän päätti iskeä ensin. 29. elokuuta Preussin valmistautuneet joukot ylittivät Saksin rajat.

Preussi oli lukumäärällisesti alakynnessä, mutta ei ylivoimaisesti voitettavissa. Preussi oli pieni valtio, mutta eräs historiankirjoittaja on todennut, että se oli armeija jolla oli valtio, ei toisin päin. Sodan alussa Fredrik ylitti Saksin rajat, yhden Itävallan kanssa liitossa olleista saksalaista valtiosta. Saksin ja Itävallan armeijat eivät olleet valmistautuneet ja Lobositzin taistelussa Fredrik eristi Saksin armeijan Kenraali von Brownen johtamasta itävaltalaisten sotajoukosta. Saksi kuitenkin viivästytti onnistuneesti Preussin etenemistä.

Keväällä 1757 Fredrik marssi Prahaan. Verisen Prahan taistelun jälkeen hän alkoi piirittää kaupunkia, mutta joutui lopettamaan piirityksen kärsittyään ensimmäisen tappionsa Kolínin taistelussa.

Vaikkakin Fredrik hyökkäsi Itävaltaan keväällä 1758, hän ei onnistunut saavuttamaan tärkeää voittoa. Lännessä Ranska kärsi tappiot Rheinbergin ja Krefeldin taisteluissa.

Vuosi 1761 toi uuden maan sotaan: Espanja julisti sodan Isolle-Britannialle 4. tammikuuta. Villinghausenin taistelussa Braunschweigin herttua Ferdinand voitti 92 000 miehen vahvuisen ranskalaisen sotajoukon. Venäläiset valtasivat lisää maata Pommerissa ja itävaltalaiset valtasivat Schweidnitzin.

Preussin loppu näytti olevan lähellä, kun Iso-Britannia uhkasi vetää tukensa pois ja Preussin joukot olivat vähentyneet 60 000 mieheen. Mutta onni oli Preussin puolella. 5. tammikuuta 1762 Venäjän keisarinna Elisabet kuoli ja hänen preussimielinen seuraajansa Pietari III tarjosi rauhaa.

Viimeinen Preussin ja Itävallan välinen taistelu käytiin Freibergissa 29. lokakuuta 1762.

[muokkaa] Rauha

Ison-Britannian ja Ranskan vihollisuudet lopetettiin Pariisin rauhassa, johon sisältyi monimutkaisia maanvaihdoksia. Ranskalle annettiin mahdollisuus uuden Ranskan tai Karibian saariensa pitämiseen. Ranska valitsi viimeksi mainitun säilyttääkseen sokerin lähteensä. Tämä sopi briteille mainiosti, sillä heidän omat saarensa Karibialla tuottivat myös sokeria ja uuden Ranskan luovuttamisen myötä he hallitsivat kaikkia Mississipin itäpuolisia maita. Espanja menetti Floridan Isolle-Britannialle, mutta otti New Orleansin ja Louisianan haltuunsa.

Helmikuussa 1763 Huberusburgin rauha palautti Euroopan rajat sotaa edeltäneisiin. Tämä tarkoitti sitä että Sleesia jäi Preussille. Se selvisi useiden sitä suurempien naapurusvaltioiden hyökkäyksistä ja saavutti suuresti vaikutusvaltaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kustannuksella. Tämä vaikutusvalta avasi tien modernin Saksan valtion alulle.

Taaksepäin katsastellessa on mielenkiintoista huomata miten lähellä Preussi oli tuhoutumistaan. Jos kaikki sen viholliset olisivat hyökänneet samanaikaisesti, on hyvin todennäköistä että Preussi olisi tuhoutunut ja Euroopan tulevaisuus olisi muuttunut suuresti.