Varsijousi
Wikipedia
Varsijousi, toisilta nimiltään jalkajousi, ristijousi, kaaripyssy tai kaarijousi, on ase, joka on kehitetty käsijousesta. Varsijousi koostuu kaaresta joka on kiinnitetty poikittain laukaisukoneistolla varustettuun tukkiin.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
[muokkaa] Alkuperä
Varsijousen varhainen historia on huonosti tunnettu. Ensimmäinen luotettava maininta siitä on Kiinasta vuodelta 341 eaa. Ma Lingin taistelusta. Sun Tzu puhuu varsijousesta Sodankäynnin taidossaan. Ensimmäinen länsimainen maininta löytyy nelisenkymmentä vuotta myöhemmin hellenistisestä maailmasta, jossa varsijousta kutsuttiin nimellä gastraphetes (vatsajousi). Roomalaiset tunsivat varsijousen nimellä arcuballista, ja sitä käyttivät roomalaiset jousimiehet. Aseesta oli kaksi versiota: kevyempi yhden miehen ja raskaampi kahden miehen ase, joka yleensä tuettiin puujalan varaan. Meritaisteluissa aseella ammuttiin tulinuolia tai yritettiin osua vihollisalusten soutajiin ja peräsinmiehiin. Kiinassa varsijousi (nu 弩) syrjäytti käsijouset jo 200-luvulla eaa. Yksi mielenkiintoisimpia kiinalaisia keksintöjä on chu-ko-nu, sarjatulivarsijousi, joka kykenee ampumaan kevyitä vasamia nopeana mutta epätarkkana sarjatulena.
[muokkaa] Varsijousi keskiajan Euroopassa
Rooman valtakunnan hajotessa ase painui lännessä unohduksiin, mutta säilyi Itä-Roomassa nimellä solenarion. Varsijousi yleistyi varsinaisesti karolingisen renessanssin myötä varhaiskeskiajalla 800-luvulta alkaen, varsinkin 1100- ja 1200-luvuilla, kun jalkamiehet tarvitsivat puolustuskeinon haarniskoituja ratsumiehiä vastaan. Ase oli niin tehokas, että paavi kielsi sen käytön ensin 1097 ja myöhemmin 1139 käytettäessä kristittyjä vastaan.
Varsijousi oli ristiretkeläisten "salainen ase", ja se tuli Lähi-idässä tunnetuksi nimellä qaws Ferengi, "frankkilainen jousi". Ristiretkeläiset käyttivät sitä menestyksellisesti arabien ja turkmeenien ratsumiehiä vastaan - varsijousijalkamiehet kykenivät ampumaan tehokkaammin kuin ratsujousimiehet, ja varsijousilla oli ratkaiseva merkitys Arsufin voitossa 1191 ja Pyhän Maan takaisinvaltaamisessa. Frankkien varsijousimiehet olivat arabimaailmassa hyvin haluttuja palkkasotureita, varsinkin arabien taistellessa mongoleja vastaan 1200-luvulla. Varsijousta käytettiin usein myös ratsailla, varsinkin Saksassa ja Skandinaviassa. Länsimaissa varsijousi vanheni sota-aseena tuliaseiden kehittyessä 1500-luvun puolessavälissä, mutta vielä kolmikymmenvuotisessa sodassa 1600-luvun alkupuolella olivat sekä pitkäjousi että varsijousi satunnaisessa käytössä.
[muokkaa] Varsijousi sota-aseena
Varsijousen käyttö oli käsijousta helpompi omaksua, ja sen tehokkuus oli valtava. Keskiajan raskaimmat kenttätaisteluissa käytetyt varsijouset heittivät vasaman yli 400 metrin päähän ja läpäisivät haarniskan 200 metrin etäisyydeltä. Vetovastus niissä oli jopa 1500 newtonia. Aseen haittana oli sen hidas virittäminen, joka tapahtui taljakoneiston ja kampilaitteen avulla. Sen yhtä osaa, pientä juoksupyörää, kutsuttiin Suomessa nimellä vekara, josta se on jäänyt suomen kieleen.lähde? Jalkajousi viritettiin laittamalla aseen kärjessä oleva jalustin jalkaterän ympäri. Jousen jänne kiinnitettiin ampujan vyöllä olevaan koukkuun ja suoristaessaan selkänsä ampuja viritti aseen. Arbalesti oli kaikkein raskain varsijousimalli, jota käytettiin hitautensa ja suuren kokonsa vuoksi eniten piirityksissä tuelta.
[muokkaa] Varsijousen rakenne
Varsijousen kaari tehtiin aluksi yhdestä puusta, mutta 1100-luvulta lähtien laminoimalla vatsa sarvenkappaleista, ydin marjakuusesta tai tammesta ja selkä jänteistä sekä raakanahasta; laminoinnissa liimana käytettiin nahka- tai kalaliimaa. Usein kaari päällystettiin pergamentilla tai paperilla. Jänteenä käytettiin paksua pellava- tai hamppupunosta. 1400-luvulta lähtien teräskaaret alkoivat yleistyä ja ne syrjäyttivät vähitellen muut materiaalit sotavarsijousten kaarissa.
[muokkaa] Varsijousi Suomessa
Varsijousi tuli Suomeen viimeistään 1300-luvulla. Se oli yleisessä käytössä sota-aseena 1600-luvulle saakka. Talonpoikaisena metsästysaseena sitä käytettiin vielä 1700-luvulla ja ammuttiinpa sillä oravia aina 1800-luvulle saakka. Yksi mielenkiintoisimmista tavoista varsijousella ampumiseen on perinteinen suomalainen "epäsuoran tulen" tyyli. Siinä varsijousen tukki asetetaan olkapään sijaan kainaloon, ja asetta pidetään vinossa kulmassa niin, että vasaman kärki on silmän korkeudella. Tähtäyslinjan muodostaa tällöin maali, vasaman kärki sekä jalustimessa oleva merkki. Vaikka ulkomaalaiset ovatkin oudoksuneet tätä tapaa pitäen sitä epätarkkana, sillä saavutetaan hyvä tarkkuus ahkeralla harjoittelulla. Ammunta on ns. vaistoammuntaa, samoin kuin perinteisellä käsijousella. Koska asetta pidetään kulmassa vaakatasoon nähden, tällä tyylillä saadaan jonkin verran pitempi kantama kuin suorasuuntauksella.
[muokkaa] Varsijousi Euroopan ulkopuolella
Varsijousi on keksitty monessa paikassa maailmassa itsenäisesti eri aikoina, ja se on ollut käytössä jo varhain läntisessä päiväntasaajan Afrikassa, Kaakkois-Aasiassa ja Grönlannin inuiittien keskuudessa.
[muokkaa] Nykyaikainen varsijousi
Varsijousi sai uutta suosiota 1950-luvulla käyttöön otettujen synteettisten materiaalien ansiosta. Varsijousella metsästäminen ja kalastaminen on suosittua mm. USA:ssa ja Kanadassa. Em. maiden kaikissa osavaltioissa jousen omistaminen ei edellytä aseenkantolupaa. Myöskään Suomessa jouset eivät vaadi hankinta- ja hallussapitolupaa. Suomessa varsijousen käyttö kaikessa metsästyksessä on kielletty metsästysasetuksella [1]. Kaupallisten varsijousien kaaret tehdään nykypäivänä joko jousiteräksestä tai lasikuitumateriaaleista. Myös taljavarsijousia on saatavana. Myös puisella kaarella olevia varsijousia on mahdollista saada, mutta ne tehdään yleensä tilaustyönä. Nykyaikaiset varsijouset soveltuvat sekä metsästykseen että urheiluun. Nopeimmillaan sarjavalmisteisten varsijousien lähtönopeudet ovat yli 100 metriä sekunnissa.
[muokkaa] Varsijousi kirjallisuudessa
Sveitsin kansallissankari Wilhelm Tell lienee kaikkein kuuluisin varsijousen käyttäjä. Kalevalassa Joukahainen ampuu Väinämöisen väijyksistä varsijousella.
[muokkaa] Suomalaista varsijousisanastoa
- vasama - terävä varsijousen nuoli
- kolkka - tylppä varsijousen nuoli; kolkkaaminen oravien ampuminen kolkkanuolilla
- vekara - viritystalja
- kaari - varsijousen jousi
- juoni - varsijousen varren nuoliura
- nutiluu - laukaisukoneiston virepyörä
- salpa - liipaisinrauta
- selkä - varsijousen varsi
- hahlo - takatähtäin
[muokkaa] Lähteet
- Virtanen, M. 1977. Vanhoja aseita Suomen metsästys- ja riistanhoitomuseon kokoelmista. Painopaikka: Uusimaa Oy, Porvoo. s. 8-10. ISBN 951-99138-4-X
