Rudolf Schenker
Wikipedia
Rudolf Schenker | |
Kotipaikka: | Saksa |
Ammatit: | Kitaristi |
Yhtyeissä: | Scorpions |
Rudolf Schenker (s. 31. elokuuta 1948 Hildesheim, Saksa) on saksalainen kitaristi ja Scorpions-yhtyeen perustajajäsen ja musiikillinen johtaja.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Ura muusikkona
Rudolf Schenker perusti Scorpions-yhtyeen esiasteen vuonna 1965 Hannoverissa nimellä Nameless, jonka kokoonpanoon kuuluivat Karl-Heinz Follmer (soolokitara), Lothar Heimberg (basso), Wolfgang Dziony (rummut) ja Rudolf Schenker (rytmikitara ja laulu). Vuonna 1969 Namelessin nimi vaihtui Scorpionsiksi. Vuonna 1970 Schenkerin nuorempi veli Michael Schenker liittyi Scorpionsiin korvaten Follmerin. Hieman myöhemmin uusi vokalisti Klaus Meinen liittyi yhtyeeseen ja Schenker alkoi säveltää materiaalia yhteistyössä Klaus Meinen kanssa. Kaksikko Schenker ja Meine ovatkin pääosin vastanneet Scorpionsin sävellyksistä.
Schenkerin ensimmäinen levytys oli vuoden 1972 Lonesome Crow, joka oli musiikkia saksalaiseen Die kalte Paradise -elokuvaan. Schenkerin ura on jatkunut Scorpionsin riveissä tähän päivään saakka.
Rudolf Schenkerin pääasiallinen rooli Scorpions-yhtyeessä on rytmikitaristi. Schenker on soittanut Scorpions-albumeille myös joitakin kitarasooloja, erityisesti blues- ja hard rock -tyylisissä kappaleissa kuten "Winds of Change", "Still Loving You", "As Soon As the Good Times Roll", "Through My Eyes" ja "Big City Nights".
Rudolf Schenker on energinen lavaesiintyjä.
[muokkaa] Kalusto
Kuten veljensä Michael Schenker, Rudolf Schenker on tunnettu Gibson Flying V -kitaramallin käyttäjä. Schenker on kerännyt arvokkaan kokoelman, noin 70 kappaletta kyseistä kitaraa sen jokaiselta valmistusvuodelta, alkaen vuodesta 1958. Mustavalkoiseksi maalattu Gibson Flying V on muodostunut on tunnusomainen instrumentti koko Schenkerin perheelle: myös Michael Schenkerin poika Tyson Schenker (Faster Inferno) kuuluu sen käyttäjiin.
Nykyisin Schenkerin veljekset käyttävät Dean-kitaratehtaan valmistamaa vastaavaa V-mallista kitaraa. Dean on myös valmistanut rajoitetun 200 kappaleen erän erikoismallia nimeltä Schenker brothers "V" Rock Legends -sarjassaan kunnianosoituksena veljesten ansioille rock-musiikin saralla.
[muokkaa] Yksityiselämä
Rudolf Schenker harrastaa intialaista filosofiaa, meditaatiota ja joogaa. Hän on ilmoittanut tavoitteekseen tulla tunnetuksi taitavana säveltäjänä, ei niinkään kitaravirtuoosina.
[muokkaa] Julkaisut
[muokkaa] Scorpions-albumit
- Lonesome Crow (1972)
- Fly to the Rainbow (1974)
- In Trance (1975)
- Virgin Killer (1976)
- Taken By Force (1977)
- Lovedrive (1979)
- Animal Magnetism (1980)
- Blackout (1982)
- Love at First Sting (1984)
- Savage Amusement (1988)
- Crazy World (1990)
- Face the Heat (1993)
- Pure Instinct (1996)
- Eye To Eye (1999)
- Moment of Glory (2000)
- Unbreakable (2004)
- Humanity Hour 1 (2007)
Live-albumit
- Tokyo Tapes (1978)
- World Wide Live (1985)
- Live Bites (1995)
- Acoustica (2001)
- Live At Wacken Open Air 2006 (2006)