Napoleonin sodat

Wikipedia

Napoleonin sodat
Napoleon Bonaparte Alpeilla
Päivämäärä: 1803–1815 Paikka: Eurooppa, Atlantin valtameri, Río de la Plata, Intian valtameri Lopputulos: Liittouman voitto, Wienin kongressi
Taistelijat
Liittouma: Portugali Preussi Venäjä Espanja Ruotsi Yhdistynyt kuningaskunta Itävalta Turkki	Ranska Hollannin kuningaskunta Napoleonilainen Italia Napolin kuningaskunta Varsovan herttuakunta Baijeri Saksi Tanska–Norja
Vahvuudet
Liittouma kaikkineen: 5,5 milj. sotilasta	Ranska ja littolaiset: 3,6 milj. sotilasta
Tappiot
695 000 kaatunutta , lähes miljoona haavoittunutta 932 000 vangittua tai kadonnuttalähde?	500 000 kaatunutta, 720 000 haavoittunutta ja 1 440 000 vangittua tai kadonnuttalähde?

Napoleonin sodat on nimi sarjalle sotia, jotka sodittiin Napoleon I:n johtaman Ranskan ja muiden Euroopan maiden muodostamien liittokuntien välillä 1803–1815. Ranskan vallankumouksen jälkeen, ennen Napoleonin valtaan nousua, oli Ranskan sekä ensimmäisen ja toisen liittokunnan välillä sodittu jo vuosina 1792–1802.

Sisällysluettelo 1 Napoleonin voiton vuodet 1803–1812 1.1 Kolmas liittokunta 1.2 Neljäs liittokunta 1.3 Viides liittokunta 2 Napoleonin kukistuminen 1812–1814 2.1 Kuudes liittokunta 3 Wienin kongressi 4 Satapäiväinen keisarius 4.1 Seitsemäs liittokunta

[muokkaa] Napoleonin voiton vuodet 1803–1812

[muokkaa] Kolmas liittokunta

Pääartikkeli: Kolmas liittokunta

Ensimmäinen Napoleonin sodista Ranskan keisarina oli Yhdistyneen kuningaskunnan vuonna 1803 julistama sota. 1804 Britannia muodosti liiton kolmannen liittokunnan Itävallan keisarikunnan, Keisarillisen Venäjän ja Ruotsin kanssa. Napoleon voitti Itävallan Ulmissa ja Venäjän ja Itävallan Austerlitzissä kolmen keisarin taistelussa 1805 (Napoleon I, Aleksanteri I ja Frans I), mutta amiraali Horatio Nelson voitti Ranskan ja Espanjan laivastot Trafalgarilla ja varmisti Britannialle merten herruuden. Napoleon kruunautti itsensä myös Italian kuninkaaksi 1805 ja veljensä Ludvig Bonaparten Hollannin kuningaskunnan kuninkaaksi.

[muokkaa] Neljäs liittokunta

Pääartikkeli: Neljäs liittokunta

Preussi, Saksi ja Venäjä muodostivat neljännen liittokunnan 1806, mutta Preussi lyötiin Jenassa ja Napoleon valloitti Berliinin ja Varsovan. Napoleon voitti Venäjän armeijan Friedlandissa kesäkuussa 1807. Napoleon ja Aleksanteri I tekivät rauhan ja sopivat Tilsitin sopimuksessa, että myös Ruotsin, Tanskan ja Portugalin tuli liittyä Britannian saartoon. Sopimuksen seurauksena syttyi Suomen sota Venäjän hyökätessä vuonna 1808 Ruotsia vastaan vallaten Suomen ja liittäen sen keisarikuntaan.

Vuonna 1807 Napoleon lähetti armeijan Portugaliin, joka kieltäytyi osallistumasta mannermaasulkemukseen ja asetti lopuksi myös veljensä Joseph Bonaparten Espanjan valtaistuimelle. Vuonna 1808 Ranskan armeija lähetettiin kukistamaan Espanjan kapinaa, mutta se kohtasi Arthur Wellesleyn, Wellingtonin herttuan johtaman brittiarmeijan. Sota niemimaalla jatkui vuoteen 1814 asti brittien, ranskalaisten, espanjalaisten ja Portugalin joukkojen välillä.

[muokkaa] Viides liittokunta

Pääartikkeli: Viides liittokunta

Viides liittokunta muodostettiin 1809 Yhdistyneen kuningaskunnan ja Itävallan välillä. Se romahti Itävallan häviöön Wagramissa ja sotiminen keskittyi merisaarron ja mannermaasulkemuksen ylläpitoon ja Iberian niemimaalle. Merisaarron ylläpitämiseksi käytiin Britannian ja Yhdysvaltojen välillä vuoden 1812 sota.

[muokkaa] Napoleonin kukistuminen 1812–1814

[muokkaa] Kuudes liittokunta

Pääartikkeli: Kuudes liittokunta

Kuudes liittokunta (1812–1814) muodostettiin Yhdistyneen kuningaskunnan, Venäjän, Preussin, Ruotsin, Itävallan ja Saksan valtioiden välillä. Vuonna 1812 Ranskan 600 000 miehen Grande Armée hyökkäsi Venäjälle. Venäläiset käyttivät poltetun maan taktiikkaa, mutta 14. syyskuuta Moskova vallattiin ja se paloi. Aleksanteri I kieltäytyi antautumasta. Ranskan joukkojen viimein vetäytyessä menetti armeija 275 000 miestä ja 200 000 joutui vangeiksi. Marraskuussa jäljellä oli vain 10 000^lähde? taistelukuntoista sotilasta Napoleonin vetäytyessä Berezina-joen yli Valkovenäjällä. Myös Italian armeija hyökkäsi Turkkiin 10. syyskuuta nousemalla maihin Albaniassa, mutta kuukauden kestäneiden taistelujen jälkeen Turkkilaiset kukistivat 178 000 miehen vahvuisen Italialais- armeijan ratkaisevassa Tiranan taistelussa.

Vitorian taistelussa 21. kesäkuuta 1813 Ranskan joukot Espanjassa murtuivat viimein ja vetäytyivät Pyreneiden yli Ranskaan. Itävalta ja Venäjä liittyivät jälleen sotaan. Ranska voitti vielä 2. toukokuuta Lützenin ja 20. toukokuuta Bautzenin taistelut. Napoleon lyötiin viimein Leipzigin taistelussa 16.–19. lokakuuta 1813 195 000 ranskan sotilaan ja 350 000 liittoutuneiden sotilaan välillä. Tätä seurasivat vielä Arcis-sur-Aube'n taistelu ja Chaumontin sopimus 9. maaliskuuta, jossa liittoutuneet lupasivat olla solmimatta erillisrauhaa, ja tavoitteeksi asetettiin Napoleonin lopullinen syrjäyttäminen. Pariisi vallattiin 30. maaliskuuta 1814. Napoleon luopui kruunusta 6. huhtikuuta, jonka jälkeen solmittiin Fontainebleau'n rauhansopimus.

[muokkaa] Wienin kongressi

Napoleonin sotien jälkeen järjestivät voittajat Wienin kongressin, jossa Euroopan asioita ja rajoja järjesteltiin uudelleen. Napoleon karkotettiin Elban saarelle mutta hän sai pitää keisarin arvonimensä. Ranskan valtaistuimelle nousi Bourbon-suvun Ludvig XVIII.

[muokkaa] Satapäiväinen keisarius

[muokkaa] Seitsemäs liittokunta

Pääartikkeli: Seitsemäs liittokunta

Napoleonin pakeni vielä Elbalta ja nousi maihin Ranskassa. Hän sai vastaansa lähetetyt joukot kääntymään puolelleen ja otti jälleen vallan sadaksi päiväksi. Napoleonin satapäiväinen keisarius päättyi Waterloon taistelussa 18. kesäkuuta 1815 seitsemännelle liittokunnalle (Iso-Britannia, Venäjä, Preussi, Ruotsi, Itävalta ja joukko Saksan valtioita) kärsityn tappion myötä.

Napoleon karkotettiin Saint Helenalle, missä hän kuoli 5. toukokuuta 1821.