Suomen tieverkko

Wikipedia

Suomen tieverkko on ajoneuvoliikenteen käytössä olevien Suomen teiden muodostama verkko. Suomen koko tieverkon pituus on noin 453 000 kilometriä.^[1] Tieverkko koostuu valtion omistamista maanteistä, kuntien ylläpitämistä kaduista sekä yksityisten ylläpitämistä yksityisteistä. Jaottelu maanteihin, katuihin ja yksityisteihin on monessa mielessä hallinnollinen; esimerkiksi jotkut hyvin katumaisilta vaikuttavat tiet voivat kuitenkin olla maanteitä ja toisaalta jotkut maantiemäiset osuudet katuja.

Suomen tieverkko on suhteellisen kattava ja hyväkuntoinen, joskin viime aikoina on keskusteltu paljon varsinkin alemman tieverkon rapistumisesta. Lisäksi jotkin kaupunkialueiden pääväylät ja vilkkaimmat valtatiet ovat liikenneturvallisuuden ja liikenteen sujuvuuden kannalta ongelmallisia.

Sisällysluettelo 1 Maantiet 2 Kadut 3 Yksityistiet 4 Katso myös 5 Lähteet 5.1 Säädökset 5.2 Viitteet 6 Aiheesta muualla 6.1 Kirjallisuutta

[muokkaa] Maantiet

Valtion omistamat maantiet muodostavat tieverkon rungon. Maantieverkon ylläpidosta vastaa liikenne- ja viestintäministeriön alainen Tiehallinto. Ennen nykyisen maantielain^[2] voimaantuloa maanteistä käytettiin nimitystä yleinen tie.^[3]

Maantiet luokitellaan merkityksensä mukaan valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Lisäksi yhdystiet luokitellaan käytännössä usein edelleen varsinaisiin yhdysteihin sekä merkitykseltään vähäisempiin paikallisteihin, vaikka nykyinen maantielaki ei tätä luokittelua enää tunnekaan. Maanteiden luokittelu perustuu niiden valtakunnalliseen liikenteelliseen merkitykseen tieverkon osana seuraavasti:^[4]

• Valtatiet palvelevat valtakunnallista ja maakuntien välistä pitkämatkaista liikennettä.
• Kantatiet täydentävät valtatieverkkoa ja palvelevat maakuntien liikennettä.
• Seututiet palvelevat seutukuntien liikennettä ja liittävät näitä valta- ja kantateihin.
• Muut maantiet ovat yhdysteitä.

Valta- ja kantatiet muodostavat yhdessä päätieverkon. Teiden luokittelu ei siis suoraan perustu esimerkiksi teiden liikennemääriin; esimerkiksi Suomen vilkasliikenteisin tie, Helsinkiä kiertävä Kehä I, on seututie. Toisaalta jotkin syrjäseutujen valtatiet voivat olla hyvinkin vähäliikenteisiä.

Valtakunnallisesti erityisen merkittävät valta- ja kantatiet ovat runkoteitä. Maanteihin kuuluvat myös maantielautat^[5] sekä talvitiet,^[4] joista Suomessa yleisimpiä ovat jäälle rakennettavat jäätiet.

Liikenne- ja viestintäministeriö määrää, mitkä maantiet ovat valtateitä ja kantateitä sekä miltä osin ne ovat runkoteitä. Tiehallinto määrää, mitkä maantiet ovat seututeitä ja yhdysteitä.^[4] Moottoritiet tai moottoriliikennetiet ovat tietyt tekniset vaatimukset täyttäviä, vain moottoriajoneuvoliikenteelle tarkoitettuja teitä. Opastuksellisista ja myös hallinnollisista syistä maantiet on numeroitu.

Kansainvälisesti merkittävien teiden luokitteluun on kaksi osittain päällekkäistä järjestelmää: Yhdistyneiden kansakuntien alaisen Euroopan talouskomission alaisuudessa on määritelty Eurooppatiet. Eurooppatiet eivät Suomessa ole osa kansallista tieluokitusjärjestelmää vaan lähinnä opastuksellinen lisätieto. Lisäksi Euroopan unioni on määritellyt niin sanotut TERN-tiet, joiden kehittämiseen on mahdollista saada rahoitusta unionilta.

Tiehallinnon hallinnoiman tieomaisuuden arvo on noin 15 miljardia euroa. Tienpidon rahoitus on noin 600 miljoonaa euroa vuodessa. Tienpito rahoitetaan valtion varoista.^[6]

Seuraavassa taulukossa on esitetty yhteenveto Suomen maantieverkosta:^[7]

Yhteenveto Suomen maantieverkosta 1. tammikuuta 2008

Tieluokka	Numerot	Tiepituus (km)	josta päällystettyä
Valtatiet	1–39	8 569	8 569
Kantatiet	40–99	4 760	4 760
Seututiet	100–999	13 466	12 986
Yhdystiet (sis. paikallistiet)	1000–19999	51 365	24 522
Yhteensä		78 189	50 836
Lisäksi
Ramppeja		1 031
Lauttavälejä		61
Yhteensä		79 253

Maanteistä on moottoriteitä 700 kilometriä ja moottoriliikenneteitä 116 kilometriä. Maanteillä olevien kevyen liikenteen väylien yhteispituus on 4 954 kilometriä. Siltoja maanteillä on 14 431 kappaletta ja lauttoja 43 kappaletta.^[7] Vuoden 2007 alussa maanteistä oli valaistu 12 065 kilometriä.^[8]

Seuraavassa taulukossa on eritelty maantiet leveyden mukaan:^[9]

Suomen maantiet (kilometriä) leveyden (metriä) mukaan 1. tammikuuta 2007

Tieluokka	–4,9	5,0–5,9	6,0–6,9	7,0–7,9	8,0–8,9	9,0–9,9	10,0–10,9	11,9–11,9	12,0–	2-ajorataiset
Valtatiet	–	–	184	597	2 950	1 162	2 185	175	511	805
Kantatiet	–	6	339	1 465	1 888	369	370	73	79	105
Seututiet	167	365	3 810	5 707	2 026	723	523	47	90	59
Yhdystiet	4 106	14 038	23 326	8 342	1 175	203	155	26	15	19
Yhteensä	4 273	14 410	27 659	16 111	8 039	2 458	3 234	322	696	987

Uusia maanteitä rakennetaan ja parannetaan tarvittaessa.^[10] Maanteiden rakentamisesta on laadittava tiesuunnitelma.^[11] Tiesuunnitelma on laadittava myös, jos katu tai yksityistie muutetaan maantieksi.^[12]

[muokkaa] Kadut

Kuntien omistamat ja ylläpitämät kadut ja kaavatiet täydentävät maantieverkkoa lähinnä kaupunkien ja kuntien keskustoissa sekä asutus- ja teollisuusalueilla. Katujen ja kaavateiden yhteispituus on noin 25 000 kilometriä.

Maantie, joka asemakaavassa on osoitettu kaduksi, muuttuu kunnan tekemällä kadunpitopäätöksellä kaduksi.^[13]

[muokkaa] Yksityistiet

Pääartikkeli: Yksityistie

Yksityistiet eli yksityiset tiet sekä metsäautotiet ovat yksityisten omistamia ja ylläpitämiä teitä, joiden rakennus- ja perusparannusmenoihin on mahdollista kuitenkin saada valtionapua. Yksityistieverkon pituutta on vaikea määritellä tarkasti. Tiehallinnon mukaan yksityisteitä on 350 000 kilometriä.^[1] Suomen Tieyhdistyksen mukaan yksityisteiden ja metsäautoteiden yhteispituus taas on arviolta noin 330 000 kilometriä, josta pysyvän asutuksen käytössä olevia teitä noin 100 000 kilometriä, rakennettuja metsäautoteitä 120 000 kilometriä ja muita autolla ajettavia metsä- ja mökkiteitä noin 110 000 kilometriä.^[14] Vaikka yksityisteiden liikennemäärät ovatkin pieniä, ne ovat hyvin merkittäviä haja-asutusalueiden liikenteen ja esimerkiksi metsäteollisuuden puukuljetusten kannalta. Yksityistieverkosta käytetäänkin usein nimitystä tieverkon hiussuonisto.

[muokkaa] Katso myös

• Teiden hoito
• Tiehallinto
• Suomen tienumerointijärjestelmä

[muokkaa] Lähteet

• Heiniö, Heikki (toim.): Tietilasto 2007, Pikatilasto (PDF) 5.2.2008. Tiehallinto. Viitattu 10.2.2008.
• Heiniö, Heikki (toim.): Tietilasto 2006. Tiehallinnon tilastoja 1/2007. Helsinki: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-4129. ISSN 1236-3014. ISBN 978-951-803-937-5. TIEH 3300014-v-07. Tilaston verkkoversio (PDF) (viitattu 10.2.2008).
• Grönroos, Matti: Suomen valta- ja kantatiet. Kyläteistä valtaväyliin (Tietoa Suomen tieverkosta ja sen historiasta) 2007. Viitattu 3.7.2007.

[muokkaa] Säädökset

• Maantielaki 23.6.2005/503
• Maankäyttö- ja rakennuslaki 5.2.1999/132
• Laki yksityisistä teistä 15.6.1962/358

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Tiehallinto
• Suomen Tieyhdistys ry
• Autoilijan tiekartta 2005
• Tienumerokartta

[muokkaa] Kirjallisuutta

• Mauranen, Tapani (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 1. Maata, jäätä, kulkijoita. Tiet, liikenne ja yhteiskunta ennen vuotta 1860. Helsinki: Tielaitos, Edita, 1999. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-2377-1 (1. osa).
• Masonen, Jaakko et al. (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 2. Soraa, työtä, hevosia. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1860–1945. Helsinki: Tielaitos, Edita, 1999. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-2475-1 (2. osa).
• Masonen, Jaakko & Hänninen Mauno (toim.): Tuhat vuotta tietä, kaksisataa vuotta tielaitosta. 3. Pikeä, hikeä, autoja. Tiet, liikenne ja yhteiskunta 1945–2005. Helsinki: Tielaitos, Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37-1782-8 (koko teos). ISBN 951-37-1621-X (3. osa).
• Suomen teiden historia I. Pakanuudenajalta Suomen itsenäistymiseen. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1974. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0802-X (osa 1).
• Suomen teiden historia II. Suomen itsenäistymisestä 1970-luvulle. Helsinki: Tie- ja vesirakennushallitus, Suomen tieyhdistys, 1977. ISBN 951-46-0801-1 (koko teos). ISBN 951-46-0803-8 (osa 2).