Moskovan Venäjä

Wikipedia

Царство Русское
(Tsartvo Russkoje, 1542–1721
Великое Княжество Московское
(Velikoe Knjazestvo Moskovskoe, 1340–1542)

1340 – 1721

Moskovan ruhtinaskunnan sinetti vuodelta 1472

Moskovan suuriruhtinaskunnan ja Venäjän kasvu

Valtiomuoto

monarkia

Hallitsija

Venäjän tsaari (1542–1721)

Pääkaupunki

Moskova

Uskonnot

ortodoksinen kristillisyys (valtionuskonto)

Yleisimmät kielet

venäjä, turkkilaiset kielet, suomalaisugrilaiset kielet

Edeltäjä(t)

Moskovan ruhtinaskunta, Novgorodin tasavalta

Seuraaja(t)

Venäjän keisarikunta

Moskovan Venäjä muodostui 1400-luvun lopulla, kun Moskovan ruhtinaskunta ja Novgorod olivat yhdistyneet. Moskova oli valloittanut alaisuuteensa myös useita muita ruhtinaskuntia.

Moskovan Venäjän pääkaupunki sijaitsi sen keskuksessa, Moskovan Kremlissä. Maata hallitsi tsaari. Hallitsijan arvonimi otettiin Bysantista sen jälkeen kun Venäjä julistautui "kolmanneksi Roomaksi" ja Itä-Rooman perinteen jatkajaksi.

Moskovan Venäjän aikakausi päättyi 1700-luvulla, jolloin valtaan noussut Pietari Suuri siirsi hallinnon Pietariin ja perusti Venäjän keisarikunnan.

[muokkaa] Historia

Pääartikkeli: Venäjän historia

[muokkaa] Moskovan nousu

Daniel Aleksandrovitš, Aleksanteri Nevskin nuorin poika, perusti Moskovan kaupungin pohjalle Moskovan ruhtinaskunnan, joka myöhemmin yhdisti Venäjän. Moskovan nousua edesauttoi edullinen sijainti jokien suhteen ja metsien ja suoalueiden tarjoama suoja, mutta päätekijä oli sen yhteistyö mongolivaltiaiden kanssa. Mongolit nimittivät Moskovan hallitsijat suuriruhtinaiksi ja antoivat näille oikeuden kerätä veroa muilta ruhtinaskunnilta. Myöhemmin ruhtinaskunnan etuoikeuksia yhä lisättiin tekemällä siitä Venäjän ortodoksisen kirkon keskus.

Kirkon johtaja metropoliitta muutti hoveineen Kiovasta Vladimirin kautta Moskovaan vuonna 1299.

1300-luvun puolivälistä alkaen mongolien voima alkoi heiketä sisäiseen kamppailuun ja suuriruhtinaat näkivät mahdollisuuden avoimeen mongoleita vastaan asettumiseen. Vuonna 1380 mongolit voitettiin Kulikovin taistelussa ja vaikka tämä ei vielä lopettanut Venäjän mongolivaltaa, toi se paljon mainetta suuriruhtinas Dmitri Donskoille, josta myöhemmin tehtiin pyhimys, ja vahvisti Moskovan johtavan aseman ruhtinaskuntien joukossa.

[muokkaa] Iivana III

1300-luvulta alkaen Moskovan suuriruhtinaat pyrkivät yhdistämään Venäjän maat alaisuuteensa. Tässä menestynein oli Iivana III Suuri (1462–1505), joka laski modernin Venäjän perustukset. Hän kaksinkertaisti Moskovan alueet liittämällä suurimman osan silloista Pohjois-Venäjää ml. Novgorodin Moskovaan ja myöhemmin kolminkertaisti ne lännestä hankituilla alueilla. Hän kehitti hallintoa itsevaltaisuuden suuntaan typistäen aatelisten ja paikallisruhtinaiden vallan. Iivana irtisanoutui Kultaisen Ordan vero-orjuudessa ja avasi tien sen lopulliselle kukistamiselle. Iivana nai kukistuneen Bysantin viimeisen keisarin tyttären ja ajatus Venäjästä kolmantena Roomana alkoi kehittyä. Sitä levitti etenkin munkki Filofei Pihkovalainen kirjeissään Iivanan seuraajalle Vasili III:lle.

[muokkaa] Iivana IV Julma

Iivana Julman aikainen taistelu.

Hallitsijan itsevaltaisuus sai huippunsa Iivana IV Julman hallituskaudella (1547–1584). Iivana, joka ensimmäisenä käytti säännöllisesti titteliä tsaari (edeltäjät olivat käyttäneet satunnaisesti), saattoi teloituttaa ylimyksiä pienimmästäkin vastarinnasta. Toisinaan Iivana kohteli omia kaupunkejaan vihollisena: Novgorod hävitettiin erityisen verisesti. Julmuudestaan huolimatta Iivana oli kuitenkin varsin kaukonäköinen valtiomies, joka sääti uuden lakikokoelman, kohensi papiston moraalia, löi Kultaisen Ordan jäljellä olleet kaanikunnat ja rakennutti Pyhän Vasilin katedraalin nykyiselle Punaiselle torille.

[muokkaa] Sekasorron aika ja Romanovit

Iivanan kuolemaa 1584 seurasi sisällissotien kausi jossa kamppailtiin hallitsijasta ja aateliston vallan elvyttämisestä. Yksinvaltius kuitenkin säilyi läpi tämän ajan voimakkaan virkakoneiston avulla, joka kykeni toimimaan riippumatta hallitsijan laillisuudesta. Tämä kausi aiheutti Venäjälle suuret aluemenetykset Puola-Liettualle ja Ruotsille.

Järjestys palautui 1613 kuin Mikael I Romanov, Iivana Julman veljenpojan poika, valittiin viidenkymmenen kaupungin edustajien toimesta valtaan. Romanov-suku hallitsi Venäjää sen jälkeen aina vuoteen 1917. Uuden dynastian välttämätön tehtävä oli järjestyksen palauttaminen. Moskovan onneksi sen pääviholliset, Puola-Liettua ja Ruotsi olivat katkerassa keskinäisessä konfliktissä, joka mahdollisti Moskovalle rauhan solmimisen Ruotsin kanssa 1617 ja aselevon Puola-Liettuan kanssa 1619.

Venäjän ylimysaateliset eli pajarit valitsivat mieluummin yhteistyön Romanovien kanssa kuin uuden sisällissotajakson, mikä mahdollisti Romanoveille keskitetyn virkakoneiston viimeistelyn. Valtio tarvitsi aateliston tuen etenkin sotilasasioissa ja antoi pajarien vastineeksi viimeistellä talonpoikien maaorjuutus. Aiempina vuosisatoina valtio oli ainoastaan rajoittanut talonpoikia siirtymästä isännältä toiselle, mutta nyt maaorjuus kirjattiin kokonaisuudessaan lakiin ja paenneita talonpoikia kohdeltiin lainsuojattomina. Maanomistajat olivat saaneet täydellisen vallan talonpoikiensa yli ja kykenivät ostamaan, myymään ja kiinnittämään heitä. Valtio ja ylimystö asettivat talonpoikien ylle ylettömän verotaakan, joka oli 1600-luvun puolivälissä huomattavan paljon suurempi kuin sata vuotta aiemmin. Myös kaupunkien kauppiaita ja käsityöläisiä alettiin verottamaan ja heitäkin kiellettiin vaihtamasta asuinpaikkaa. Kaikki väestöryhmät tulivat sotilaallisten ja muiden erityisverojen piiriin.

[muokkaa] Talonpoikaiskapinat

Talonpoikaiskapinat olivat enimmäkseen paikallisia, mutta Euroopan 1600-luvun suurin talonpoikaiskapina tapahtui 1667 kun kasakat nousivat vallan keskityspyrkimyksiä vastaan ja maaorjat liittyivät heihin paeten isänniltään. Kasakkakapinallinen Stenka Razin johti kannattajansa Volga-joelle, kiihotti talonpojat kapinaan ja perusti aiemman paikallishallinnon tilalle kasakkahallituksensa. Tsaarin armeija löi lopulta hänen joukkonsa 1670 ja vuotta myöhemmin Stenka vangittiin ja teloitettiin. Kansannousu ja sitä seurannut pula nosti alueen talonpoikaiskuolleisuutta huomattavasti.

[muokkaa] Moskovan Venäjä muuttuu keisarikunnaksi

Pääartikkeli: Venäjän keisarikunta

Jo Iivana IV:nnen itselleen ottama arvonimi tsaari tuli Caesarista. Ensimmäiseksi Venäjän keisariksi kruunattiin 1721 Pietari Suuri, josta oli tullut yksinvaltias 1696.

Pietari uudisti Venäjää monella tavalla. Hän perusti laivaston ja voitti sillä Ruotsin, länsimaisti armeijan, uudisti hallintojärjestelmän, perusti ensimmäisen virkamieskunnan ja senaatin. Kirkko liitettiin osaksi valtiota ja patriarkaatti korvattiin pyhällä synodilla, jota johti valtion virkamies. Pietarin aikana kerättyjen verojen määrä kolminkertaistui. Henkiveron lisäksi viinaa ja suolaa alettiin verottaa. Hän länsimaisti Venäjää tapojen ja taiteen suhteen, perusti ensimmäisen kirjapainon ja Venäjän tiedeakatemian. Länsimaistaminen tosin johti juopaan kansan ja ylimystön kesken. Pääkaupunki siirrettiin 1703 perustettuun länsimaistyyliseen Pietarin kaupunkiin, joka oli rakennettu Ruotsilta vallatuille maille Suomenlahden pohjukkaan.