Sarvikuono (Dürer)
Wikipedia
Sarvikuono on saksalaisen maalarin ja taidegraafikon Albrecht Dürerin vuonna 1515 luoma puupiirros.[1] Kuva perustuu tuntemattoman taiteilijan kirjalliseen kuvaukseen ja kevyeen luonnokseen aiemmin samana vuonna Lissaboniin saapuneesta intiansarvikuonosta. Dürer ei koskaan nähnyt itse sarvikuonoa, joka oli lajinsa ensimmäinen elävä edustaja Euroopassa Rooman valtakunnan aikojen jälkeen. Vuoden 1515 loppupuolella Portugalin kuningas Emanuel I lähetti sarvikuonon lahjana paavi Leo X:lle, mutta se kuoli haaksirikossa Italian rannikon edustalla vuoden 1516 alussa. Elävää sarvikuonoa ei tämän jälkeen nähty Euroopassa ennen Filip II:n hoviin Intiasta noin vuonna 1579 saapunutta yksilöä.[2][3]
Sarvikuonon anatomian epätarkkuuksista huolimatta Dürerin puupiirroksesta tuli Euroopassa hyvin suosittu, ja sitä kopioitiin lukuisia kertoja seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Sitä pidettiin luotettavana kuvauksena sarvikuonosta 1700-luvun loppupuolelle saakka. Lopulta erityisesti Eurooppaa 1740- ja 1750-luvuilla kiertäneestä sarvikuono Clarasta tehdyt realistisemmat piirrokset ja maalaukset korvasivat sen. Dürerin puupiirroksesta on sanottu, että "luultavasti millään muulla kuvalla eläimestä ei ole ollut yhtä syvää vaikutusta taiteeseen".[4]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Sarvikuono
20. toukokuuta 1515 intialainen sarvikuono saapui Lissaboniin Kaukoidästä. Tätä ennen, vuoden 1514 alussa, Portugalin Intian kuvernööri Afonso de Albuquerque lähetti edustajansa Cambayn (modernin Gujaratin) hallitsijan, sulttaani Muzafar II:n puheille hakeakseen lupaa linnoituksen rakentamiseksi Diun saarelle. Lähetys palasi takaisin ilman sopimusta, mutta vaihdettuihin diplomaattisiin lahjoihin sisältyi sarvikuono.[5] Tuohon aikaan eri maiden hallitsijat lähettivät ajoittain toisilleen lahjaksi eksoottisia eläimiä pidettäviksi niille tarkoitetussa menageriassa. De Albuquerque päätti lahjoittaa sarvikuonon, joka tunnettiin gudžaratiksi nimellä Ganda, ja sen vartijan, nimeltään Ocem, eteenpäin Portugalin kuninkaalle Emanuel I:lle. Sarvikuono purjehti Nossa Senhora da Ajuda -laivalla,[6] joka lähti Goasta tammikuussa 1515.[7] Laiva, jota ohjasi Francisco Pereira Coutinho,[8] ja kaksi sen kanssa kulkevaa alusta oli lastattu eksoottisilla mausteilla. Ne purjehtivat Intian valtameren halki, Hyväntoivonniemen ympäri ja Atlanttia pohjoiseen pysähtyen lyhyen aikaa Mosambikissa, Saint Helenalla ja Azoreilla.
Suhteellisen nopean, 120 päivää kestäneen matkan jälkeen sarvikuono pääsi maihin Portugalissa, lähellä manueliinisen Belémin tornin rakennuspaikkaa. Torni koristeltiin myöhemmin sarvikuonon pään muotoisilla gargoileilla sen konsolien alla.[9] Sarvikuonoa ei oltu nähty Euroopassa Rooman valtakunnan aikojen jälkeen: siitä oli tullut jokseenkin myyttinen tarueläin, joka yhdistettiin ajoittain bestiaareissa yksisarviseen, joten elävän yksilön saapuminen aiheutti sensaation. Renessanssin kontekstissa sarvikuono oli pala esiin kaivettua antiikkia, kuten patsas tai kaiverrus.
Oppineet ja uteliaat tutkivat sarvikuonoa, ja ihmeellistä eläintä kuvailevia kirjeitä lähetettiin ympäri Eurooppaa. Aikaisin eläimestä tunnettu piirros kuvittaa firenzeläisen Giovanni Giacomo Pennin poemettoa, joka julkaistiin Roomassa 13. heinäkuuta 1515, alle kahdeksan viikkoa sarvikuonon saapumisesta Lissaboniin.[10]. Ainoa tunnettu alkuperäinen kappale runosta on Biblioteca Colombinassa Sevillassa.
Eksoottista eläintä pidettiin kuningas Emanuelin menageriassa Ribeiran palatsissa Lissabonissa, erotettuna kuninkaan elefanteista ja muista suurpedoista, jotka olivat Estaúsin palatsissa. Pyhän kolminaisuuden päivänä 3. kesäkuuta Emanuel järjesti taistelun sarvikuonon ja kokoelmastaan otetun nuoren elefantin välille, kokeillakseen Plinius vanhemman kertomusta elefantin ja sarvikuonon välisestä vihollisuudesta.[11] Sarvikuono eteni hitaasti ja tarkoituksella vastustajaansa kohti, mutta elefantti, joka ei ollut tottunut näytöstä katsomaan tulleeseen äänekkääseen väkijoukkoon, pakeni kentältä paniikissa ennen yhtäkään iskua.[12][13]
Emanuel päätti antaa sarvikuonon lahjaksi Medici-sukuun kuuluneelle paaville Leo X:lle. Kuningas oli halukas pääsemään tämän suosioon, pitääkseen paavin tunnustuksen yksinoikeudelle Kaukoidästä löytyneisiin uusiin maihin, joita Portugalin laivasto oli tutkinut Vasco da Gaman löydettyä merireitin Intiaan Afrikan ympäri vuonna 1498. Edellisenä vuonna paavi oli ilahtunut Emanuelin lahjoittamasta valkoisesta elefantista, joka sekin oli Intiasta ja jonka paavi oli nimennyt Hannoksi. Yhdessä muiden arvokkaiden lahjojen, hopealautasen ja mausteiden kanssa sarvikuono, jolla oli uusi kukilla koristeltu vihreästä sametista valmistettu kaulus, lähti joulukuussa 1515 matkalle Tagukselta Roomaan.[14] Alus ohitti Marseillen vuoden 1516 alussa. Ranskan kuningas Frans I oli palaamassa Saint-Maximin-la-Sainte-Baumesta Provencesta ja pyysi nähdä sarvikuonon. Portugalilainen alus pysähtyi Marseillen edustalla lyhyeksi aikaa saarelle,[15] jolla sarvikuono laskettiin laivasta kuninkaan nähtäväksi 24. tammikuuta.
Laivan lähdettyä eteenpäin se kohtasi äkkinäisen myrskyn ja haaksirikkoutui kulkiessaan Portoveneren kapeikkojen läpi, La Speziasta pohjoiseen Ligurian rannikolla. Sarvikuono, joka oli kiinnitetty kahlein laivan kanteen, ei kyennyt uimaan turvaan ja hukkui. Sen ruumis löydettiin Villefranchen läheltä ja sen nahka palautettiin Lissaboniin, jossa se täytettiin. Joidenkin raporttien mukaan täytetty nahka lähetettiin Roomaan, jonne se saapui helmikuussa 1516 ja laitettiin näytteille impagliato (italiaksi "täytetty oljilla"), vaikkakin tämäntyyppinen saavutus olisi haastanut 1500-luvun täyttämismetodit. Joka tapauksessa sarvikuono ei aiheuttanut Roomassa samanlaista kohua kuin elävänä Lissabonissa, vaikka Giovanni da Udine ja Rafael kuvasivatkin sen maalauksissaan.[16][17]
Jos täytetty sarvikuono saapui Roomaan, sen kohtalo on jäänyt hämärän peittoon: Medicit saattoivat viedä sen Firenzeen, tai sitten se tuhoutui Rooman ryöstössä vuonna 1527. Sen tarina toimi pohjana Lawrence Norfolkin vuonna 1996 julkaistulle romaanille The Pope's Rhinoceros.[18]
[muokkaa] Dürerin puupiirros
Määriläinen kauppias, Valentim Fernandes, näki sarvikuonon Lissabonissa pian sen saapumisen jälkeen ja kirjoitti sitä kuvailevan kirjeen ystävälleen Nürnbergiin kesäkuussa 1515. Alkuperäinen saksankielinen kirje on kadonnut, mutta italiankielinen kopio on olemassa Biblioteca Nazionale Centralessa Firenzessä.[20] Toinen kirje, jonka kirjoittajaa ei tunneta, lähetettiin Lissabonista Nürnbergiin samoihin aikoihin. Tämän kirjeen mukana oli tuntemattoman taiteilijan piirtämä luonnos sarvikuonosta. Dürer näki toisen kirjeen ja luonnoksen Nürnbergissä. Näkemättä koskaan itse sarvikuonoa Dürer teki kaksi mustekynäpiirustusta[21] ja toisesta piirustuksesta puupiirroksen, niin että siitä tuli alkuperäisen piirustuksen peilikuva.[17][22]
Saksankielinen, suureksi osaksi Pliniuksen kertomukseen perustuva[11] kirjoitus puupiirroksessa kuuluu:
»Ensimmäisenä toukokuuta vuonna 1513 [sic] Portugalin vaikutusvaltainen kuningas Lissabonin Emanuel toi Intiasta tällaisen elävän eläimen, nimeltään sarvikuono. Tässä se on kuvattu yksityiskohtineen. Se on pilkukkaan kilpikonnan värinen ja lähes kokonaan paksujen suomujen peittämä. Se on elefantin kokoinen, mutta sen jalat ovat lyhyemmät ja se on erittäin puolustuskykyinen. Sillä on nenässään vahva, terävä sarvi, jota se teroittaa kiviin. Se on elefantin verivihollinen. Elefantti pelkää sitä, sillä eläinten kohdatessa sarvikuono hyökkää sitä kohti pää etujalkojensa välissä ja repii elefantin vatsan auki, mitä vastaan se on puolustuskyvytön. Sarvikuono on niin hyvin aseistautunut, että elefantti ei voi vahingoittaa sitä. Sarvikuonon sanotaan olevan nopea, äkkipikainen ja ovela.[23]»
Dürerin puupiirros ei ole anatomisesti täysin tarkka esitys sarvikuonosta. Hänen kuvassaan eläimen ruumista peittävät kovat laatat, jotka muodostavat haarniskamaisen rakenteen, sillä on kaulus, kiinteältä vaikuttava rintapanssari ja "niittejä" saumakohdissaan. Hän on myös piirtänyt sarvikuonon niskaan pienen kierresarven, eläimen jalat ovat suomujen peittämät ja sen takapuoli sahalaitainen. Todellisella sarvikuonolla ei ole mitään näistä ominaisuuksista.[24][25] On mahdollista, että sarvikuonolle tehtiin haarniska sen elefanttia vastaan käytyä taistelua varten Portugalissa, ja Dürerin kuvaamat piirteet olisivat osa haarniskaa.[26] Vaihtoehtoisesti Dürerin "haarniska" voi edustaa intiansarvikuonon paksuja ihopoimuja, tai, kuten muutkin epätarkkuudet, se voi olla Dürerin väärinymmärrys tai taiteellinen lisä.[27] Dürer on myös piirtänyt sarvikuonon nahan suomumaiseksi, "haarniska" mukaan luettuna. Tämä saattaa olla Dürerin yritys kuvata intiansarvikuonon, jonka hartioita ja jalkojen yläosia peittävät syylämäiset kuhmut, rosoista ja lähes karvatonta nahkaa. Toisaalta pinnan rakenne voi johtua myös sarvikuonon Intiasta Portugaliin vieneen laivamatkan nelikuukautisen, ahtaan vankeuden aiheuttamasta ihotulehduksesta.[28]
Augsburgissa Hans Burgkmair teki samoihin aikoihin Dürerin kanssa toisen puupiirroksen sarvikuonosta. Burgkmair oli kirjeenvaihdossa lissabonilaisten ja nürnbergiläisten kauppiaiden kanssa, mutta on jäänyt epäselväksi näkikö hän luonnoksen tai kirjeen sarvikuonosta kuten Dürer tai oliko hän itse paikalla Portugalissa katsomassa sarvikuonoa.[29] Hänen kuvansa vastaa paremmin todellisuutta jättäen pois Dürerin mielikuvituksellisimmat lisäykset, ja lisäksi siinä on sarvikuonon hillitsemiseen käytetyt kahleet ja ketju.[29] Tästä huolimatta Dürerin puupiirros on voimakkaammin toteutettu ja ylitti suosiossa Burgkmairin teoksen. Vain yksi kopio Burgkmairin kuvasta on jäänyt jäljelle,[30] kun taas Dürerin yhtä alkuperäistä piirrosta kopioitiin lukuisia kertoja. Dürer tuotti ensimmäisen vedoksen puupiirroksestaan vuonna 1515 – sen erottaa muista vain viisi riviä pitkä teksti kuvan yläreunassa[8] – ja monia muita painoksia otettiin Dürerin kuoleman jälkeen vuonna 1528, kaksi painosta 1540-luvulla ja kaksi lisää 1500-luvun lopulla.[31] Myöhemmissä painoksissa on kuusi riviä tekstiä.[8] Alkuperäisen puunkappaleen käyttämistä jatkettiin edelleen, vaikka myöhäisemmissä painoksissa onkin tupajumien tekemiä reikiä ja halkeama sarvikuonon jalkojen poikki.[32]
Virheistään huolimatta piirros pysyi erittäin suosittuna,[25] ja sitä pidettiin tarkkana kuvana sarvikuonosta aina 1700-luvun lopulle saakka. Dürer saattoi tahallaan valita materiaalikseen puun hienostuneemman ja yksityiskohtaisemman vaikutelman antavan kuparin sijaan varmistaakseen teoksen sopivuuden suurimittaiseen painatukseen markkinoille.[32] Siihen perustuvia kuvia sisällytettiin luonnontieteellisiin teksteihin, kuten Sebastian Münsterin teokseen Cosmographiae (1544), Conrad Gesnerin teokseen Historiae Animalium (1551), Edward Topsellin kirjaan Histoire of Foure-footed Beastes (1607) ja useisiin muihin. Alessandro de' Medici valitsi symbolikseen kesäkuussa 1536 selkeästi Dürerin puupiirrokseen perustuvan sarvikuonon, jonka yhteyteen oli liitetty motto Non buelvo sin vencer (vanhaa espanjaa, "En tule palaamaan ilman voittoa").[33] Dürerin kuvaan perustuva sarvikuonoveistos asetettiin Jean Goujonin suunnitteleman, 21 metriä korkean obeliskin juureen Pariisissa, kirkon edessä rue Saint-Denis'llä vuonna 1549. Obeliski pystytettiin toivottamaan tervetulleeksi Ranskan uusi kuningas Henrik II.[34] Samantyyppinen sarvikuono, reliefinä, koristaa paneelia yhdessä Pisan tuomiokirkon länsipuolen pronssiovista. Sarvikuono kuvattiin myös monissa muissa maalauksissa ja veistoksissa, ja siitä tuli suosittu malli posliiniveistoksille. Epätarkan kuvan suosio säilyi muuttumattomana huolimatta siitä, että intiansarvikuono vietti kahdeksan vuotta Madridissa 1579–1587 (vaikka Philippe Gallen Madridin sarvikuonosta Antwerpenissä vuonna 1586 luomasta piirroksesta ja siihen perustuvista töistä onkin säilynyt muutamia kappaleita), ja elävää sarvikuonoa esiteltiin sata vuotta myöhemmin Lontoossa 1684–1686, ja toista yksilöä vielä vuoden 1739 jälkeen.[35]
Dürerin sarvikuonon ja siihen perustuvien töiden vallitseva asema hiipui 1700-luvun puolivälistä vuosisadan loppupuolelle, kun Eurooppaan tuotiin enemmän eläviä sarvikuonoja, joita näytettiin uteliaalle yleisölle ja joista tehtiin tarkempia piirroksia. Jean-Baptiste Oudry maalasi luonnollisen kokoisen muotokuvan sarvikuono Clarasta vuonna 1749, ja George Stubbs suuren muotokuvan sarvikuonosta Lontoossa vuoden 1790 tienoilla. Molemmat teokset olivat Dürerin puupiirrosta tarkempia, joten realistisempi käsitys sarvikuonosta alkoi korvata Dürerin kuvaa yleisön mielissä. Erityisesti, Oudryn maalaus toimi inspiraationa laajasti kopioidulle kuvalle Georges-Louis Leclercin ensyklopedisessa teoksessa Histoire naturelle.[36] Vuonna 1790 James Brucen matkakertomus Travels to discover the source of the Nile vähätteli Dürerin teosta sanoin "täydellisen huonosti toteutettu kaikin osin" ja "kaikkien tuosta eläimestä siitä lähtien tehtyjen hirviömäisten maalausten alkulähde".[37] Tästä huolimatta Brucen omassa kuvassa afrikkalaisesta leveähuulisarvikuonosta, joka on ulkonäöltään huomattavan erilainen intiansarvikuonoon verrattuna, on silmiinpistäviä yhtäläisyyksiä Dürerin teoksen virheiden kanssa.[38] Semiootikko Umberto Econ mukaan Dürerin "suomut ja päällekkäiset laatat" olivat välttämätön väline eläimen kuvaamisessa, myös niille jotka tunsivat asian paremmin, sillä "he tiesivät vain näiden konventionaalisten graafisten elementtien merkitsevän 'sarvikuonoa' ikonista kuvaa tulkitsevalle henkilölle".[39] Hän huomauttaa myös, että sarvikuonon nahka on epätasaisempi kuin miltä se näyttää, ja laatat ja suomut tuovat tämän tiedon esille tiettyyn asteeseen saakka.[40] 1930-luvun loppupuolelle saakka Dürerin puupiirrosta käytettiin saksalaisten koulukirjojen kuvituksena sarvikuonosta;[4] saksan kielessä intiansarvikuonosta käytetään vieläkin nimitystä Panzernashorn, "panssarisarvikuono". Kuva on pysynyt voimakkaana taiteellisena vaikuttimena, joka toimi inspiraationa Salvador Dalín veistokselle Rinoceronte vestido con puntillas vuonna 1956. Se on ollut esillä Marbellassa Puerto Banúsissa vuodesta 2004.
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Jotkut lähteet puhuvat vuodesta 1513, kopioiden Dürerin yhteen alkuperäispiirustukseensa tekemän, puupiirroksiin toistuneen typografisen virheen (Bedini, s. 121).
- ↑ Clarke, kappale 2.
- ↑ Katu Madridissa nimettiin Abadaksi (sarvikuono portugaliksi) tämän eläimen mukaan. Silläkin oli mielenkiintoinen elämä: [1]. [2] (espanjaksi)
- ↑ 4,0 4,1 Clarke, s. 20: "probably no animal picture has exerted such a profound influence on the arts".
- ↑ Bedini, s. 112.
- ↑ Clarke, s. 16.
- ↑ Bedini, s. 113.
- ↑ 8,0 8,1 8,2 História do famoso rhinocerus de Albrecht Dürer, Projecto Lambe-Lambe (portugaliksi).
- ↑ Clarke, s. 19, valokuva gargoilista.
- ↑ Giovanni Giacomo Penni, Forma e natura e costumi de lo rinocerote (...). Katso Ugo Serani, Etiopicas 2 (2006) ISSN 1698-689X [3]
- ↑ 11,0 11,1 latinankielinen alkuperäisteksti Plinius vanhemman Naturalis Historian kirjan VIII kappaleesta 29.
- ↑ Bedini, s. 118.
- ↑ Albrecht Dürer, The Rhinoceros, a drawing and woodcut, from the British Museum.
- ↑ Bedini, s. 127.
- ↑ Frioulin saaristo koostuu neljästä pääsaaresta. Bedini, s. 128, pitää ehdokkaina joko Pomègues'n tai Ratonneaun saaria; muut mahdollisuudet ovat Ifin pieni saari, jolla on nykyään Château d'If, tai Tiboulain.
- ↑ Bedini, s. 132.
- ↑ 17,0 17,1 Gessner's Hyena and the Telephone Game, Manda Clair Jost, 2002
- ↑ Biography of Lawrence Norfolk from the British Arts Council; Lawrence Norfolk, 1996, The Pope's Rhinoceros: A Novel, Harmony, ISBN 0-517-59532-X.
- ↑ Clarke, caption to colour plate I, s. 181.
- ↑ Bedini, s. 120 and fn.10.
- ↑ Toisen näistä hankki myöhemmin Sir Hans Sloane, ja sitä säilytetään nykyään British Museumissa.
- ↑ Puupiirroksen kaiversi todennäköisesti Formschneyder-nimellä tunnettu käsityöläinen Dürerin valvonnassa (Quammen, s. 204).
- ↑ Suurpiirteinen käännös saksasta ja englannista. Saksankielinen alkuperäisteksti: Nach Christiegeburt/1513.Adi.i.May. Hat man dem großmechtigisten Kœnig Emanuel von Portugal/gen Lysabona aus India pracht [gebracht]/ain solch lebendig Thier. das nennen sie Rhinocerus/Das ist hie mit aller seiner gestalt Abconterfect [abgebildet]. Es hat ein Farb wie ein gespreckelte Schildkrot/und ist von dicken Schalen uberleget sehr fest/und ist in der grœß als der Heilffandt [Elefant]/Aber niderichter [niedriger] von baynen [Beinen] und sehr wehrhafftig. Es hat ein scharffstarck Horn vorn auff der Nassen/das begundt es zu wetzen wo es bey staynen ist/das da ein Sieg Thir ist/des Heilffandten [Elefanten] Todtfeyndt. Der Heilffande fürchts fast [sehr] ubel/den wo es Ihn ankompt/so laufft Ihm das Thir mit dem kopff zwischen die fordern bayn/und reist dem Heilffanten unten am bauch auff/ und er würget [erwürgt?] ihn/des mag er sich nicht erwehren.dann das Thier ist also gewapnet/das ihm der Jeilffande nichts Thun kan/Sie sagen auch/das der Rhinocerus/Schnell/fraytig [wild]/und auch Lustig/sey.
- ↑ Group of History and Theory of Science - Dürer's Rhinoceros, Campinasin valtionyliopisto, Brasilia.
- ↑ 25,0 25,1 Dürer's Rhinoceros, Kallisti Digital Publishing.
- ↑ Ehdottaa Glynis Ridley (2004), Clara's Grand Tour: Travels with a Rhinoceros in Eighteenth-century Europe, Atlantic Monthly Press, ISBN 1-84354-010-X, tutkielma sarvikuono Clarasta; Bedini ei kuitenkaan mainitse tätä.
- ↑ Dürer asui Nürnbergissä lähellä haarniskaseppien korttelia (Schmeidegasse) ja suunnitteli haarniskaa samaan aikaan; tämä piirre voi siis olla luova idea (Clarke, s. 20).
- ↑ Kommentti Conrad Gesnerin kirjan Nisäkkäät foliosta 131, Humanities Media Interaction Project, Keiō-yliopisto, Japani.
- ↑ 29,0 29,1 Bedini, s. 121.
- ↑ Kopiota pidetään Graphische Sammlung Albertinassa Wienissä.
- ↑ Clarke, s. 23.
- ↑ 32,0 32,1 Quammen, p.206.
- ↑ Bedini, s. 192.
- ↑ Bedini, s. 193.
- ↑ Clarke, chapter 2 and 3.
- ↑ Clarke, s. 64.
- ↑ Englanniksi "Wonderfully ill-executed in all its parts" ja "the origin of all the monstrous forms under which that animal has been painted, ever since".
- ↑ Alperson, Philip A: The Philosophy of the Visual Arts. Oxford University Press US, 1992. ISBN 0-19-505975-1.
- ↑ Englanniksi "they knew that only these conventionalized graphic signs could denote «rhinoceros» to the person interpreting the iconic sign."
- ↑ Eco, Umberto: Theory of Semiotics. Indiana University Press, 1978. ISBN 253202175.
[muokkaa] Lähteet
- Bedini, Silvano A.: The Pope's Elephant. Carcanet Press, 1997. ISBN 1-85754-277-0. (erityisesti kappale 5, "The Ill-Fated Rhinoceros")
- Clarke, T. H.: The Rhinoceros from Dürer to Stubbs: 1515–1799. Sotheby's Publications, 1986. ISBN 0-85667-322-6. (erityisesti kappale 1, "The first Lisbon or 'Dürer Rhinoceros' of 1515")
- David Quammen (2000), The Boilerplate Rhino: Nature in the Eye of the Beholder, Scribner, ISBN 0-684-83728-5 (erityisesti sivut 201-209, The Boilerplate Rhino)
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Albert Dürer, tekijä T. Sturge Moore, Projekti Gutenberg (englanniksi)
- Dürer's Rhinoceros (englanniksi)
