Juhani Tamminen
Wikipedia
Juhani "Tami" "Aurinkokuningas" Tamminen (s. 26. toukokuuta 1950 Turku) oli 1970-luvun parhaita suomalaisia jääkiekkoilijoita. Hän pelasi laitahyökkääjänä.
Koulutukseltaan Tamminen on liikunnanopettaja, mutta toimi 1980-luvulta lähtien pääasiassa jääkiekkovalmentajana.
Hän on valmentanut Sveitsin ja Ranskan jääkiekkomaajoukkueita. Media antoi Tammiselle Ranskan työsuhteen aikaan lempinimen Aurinkokuningas. Tamminen on yksi SM-liigan alumnin perustajajäsenistä [1].
5.12.2007 Vaasan Sport ilmoitti tehneensä Tammisen kanssa sopimuksen Sportin valmentamisesta. Tamminen päävalmentajanaan Sport yrittää tehdä nousua SM-liigaan[2]. Tammisen paluu ei kuitenkaan alkanut lupaavissa merkeissä, sillä ensimmäisessä Tammisen valmentamassa ottelussa Vaasassa vieraillut TuTo rökitti kotijoukkuetta murskaluvuin 1-8[3]. Vaasalaisten keskuudessa pelisuoritus koettiin pohjanoteerauksena[4].
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Seuraura pelaajana
Tamminen on pelannut nuorena myös jalkapalloa. Hän kuului poikien maajoukkueeseen ja on voittanut jalkapallossa kaksi nuorten Suomen mestaruutta: 1966 ja 1968. Tamminen on ollut mukana voittamassa myös miesten SM-pronssia TPS:n joukkueessa jalkapallossa 1967 ja jääkiekon Suomen mestaruutta HIFK:ssä 1974.
- TPS 1966–1970
- HJK 1970–1972
- HIFK 1972–1975
- Cleveland Crusaders 1975–76
- Phoenix Roadrunners 1976–77
- Kokudo Keikaku Japani 1979–80, 1982–84
- Visp (Sveitsin II-divisioona) 1984–85
[muokkaa] Maajoukkueura
Tamminen pelasi ensimmäisen maaottelunsa marraskuussa 1969. Hän pelasi Suomen voittaessa ensimmäisen kerran Neuvostoliittoa vastaan Izvestija-turnauksessa 17. joulukuuta 1971. Hän teki kaksi maalia 4–2 Suomen voittoon päättyneessä ottelussa. 70-luvun alussa hän muodosti Suomen maineikkaan ykkösketjun Veli-Pekka Ketolan ja Esa Peltosen kanssa, vaikka Izvestija-turnauksen legendaarisessa 4–2 voittopelissä Neuvostoliitosta Tammisen ketjukaverit olivat vielä Harri Linnonmaa ja Matti Murto.
Pelaajana Tamminen esiintyi kymmenessä jääkiekon MM-kisoissa ja Sapporon olympialaisissa 1972. Lisäksi hän pelasi Kanada Cupissa 1976.
Hän on toiminut maajoukkueen kapteenina vuosina 1978–82. Viimeisen kerran hän pelasi maajoukkueessa Helsingin MM-kisoissa vuonna 1982. Hän pelasi 227 A-maaottelua, joissa teki 58 maalia ja 47 syöttöä.
[muokkaa] Valmentajana
- TPS 1985–1988, SM-liiga. Sijoitukset neljäs, neljäs ja viides.
- HC Sierre 1988-1990, Sveitsin B-sarjatasolla
- HC Sierre 1990-1991, Sveitsin A-sarjatasolla, sijoitus 9/10.
- Sveitsin B-maajoukkue 1989–1990
- Sveitsin A-maajoukkue 1991–1992
- Sundsvall/ Timrå 1992-1993, "North Fortsättningsserien" (Ruotsin kolmanneksi korkein sarjataso).
- TuTo Hockey, Jääkiekon I. divisioona 1993–1994 (Joukkue nousi kauden päätteeksi SM-liigaan)
- Ranskan A-maajoukkue 1994–1997
- Porin Ässät 1997–1998, SM-liiga.
- Oulun Kärpät 1998-2000, I. divisioona. Kärpät putosi karsintapeleissa TuTolle kauden 1998-1999 päätteeksi, mutta nousi laajennettuun SM-liigaan kauden 1999-2000 päätteeksi.
- Oulun Kärpät 2000-2001, SM-liiga. Vapautettiin tehtävistä kesken kauden.
- Ei valmentanut 2001–2003 (Toimi Porin Ässien toimitusjohtajana)
- Vaasan Sport 2004–2006, Mestis. Kaudella 2004-2005 Sport hävisi Mestis-finaalin KalPalle otteluvoitoin 0-3. Kaudella 2005-2006 Tamminen erosi kesken kauden ja siirtyi Sveitsiin.
- Zürich Lions 2005–2006, Sveitsin A-sarja (vapautettiin tehtävistä kesken karsintapudotuspelien).
- Vaasan Sport 2007–2009, Mestis. Korvasi valmentaja Mikko Mannerin joulukuussa 2007).
[muokkaa] Saavutukset
[muokkaa] Jalkapallo
- Nuorten Suomenmestaruus 1966 ja 1968
- SM-pronssi 1967
[muokkaa] Jääkiekko
[muokkaa] Pelaajana
- Suomenmestaruus 1974
- 5 SM-hopeaa ja 3 pronssia
- Japanin sarjan hopea ja pronssi
[muokkaa] Erikoispalkintoja
- SM-liiga All Stars-joukkueen hyökkääjä 1974
- Suomen Jääkiekkoleijona #79 1991
[muokkaa] Tietokirjat
- Teamwork – Menestyksen askeleet ryhmätyössä (Ajatus Kirjat 2003 & 2005, ISBN 951-20-6450-2)
- Aurinkokuningas – Menesty omassa joukkueessasi (Ajatus Kirjat 2002, ISBN 951-566-048-3)
- Kaikki pelissä (Ajatus Kirjat, ISBN 951-566-067-X)
- Peli – mitä harrastus ja peli voi opettaa lapselle? (yhdessä Juhani Wahlstenin kanssa, Ajatus Kirjat, ISBN 951-20-6088-4)
[muokkaa] Liikunnanopettajana
Koulutukseltaan Tamminen on liikunnanopettaja. Hän on toiminut muun muassa Turun Lyseossa ja Luostarivuoren yläasteella ja lukiossa liikunnanopettajana.[5]
[muokkaa] Tilastot
Runkosarja | Pudotuspelit | Arvokisat | |||||||||||||||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
Kausi | Joukkue | Liiga | O | M | S | Pist. | RM | O | M | S | Pist. | RM | Turnaus | O | M | S | Pist. | RM | |||
1966–1967 | TPS Turku | ||||||||||||||||||||
1967–1968 | TPS Turku | ||||||||||||||||||||
1968–1969 | TPS Turku | ||||||||||||||||||||
1969–1970 | TPS Turku | SM-Liiga | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | MM | 6 | 0 | 4 | 4 | 0 | |||
1970–1971 | HJK Helsinki | SM-Liiga | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | MM | 9 | 0 | 1 | 1 | 4 | |||
1971–1972 | HJK Helsinki | SM-Liiga | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | OK | 6 | 1 | 3 | 4 | 6 | |||
- | - | - | - | - | MM | 10 | 3 | 6 | 9 | 8 | |||||||||||
1972–1973 | HIFK Helsinki | SM-Liiga | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | MM | 10 | 1 | 3 | 4 | 4 | |||
1973–1974 | HIFK Helsinki | SM-Liiga | 36 | 21 | 26 | 47 | 29 | - | - | - | - | - | MM | 10 | 3 | 6 | 9 | 4 | |||
1974–1975 | HIFK Helsinki | SM-Liiga | 36 | 17 | 36 | 53 | 26 | - | - | - | - | - | MM | 10 | 4 | 1 | 5 | 2 | |||
1975–1976 | Cleveland Crusaders | WHA | 65 | 7 | 14 | 21 | 0 | - | - | - | - | - | |||||||||
1976–1977 | Phoenix Roadrunners | WHA | 65 | 10 | 29 | 39 | 22 | - | - | - | - | - | KC | 4 | 2 | 1 | 3 | 0 | |||
1976–1977 | Oklahoma City Blazers | CHL | 9 | 2 | 3 | 5 | 0 | - | - | - | - | - | |||||||||
1977–1978 | TPS Turku | SM-Liiga | 36 | 20 | 27 | 47 | 25 | - | - | - | - | - | MM | 10 | 6 | 1 | 7 | 8 | |||
1978–1979 | TPS Turku | SM-Liiga | - | - | - | - | - | 8 | 7 | 7 | 14 | 20 | MM | 8 | 4 | 0 | 4 | 0 | |||
1979–1980 | Kokudo Keikaku | Japani | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | |||||||||
1980–1981 | TPS Turku | SM-Liiga | 35 | 21 | 27 | 48 | 20 | - | - | - | - | - | MM | 8 | 1 | 3 | 4 | 6 | |||
1981–1982 | TPS Turku | SM-Liiga | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | MM | 7 | 1 | 1 | 2 | 4 | |||
1982–1983 | Kokudo Keikaku | Japani | |||||||||||||||||||
1983–1984 | Kokudo Keikaku | Japani | |||||||||||||||||||
1984–1985 | Visp | II Sveitsi |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ SM-liigan alumni perustettu 7.3.2007. SM-liiga.
- ↑ Tamminen palaa nostamaan Sportia 5.12.2007. jatkoaika.com.
- ↑ Turun Sanomat: TuTo pilasi Tammisen paluun (viitattu 9.12.2007)
- ↑ Helsingin Sanomat: Tamminen avasi 1–8-tappiolla ja kotiyleisö buuasi Sportin esitykselle (viitattu 9.12.2007)
- ↑ Tami motivoi nyt koululaisia 2.4.1998. Turun Sanomat. Viitattu 13.6.2008.