Irakin vastarinta

Wikipedia

Irakin vastarinta
Osa Irakin sotaa
Päivämäärä: 20. maaliskuuta 2003 – jatkuu yhä Paikka: Irak Lopputulos: Taistelut jatkuvat osapuolten kesken
Taistelijat
Baathistit Kansallismieliset: kansallismieliset sunnit Kansallismieliset šiiat Militiat: Šiiamilitiat, Mahdin armeija, Badr-organisaatio Muut: Kurdit, Salafilaiset, Ulkomaiset vapaaehtoiset, Vasemmistolaiset vallankumoukselliset Irakin al-Qaida ja sen kanssa liittoutuneet irakilaistaistelijat Kurdistanin työväenpuolue, Kurdisissit	Irakin uusi hallitus Kurdisissit Halukkaiden koalitio: Yhdysvallat Yhdistynyt kuningaskunta Etelä-Korea Australia Puola Italia Romania Ukraina Georgia Espanja Portugali Viro Latvia Liettua Yhdysvaltain kanssa liittoutuneet irakilaistaistelijat Turkki
Komentajat
Saddam Hussein Izzat Ibrahim al-Duri Abu Mus’ab al-Zarqawi Abu Ayyub al-Masri Muqtada al-Sadr Ishmael Jubouri	George W. Bush David Petraeus George Casey Tommy Franks Tony Blair Gordon Brown Nuri al-Maliki
Tappiot
19 000 kaatunutta irakilaistaistelijaa. (2007) *Luotettavia tietoja ei ole saatavilla.	4 388 kuollutta liittouman sotilasta, 4 076 kuollutta ja 29 829 haavoittunutta yhdysvaltain sotilasta. (toukokuu 2008)

Irakin vastarinta koostuu monista eri ryhmistä, jotka taistelevat Yhdysvaltain johtaman liittouman miehitystä vastaan. Vastarintataistelijoita kutsutaan myös usein kapinallisiksi, varsinkin englanninkielisessä mediassa (engl. insurgent). Vastarintataistelijat eivät ole järjestäytyneet yhtenäiseksi armeijaksi, vaan he toimivat pienissä ryhmissä, joiden toimintatavat ja tavoitteet ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia. Näistä ryhmistä osa taistelee paitsi miehittäjiä, myös toisiaan vastaan, ja osa Irakin hallitusta vastaan.

Sisällysluettelo 1 Vastarinta muodostuu 2 Vastarinnan tavoitteet 3 Vastarinnan laajuus 4 Vastarintaryhmät 5 Irakin al-Qaida 6 Ulkomaiset taistelijat 7 Šiiavastarinta 8 Vastarintataistelijoiden taktiikka 8.1 Autopommit, pommi-iskut ja itsemurhaiskut 8.2 Hyökkäykset lentoliikennettä vastaan 8.3 Hyökkäykset, väijytykset ja tarkka-ampumiset 8.4 Kidnappaukset ja teloitukset 8.5 Kranaatti- ja raketti-iskut 8.6 Sabotaasit 8.7 Tienvarsipommit 9 Kansanryhmien väliset jännitteet ja väkivalta 10 Neuvottelut ja yhteistyö kapinallisten kanssa 11 Mediasota 12 Taistelujen kulku 13 Videomateriaalia aiheesta 14 Lähteet 15 Aiheesta muualla

[muokkaa] Vastarinta muodostuu

Sodan alkaessa irakilaistaistelijoiden muodostama vastarinta oli varsin hajanaista, mutta pian sodan päättymisen jälkeen vastarintaliike alkoi muotoutua ja saada suosiota irakilaisten keskuudessa. Merkittävä osa Irakilaisista sotilaista ilmeisesti laski aseensa ja lähti niin sanotusti kotiinsa sodan kuluessa, kun hyökkääjän ylivoima ja eteneminen näytti vääjäämättömältä. Vastarinta on luonnollista seurausta Irakin sodasta ja sitä seuranneesta miehityksestä, mutta vastarinta saa voimaa myös erinäisistä tapahtumista. Joissain paikkakunnilla se alkoi, kun ihmiset menettivät kärsivällisyytensä jälleenrakentamisen suhteen. Toisissa se oli suora vastaus Yhdysvaltojen hyökkäyksiin, pidätyksiin ja nöy­ryytyksiin. Irakilaisten karkea loukkaaminen, heidän uskonnollisten arvojensa hyljeksiminen ja herjaaminen, suoranaiset pahoinpitelyt ja kidutus eivät olleet omiaan tukemaan Yhdysvaltain onnistumista. Fallujassa ja Samarrassa, jotka kuuluvat ns. sunnikolmioon, vasta­rinta alkoi, kun amerikkalaisjoukot avasivat tulen aseettomia mielen­osoittajia vastaan miehityksen al­kuvaiheessa. Mosulissa yhdysvaltalaiset lähettivät suurimman osan joukoistaan turvaamaan Kirkukin öljykenttiä eikä ketään estämään mellakoita ja ryöstelyä kaupungissa. Samoin kävi myös Irakin pääkaupungissa Bagdadissa. Liittouman joukot ovat miehityksen aikana ampuneet muun muassa irakilaisia poliiseja, journalisteja, diplomaatteja ja hääseurueita. Tällaiset tapaukset vain vahvistivat vastarintaliikkeen asemaa entisestään ja ne yllyttivät kostoiskuihin. Lisäksi miehityshallinto ja monet yhdysvaltalaiset virkamiehet ovat myöhemmin tunnustaneet, että oli virhe hajottaa Saddam Husseinin hallinto. Kun sadattuhannet upseerit ja miehistön jäsenet jäivät työttömiksi, ei heille jäänyt paljon vaihtoehtoja.^[1]

Irakin vastarinta on muodostunut kovemmaksi kuin odotettiin, eivätkä taistelut ole vielä osoittaneet laantumisen merkkejä.^[2] Yhdysvallat on menettänyt yli 4 076 sotilasta Irakissa sen jälkeen, kun sen johtama liittouma hyökkäsi maahan maaliskuussa 2003. Lisäksi ainakin 29 829 Yhdysvaltain sotilasta on haavoittunut sodan ja sitä seuranneiden taistelujen seurauksena. Iso-Britannia on menettänyt ainakin 176 sotilasta. Italia, joka veti joukkonsa Irakista menetti 33 sotilasta. Puolan tappiot ovat olleet 21 sotilasta.^[3] Vapunpäivänä 2003 Yhdysvaltain presidentti George W. Bush piti näyttävät voitonjuhlat lentotukialus Abraham Lincolnin kannella, jossa hän kertoi, että suuret sotatoimet Irakissa ovat päättyneet ja Yhdysvallat ja sen liittolaiset ovat voittaneet taistelun Irakista. Taistelut ovat kuitenkin tästä huolimatta jatkuneet ja Yhdysvallat on kertonut, että se on luopumassa joistakin sodanjälkeistä Irakia koskevista suunnitelmistaan. Yhdysvaltalaisen prikaatikenraali Mark Kimmittin mukaan taistelut saattavat kestää jopa vuosikymmeniä. Pitkittynyt miehitys myös houkuttelee Irakiin taistelemaan yhä enemmän ulkomaisia taistelijoita.^[4]

[muokkaa] Vastarinnan tavoitteet

Vastarinnan tavoitteena on ajaa ulkomaiset miehitysjoukot pois Irakista. Monet ryhmät ovat kansallisesti motivoituneita ja asettavat prioriteetin Irakille. Osa ryhmistä haluaa myös vähentää Irakin hallituksen valtaa, ja he taistelevat sen vuoksi myös hallituksen joukkoja vastaan. Irakin al-Qaidan strategia on erilainen ja järjestön tavoitteet poikkeavat selvästi muista vastarintaryhmistä. Irakin al-Qaida on nimennyt joukon kohteita, joita vastaan se käy taistelua, ja se on valikoinut kohteikseen maassa olevien liittouman sotilaiden lisäksi liittouman kanssa yhteistyössä tekeviä henkilöitä ja yrityksiä sekä Irakin shiiamuslimeja ja sellaisia vastarintaryhmiä, jotka eivät tee yhteistyötä Irakin al-Qaidan kanssa. Tässä nousee esille voimakas kontrasti kansallismielisen Irakin vastarinnan valitsemiin kohteisiin, joita ovat maassa olevat liittouman sotilaat ja laajempi taloudellinen infrastruktuuri, joita vastaan suunnatuilla iskuilla pyritään osoittamaan miehityksen epäonnistuvan Irakissa. Näiden taktisten erojen taustalla on täysin erilaiset strategiset tavoitteet: Irakin kansallismielisellä vastarinnalla on toteutettavissa oleva poliittinen tavoite. He haluavat lopettaa miehityksen ja hallita sen jälkeen maata. Irakin al-Qaida taas näkee Irakin vain väliaikaisena, mutta tällä hetkellä tärkeimpänä rintamana paljon suuremmassa maailmanlaajuisessa kamppailussa salafilaisten ja Yhdysvaltojen välillä.

Osa vastarintaryhmistä on valmis luopumaan aseista, mikäli Yhdysvallat vetää joukkonsa pois Irakista. Sunnikapinallisia edustava Association of Muslim Scholars on useaan otteeseen sanonut olevansa valmis neuvottelemaan kaikkien irakilaisten osapuolten kanssa, jos vain miehitysjoukot lähtevät maasta.

[muokkaa] Vastarinnan laajuus

Merkittävä osa vastarintataistelijoiden toiminnasta sijoittuu Eufrat- ja Tigris-jokien läheisyydessä oleville alueille. Eniten vastarintaliikkeen iskuja on tehty Irakin keski-osissa sunnimuslimien asuttamilla alueilla. Pohjoisen kurdialueet olivat pitkään melko rauhallisia, mutta vuonna 2007 myös siellä on tehty tuhoisia iskuja.

[muokkaa] Vastarintaryhmät

Katso myös: Luettelo vastarintaryhmistä Irakissa

Vastarintaliikkeen on arvioitu koostuvan useista eri suuntauksista ja ryhmistä, joiden tavoitteet ja toimintatavat ovat osittain tai kokonaan toisistaan poikkeavia.^[5] Eräiden arvioiden mukaan erilaisia vastarintaryhmiä saattaa olla jopa yli sata, mutta osa näistä ryhmistä on voinut lopettanut toimintansa, jäädyttänyt toimintansa toistaiseksi tai liittynyt ajan kuluessa johonkin muuhun samankaltaiseen ryhmään. Arviolta noin 20 - 40 ryhmää on aktiivisia, jotka toimivat jollakin tapaa päivittäin. Ryhmien suurta määrää selittänee osaksi se, että osa ryhmistä on voinut pirstoutua ja lopulta hajota useiksi eri ryhmiksi esimerkiksi sisäisten erimielisyyksien myötä. Vastarintaryhmät voidaan jakaa useisiin ryhmiin:

• šiiamilitiat, kuten Iranin-mielinen Badr-organisaatio, joka on hallituspuolue SCIRI:n aseistettu siipi ja Muqtada al-Sadrin johtama Mahdin armeija.
• baathistit, entisen Saddam Husseinin hallinnon tukijoita ja sunneja.
• nationalistit, ensimmäkseen sunneja, jotka taistelevat Irakin itsehallinnon puolesta ja miehittäjiä vastaan, kuten Irakin Islamilainen Armeija (Al-Jaish Al-Islami fil-Iraq), vuoden 1920 vallankumousprikaatit ja Jaish al-Rashedeen
• šiiojen valtaa vastustavat sunnit
• sunni-islamistit, salafilaiset ja kurdien Ansar al-Islam
• ulkomaiset vapaaehtoiset, al-Qaida. Ensimmäkseen wahabi-sunneja.
• vasemmistolaiset vallankumoukselliset
• rikollisjoukkiot, jotka taistelevat rahan vuoksi
• aseetonta vastarintaa käyvät ryhmät, joiden tavoitteena on vastustaa rauhanomaisesti miehitystä ja saada Yhdysvallat ja sen johtama liittouma vetämään sotilaansa pois maasta.

[muokkaa] Irakin al-Qaida

Yhdysvaltain hallinto puolusti Irakin sotaa sillä, että al-Qaida kouluttaa siellä taistelijoitaan. Tämä tieto on osoittautunut vääräksi, mutta Yhdysvaltain miehityksen myötä al-Qaida on alkanut toimia aktiivisesti Irakissa. Al-Qaida, sulautuneena Abu Musab al-Zarqawin perustamaan Al-Tawhid Wal-Jihad-verkostoon, hyödyntää Irakin tilannetta houkutellakseen uusia jäseniä ja tukijoita sekä pitääkseen johtajuusrooliaan yllä Irakin sodan avulla.^[6]

Al-Zarqawi oli Irakin etsityimpiä miehiä ja Yhdysvallat oli luvannut 25 miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtaisivat al-Zarqawin pidätykseen, kuolemaan tai todisteisiin siitä, että hän olisi kuollut. Vaikka al-Zarqawi saavutti vähitellen suosiota Irakin ulkopuolella, Irakissa häneen suhtauduttiin epäillen. Al-Zarqawi, joka itse oli sunnimuslimi, oli julistanut sodan Irakissa enemmistönä oleville shiioille. Al-Zarqawin johtamia taistelijoita pidetään syyllisinä useisiin Irakissa tehtyihin verisiin iskuihin. Iskut myös etäännyttivät joitakin hänen kannattajistaan, ja hän oli joidenkin arvioiden mukaan siirtämässä toimintansa painopistettä ulkomaille. Hänen myyttinsä auttoi perustamaansa ja johtamaansa Al-Tawhid Wal-Jihad-ryhmää tulemaan pienestä, hyvin tiiviistä aseellista järjestöstä merkittäväksi vastarintajärjestöksi. Varoja ja tulevia itsemurhapommittajia alkoi tulvia Irakiin hänen ryhmäänsä. Al-Qaidan johtaja Osama bin Laden nimitti hänet varamiehekseen lokakuussa 2004. Al-Zarqawi vannoi internetissä julkaistuissa lausunnoissa uskollisuutta Osama bin Ladenille ja alkoi käyttää nimeä: Irakin al-Qaida.^[7] Eräiden tietojen mukaan Yhdysvaltain sotilaat pidättivät hänet vuonna 2004, mutta vapauttivat myöhemmin, koska eivät tunnistaneet häntä. Al-Zarqawin kohtalosta oli aiemmin liikkunut ristiriitaisia tietoja vuoden 2005 toukokuussa, jolloin Yhdysvaltain armeija väitti al-Zarqawin haavoittuneen vakavasti. Hänen oli arveltu yrittävän päästä hoitoon ulkomaille, mutta huhua haavoittumisesta ei kuitenkaan pystytty vahvistamaan. Kesäkuussa 2006 pidetyssä tiedotustilaisuudessa Yhdysvaltain joukkojen komentaja George Casey ja Irakin pääministeri Nouri al-Maliki kertoivat, että al-Zarqawi ja seitsemän hänen avustajaansa oli surmattu Baquban lähellä. Myös Irakin al-Qaida myönsi al-Zarqawin kuolleen ja piti tapausta ilouutisena, sillä kuoleman sanotaan antavan järjestön taistelijoille uutta intoa. Irakin shiiamuslimit puolestaan juhlivat Bagdadissa tietoa Zarqawin kuolemasta, minkä johdosta muun muassa naiset ja lapset jakelivat shiiojen asuinalueilla makeisia.

Egyptiläissyntyinen Abu Ayyub al-Masri valittiin Abu Musab al-Zarqawin seuraajaksi, kun tämä oli kuollut Yhdysvaltain ilmaiskussa kesäkuussa 2006. Hänen uskotaan olleen perustamassa Bagdadin ensimmäistä al-Qaida-solua. Toukokuussa 2007 Irakin sisäministeriö kertoi, että Irakin al-Qaidan johtaja Abu Ayyub al-Masri on saanut surmansa. Ministeriön mukaan al-Masri tapettiin kapinallisten keskinäisessä välienselvittelyssä Bagdadin pohjoispuolella. Yhdysvaltain armeija kuitenkin ilmoitti, ettei al-Masrin kuolemaa voida vahvistaa ennen kuin siitä on pitäviä todisteita. Irakin al-Qaida myös kiisti tiedon Internet-viestissä.^[8] Abu Ayyub al-Masrin kuolemalla on luultavammin yhtä vähän vaikutusta Irakin väkivaltaisuuksiin kuin Zarqawin kuolemalla. Irakin al-Qaida on noudattanut al-Qaidan yleismaallista kehitystä ja järjestö muodostuu nykyään autonomisista soluista, joille keskusjohto ei ole erityisen tärkeä operatiivisissa asioissa.

Irakin al-Qaidan iskujen kohdistuminen Irakin siviiliväestöön on hiertänyt järjestön ja muiden Irakin vastarintaryhmien välejä, minkä vuoksi jännitys on kasvanut viime aikoina Irakin al-Qaidan sunnitaistelijoiden ja muiden sunniryhmien kesken. Paikalliset sunnikapinalliset ovat vastustaneet jo pitkään Irakin al-Qaidan taktiikoita, mutta vältelläkseen kahtiajakoa ja jatkaakseen taistelua miehittäjiä vastaan he ovat pyrkineet pitämään leirinsä yhtenäisenä. Irakin al-Qaida on suosinut itsemurhaiskuja sekä paljon siviiliuhreja tuottavia iskuja, joilla se on pyrkinyt kylvämään epäsopua eri kansanryhmien välille. Vuoden 2006 loppupuolella kansallismielinen vastarinta alkoi vastustaa entistä äänekkäämmin Irakin al-Qaidaa ja sen käyttämiä taktiikoita.^[9] Kahtiajaon seurauksena osa kapinallisista jopa liittoutui Yhdysvaltain armeijan kanssa. Yhdysvaltain armeijan komentajien mukaan nämä ryhmät ovat pettyneet Irakin al-Qaidan taistelijoiden raakaan taktiikkaan, erityisesti itsemurhaiskuihin, joissa on kuollut tuhansia irakilaisia. Irakin al-Qaidan taistelijat eivät myöskään ole kunnioittaneet irakilaisten perinteitä ja tapoja, mikä on aiheuttanut närää järjestön taistelijoiden ja irakilaisten välillä.^[10] Irakin al-Qaida on kohdistanut useita iskuja sellaisiin ryhmiin, jotka taistelevat Yhdysvaltain armeijan rinnalla Irakin al-Qaidaa ja sen tukijoita vastaan.

[muokkaa] Ulkomaiset taistelijat

Irakin sodan alkaessa useista eri maista lähti vapaaehtoisia taistelemaan Irakiin. Suurin osa ulkomaisista taistelijoista tuli luonnollisesti Irakia ympäröivistä maista, koska näistä maista oli helppo matkustaa Irakiin ja ihmisillä oli jo entuudestaan sinne yhteyksiä ja kontakteja. Vapaaehtoisia alkoi saapua Irakiin ensiksi Jordaniasta ja myöhemmin Saudi-Arabiasta ja Kuwaitista. Jordaniasta jopa järjestettiin linja-autokuljetuksia taistelemaan lähteville. Vapaaehtoisten joukossa oli myös paljon taistelijoita Pohjois-Afrikan maista, erityisesti Egyptistä, Marokosta, Algeriasta ja Libyasta. Vietnamin ja Romanian kommunistit ilmoittivat lähettävänsä halukkaita Irakiin. Sotaan halusi lähteä myös vapaaehtoisia Indonesiasta ja Malesiasta, mutta ei tiedetä varmuudella, että lähtikö heitä kuitenkaan todella.

Pitkittynyt miehitys houkuttelee Irakiin taistelemaan ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten taistelijoiden joukossa on myös jonkin verran eurooppalaisia siirtolaisia tai niin sanottuja käännynnäisiä, jotka ovat tulleet taistelemaan Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa ja Irakin hallituksen joukkoja vastaan. Heitä on tullut Irakiin muun muassa Isosta-Britanniasta, Italiasta ja Ranskasta. Vastarintaistelijoihin on myös liittynyt jonkin verran afrikkalaisia, mutta heitä arvioidaan kuitenkin olevan melko vähän. Irak on sulkenut useasti Jordanian, Saudi-Arabian ja Syyrian vastaisia rajojaan estääkseen ulkomaalaisten taistelijoiden saapumisen Irakiin.

[muokkaa] Šiiavastarinta

Osa shioista on vastustanut Yhdysvaltain läsnäoloa Irakissa, vaikka liittouma syrjäyttikin sunnivähemmistöä suosineen Saddam Husseinin hallinnon. Šiiojen vastarintaryhmistä suurin on Muqtada al-Sadrin Mahdin armeija. Mahdin armeija kävi raskaita taisteluja Yhdysvaltain joukkojen kanssa huhti–toukokuussa 2004. Taistelut miehittäjien ja Mahdin armeijan välillä päättyivät elokuussa 2004, kun vaikutusvaltainen shiiajohtaja, suurajatollah Ali al-Sistani sai neuvoteltua tulitauon kapinallisten johtajan Moqtada al-Sadrin kanssa. Lokakuussa 2006 se valloitti Amarahin kaupungin etelä-Irakissa.

Irakin pääkaupungin Bagdadin kukistumisen neljäntenä vuosipäivänä 10.4.2007 järjestettiin laajoja mielenosoituksia, joissa tuhannet ihmiset marssivat rauhallisesti kahdessa šiiojen pyhässä kaupungissa. Mielenosoittajat vaativat Yhdysvaltoja vetämään joukkonsa pois maasta. Myös irakilaisia sotilaita liittyi marssiviin joukkoihin. Mielenosoituksen koolle kutsuja oli irakilainen Muqtada al-Sadr, joka päivää aiemmin vaati vahvistamaan taistelua Yhdysvaltain joukkoja vastaan ja lopettamaan irakilaisten keskinäiset vihamielisyydet. Al-Sadrin mukaan Irakin väestöryhmien ei pidä taistella keskenään. Hänen mukaansa Mahdin armeijan ja Irakin joukkojen Diwanijassa käymät taistelut, joissa irakilaisveljet ottavat yhteen ja jopa tappavat toisiaan, ovat miehittäjälle mieluisia.

Elokuussa 2007 Muqtada al-Sadrin avustajat kertoivat, että al-Sadr on päättänyt keskeyttää johtamansa Mahdi-armeijan toiminnan Irakissa puolen vuoden ajaksi. Määräyksen mukaan kaikkien armeijan jäsenten tulee välittömästi lopettaa kaikenlainen aseellinen toiminta. Jäädytys koskee myös iskuja Yhdysvaltain joukkoja vastaan. Al-Sadrin mukaan tauon tarkoituksena on järjestää eri siipiin hajautunut armeija uudelleen. Yhdysvaltain armeija kiitteli al-Sadrin julistamaa taistelutaukoa. Tulitauon loputtua helmikuussa 2008, Muqtada al-Sadr käski seuraajiaan jatkamaan tulitaukoa puolella vuodella. Yhdysvaltain armeijan johtajat kiittivät entisen vihamiehensä päätöstä jatkaa tulitaukoa ja he kertoivat myös olevansa valmiita avaamaan keskusteluyhteyden al-Sadrin kanssa.^[11]

[muokkaa] Vastarintataistelijoiden taktiikka

Irakin kapinallisten tekniikat ja taktiikat kehittyvät jatkuvasti ja nopeaa vauhtia, jonka mahdollistaa konfliktin luonne. Varsinaisten sotatoimien jälkeen vastarinta alkoi pienistä, alle kymmenen hengen ryhmistä, jotka tekivät yksittäisiä iskuja liittoumaa vastaan. Myöhemmin nämä ryhmät alkoivat verkostoitua yhä suuremmiksi ryhmiksi ja taistelutoiminta alkoi saada yhä enemmän suunnitelmallisuuden piirteitä. Vastarintataistelijoiden taktiikka on nykyisin hyvin monimuotoista ja se koostuu sekä suorista ja laajoista hyökkäyksistä että pienimuotoisista iskuista liittoumaa vastaan. Taktiikoihin kuuluu esimerkiksi käsikranaattien pudottaminen ylikulkusilloilta amerikkalaisten saattueiden autoihin, partioiden yllättäminen ja kauko-ohjauksella laukaistavat miinat. Kotitekoisia pommeja on käytetty useissa iskuissa. Niitä on rakennettu teiden varsille erilaisiin laatikoihin, laukkuihin, roskiin, säilykepakkauksiin, rikkoutuneisiin ajoneuvoihin ja jopa kuolleisiin eläimiin. Tienvarsipommit ovat aiheuttaneet eniten tappioita amerikkalaisjoukoille. Toiseksi eniten sotilaita on kuollut pienasein käydyissä tulitaisteluissa.

Lukumääräisesti ja resursseiltaan ylivoimaista vihollista vastaan vastarintataistelijat ovat ottaneet taistelutaktiikakseen pitkäaikaisen, iskuihin ja häirintään perustuvan sissisodan. Vastarintataistelijat toimivat usein pienissä ryhmissä. Tällä tavoin taistelijat voivat liikkua nopeasti ja huomaamattomasti. Toisinaan suurimmissa hyökkäyksissä on ollut mukana jopa useita satoja taistelijoita. Osa ryhmistä, salafilaista ideologiaa edustavat ryhmät, joista lähinnä Irakin al-Qaida ja sitä edeltänyt Al-Tawhid Wal-Jihad, yhdistelevät perinteistä sissisodankäyntiä ja terrori-iskujen kaltaisia, suurta huomiota herättäviä iskuja kamppailussaan liittouman joukkoja ja toisia vastarintataistelijoita vastaan. Irakin al-Qaida on suosinut itsemurhaiskuja sekä paljon siviiliuhreja tuottavia iskuja, joilla se on pyrkinyt kylvämään epäsopua eri kansanryhmien välille. Useat muut ryhmät ovat kuitenkin pyrkineet välttämään sellaisia iskuja, joissa kuolee sivullisia. Nämä ryhmät koostuvat kansallismielisistä vastarintataistelijoista, eivätkä he halua taistella irakilaispoliiseja vastaan, koska poliisivoimissa on jäseninä sukulaisia ja muita ihmissuhteiden kautta tuttuja.

[muokkaa] Autopommit, pommi-iskut ja itsemurhaiskut

Vastarintataistelijat ovat käyttäneet kotitekoisia pommeja useissa heidän operaatioissaan. Itsemurhaiskuja on suoritettu Irakissa eri tavoin, kuten esimerkiksi ajamalla auto, vene tai moottoripyörä lähelle kohdetta ja räjäyttämällä kyydissä olevat räjähteet. Myös jalkaisin on tehty itsemurhaiskuja. Elokuun 2003 jälkeen itsemurhaiskut lisääntyivät rajusti, kun osa vastarintataistelijoista ja erityisesti Abu Musab al-Zarqawin johtama ryhmä alkoi iskeä erilaisiin kohteisiin. Itsemurhaiskuilla on suuri psykologinen vaikutus, jonka kerrotaan alentavan vastapuolella olevien sotilaiden taistelumoraalia. Myös median huomioarvo on merkittävä. Monet itsemurhaiskut ovat vaatineet sivullisten henkiä ja ovat sitä kautta ryvettäneet Irakin vastarinnan mainetta maailmalla. Tästä syystä osa vastarintaryhmistä on hyvinkin jyrkästi kieltäytynyt tekemästä itsemurhaiskuja. Al-Qaidan johtajiin kuuluva Ayman al-Zawahiri sanoi huhtikuussa 2006 julkaistussa videossa, että Irakin al-Qaida on tehnyt sodan kolmen ensimmäisen vuoden aikana 800 itsemurhaiskua.^[12] Irakin Islamilainen armeija on tiettävästi tehnyt vain yhden itsemurhaiskun.

[muokkaa] Hyökkäykset lentoliikennettä vastaan

Yhdysvallat ja sen johtama liittouma on menettänyt Irakin sodan ja miehityksen aikana kymmeniä helikoptereita. Vastarintataistelijat ovat onnistuneet pudottamaan helikopterien lisäksi useita vakoilulennokkeja ja ainakin yhden F-16 Fighting Falcon hävittäjälentokoneen. Marraskuun 2003 jälkeen hyökkäykset liittouman helikoptereita vastaan lisääntyivät ja vastarintataistelijat ampuivat helikoptereista eniten alas vuoden 2007 alkupuolella, jolloin pudotettiin yhdeksän liittouman helikopteria, mikä oli enemmän kuin koko edellisenä vuonna yhteensä.

[muokkaa] Hyökkäykset, väijytykset ja tarkka-ampumiset

Taistelut voivat kestää muutamista minuuteista aina tunteihin asti, mutta joskus myös jopa useita vuorokausia. Vastarintataistelijat ovat hyvin usein järjestäneet väijytyksiä liittouman sotilaiden ajoneuvoille tai jalkapartioille. Näissä väijytyksissä sissit käyttävät aseinaan rynnäkkökiväärejä, konekiväärejä ja sinkoja. Liittouman ajoneuvojen kasvava panssarointi on sodan edetessä vaikeuttanut iskuja. Sen sijaan väijytykset huonosti varusteltuja irakilaispoliiseja vastaan ovat olleet hyvin tuhoisia.

Vastarintataistelijoiden riveissä taistelee myös tarkka-ampujia, jotka ovat onnistuneet surmaamaan useita Yhdysvaltain sotilaita. Yksi vastarinnan kuuluisimmista tarkka-ampujista on Bagdadin tarkka-ampuja Juba, jonka väitetään surmanneen useita Yhdysvaltain sotilaita.^[13] Syksyllä 2006 ja sen jälkeen liikkellä oli huhuja, joiden mukaan Juba olisi vangittu tai saanut surmansa, mutta mitään päteviä todisteita tästä ei kuitenkaan ole esitetty.

[muokkaa] Kidnappaukset ja teloitukset

Yli 200 ulkomaista on siepattu Irakissa sen jälkeen kun sota julistettiin päättyneeksi. Siepatuista ulkomaalaisista noin 80 % on päässyt vapaaksi neuvottelujen, kompromissien tai sieppaajien vaatimuksiin suostumisen jälkeen, mutta osa on surmattu. Myös satoja ellei jopa tuhansia irakilaisia on siepattu samaisena aikana. Osa heistä on siepattu vastarintataistelijoiden ja osa tavallisten rikollisten toimesta. Heistä moni on ollut liittouman palveluksessa, poliisivoimissa tai Irakin armeijassa. Lisäksi taistelijat ovat onnistuneet sieppaamaan yhdysvaltain sotilaita. Sieppaajien motiivina on ollut liittouman joukkojen vetäminen maasta, irakilaisten vankien vapauttaminen vankiloista tai lunnaiden vaatiminen siepatuista. Kidnappauksista ja teloituksista on pääasiassa vastuussa vain muutama vastarintaryhmä, lähinnä Al-Tawhid Wal-Jihad, Irakin al-Qaida ja Ansar al-Sunnah. Osa vastarintaryhmistä onkin tuominnut jyrkästi sekä kidnappaukset että teloitukset, ja useat ryhmät ovat toistuvasti ilmoittaneet sieppausten takana olevien ryhmien vain vahingoittavan vastarintaliikkeen mainetta. Myös Muqtada al-Sadr on vastustanut kidnappauksia ja teloituksia.^[14]

Osa teloitusvideoista on ilmeisesti ollut lavastettuja. Yksi tällaisista on yhdysvaltalaisen Benjamin Vanderfordin lavastama teloitusvideo, joka harhautti elokuussa 2004 viestimiä ympäri maailman. Useille verkkosivuille ilmestyi video, jonka mukaan Abu Musab al-Zarqawin ryhmä olisi surmannut amerikkalaisen panttivankinsa Benjamin Vanderfordin sen jälkeen kun tämä oli kehottanut Yhdysvaltoja vetäytymään Irakista. Hän sanoi tahtoneensa selvittää, että olisivatko viestimet harhautettavissa. Vanderford kertoi kuvanneensa videon ystävänsä autotallissa ja käyttäneensä verta jäljittelevää väriainetta.^[15]

[muokkaa] Kranaatti- ja raketti-iskut

Kranaatti- ja raketti-iskut ovat hyvin yleisiä ja niitä tapahtuu päivittäin Irakissa. Vastarintataistelijoiden ampumien kranaattien ja rakettien kohteita ovat tyypillisesti liittouman tukikohdat ja Irakin turvallisuusjoukkojen rakennukset sekä poliisiasemat. Vastarintataistelijat ovat useasti myös onnistuneet ampumaan kranaatteja ja raketteja niin sanotulle vihreälle vyöhykkeelle, jossa Yhdysvaltain joukkojen päämaja ja Irakin hallitus pitää majaansa. Vyöhyke on Irakin tarkimmin vartioitua aluetta. Vuoden 2008 maaliskuussa ja huhtikuussa vyöhykettä pommitettiin poikkeuksellisen rajusti useita kertoja. Vastarintataistelijat ovat onnistuneet myös kehittämään omia raketteja. Huhtikuussa 2007 Irakin al-Qaidaan sidoksissa oleva vastarintaryhmä kertoi valmistavansa omia raketteja Neuvostoliiton aikaisten tilalle. Ryhmä ilmoitti, että al-Quds-1:ksi tai Jerusalem-1:ksi kutsuttujen rakettien olevan kantomatkaltaan ja tarkkuudeltaan pitkälle kehittyneitä.

[muokkaa] Sabotaasit

Irakissa on tehty useita iskuja öljyputkia ja pumppauslaitoksia vastaan sen jälkeen, kun Yhdysvaltain johtama liittouma miehitti maan, mutta iskut öljyntuotantoa vastaan eivät kuitenkaan ole olleet niin yleisiä kuin taistelujen kuluessa oli odotettu. Irakin öljyministeriö uskoo, että vastarintataistelijat yrittävät heikentää maan öljytuotantoon kohdistuvilla iskuilla Irakin taloudellista pohjaa. Iskut öljynjalostamoja ja öljyputkia vastaan ovat johtaneet joskus siihen, että toiminta joillakin Irakin öljykentillä on jouduttu keskeyttämään lähes kokonaan. Lisäksi rikolliset varastavat öljyä ja kauppaavat sitä mustassa pörssissä.^[16] Öljyvarkauksien aikana vahingoittuneet öljyputket ovat usein vahingoittuneet tai räjähdelleet. Osa kapinallisista teki tammikuun 2005 parlamenttivaaleja edeltävänä aikana lukuisia tuhoiskuja äänestyspaikkoja vastaan yrittäessään sabotoida maassa järjestettäviä vaaleja. Merkittävä osa vastarintataistelijoista kuitenkin selkeästi pidättäytyi iskemästä äänestyspaikkoihin.

[muokkaa] Tienvarsipommit

Tienvarsipommi on nimensä mukaisesti tien viereen sijoitettu vahva pommi, jollaisia Irakissa on käytetty liittouman sotilaita, irakilaisia sotilaita ja poliiseja vastaan. Myös ulkomaiset turvallisuusfirmat ovat olleet kohteena. Tienvarsipommi on Irakin vastarintataistelijoille hyvin tehokas ase, joka asetetaan tienvarteen ja laukaistaan tähystettynä kauko-ohjatusti, kun ajoneuvo tai sotilaita on kohdalla. Pommi voidaan räjäyttää kauko-ohjauksella esimerkiksi matkapuhelimen avulla ja pommin laukaisemiseen tarvittavia sytyttimiä voidaan koota muun muassa television kaukosäätimistä, pesukoneen tai videonaurin ajastimesta. Tienvarsipommeilta on vaikea suojautua, sillä pommit on usein naamioitu hyvin, jolloin niiden havaitseminen on erittäin vaikeaa. Yleisiä tapoja naamiointiin on peittää pommi hiekalla tai naamioida se kiven näköiseksi. Pommeja on rakennettu teiden varsille erilaisiin laatikoihin, laukkuihin, roskiin, säilykepakkauksiin, rikkoutuneisiin ajoneuvoihin ja jopa kuolleisiin eläimiin. Tehossa itse tehdyt tienvarsipommit häviävät sotilasräjähteille vain vähän. Tehokkuus riippuu paljolti siitä, että miten hyvin osaa pommin tehdä. Tehokkaat tienvarsipommit kykenevät tuhoamaan muun muassa vankkatekoisen Abrams-tankin. Yhdysvaltain armeija on kertonut, että yksittäisistä tekijöistä juuri tienvarsipommit ovat aiheuttaneet suurimmat tappiot amerikkalaisjoukoille Irakissa.^[17]

Tienvarsipommien tuhovoimaisin muoto on räjähteet, jotka sisältävät lentäviä läpäisykyvyn omaavia kappaleita. Nämä pommit kohdistetaan suunnatusti pienemmälle ja tarkemmalle alueelle kuin perinteisissä sirpaleräjähteissä. Yhdysvallat ja myöhemmin myös Iso-Britannia ovat väittäneet, että Irakin shiiakapinalliset saavat tämäntyyppisiä räjähteitä Iranista. Irakin hallituksen mukaan pitäviä todisteita tästä ei kuitenkaan ole, ja eri asiantuntijat ovat kertoneet, että tämäntyyppisten räjähteiden helppo valmistaminen mahdollistaa sen, ettei Iranin tuki ole välttämättä tarpeen. Myös Iran on toistuvasti torjunut Yhdysvaltain syytökset. Arvostelijoiden mukaan Yhdyvallat ja Iso-Britannia syyttävät Irania pelkästään maiden välisten huonojen suhteiden perusteella.^[18]

Yhdysvallat yrittää taistella tienvarsipommeja vastaan monin eri keinoin. Armeijan käytössä on räjähdysaineiden haistelijoita, pomminpurkurobotteja ja elektronisia häirintälaitteita. Elektronisten häirintälaitteiden avulla voidaan jossain määrin haitata pommien laukaisua, mutta jos kyseessä on perinteinen käsilaukaistava pommi, ei mahdollisuuksia ennakointiin juurikaan ole. Yhdysvaltain armeija panostaa eniten ajoneuvojen panssaroinnin vahvistamiseen, sillä vastarintataistelijat ovat oppineet rakentamaan tunnistimia kiertäviä yhteyksiä. Yhdysvaltain puolustusministeriö on käyttänyt tienvarsipommien vastaiseen toimintaan yli kymmenen miljardia dollaria.^{[19] [20]}

[muokkaa] Kansanryhmien väliset jännitteet ja väkivalta

Pääartikkeli: Kansanryhmien välinen väkivalta Irakissa

Taistelut ovat saavuttaneet myös etnisen konfliktin luonteen, sillä kansanryhmien väliset jännitteet ovat johtaneet useisiin veritekoihin ja sitä kautta kostonkierteeseen. Kilpailevien sunnien ja shiiojen iskujen sekä kuolemanpartioiden tekemien murhien ja kidutuksen uhrien ruumiita on löytynyt eri puolilta Irakia. Irakin armeijaan värvätyt shiiat ovat kostaneet univormuun pukeutuneena sunneille Saddamin hallinnon hirmutekoja. Kuolemanpartioiden epäillään surmanneen useita tuhansia irakilaisia. Heidät on useimmiten surmattu teloittamalla. Yhdysvaltalaiskenraali Joseph Petersonin kertoi Chicago Tribune -lehdessä, että Irakin poliisin alaisuudessa toiminut kuolemanpartio jäi kiinni Irakin armeijan järjestämällä tiesululla Bagdadissa tammikuussa 2006. Partio oli pukeutunut Irakin poliisin kommandoryhmän varusteisiin ja oli suorittamassa surmatehtävää.^[21] On myös epäilty, että kuolemanpartiot tai ainakin osa niistä olisi liikkeellä Irakin sisäministeriön toimeksiannosta.

Väkivallalla ja sen lisääntymisellä Irakissa on myös sisä- ja ulkopoliittisia tavoitteita. Esimerkiksi sunnit tavoittelevat nykyistä merkittävämpää osaa maan ja sen luonnonvarojen hallinnassa. Kansanryhmien välinen väkivalta Irakissa lisääntyi vuoden 2006 helmikuussa pidettyjen vaalien jälkeen. Tilanne kiristyi entisestään pahemmaksi sen jälkeen kun Samarran merkittävä shiiapyhäkkö Al-Askarin kultainen moskeija turmeltui pahoin pommi-iskussa saman vuoden helmikuussa. Tuhoutunut pyhäkkö kuului neljän tärkeimmän shiiapyhäkön joukkoon Irakissa. Shiiapyhäkön pommi-isku johti shiiojen ja sunnien välisiin yhteenottoihin ja lietsoi pelkoa sisällissodasta. Ympäri Irakia tehtiin kostoksi useita iskuja ja Irakin suurimman sunnipuolueen mukaan shiiojen hyökkäysten kohteeksi on joutunut myös useita sunnien moskeijoita.^[22] Maan suurin sunniliitto vetäytyi hallitusneuvotteluista vastalauseena sunneja kohtaan tehdyille hyökkäyksille.

Ison-Britannian ylesradioyhtiön BBC:n haastattelema Irakin entinen väliaikaishallituksen pääministeri Iyad Allawi kertoi vuonna 2006 haastattelussa, että Irakissa käydään sisällissotaa, vaikka Yhdysvallat ja Iso-Britannia muuta väittävätkin. Allawin mukaan tilannetta, jossa eri kansanryhmien välisissä yhteenotoissa kuolee yli 50 ihmistä päivittäin, ei voi kuvailla toisin sanoin.^[23]

Irakilaiset ja amerikkalaiset joukot aloittivat helmikuun 2007 puolivälissä laajan turvallisuusoperaation Bagdadissa. Osana suurimittaista turvallisuusoperaatiota Yhdysvaltain joukot perustivat yhdessä Irakin joukkojen kanssa yhteisiä etuvartioasemia eri puolille Bagdadia. Siitä huolimatta shiiojen ja sunnien väliset väkivaltaisuudet näyttivät aluksi vain kiihtyneen, mutta yhteenotot ja pommi-iskut vähenivät merkittävästi kohti loppuvuotta. Väkivaltaisuudet Irakissa näyttävät jälleen kiihtyneen vuodenvaihteen 2008 jälkeen.

[muokkaa] Neuvottelut ja yhteistyö kapinallisten kanssa

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld kertoi kesäkuussa 2005 uutiskanava Fox Newsin haastattelussa, että Yhdysvaltain armeijan johto on useita kertoja neuvotellut Irakin kapinallisten kanssa. Tapaamisten tavoiteena oli vähentää iskuja ja liittää kapinalliset poliittiseen prosessiin. Yhdysvaltain Irakin-joukkojen komentaja John Abizaid vahvisti tapaamiset.^[24] Marraskuussa 2005 Irakin presidentti Jalal Talabani kertoi Arabiliiton johtamassa kolmipäiväisessä kokouksessa Irakin tulevaisuudesta olevansa valmis keskustelemaan kapinallisten kanssa. Irakin presidentti halusikin tehdä puheessaan eron terroristien, Saddamin tukijoiden ja miehityksen vastustajien välille. Vuoden 2007 alkupuolella Irakin pääministeri Nouri al-Maliki ilmoitti, että Irakin hallitus on muutamaan otteeseen neuvotellut merkittävien kapinallisryhmien kanssa aseiden laskemisesta. Neuvotteluiden tarkoituksena on houkutella ryhmät mukaan rauhanprosessiin ja taisteluun Irakin al-Qaidaa vastaan. Korkearvoisten irakilaispoliitikoiden mukaan osa ryhmistä voisi pian olla valmiita riisumaan aseensa.

Yhdysvaltain Irakin-lähettiläs Zalmay Khalilzad on myös kehottanut Irakin kapinallisia liittymään pääministerin esittelemään sovinto-ohjelmaan. Hän ottaa esimerkiksi Etelä-Afrikan, Pohjois-Irlannin ja Balkanin maat huomauttaessaan, ettei vastaavanlaisia konflikteja ole koskaan kyetty selvittämään ilman sovintoa. Asiantuntijoiden mielestä suurin sotaponnistelu tehdään diplomaattisilla taistelutantereilla. Irakin tilannetta analysoineet asiantuntijat ovat jo yksimielisiä siitä, ettei millään sotatoimilla maahan saada rauhaa. Kysymys on erileirisyydestä ja vuosikausia kyteneestä katkeruudesta miehittäjiä kohtaan sekä eri väestöryhmien välisistä näkemyseroista. Taistelut ovat kiristäneet Irakin sisäisiä paineita äärimmilleen, mikä on vaarantanut koko valtion yhtenäisyyden.

Kesäkuussa 2007 yhdysvaltalainen sanomalehti The New York Times uutisoi, että Yhdysvallat yrittää hillitä väkivaltaa Irakissa uudella suunnitelmalla ja siihen perustavalla strategialla. Suunnitelman mukaan Yhdysvallat toimittaa aseita, ammuksia, rahaa, polttoainetta ja muita tarvikkeita joillekin vastarintataistelijoille. Vastineeksi amerikkalaisten tuesta vastarintataistelijat ovat joissakin tapauksissa luvanneet lopettaa iskut amerikkalaisia vastaan ja taistella Irakin al-Qaidaa ja järjestön tukijoita vastaan.^[25]

[muokkaa] Mediasota

Mediasta on tullut Irakissa toimiville vastarintajärjestöille tärkeä kanava vaikuttaa. Eri vastarintaryhmät kertovat tietoja ryhmänsä operaatioista, mutta myös julkaisevat useita erilaisia mediajulkaisuja, kuten esimerkiksi ääninauhoja, videoita ja lehtiä.^[26] Lisäksi irakilaistaistelijat antavat haastatteluja maassa toimiville uutisstudioille. Taisteluvideoita myydään Irakissa melko yleisesti esimerkiksi videoliikkeissä ja toreilla, mutta niitä on jaettu ilmaiseksi joillakin alueilla. Videoita laitetaan usein myös Internetiin. Tärkeimmillä Irakissa toimivilla vastarintaryhmillä on omat videoita tuottavat osastot. Jotkut vastarintaryhmät videoivat iskuista kertovia vaihtoehtoisia uutisinserttejä, joita iskuissa mukana olleet naamioituneet studiovieraat kommentoivat.

Materiaalin tarkoituksena on hyvin pitkälti kertoa vastapuolen näkökulmaa konfliktista sekä tuoda esiin, että maahan hyökännyt Yhdysvallat ja sen johtama liittouma on epäonnistunut toimissaan ja häviämässä Irakin sodan. Videoiden tarkoitusperiä on monia ja ne vaihtelevat jonkin verranriippuen siitä, että minkälaiselta ryhmältä video on peräisin ja mikä tämän ryhmän tavoite on. Tärkeimmät niistä lienevät olevan erilaisten operaatioiden todistaminen ja vastarintaryhmän tekeminen tunnetuksi. Tunnettavuuden lisäämisellä voidaan myös saada ryhmälle lisää kannatusta. Sunnitaistelijoiden tuottamat videot on tarkoitettu lähinnä ulkomaalaiselle yleisölle, kun taas shiiataistelijoiden videot ovat enemmälti irakilaisille. Osa videoista on suunnattu suoraan Yhdysvaltalaisille, ja ne ovat olleet tunteita ja sodanvastaisia mielipiteitä herättäviä. Irakissa toimivista mediaorganisaatioista Al-Boraq Media vastaa joidenkin kansallismielisten sunnien mediasta ja Al-Furqan Media salafilaisten, lähinnä Irakin al-Qaidan tuottaman materiaalin julkaisemisesta. Kansallismieliset taistelijat ja Irakin al-Qaida ovat myös käyneet mediasotaa toisiaan vastaan.

Vastarintataistelijoiden kuvaamia videoita ilmestyy Internetiin ladattavaksi lähes päivittäin. Jotkut vastarintaryhmät julkaisevat niitä melko säännöllisesti, kun taas toiset harvemmin. Monet ryhmät eivät kuitenkaan julkaise niitä ollenkaan. Videoiden kesto voi vaihdella muutamista sekunneista jopa yli tunnin mittaiseksi. Videoissa näytetään käynnissä olevaa taistelua Yhdysvaltain johtamaa liittoumaa vastaan, kuten esimerkiksi erilaisia taistelutilanteita, tienvarsipommien osumia ja tarkka-ampujien toimintaa. Osa videoista on puheita.

Yhdysvaltain armeijan mukaan vastarintataistelijoiden julkaisemasta materiaalista on myös hyötyä armeijalle, sillä vastarintataistelijoiden kuvaamia videonauhoja voidaan käyttää hyväksi sotilaiden koulutuksessa, kun esimerkiksi suunnitellaan irakilaistaistelijoiden vastaisia taistelutaktiikoita. Lisäksi materiaalista saatavat tiedot antavat arvokkaita tietoa ryhmästä ja sen toiminnasta. Yhdysvaltan armeijan mukaan materiaalista selviää myös tietoja siitä, että voidaanko kyseessä olevan ryhmän taistelijoiden kanssa mahdollisesti neuvotella.^[27]

Irakin vastarinnan julkaisemien videoiden katselu on luonut myös alakulttuureja esimerkiksi Saksaan, jossa osa nuorista seuraa säännöllisesti Irakista ilmestyviä videoita. Monet länsimaalaiset ovat ladanneet videoita ja laittaneet niitä näytettäväksi erilaisiin videopalveluhin, kuten esimerkiksi You Tubeen.

[muokkaa] Taistelujen kulku

• Taistelut Irakissa vuonna 2003
• Taistelut Irakissa vuonna 2004
• Taistelut Irakissa vuonna 2005
• Taistelut Irakissa vuonna 2006
• Taistelut Irakissa vuonna 2007
• Taistelut Irakissa vuonna 2008

[muokkaa] Videomateriaalia aiheesta

• Meeting Resistance: New Doc Follows Iraqis Fighting U.S. Occupation of Their Country
• Ulkolinja: Irakin kapinalliset (YLE TV1 3.5.2006)
• Ulkolinja: Kenen puolella poliisi on? (YLE TV1 12.12.2007)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• On whose side is Al-Qaeda? (Al-Ahram)