Keltakuume
Wikipedia
Keltakuume on vakava tartuntatauti, jonka aiheuttaa flavivirusten ryhmään kuuluva virus. Tauti kuuluu verenvuotokuumeisiin. Keltakuume on trooppisten alueiden merkittävä virustauti, jota esiintyy päiväntasaajan tienoilla Afrikassa sekä Etelä- ja Väli-Amerikassa. WHO:n tilastojen mukaan siihen sairastuu vuosittain 200 000 ihmistä, joista kuolee 30 000. Tapauksista ilmenee Afrikassa 90 prosenttia. Rokotuksen avulla sairastumisriski pienenee. Aasiassa ei keltakuumetta ole tavattu.[1] Keltakuumeen kantaja on keltakuumehyttynen (Aëdes egypti), jonka välityksellä tauti siirtyy ihmiseen eläimestä tai toisesta ihmisestä.
Amerikkaan keltakuume levisi Afrikasta ilmeisesti orjalaivojen mukana. Afrikkalaisilla on sitä vastaan luontaista immuniteettia, joka eurooppalaisilta puuttuu. Napoleon lähetti Haitiin ranskalaisen sotilasosaston, joka tuhoutui keltakuumeeseen. Keltakuume oli osasyynä myös ranskalaisten suunnitteleman Panaman kanavan rakennustöiden epäonnistumiseen 1800-luvun lopussa.
Keltakuume oli aikanaan vakava ongelma Karibian saarilla ja myös Yhdysvaltain etelävaltioissa. Käyttämällä vapaaehtoisia koehenkilöitä Yhdysvaltain armeijan lääkäri Walter Reed työryhmineen todisti vuonna 1901, että keltakuumeen tarttumiseen sairaasta terveeseen henkilöön tarvitaan keltakuumehyttysen pisto. Tuo merkittävä havainto johti keltakuumeen vähittäiseen katoamiseen Yhdysvalloista, kun Aëdes egypti -hyttysiä opittiin torjumaan. Myös Afrikassa on hyttysten torjuminen ja rokotusten pakollisuus vähentänyt taudin esiintymistä. Rokote tautiin saatiin kehitetyksi vasta 1900-luvulla.
[muokkaa] Taudinkuva
Keltakuumeen aiheuttava flavivirus leviää hyttysten välityksellä ihmisestä toiseen. Verenkiertoon päästyään virus saa aikaan systeemisen infektion, jonka kuolleisuus on noin 10–50 prosenttia. Taudinkuva vaihtelee eri potilailla, mutta yhteistä on kova kuume, joka kestää noin viikon. Vaikeissa tapauksissa potilailla esiintyy sisäistä verenvuotoa ja maksavaurioita.
Tyypillinen taudinkuva (voi vaihdella kuten edellä todettiin): Tauti alkaa 3–6 vuorokauden itämisajan jälkeen kuumeella ja kasvojen punoituksella (niin kutsuttu punainen vaihe), pulssin harvenemisella sekä kivulla päässä ja lihaksissa. Kuume laskee pariksi tunniksi ja seuraavassa (niin kutsutussa keltaisessa) vaiheessa voi syntyä maksavaurio, munuaisten toimintahäiriö ja erilaisia verenvuotoja sekä mahdollisesti myös sokki. Kuolleisuus tautiin on 10–30 prosenttia; loput sairastuneista paranevat täysin.
Keltakuumetta ei voida hoitaa antibiooteilla, koska taudin aiheuttaja on virus.
[muokkaa] Ehkäisy
Keltakuumetta vastaan on olemassa tehokas rokote, joka sisältää elävää, heikennettyä virusta. Se on syytä ottaa ennen matkustamista alueille, joilla keltakuumetta esiintyy. Keltakuumetta voidaan myös torjua käyttämällä suojaavaa vaatetusta ja hyttysverkkoa.
[muokkaa] Lähteet
