Romaaniset kielet
Wikipedia
Romaaniset kielet ovat latinasta kehittyneitä indoeurooppalaisia kieliä ja muodostavat itaalisten kielten alaluokan. Latinalla tässä tarkoitetaan nimenomaan jokapäiväistä arkikieltä, vulgaarilatinaa, ei kirjallisuuden klassista latinaa.
Nykyään puhutuimmat romaaniset kielet ovat espanja, portugali, ranska, italia ja romania.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Syntyperä ja historia
.jpg/278px-Sacramenta_Argentariae_(pars_brevis).jpg)
Länsi-Rooman valtakunnan hajottua vuonna 476 eri puolilla imperiumia puhutut latinan kielen murteet alkoivat kehittyä yhä enemmän omiin suuntiinsa, kehittyen vähitellen romaanisiksi kieliksi. Maantieteellisen jakautumisen lisäksi kielten nykyisiin eroihin ovat vaikuttaneet alueilla aiemmin puhutut kielet (ns. substraattikielet), eri invaasiot sekä rauhanomaiset yhteydet muiden kansojen kanssa.
Romaaniset kielet ovat lingvistiikan kannalta erityisen tärkeä kieliryhmä, sillä niiden muotoutuminen tunnetaan melko tarkasti. Romaanisten kielten kantakieli latina on hyvin dokumentoitu hallinnon ja sivistyksen kirjakieli, joka käyttää äännekirjoitusta ja jonka eri vaiheista – kuten sen tytärkielistäkin – on säilynyt runsaasti kirjallista aineistoa kautta historian. Siksi romaanisten kielten syntyhistoria on hyvin rekonstruoitavissa, ja samalla se auttaa ymmärtämään yleisemminkin kielen syntymekanismeja ja prosesseja, joiden seurauksena kieli eriytyy kantakielestä ja muokkautuu murteesta omaksi kielimuodokseen.
Romaanisten kielten nimi, kuten myös Romanian valtion ja kielen nimi tulee latinan roomalaista tarkoittavan adjektiivin maskuliinimuodosta romanus. Ensimmäinen todistus termin romaaninen olemassaolosta on peräisin Toursin kirkolliskokouksesta vuodelta 813. Kieltä kutsuttiin tuolloin nimellä romana lingua. Ranska on siis se romaanisista kielistä, jonka olemassaolosta on varhaisin kirjallinen todiste, mikä ei kuitenkaan tarkoita että se olisi ensimmäinen latinasta selvästi omaksi kielekseen jakautunut.
Ensimmäinen teoreettinen teos romaanisista kielistä on, latinaksi kirjoitettuna, Danten De Vulgari Eloquentia (suom. 'kansankielen kaunopuheisuudesta') 1300-luvun alusta. Siinä ensi kertaa eroteltiin romaanisia kieliä niiden 'kyllä'-sanan mukaan oïl-, oc- ja si-kieliin.
Vulgaarilatinan kehittyminen romaanisiin kieliin voidaan ajoittaa karkeasti seuraavasti:
- 200 eaa. – 400 jaa.: Vulgaarilatinan eri muodot.
- 500–600: Nämä muodot alkavat eriytyä selkeämmin. Latina häviää Britanniassa ja Balkanilla.
- vuoden 800 tienoilla: Romaanisten kielten olemassaolo on tunnustettu (Toursin kirkolliskokous). Frankkilainen kantakieli (varhaisranska) on erkaantunut rahvaanlatinasta.
- 842: Ensimmäinen kokonainen romaanisella kielellä laadittu teksti, Strasbourgin vala.
- vuoden 900 tienoilla: Iberoromaaninen kantakieli erkanee rahvaanlatinasta. Itäromaaniset kielet joutuvat eristykseen slaavien kansainvaelluksen myötä.
- vuoden 1000 tienoilla: Katalaani ja oksitaani erottuvat ibero-romaanisesta kantakielestä.
- vuoden 1100 tienoilla: Galego-portugali alkaa erottua ibero-romaanisesta kantakielestä
- vuoden 1200 tienoilla: Ibero-romaaninen kantakieli hajoaa lopullisesti galego-portugaliksi sekä espanjalaisiksi kieliksi (kastilia, asturianu, aragones jne).
- 1300-luku: Italian kirjakieli luodaan. Eri kielimuodot vakiutuvat lopullisesti romaanisiksi kieliksi. Latina jää lopullisesti kirkon ja oppineiston kieleksi. Galego ja portugali erottuvat.
[muokkaa] Klassisesta latinasta vulgaarilatinaan
Vulgaarilatinan kohdalla on mahdollista ajatella roomalaisten eläneen diglossiassa: Jokapäiväinen kieli ei ollut klassista latinaa, eli kirjallisuuden kieltä tai hienostunutta yläluokan puheenpartta (sermo litterarius, eruditus, urbanus). Tämän variantin kehitys oli pysähdyksissä, mutta läheinen, joskin selvästi erilainen muoto latinasta jatkoi kehitystään vapaasti. Tälle olivat niminä sermo vulgaris, rusticus tai plebeius.
Vulgaarilatinaa puhuttiin selvästi enemmän ja sitä käyttivät lukutaidottomat ihmiset kaikkialla Rooman valtakunnassa: sotilaat, käsityöläiset, merimiehet, maanviljelijät, parturit, orjat ym. Se oli kansankieltä, elävää ja altis muutoksille. Klassinen latina taas oli jäykkä, keinotekoisenkin puhdas, kirjoitettu, mutta siis myös puhuttu muoto, jota käyttivät runoilijat, kirjailijat, filosofit, puhetaidon opettajat ym.
Näistä kahdesta latinan muoto, jonka roomalaiset toivat voitetuille kansoille, oli nimenomaan sermo vulgaris. Nämä kansat luonnollisesti puhuivat eri kieliä, ja kussakin provinssissa latinan kieli muuttui toisistaan poikkeavilla tavoilla. Tällä tavoin alkoi nykyisten romaanisten kielten kehitys.
[muokkaa] Asema
Puhutuimmat romaaniset kielet ovat suuruusjärjestyksessä espanja, portugali, ranska, italia, romania, katalaani ja galego.
Kuten monissa muissakin kielihaaroissa, romaaniset kielet muodostavat murrejatkumon, ja käytännöllisesti katsoen kaikki romaaniset kielet ovat jossain määrin keskenään ymmärrettäviä. (Mikäli kielen määrittelykriteereinä pidettäisiin samaa kuin esimerkiksi kiinan eri murteilla, tällöin kaikki romaaniset kielet pitäisi laskea rahvaanlatinan eri murteiksi, ja latina ohittaisi tällöin kiinan maailman puhutuimpana kielenä). Sardi on muihin verrattuna kaikkein eristäytynein ja vanhakantaisin. Ajallisesti tarkasteltuna sardin kieli oli myös ensimmäinen muista selvästi omaksi kielekseen jakautunut. Tämän jälkeen romania erosi läntisistä sukulaisistaan. Kolmas jakautuminen tapahtui italian ja gallo-ibeerisen ryhmän välillä. Tämä puolestaan jakautui vielä galloromaanisiin ja iberoromaanisiin kieliin. Katalaanin täsmällinen luokittelu on haastavaa, koska siinä on piirteitä molemmista edellä mainituista ryhmistä.
Murteita on huomattava määrä ja ne eroavat toisistaan joskus kovastikin, eikä tämän vuoksi ole aina lainkaan selvää, mitä pitäisi kutsua kieleksi, mitä murteeksi. Ranskalla, italialla, espanjalla, portugalilla ja romanialla on etuoikeutettu asema itsenäisen valtion/valtioiden virallisena kielenä. Katalaani ja galego ovat myös virallisia kieliä, vaikkakaan eivät omissa kansallisvaltioissaan (galego Galician itsehallintoalueella ja katalaani Katalonian, Valencian ja Baleaarien itsehallintoalueilla Espanjan valtiossa sekä lisäksi Andorrassa). Kielillä kuten sardi ja retoromaani on myös jonkinlainen virallinen asema ja niitä käytetään jossain määrin opetuskielinä kouluissa. Monien varianttien statusta on kuitenkin keinotekoisestikin heikennetty, esim. oksitaanin eri muotoja, veneton kieltä sekä Oïl-kieliä (paitsi tietenkin ranskaa). Kielet kuten mirandeesi ja asturia on pakotettu pienille alueille ja rajoitettuun käyttöön. Verrattuna kuitenkin vaikkapa 50 vuoden takaiseen tilanteeseen näkymät eivät ole aivan niin synkät pienemmille kielille. Eri tahoilla on monenlaisia projekteja kielten käytön elvyttämiseksi. Lähes kaikilla romaanisilla kielillä on oma Wikipediansa.
[muokkaa] Kielioppia
[muokkaa] Tyypillisiä piirteitä
- Substantiiveilla on yleensä kaksi sukua, maskuliini ja feminiini (harvemmin kolme, esim. romaniassa neutri on säilynyt).
- Sijataivutusta ei yleensä esiinny (poikkeuksena romania).
- Liikkumista ilmaistaessa informaatio liikkeen suunnasta sisältyy verbiin (esim. espanjassa salir, entrar), sitä ei siis niinkään ilmaista erillisin partikkelein (esim. saksassa gehen in).
- Monissa romaanisissa kielissä on kaksi kopulaa, latinan verbeistä esse ja stare. Toinen viittaa pysyvämpään olemiseen, toinen tilapäisempään asioiden tilaan.
-
-
-
-
- Esimerkki espanjasta:
- Noelia está aburrida. = Noelia on ikävystynyt.
- Pilar es aburrida. = Pilar on tylsä, ikävystyttävä.
-
-
-
- Verbit taipuvat ensimmäisessä, toisessa ja kolmannessa persoonassa sekä yksikössä ja monikossa. Verbioppi on oleellinen osa romaanisten kielten kielioppia. Aikamuodot tavallisesti poikkeavat jonkin verran suomen aikamuodoista (jotka on lainattu germaanisista kielistä). Etenkin imperfektin käyttöyhteydet eroavat suomesta: romaanisissa kielissä imperfekti ilmaisee menneessä ajassa rajaamatonta tai säännöllisesti toistuvaa toimintaa.
- Adjektiivit taipuvat suvussa ja luvussa, ja niiden paikka on tavallisimmin pääsanansa jäljessä, ei sen edellä kuten suomessa ja germaanisissa kielissä.
- Kohteliaisuusmuotoja löytyy jokaisesta romaanisesta kielestä; tässä yhteydessä tällä tarkoitetaan ns. T-V-erottelua eli sinuttelun ja teitittelyn eroa.
- Sanan paino on usein oletusarvoisesti toiseksi viimeisellä tavulla. Tästä on kuitenkin runsaasti poikkeuksia: esimerkiksi ranskassa pääpaino on viimeisellä lausutulla tavulla, ja romaniassa pääpainon paikka ei ole ennustettavissa minkään yleisen säännön avulla.
- Eufonisten sääntöjen vuoksi glottaaliklusiileja tai useampia peräkkäisiä klusiileja ei esiinny.
- Kirjaimia W ja K käytetään harvoin, yleensä vain lainasanoissa ja erisnimissä.
- Kirjain H ei yleisesti ottaen äänny, mutta voi vaikuttaa sitä edeltävän konsonantin ääntymiseen (poikkeuksena on romania, josta muiden romaanisesten kielten tavoin klassisen latinan h-äänne on kadonnut, mutta jossa sen sijaan esim. slaavilaisista kielistä lainatuissa sanoissa esiintyy ääntyvä h-kirjain)
- Kirjaimet C ja G ovat yleensä oletusarvoisesti 'kovia' velaarikonsonantteja, mutta etuvokaalien edessä 'pehmeitä' postalveolaarisia konsonantteja.
[muokkaa] Eroavaisuudet latinaan nähden
- Ei substantiivien taivutusta, poikkeuksena romania.
- Vain kaksi kieliopillista sukua verrattuna klassisen latinan kolmeen, poikkeuksena jälleen romania.
- Artikkelit, jotka pohjautuvat latinan demonstratiivipronomineihin.
- Latinan futuuriaikamuodon tilalle uusi futuuri ja konditionaali.
- Latinan perfektimuotojen rinnalle ja pluskvamperfektin tilalle olla- tai omistaa-verbeillä muodostetut yhdistetyt muodot. Poikkeuksena galego, josta yhdistetyt aikamuodot puuttuvat, portugali, jossa myös yksinkertainen, latinan alkuperäinen pluskvamperfekti on säilynyt sekä romania, jossa niin ikään on yksinkertainen pluskvamperfekti, vaikkakin sen pohjana on aivan eri latinan aikamuoto.
[muokkaa] Eroavaisuudet toisiinsa nähden
[muokkaa] Monikon muodostus
Jotkut romaaniset kielet muodostavat monikon lisäämällä (latinan monikkoakkusatiivisijasta periytyneen) s:n, toiset taas viimeistä vokaalia vaihtamalla.
- /s/-monikko: mm. portugali, galego, espanja, katalaani, oksitaani, ranska, sardi.
- Vokaalinvaihtomonikko: italia, romania.
[muokkaa] Latinan viimeisen vokaalin menetys
Latinan sanavartaloiden viimeinen painoton vokaali on osaksi hävinnyt romaanisista kielistä. Esimerkiksi latinan lupus > italian lupo, mutta ranskassa loup. Samoin latinan luna > italian luna, mutta ranskassa lune (/e/ ei äänny).
- Loppuvokaalit jäljellä: portugali, galego, espanja, italia, romania (etelämurteet ja vanha romania)
- Loppuvokaalit jäljellä vain feminiinissä: katalaani, oksitaani, romania (dakoromania)
- Loppuvokaalit hävinneet: ranska
Viimeisen vokaalin pudotessa tavuja jää yksi vähemmän ja paino siirtyy viimeiselle tavulle.
[muokkaa] Sana enemmän
Latinan sanat plus ja magis ovat molemmat edustettuina:
- Johdettu sanasta plus : plus (ranska), più (italia), prus (sardi)
- Johdettu sanasta magis : mais (portugali), máis (galego) más (espanja), més (katalaani), mai (oksitaani ja romania)
[muokkaa] Lukusana 16
Joissain romaanisissa kielissä tämä lukusana on lukujen 11–15 tavoin "epäsäännöllinen". Toisissa taas 16 on kirjaimellisesti "kymmenen ja kuusi", kuten lukusanat 17–19 kaikissa romaanisissa kielissä.
- "Kuusitoista": setze (katalaani), setze (oksitaani), seize (ranska), sedici (italia), şaisprezece (romania, jossa itse asiassa 11–19 muodostetaan slaavilaisista kielistä lainautuneen kaavan mukaisessa järjestyksessä), séighi/sexi (sardi)
- "Kymmenen ja kuusi": dezasseis (portugali), dezaseis (galego) dieciséis (espanja)
[muokkaa] Omistaa vai pitää kiinni?
Latinan verbeistä habere ja tenere on muodostunut erilaisia kombinaatioita romaanisiin kieliin koskien käsitteitä 'omistaa' ja 'pitää (kiinni)', käyttöä apuverbinä menneissä aikamuodoissa sekä olemassaoloa ilmaisevaa rakennetta (esim. italian c'è). Esimerkkinä, ranskassa je tiens, j'ai, j'ai fait, il y a : Oikealta vasemmalle katsottuna näissä ovat perustana tenere, habere, habere ja tenere. Seuraavassa muidenkin romaanisten kielien vastaavia yhdistelmiä, T:n merkitessä verbiä tenere ja H:n verbiä habere:
- TTTH: portugali
- TTHH: espanja, katalaani
- THHH: oksitaani, ranska
Olemassa olemista ilmaiseva rakenne käyttää italiassa verbiä essere ja romaniassa vastaavaa verbiä a fi. Täten:
- THHE: romania, italia
[muokkaa] Omistaa vai olla?
Osa romaanisista kielistä käyttää verbiä omistaa apuverbinä kaikkien verbien perfektimuotojen muodostuksessa (eli ranskan passé composé), osa taas käyttää myös verbiä olla.
- Vain omistaa : katalaani, portugali, espanja, romania
- Omistaa ja olla : oksitaani, ranska, italia
Jälkimmäisen ryhmän kielissä kaikki verbit joilla on apuverbinä olla, ovat liikettä tai tilan muutosta kuvaavia intransitiivisiä verbejä, kuten pudota, tulla tai kaatua. Myös refleksiiviverbit käyttävät useimmiten olla-verbiä apuverbinä. Kaikilla muilla apuverbinä on omistaa.
[muokkaa] Romaanisten kielten leviäminen maailmalle
Kolonisaation johdosta romaanisten kielet ovat levittäytyneet ympäri maailmaa. Laajimmalle ovat levinneet espanja (Meksiko, Keski- ja Etelä-Amerikka, Filippiinit ym.), portugali (Brasilia, Angola, Mosambik) ja ranska (Kanada, Afrikka ym.).
Espanja ja ranska ovat YK:n virallisia kieliä.
[muokkaa] Luokittelu
| Länsiromaaniset kielet | Iberoromaaniset kielet | Galego-Portugali | Galego | |
| Portugali | ||||
| Asturia-León (Asturleonés) | Asturia | |||
| Mirandeesi | ||||
| Kastilia | Espanja eli kastilia | |||
| Extremadura | ||||
| Ladino eli juutalaisespanja | ||||
| Oksitaani | ||||
| Auvergnat | ||||
| Gascon | Aranés | |||
| Béarnais | ||||
| Lengadoucien | ||||
| Limousin | ||||
| Provensaali | ||||
| Katalaani | ||||
| Galloromaaniset kielet | Oïl | Frankoprovensaali | ||
| Picard | ||||
| Ranska | ||||
| Valloni | ||||
| Gallo-itaaliset kielet | ||||
| Emiliano-Romagnolo | ||||
| Liguria | ||||
| Lombardia | ||||
| Piemontese | ||||
| Venetsian kieli | ||||
| Ladin (tai ladino) | ||||
| Retoromaani | ||||
| Itäromaaniset kielet | Italoromaaniset kielet | Dalmatia | ||
| Italia | ||||
| Napoletano-calabrese | ||||
| Sisilia | ||||
| Romania | ||||
| Aromania | ||||
| Istroromania | ||||
| Meglenoromania | ||||
| Romania | ||||
| Eteläromaaniset kielet | ||||
| Sardi | ||||
[muokkaa] Pidginit, kreolit ja keinotekoiset kielet
Romaanisten kielten maailmanlaajuinen leviäminen on synnyttänyt useita kreoleja ja pidgineitä. Seuraavassa kreolit ja pidginit jaoteltuina lähdekielen mukaan:
[muokkaa] Ranskapohjaiset kreolit
- Haitin kreoli on Haitin virallinen kieli.
- Antillien kreoli, pääasiassa Dominicalla ja St. Lucialla.
- Kreyol Lwiziyen, Louisianan kreoli.
- Lanc-Patuá Brasiliassa Amapán osavaltiossa. Kehittyi Ranskan Guayanasta ja Karibianmeren ranskalaisilta alueilta tulleiden maahanmuuttajien parissa, saanut vaikutteita portugalista.
- Mauritiuksen kreoli on Mauritiuksen lingua franca
- Seychellien kreoli eli Seselwa on saarilla virallinen kieli englannin ja ranskan ohella.
[muokkaa] Portugalipohjaiset kreolit
- Angolar, puhuma-alue São Tomén saaren rannikkoalueilla, São Tomén ja Príncipen valtiossa.
- Ano Bomin kreoli Annobónin saarella Päiväntasaajan Guineassa.
- Crioulo do Barlavento Kap Verden Barlavento-saarilla.
- Crioulo de São Vicente Kap Verden São Vicenten saarella.
- Crioulo do Sotavento (Kriolu) Kap Verden Sotavento-saarilla.
- Damanin indoportugali Damanissa, Intiassa. Dekreolisoitunut.
- Diun indoportugali Diussa, Intiassa. Lähes hävinnyt.
- Forro São Tomén saarella, São Toméssa ja Príncipessä.
- Kristang Malesiassa.
- Kristi Intiassa, Korlayn kylässä.
- Lunguyê Príncipen saarella, São Toméssa ja Príncipessä. Lähes hävinnyt.
- Patuá eli Macaon kreoli, Macaossa ja Hongkongissa. Dekreolisoitunut.
- Papiamentu Hollannin Antilleilla ja Aruballa. Vaikutteita espanjasta.
- Saramaccan kreoli, Portugali/Englanti-pohjainen kreoli Surinamissa.
- Sri Lankan indoportugali Sri Lankan rannikkokaupungeissa.
- Ylä-Guinean kreoli, Guinea-Bissaun lingua franca, jota puhutaan myös Casamancessa, Senegalissa.
[muokkaa] Espanjapohjaiset kreolit
- Chavacano
- Janito
- Palenquero
- Papiamentu (ei espanjapohjainen, mutta espanjasta vaikutteita saanut)
