Kirkon Ulkomaanapu
Wikipedia
Kirkon Ulkomaanapu (KUA) on Suomen suurimpia kehitysavun ja katastrofiavun järjestöjä. Se on perustettu vuonna 1947 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien kansainvälistä diakoniaa harjoittavaksi elimeksi. Alkuvaiheessa se hallinnoi ulkomailta suomalaisten avuksi lähetettyjä varoja. Muutaman vuoden kuluttua rahavirta kääntyi ja varoja alettiin koota hädässä olevien auttamiseksi rajojemme ulkopuolella. KUA säätiöityi 1990-luvulla itsenäiseksi toimijaksi. Kiinteä yhteys kirkkoon näkyy siinä, että KUA:n hallituksen nimittää evankelis-luterilaisen kirkon ulkomaanasiain neuvosto.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kehitysyhteistyö
KUA toimii tämän maailman kaikkein köyhimpien ihmisten hyväksi yhdessä heidän kanssaan. Auttamistyötä ohjaa ihmisten hätä. Kirkon diakonisen periaatteen mukaisesti se pyrkii toimimaan siellä, minne muu apu ei ulotu. Lahjoituksina ja valtiolta saaduista varoista suurin osuus menee pitkäjännitteisiin kehitysyhteistyöprojekteihin. Näissä pyritään etsimään keinoja ihmisten peruselinolojen parantamiseksi luomalla tai kohentamalla veden saantia, ravinnon monipuolisuutta, terveydenhuoltoa, koulutusta, ihmisoikeuksia, rauhantyötä ja yhteisöjen osallistumista itseään koskevaan päätöksentekoon.
[muokkaa] Katastrofityö
KUA:n toiminnassa tärkeää on katastrofiauttaminen, kuten Kaakkois-Aasian tsunamin ja Pakistanin maanjäristyksen yhteydessä. Katastrofien yhteydessä apua ei jätetä ensihädän lievittämiseen, vaan viivytään ihmisten tukena niin pitkään, että heidän elinolonsa ovat jälleen vakiintuneet. Tämä merkitsee usein monien vuosien työskentelyä.
[muokkaa] Yhteistyö kirkkojen välillä
KUA:n tärkeimmät ulkomaiset yhteistyöverkostot ovat Luterilainen maailmanliitto (LML), ACT (Action by Churches Togehter ja Kirkkojen maailmanneuvosto (KMN). Keväällä 2007 KUA perusti yhdessä muiden kirkollisten avustusjärjestöjen kanssa ACT-Development -yhteenliittymän. ACT-Developmentin yhteenlaskettu budjetti vuonna 2006 oli lähes 1,5 miljardia dollaria. Se on maailman suurin kehitysyhteistyön yhteenliittymä.
[muokkaa] Ihmisoikeustyö
Kirkon Ulkomaanapu edistää rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumista ihmisoikeus- ja rauhantyöllä. Tavoitteena on, että ihmisillä olisi ihmisoikeusjulistuksen mukainen vapaus oman uskonsa, kulttuurinsa ja poliittisen vakaumuksensa ilmaisemiseen ja toteuttamiseen tasavertaisina yhteiskunnan jäseninä.
Käytännössä KUA tukee ihmisoikeuskoulutusta, paikallisia ihmisoikeusryhmiä ja ihmisoikeusloukkausten uhreja yhteistyökumppaneiden kanssa.
[muokkaa] Yhteisvastuukeräys
Suomessa Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 60 prosenttia suunnataan KUA:n kautta kehitysmaihin.
[muokkaa] Naisten pankki
Kirkon Ulkomaanapu perusti yhdessä suomalaisten naisvaikuttajien kanssa NaistenPankin toukokuussa 2007. Se on virtuaalipankki, jonka kautta autetaan kehitysmaiden naisia. Virtuaalipankin varoilla rahoitetaan muun muassa mikroluottoja, ammattikoulutusta, työkalujen ja materiaalin hankintaa ja muuta yrittäjyyteen tähtäävää toimintaa.
[muokkaa] Toiminta kotimaassa
Kirkon Ulkomaanapu tekee merkittävää vaikuttamis- ja kansainvälisyyskasvatustoimintaa Suomessa. Se tarjoaa aineistoja ja välineitä koulujen ja seurakuntien kansainvälisyyskasvatusta varten. Vuonna 2005 KUA aloitti ensimmäisenä Suomessa eettisten lahjojen laajan myynnin ns. Toisenlainen lahja -kampanjan avulla (ks. joululahja). Sen tarkoituksena on yhdistää kehitysyhteistyöstä kertominen ja ihmisten halu antaa eettisiä lahjoja. Toisenlaisen lahjan ostaja ostaa konkreettisia välineitä kehitysmaan ihmisille ja saa sitä vastaavan kortin, jonka hän voi antaa suomalaiselle lahjansaajalle. Näin sekä lahjan antaja, lahjan saaja että kehitysmaassa elävä henkilö saavat lahjan.
Pelasta Maailma -internetsivusto tarjoaa vertaisverkko -mahdollisuuden kertoa siitä, miten haluaa tai on osallistunut maailman parantamiseen tai minkälaisia ideoita haluaisi toteuttaa.
[muokkaa] Avustuskohteita
Kirkon Ulkomaanavun avustustyö suuntautuu ensisijaisesti köyhimpiin kehitysmaihin. Tärkeimmät avustusten kohteena olevat maat:
- Afrikka
- Angola, Eritrea, Etiopia, Kenia, Liberia, Mosambik, Ruanda, Sambia, Sierra Leone, Sudan, Uganda ja Zimbabwe
- Aasia
- Bangladesh, Intia, Kambodža ja Nepal
- Latinalainen Amerikka
- Brasilia, Guatemala, El Salvador, Haiti ja Peru
- Eurooppa
- Balkanin alue, Venäjä ja Viro
[muokkaa] Changemaker
Changemaker on Kirkon Ulkomaanavun yhteydessä toimiva nuorten verkosto, joka on perustettu vuonna 2004. Se pyrkii edistämään maailman laajuista oikeudenmukaisuutta käytännöllisin ja luovin keinoin. Changemakerin toiminnan motivaatio on kristillinen usko. Toiminnassaan Changemaker tekee yhteistyötä samaan päämäärään pyrkivien tahojen kanssa uskontoon tai vakaumukseen katsomatta.
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Kirkon Ulkomaanapu
- Changemaker
- Pelasta Maailma
- Toisenlainen lahja
- Eappi -kumppanuusohjelma Israelissa ja Palestiinalaisalueilla
[muokkaa] Kirjallisuutta
- Auttamisen teologia, toimittaneet Kari Latvus & Antti Elenius; julkaisija: Kirjapaja, 2007