Simone Veil
Wikipedia
Simone Veil (o.s. Jacob) (13. heinäkuuta 1927, Nizza) on ranskalainen poliitikko, joka onnistui pelastumaan natsien lopullisesta ratkaisulta Auschwitzssä. Hänen nimensä lainattiin Loi Veil -nimellä tunnetulle laille, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämän lain hän sai aikaan toimiessaan vuonna 1975 maansa terveysministerinä. Hän on myös ensimmäinen nainen, joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana (1979–1982).
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Simone Veil syntyi juutalaiseen perheeseen, jonka isä oli arkkitehti. Koko Jacobin perhe viettiin maaliskuussa 1944 Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, jossa Simone sai numeron 78651. Koko perheestä keskistysleiriltä selvisivät vain Simone Veil ja hänen sisarensa. Heidät vapautettiin 27. tammikuuta 1945.
Vuosi ennen kuljetusta (1943) keskitysleirille Simone Jacob oli suorittanut ylioppilastutkinnon Nizzassa. Hän kirjoittautui vapautumisen jälkeen sekä Sorbonnen oikeustieteelliseen tiedekuntaan että Pariisin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen laitokseen (Institut d'études politiques de l'Université de Paris), jossa hän tapasi tulevan puolisonsa Antoine Veilin, jonka kanssa hän avioitui 26. lokakuuta 1946. Pariskunnalla on kolme poikaa. Antoine Veilistä tuli myöhemmin valtionvarainministeriön korkea virkamies.
Kun Simone Veil valmistui, hänellä oli oikeustieteen kandidaatin sekä IEP:n tutkintotodistukset, ja hän ryhtyi hoitamaan asianajan tehtäviä, kuten oli aiemmin suunnitellut. Tätä uraa hän jatkoi aina vuoteen 1974 saakka.
[muokkaa] Poliittinen ura
Kun Valéry Giscard d'Estaing oli valittu Ranskan presidentiksi, Veil nimitettiin Jacques Chiracin johtaman hallituksen terveysministeriksi. Tätä tehtävää hän hoiti myös Raymon Barren pääministerikaudella heinäkuuhun 1979 saakka.
Tässä tehtävässä hän tuli kuuluisaksi saatuaan parlamentin hyväksynnän raskauden keskeyttämisen mahdollistavalle (IVG) laille. Laki astui voimaan 17. tammikuuta 1975. Näin hänestä tuli Ranskan suosituin poliitikko, ja tämän aseman hän säilytti kauan.
Kesä-heinäkuussa Simone Veil jätti hallituksen johtaakseen Valéry Giscard d'Estaingin pyynnöstä Union pour la démocratie française (UDF) –puolueen listaa, kun Euroopan parlamentti valittiin ensimmäisen kerran yleisillä vaaleilla. Myöhemmin hänestä tuli Euroopan parlamentin ensimmäinen naispuhemies.
Yhdessä Jacques Chiracin kanssa hän vuonna 1984 tarjosi kansalle yhtyneen opposition vaihtoehdon Euroopan parlamentin vaalissa, ja heidän yhteislistansa kokosi 7. kesäkuuta 1984 kaikkiaan 43 prosentin kannatuksen. Edourd Balladur nimesi hänet maaliskuussa 1993 hallituksensa ”valtioministeriksi” (ministre d’État), ja hänen vastuualueekseen tuli sosiaali- ja terveysministerin hallintoala, johon oli liitetty myös kaupunkiasiain ministerin tehtävät. Tässä tehtävässä hän oli toukokuuhun 1995 asti. Vuosina 1997 ja 1998 hän toimi integraationeuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1998 hänet nimitettiin senaatin puhemiehen ehdokkaana Ranskan tasavallan perustuslakineuvoston (Conseil constitutionel) jäseneksi. Tämä tehtävä syrjäytti kaikki muut toimet ja luottamustehtävät.
[muokkaa] Hallitustehtävät
- 7. toukokuuta 1974 – 29. maaliskuuta 1977: Terveysministeri.
- 29. maalikuuta 1977 – 3. huhtikuuta 1978: Terveys ja sosiaaliministeri.
- 3. huhtikuuta 1978 – 4. heinökuuta 1979: Terveys ja perheministeri.
- 31. maaliskuuta 1993 -- 16. toukokuuta 1995: Valtioministeri; soaliaali, terveys ja kaupunkiasioiden ministeri.
[muokkaa] Muut valtiolliset tehtävät
- Vuoden 1998 maaliskuusta lähtien Ranskan perustuslakineuvoston jäsen. Jäsenyys on katkolla maaliskuussa 2007.
[muokkaa] Edustustehtävät
- Euroopan parlamentin jäsen (MPE) vuosina 1979–1984, ja tästä ajasta hän toimi parlamentin puhemiehenä toisen puoli kautta kestävä jakson.
[muokkaa] Bibliografia
- Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969. ISBN.
- Simone Veil: Les hommes aussi s'en souviennent : Discours du 26 novembre 1974 suivi d'un entretien avec Annick Cojean, Simone Veil et Annick Cojean. Stock, 2004. ISBN.
- Simone Veil: L'Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969. ISBN 2-234-05720-5.
[muokkaa] Lähteet
Michel Sarazin: Une femme Simone Veil. Robert Laffont, 1996. ISBN 2-277-24140-7.
