Mytologia
Wikipedia
Mytologia eli jumalaistarusto[1] on kansan tai heimon myyttien järjestelmä, yhteinen tarusto ja uskomusten kokonaisuus. Kansojen, heimojen tai muiden sivilisaatioiden mytologiat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, ja ne sisältävät erityyppistä ja eri aikakausilta peräisin olevaa aineistoa. Mytologia välittyy tavallisesti suullisena perimätietona, mutta joskus myytit kootaan eepoksiksi ja kirjoitetaan muistiin. Nykyajan kaupunkitaruja, uusia uskomuksia ja myyttejä ei pidetä mytologioina.
Mytologiaksi nimitetään myös myyttien tutkimusta, joka on uskontotieteen laji.
Tunnettuja mytologioita ovat:
- Kelttiläinen mytologia
- Kreikkalainen mytologia
- Kristillinen mytologia
- Muinaisen Egyptin mytologia
- Skandinaavinen mytologia
- Suomalainen mytologia
[muokkaa] Mytologioiden muutosvaiheet
Ihmisyhteisöiden elämän muutokset muokkaavat mytologiaa. Samankaltaisessa tilanteessa ja kehitysvaiheessa elävillä ihmisyhteisöillä on myös ydinosiltaan samankaltaiset mytologiat. Ihmisyhteisöillä, jotka elävät nykyisin metsästäjä-keräilijöinä on pohjimmiltaan samankaltaiset mytologiat, kuin muilla kansoilla oli silloin, kun nämä olivat metsästäjä-keräilijöitä. Seuraavassa esitellään myyttien kehitysvaiheita perustuen lähinnä Karen Armstrongin tutkimuksiin.
[muokkaa] Varhaisten metsästäjä-keräilijöiden (paleoliittisen kauden) mytologiat (20 000-8000 eaa.)
Paleoliittisella kaudella, ennen maanviljelyyn siirtymistä uskonnollisuus oli shamanistisia ja animistista. Kaikkialla, esineissä ja erityisesti luonnonolioissa, oli läsnä henkiolentoja ja pyhyys. Henkitodellisuus oli osa elämää niin voimakkaasti, ettei varsinaisesti "maallisesta" voida puhua. Shamaani sai henkiin suoran yhteyden muokkaamalla tajunnantilaansa. Transsiin vajonneen shamaanin sielu matkasi yliluonnollisessa maailmassa ja suoritti siellä tehtäviä, joilla pyrittiin parantamaan ihmisten elämää. Jumalia ja henkiolentoja oli useita ja ne olivat ihmisille läheisiä ja arkipäiväisiä hahmoja, lukuun ottamatta ehkä kaukaista ja pelättyä taivaanjumalaa. Sankarimyytit liittyivät usein shamaaneihin.
Uskomukset taivaasta kantena ja maasta litteänä kiekkona, kuten myös niiden välisestä maailmanpylväästä ovat ilmeisesti jo paleoliittiselta ajalta peräisin.
Myytit ovat vahvasti sidoksissa rituaaleihin ja erityisen tärkeitä ovat myytit pyhästä alkuajasta, jolloin maailma ja ihminen syntyi. Esimerkiksi metsästäjä seurasi mytologiassa kuvatun ensimmäisen metsästäjän toimia ja käsitti ne pyhiksi ja parannusrituaalia suorittava shamaani käytti parantamisessa maailmansyntymyyttiä apunaan. Melkein kaikelle oli oma myyttinen alkuperänsä, joka sijoittui useimmiten juuri myyttiseen alkuaikaan.
Metsästys oli tärkeä elinkeino, mutta myös kammoksuttua ja rituaalein säädeltyä- se ei siis ollut välttämättä sankarillista. Eläimiin samaistuttiin, koska ihmiset olivat samassa asemassa näiden kanssa, pitkälti luonnon armoilla. Eläinten ajateltiin muodostavan kansoja, kuten ihmisetkin ja lisäksi heimot katsoivat polveutuvansa tietystä eläin- tai kasvilajista ja pitivät sitä toteeminaan. Kun iso eläin tapettiin, sen kunniaksi pidettiin juhlat, joissa sen sielua tai haltijaa yritettiin lepyttää, jotta eläin palaisi takaisin metsään tai taivaaseen. (katso myös:peijaiset)
[muokkaa] Varhaisen maanviljelyksen kauden (neoliittiset) mytologiat (n. 8000-4000 eaa.)
Tässä vaiheessa syntyi usko feminiiniseen maaemoon ja hänen puolisoonsa maskuliiniseen taivaaseen tai taivaanjumalaan kuten pohjois-euroopassa Ukkoon. Metsästystä harjoitettiin edelleen, mutta eläimistä vieraannuttiin ja saaliin saaminen nähtiin voittona ja sankaritekona.
[muokkaa] Varhaiset sivilisaatiot (4000-800 eaa.)
[muokkaa] Akseliaika (800-200 eaa.)
Korkeakultturien vaikutuspiirissä filosofia alkoi erottaa myytit järjestä ja myytteihin alettiin kohdistaa kritiikkiä. Tällöin syntyy myös ensimmäiset monoteistiset mytologiat kuten zarathustralaisuus.
[muokkaa] "Pimeä aika" (200-1500 jaa.)
Rooman valtakunnan luhistumisen jälkeinen aika vaikuttaa Euroopassa kulttuurisen taantumuksen ajalta, mutta 1000-luvulla eurooppalaiset luostarit saivat käyttöönsä Aristoteleen ja Platonin teokset, jotka saivat oppineet näkemään selvän eron myyttisen ajattelun ja järjenkäytön välillä. Keskiaikaisessa tomismissa kristinusko pyrittiin ilmoituksen lisäksi perustelemaan järjellä. Myös muslimioppineet yrittivät selittää uskontoaan järjellä, mutta luovuttivat. Euroopassa yritys jatkui ja vaikutti merkittävästi tieteen kehittymiseen.
[muokkaa] Uusi aika 1500 jaa lähtien
Järjestä ja loogisuudesta (kreik. logos) tuli antiikin filosofian kasvavan ihailun myötä ihailtuja hyveitä, ja myyttinen (kreik. mythos) alettiin nähdä taantumuksena ja valheena. Syntyi valistus, jonka tarkoitus oli nimenomaan poistaa myyttinen ajattelu. Samaan tähtäsi uskonpuhdistus. Kristinusko haluttiin välttämättä selittää järjen avulla, ettei sitä oltaisi leimattu myyttiseksi. Koska kristinusko uskontona on kuitenkin myyttinen, tehtävä pitkälti epäonnistui ja kääntyi kristinuskoa vastaan. Kristinuskolle luotiin erilaisia todistuksia ja järkiperusteita. Nämä todistukset ja perustelut kuitenkin kumoutuivat joutuessaan tekemisiin tieteellisen ja järkeen perustuvan lähestymistavan kanssa. Kristinuskoa myös järkeistettiin, sitä muokattiin siten, että se olisi ollut mahdollisimman looginen. Ennen kaikkea uskonpuhdistus pyrki tähän. Monet aiemmin konkreettisina uskotut opit ja kertomukset selitettiin vertauskuvallisiksi ja ei-tosiksi. Näin uskonnon sisältö muuttui ja uskonto muuttui monien arkikokemukselle yhä vieraammaksi. Uskonnon asema yhteiskunnassa heikkeni. Uskonnollisuuden vähentyminen avasi yhteiskunnan ilmapiiriä ja vapautti ajattelua, johtaen eurooppalaisten ja eurooppalaisperäisten yhteiskuntien tieteen ja elintason suureen kehitykseen.
Kehitys pitkälti vierastutti länsimaalaisia perinteisistä myyteistään. Joidenkin vanhojen tai uusien myyttien selviytymiskeinona oli muuttua yhä ovelammiksi. Ne yrittivät esittäytyä ihmisille joinakin muina kuin myytteinä; ne esittivät järkiperustaisia tosiasioita tai yrittivät tunkeutua tietoisuuteen johdattelulle alttiiden tunteiden tarjoamaa "takaporttia" hyväksikäyttäen. Tällainen myytti poikkeaa aikaisemmista myyteistä, sillä se halveksuu mytologisia juuriaan, ja pyrkii esiintymään tieteellisenä tai todistettuna. Syntyivät pseudotieteelliset todistelut.
Vieraantuminen myyteistä on auttanut länsimaalaisia huomattavasti tieteen, ajattelun ja yhteiskuntien kehittämisessä, mutta toisaalta myös heikentänyt heitä paljon henkisesti. Myytit ovat saaneet maailman näyttämään mielekkäältä, ja siten saaneet ihmiset kestämään vaikeissa ja sietämättömissäkin oloissa. Ihmisten itsetunto usein vahvempi ja ihminen on usein onnellisempi, jos hän kokee olevansa peräisin jostain ja osa jotakin, ja että hänen elämänsä on merkityksellistä.
Myytit myös ovat opettaneet, miten tulee toimia hyvin ja moraalisesti muiden ihmisten kanssa. Osa ihmisistä osaa toimia yhteisöllisesti myös omantuntonsa tai järjenkäyttönsä turvin, mutta kaikki eivät tähän kykene. Myyttien väheneminen on näin myös aiheuttanut yhteisöllisyyden vähentymistä länsimaissa, mutta toisaalta myös tehnyt joistain ihmisistä moraalisempia, sillä he ovat joutuneet itse pohtimaan moraalinsa perusteita.
Vieraantumien ikiaikaisista myyteistä on tehnyt länsimaisesta nykykulttuurista pinnallisempaa, juurettomampaa ja enemmän satunnaisilmiöihin kuin ihmisiä yhdistäviin mytologisiin arkkityyppeihin pohjautuvaa. Länsimainen nykykulttuuri ei siksi onnistu siinä missä perinteinen kulttuuri, käsittelemään syvällisimpiä ihmisyyden puolia ja tärkeimmiksi koettuja kysymyksiä koko yhteisön ymmärtämällä tavalla.
[muokkaa] Katso myös
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Armstrong, Karen: Myyttien lyhyt historia. (Alkuteos: A short history of myth, 2005.) Suomentanut Marja Haapio. Myytti-sarja. Helsinki: Tammi, 2005. ISBN 951-31-2960-8.
