Ojibwayt
Wikipedia
Ojibway-intiaanit olivat cree-intiaanien naapureita ja lähisukulaisia. He puhuivat algonkin-murretta ja olivat vahvin kansakunta Kanadassa. Heidät tunnettiin myös nimellä chippewa-intiaanit, ja ranskalaiset kutsuivat heitä salteauxeiksi. Alkuperäinen omakielinen nimi tarkoitti mokkasiinia, joka on poimutettu saumoilla.
Ojibwaytten lukumäärän on arveltu olleen 1600-luvun alussa vähintäänkin 35000 henkeä. Todennäköisesti heitä oli enemmän, mutta väestönlaskenta oli näihin aikoihin enemmänkin suuntaa antava. Ojibwayt hallitsivat kaikkia pohjoisia rantoja Huron- ja Yläjärvellä sekä Georgianlahdella preerian reunoille asti. Aivan Yläjärven pohjoisimmissa osissa, missä joet alkavat virrata kohti Hudsoninlahtea yhtyivät ojibwaytten ja creitten polut toisiinsa.
Eurooppalaisten siirtokuntien levitessä Pohjois-Amerikan itärannikolle ja suurten järvien alueille, tuli ranskalaisista ojibwaytten parhaita kauppakumppaneita. Päävastustajiksi 1600-luvulla käydyissä sodissa voidaan mainita irokeesit. Seuraavan vuosisadan alussa ojibwayt antoivat lähtökäskyn monelle nimekkäälle intiaanikansalle Minnesotan ja Wisconsinin metsämailta. Heidän voimakkaan painostuksensa alla siirtyivät nykyisen Pohjois-Dakotan tasangoille mm. siouxit ja cheyennet. Myöhempinä aikoina ojibwayt sotivat niin ranskalaisten kuin englantilaistenkin puolella, mutta myös heitä vastaan. Yhdysvallat oli pitkään ojibwaytten vihan kohteena, eivätkä suhteet Kanadaankaan ainä pysyneet kovin lämpöisinä.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kulttuuri
Ojibwayt asuivat kupolinmuotoisissa Wigwameissa ja olivat alun perin kalastajia. Siikaa pyydettiin koskea laskevasta kanootista käsin pitkävartisilla lipoilla. koskipaikkoihin kerääntyneet sammet pyydystettiin harppuunalla. Jo ammoisina aikoina he louhivat kallioista puhdasta kuparia tehden siitä veitsiä ja koriste-esineitä. Metsästäjinä ojibwayt olivat erinomaisia viritellen myös paljon ansoja. Ansoja käytettiin eläinten lisäksi vihollisen varalle. Heidän sodankäyntinsä on sanottu olleen hyvin kurinalaista, eivätkä he koskaan kiduttaneet vankejaan. Ojibwayt liikkuivat niin kanootein kuin jalkaisinkin pitkiä matkoja, sillä heidän sotansa käytiin laajoilla alueilla. Sotureina he olivat urheita ja sisukkaita. Vihollisen päänahka otettiin ja tuotiin kotiin, jonka jälkeen soturilla oli oikeus kantaa kotkansulkaa hiuksissaan.
Ojibwayt, kuten monet heidän sukulaisistaankin, olivat eurooppalaisten mielestä melko kaunista kansaa muistuttaen piirteiltään tiettyä teräväpiirteistä länsieurooppalaista rotutyyppiä. Kummatkin sukupuolet pitivät yleensä pitkiä hiuksia, jotka usein palmikoitiin. Joskus sotiin lähtevät soturit saattoivat jättää päähänsä vain skalppityöhdön, joka oli varsin yleinen tapa algonkin- ja irokeesikielisten heimojen keskuudessa.
Ojibwaytten Mytologiassa oli samankaltaisuutta creitten kanssa. Kummatkin uskoivat ihmisiä syövään jättiläiseen, joka vaani metsissä. Kannibalismia oli saattanut esiintyä muinaisina aikoina ojibwaytten keskuudessa. Ehkä paha henki.Windigo, oli luotu juuri piilevän kannibalismin torjujaksi. Uskottiin, että jos intiaani söi ihmislihaa, hän muuttui itse Windigoksi. Lisäksi ojibwayt kammoksuivat pahaa vesien haltijaa.
Unisieppari on alun perin ojibwayden perinnettä.
Ojibwaytten sosiaalinen elämä oli rikasta, osittain ehkä juuri siksi, että he joutuivat tekemisiin niin paljon muiden heimojen kanssa niin Minnesotassa, Wisconsinissa kuin Ontariossakin. Suuria tapahtumia olivat Kuolleiden Festivaalit ja Kaikkien Sielujen Päivä. Näissä juhlissa syötiin ja juotiin paljon poismenneiden varjolla.
[muokkaa] Historia
Ojibwayt olivat suurin ja vahvin suurten järvien alueen intiaanikansoista, ehkä samalla myös eräs koko Pohjois-Amerikan voimakkaimmista alkuperäisväestön edustajista. Monet paljon merkityksettömimmät kansakunnat ja heimot ovat tulleet tunnetuimmiksi ja jääneet historian lehdille elämään vakuuttaen yhä uudet sukupolvet sankariteoistaan. Ojibwaytten voitot eivät koskaan ole saavuttaneet likimainkaan sitä arvostusta, joka niille kuuluu. Jopa monille amerikkalaisille he ovat vain pelkkä nimi muiden joukossa. Todellisuudessa heidän tekonsa hakevat vertaansa intiaanihistoriassa.
Tradition mukaan ojibwayt olivat joskus kauan ennen eurooppalaisten tuloa asuneet lähellä merta. Kysymyksessä on saattanut olla Atlantin valtameri, mutta mahdollisesti myös Hudsonin lahti. Kylmien sääolosuhteiden pakottamina ojibwayt matkasivat 1400-luvulla Huron-järven alueille asettuen sen itäosiin. Sukulaiskansat ottawat ja potawatomit seurasivat heidän mukanaan erkaantuen lopuksi omille teilleen. Ottawat jäivät asumaan Manitoulin saarelle potawatomien jatkaessa kulkuaan Michiganin alaosiin.
Ojibwayt jakaantuivat useaan eri heimoon, joista suurimmat olivat mississaugat eteläisessä Ontariossa, salteauxit ylä-Michiganissa ja bungeet pohjoisilla preerioilla.
Atlantin rannikon lähialueilla asuvat intiaanikansat saivat 1500-luvulla ensikosketuksen eurooppalaisiin kun löytöretkeilijät, kalastajat ja kauppiaat alkoivat laivoineen liikkua rantavesillä ja jokialueilla, jotka työntyivät mantereelle. Kauppa-asemia perustettiin yhä syvemmälle sisämaahan ja ojibwayt pääsivät tekemään tuttavuutta kaukaa Ranskasta, Englannista ja Hollannista saapuneiden ihmisten kanssa. Harvalukuisina tulleet ranskalaiset tekivät uhkarohkeasti tutkimusmatkoja kohti länttä ja heidän tärkein aikaansaannoksensa oli tuottavan turkiskaupan käynnistäminen. Ojibwayt olivat yksi heidän tärkeimpiä kauppakumppaneitaan. Kaupankäynti kehkeytyikin nopeasti merkittäväksi asiaksi alkuperäisväestön ja eurooppalaisten välillä. Se toi mukanaan myös monia ongelmia, joista yksi suurimpia olivat lisääntyneet sodat.
1600-luvun suurimmat sotavoimat löytyivät irokeesien yhdistyneiltä kansakunnilta, jonka heimot mohawkien ja senecojen johtamina kävivät niin punaisten kuin valkoistenkin kimppuun. Elettiin nousevaa asevarustelun aikakautta, jossa Euroopan johtavat suurvallat aseistivat yhä tiiviimpään tahtiin alkuperäisväestöä. Uusi-Ranska oli 1640-luvulta lähtien hätää kärsimässä irokeesien toistuvien hyökkäyksien vuoksi. Myös ojibwayt joutuivat moniin sotiin irokeeseja vastaan, joiden tulivoiman takana oli jatkuva asekauppa hollantilaisten kanssa. Huomattavasti huonommin aseistetut ojibwayt kuitenkin pystyivät torjumaan vihollisen taholta tulleet iskut. Sukulaiskansat ottawat ja potawatomit liittoutuivat ojibwaytten kanssa ja kaikki kolme kansaa muodostivatkin 1700-luvulla kolmen tulen neuvoston.
Sotien tuoksinassa ojibwaytten ja ranskalaisten ystävälliset suhteet vahvistuivat entisestään. Jesuiitat aloittivat lähetystyönsä käännyttäen intiaaneja kristinuskoon.
1600-luvun loppupuolella ojibwaytten aseistus koheni huomattavasti hyvien kauppasuhteiden ansiosta. Tomahawkit, puunuijat, jouset ja nuolet saivat antaa tilaa valkoisen miehen tuomille tuliaseille. Ranskalaiset olivat saaneet lisävoimia omalta mantereeltaan ja he onnistuivat nousemaan voitolle irokeesisodissa ennen vuosisadan vaihtumista.
Vuonna 1700 tyhjensivät mississaugat Etelä-Ontarion alueet hävittäen 10 irokeesien kylää. Teolla oli paljonkin merkitystä, sillä irokeesit oppivat pysymään poissa Ontariosta huomatessaan miten mahtava voima ojibwayt olivat. Saman vuosikymmenen aikana monet ojibwayheimot lisäsivät elintilojaan kasvattamalla niitä kaikkiin ilmansuuntiin. Tämän ilmiön seurauksena yhä uusia heimoja kulkeutui tasangoille. Perinteiset viholliset siouxit olivat jo hieman aiemmin joutuneet jättämään maansa Minnesotassa. Varmaa on, että lukuisat eri heimot varsinkin suurten järvien lounais- ja länsikulmilla joutuivat antamaan tilaa ojibwaykansan siirtyessä yhä suurimpina joukkoina heidän alueilleen.
Vuosina 1712-16 ojibwayt auttoivat ranskalaisia sodissa foxeja vastaan, jotka olivat katkerasti saaneet kokea Uuden-Ranskan petollisuuden. Foxien sotatoimet olivat mittavat ja liikenne poikki Kanadaan sotatilan vuoksi. Vaikka rauha saatiinkin solmittua leimahti sota uudelleen vuonna 1728. Ojibwayt pysyivät Uuden-Ranskan rinnalla. Lopulta pahasti lyödyt foxit koettivat saada turvaa irokeeseiltä. 1750-luvun aikana ojibwayt kävivät ranskan liittolaisina sotaa brittejä ja miameja vastaan ja vanhat kaunat siouxien kanssa eivät unohtuneet koskaan.
Vuonna 1763 ojibwayt osallistuivat ranskalaisten myötävaikutuksella Pontiacin kapinaan. Siinä useat algonkinkieliset heimot piirittivät kahtatoista englantilaisten linnaketta ja onnistuivat valtaamaan niistä lähes kaikki. Samalla ja seuraavalla vuosisadalla ojibwayt taistelivat lukuisia sotia Sotien määrästä kertoo jotakin se,että ojibwayt kirjoittivat pelkästään Yhdysvaltain kanssa 51 rauhansopimusta. Yli 30 sopimusta ehdittiin allekirjoittaa myös Kanadan, Ranskan ja Englannin kanssa. Tällaiseen määrään eivät kyenneet edes sotaisina pidetyt siouxit.
Kaikki ojibwayt eivät osallistuneet sotiin, vaan heitä oli jäänyt asumaan myös Yläjärven alueen pohjoisosiin,jossa turkismetsästys oli 1700-luvulta asti ollut heidän pääelinkeinonaan. Samalla he liikkuivat koko ajan kohti pohjoista ja lopulta heidän alueensa ulottuivat aina Manitobaan asti Winnipegjärven seuduille. Creet olivat jättäneet jo aiemmin kyseiset alueet, joten tilaa löytyi helposti. Eteläisimmät ojibwayt olivat siirtyneet kohti tasankoja. Siellä he hankkivat hevosia ja heistä tuli biisoninmetsästäjiä. He omaksuivat naapuriheimojen kulttuurin nopeasti tehden pitkiä ratsastusmatkoja biisonien perässä Pohjois-Dakotaan asti.
[muokkaa] 1800-luku
1800-luvun alkupuolella ojibwayt olivat ehtineet levittäytyä Ontarion, Minnesotan ja Michiganin lisäksi myös Manitobaan, Sascatchewanin, Ohioon, Illinoisin, Indianaan, Montanaan ja Pohjois-Dakotaan. Mikään muu intiaanikansa ei ollut vallannut ympäriltään yhtä paljon elintilaa. Valkoisen väestön rajusti kasvava uudisasutus tunki kuitenkin vääjäämättä tietään eteenpäin. Seurauksena tästä oli se, että ojibwayt joutuivat luopumaan osista maa-alueitaan. Mutta tämä tapahtui hyvin pienessä mittakaavassa, sillä Yhdysvaltain hallitus kunnioitti ojibwaykansan lukumäärää siksi paljon, ettei ryhtynyt varsinaisiin pakkotoimenpiteisiin.
Erikoista ojibwayhistoriassa on se, ettei heidän väkilukunsa kulkutaudeista ja sodista huolimatta pudonnut juuri lainkaan. Monet kansat ympäriltä oli ehditty hävittää sukupuuttoon, kun ojibwayt tuntuivat vain lisääntyvän. Mutta tähän löytyy useampikin selitys. Heidän lukumääränsä oli alun pitäen laskettu pahasti alakanttiin. Toinen syy oli seka-avioliitot. Jo 1600-luvulla ranskalaiset turkiskauppiaat ottivat vaimoikseen nuoria ojibwaytyttöjä. 1700-luvulla sitä tapahtui yhä enemmän ja näiden liittojen puoliverisiä jälkeläisiä alkoi 1800-luvulla olla tuhansia. Heitä kutsuttiin mestitseiksi, mutta epäilemättä heitä sekaantui paljon ojibwayheimoihin. Näin väestölaskennan tulokset alkoivat näyttää liian korkeita lukemia, kun oli hyvin vaikea tehdä selkoa enää laskettavien puhdasverisyydestä. Ojibwaysta polveutuva poliitikko Louis Riel johti vuosina 1869-70 metisien kapinaa Kanadan hallitusta ja Anglo-Amerikkalaisia vastaan. Riel nousi ase kädessä vielä uuteen kapinaan 80-luvulla, mutta heikoin tuloksin. Hän kuoli hirttolavalla valtionpetoksesta tuomittuna. Kanadan ranskalaisille hänestä tuli kuolemansa jälkeen palvottu sankari.
[muokkaa] Nykypäivä
Ojibwayta on nykyisin lähes 200 000 henkeä ja he ovat yksi suurimmista intiaanikansoista Pohjois-Amerikassa. Pääosa heistä asuu Kanadan puolella ja useat heistä elävät yhä kalastuksella ja metsästyksellä. Suomalaiset Ontariossa asuvat siirtolaiset ovat olleet paljon tekemisissä ojibwaytten kanssa. Stanley F.Hunnisettin tutkimustuloksien mukaan ystävyyssuhteet ovat kehittyneet syviksi. Ojibwayt ja suomalaiset ovat löytäneet toisistaan paljon yhteistä ja kerrotaan, että he ovat oppineet verrattain hyvin myös toistensa kieltä.
Yhdysvaltain puolella asuvat ojibwayt elävät pääosin Minnesotassa, Pohjois-Dakotassa ja Michiganin yläniemekkeellä.
[muokkaa] Lähteet
Pentti Virrankoski Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit vuodelta 1994. ISBN 951-717-788-7
