Rikki
Wikipedia
|
|||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Rikki | ||||
| Tunnus | S | ||||
| Järjestysluku | 16 | ||||
| Luokka | epämetalli | ||||
| Lohko | p | ||||
| Ryhmä | 16, happiryhmä | ||||
| Jakso | 3 | ||||
| Tiheys | (n. 20°C) (alfa) 2,08 (beeta) 1,96×103 kg/m3 |
||||
| Kovuus | 2,0 (Mohsin asteikko) | ||||
| Väri | sitruunankeltainen | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | -, - | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino | 32,065 amu | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 100 (88) pm | ||||
| Kovalenttisäde | 102 pm | ||||
| Van der Waalsin säde | 180 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Ne] 3s2 3p4 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 6 | ||||
| Hapetusluvut | −1, ±2, 4, 6 | ||||
| Kiderakenne | ortorombinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 388,36 K (115,21 °C) | ||||
| Kiehumispiste | 717,8 K (444,6 °C) | ||||
| Moolitilavuus | (25 °C) 15,53×10−6 m3/mol | ||||
| Höyrystymislämpö | 45 kJ/mol | ||||
| Sulamislämpö | 1,727 kJ/mol | ||||
| Höyrynpaine | 100 Pa 449 K:ssa | ||||
| Äänen nopeus | - m/s - K:ssa | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 2,58 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,708 (rombinen) kJ/kg K | ||||
| Sähkönjohtavuus | (20 °C) (amorfisena) 5 · 10-16 S/m | ||||
| Lämmönjohtavuus | (300 K) (amorfisena) 0,205 W/(m×K) | ||||
| Tiedot normaalipaineessa | |||||
Rikki (lat. sulfur, sulpur) on alkuaine, jonka kemiallinen merkki on S, järjestysluku 16 ja CAS-numero 7704-34-9. Se on yleinen, mauton ja hajuton, väriltään keltainen epämetalli. Luonnossa rikkiä esiintyy sekä alkuaineena että erilaisina yhdisteinä. Alkuaineena rikki on tuliperäisten alueiden maaperässä. Toimivasta tulivuoresta purkautuu mm. rikkiä ja rikin yhdisteitä ilmakehään ja maan pinnalle. Yleisemmin kuin alkuaineena, rikki on luonnossa erilaisina yhdisteinä. Nämä ovat pääasiassa rikin ja metallin yhdisteitä. Rikkiä saadaan metallinjalostuksen sivutuotteena, kun metalleja erotetaan näistä yhdisteistä. Rikki on tunnettu jo antiikin aikana. Siitä on käytetty suomen kielessä myös vanhahtavaa nimeä tulikivi, sillä se syttyy liekissä palamaan, synnyttäen pistävän hajuista, "tulikivenkatkuista" rikkidioksidia, SO2.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Käyttö
Rikki on tärkeä alkuaine kaikille eliöille, joissa sitä tarvitaan kysteiini ja metioniini aminohapoissa proteiinien osana. Kyseisten aminohappojen väliset sidokset, rikkisillat, mahdollistavat proteiinien sekundaarirakenteen muodostumisen. Myös elektroninsiirtoketjuissa esiintyy rauta-rikki-komplekseja. Kasvi ottaa rikin maasta sulfaatti-ioneina (SO42-). Rikkiä on maassa yleensä riittävästi kasvin tarpeisiin, mutta lannoitteet kuitenkin sisältävät rikkiä, sillä hivenaineet ovat lannoitteissa sulfaatteina eli rikin yhdisteinä. Rikin puute näkyy kasvissa etenkin nuorten lehtien kellastumisena.
Teollisuudessa rikkiä käytetään esimerkiksi lannoitteisiin, mustaan ruutiin, laksatiiveihin, tulitikkuihin, hyönteis- ja sienimyrkkyihin ja rikkihapon, yleisimmän rikkiyhdisteen, valmistukseen. Kumin raaka-aineeseen, kautsuun, lisätään rikkiä. Tällöin saadaan kumia, joka kestää hyvin sekä kylmää että kuumaa. Monet lääkkeet, esimerkiksi penisilliini, sisältävät rikkiä. Myös nopeasti kuivuvissa liimoissa on rikkiä.
[muokkaa] Rikin kiertokulku
Rikkiä sitoutuu merenpohjan sedimentteihin ja muuhun kiviainekseen. Esimerkiksi sulfidimineraalit, kuten rikkikiisu, sisältävät rikkiä. Rikkiä vapautuu kiviaineksesta tulivuoren purkauksissa ilmakehään, sekä merenalaisten purkausten ja rapautumisen myötä vesiin. Eliöt käyttävät rikkiä erilaisiin fysiologisiin tarpeisiinsa ja synnyttävät uusia rikkiyhdisteitä. Esimerkiksi eräät bakteerit käyttävät rikkiä hapettimena mädätyksessä, jolloin syntyy mädänneen kananmunan hajuiseksi miellettyä rikkivetyä. Myös ihmisen toimet, kuten öljynjalostus, synnyttävät rikkivetyä. Rikkivety on kaasu, joka päätyy ilmakehään. Yleisin ilmakehän rikkiyhdiste on kuitenkin dimetyylisulfidi [1], joka on suurelta osin merten planktonin tuottamaa. Myös fossiilisten polttoaineiden käyttö vapauttaa rikkiyhdisteitä ilmakehään, etenkin rikkidioksidia. Ilmakehästä rikki palaa takaisin maahan ja vesiin, ja koska esimerkiksi rikkidioksidi reagoi sadeveden kanssa muodostaen happoja, rikin runsas esiintyminen ilmakehässä aiheuttaa maa- ja vesiluonnolle haitallista happamoitumista.
[muokkaa] Aiheesta muualla
 |
 |
 |
 |
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Simpson, David; Winiwarter, Wilfried; Börjesson, Gunnar; Cinderby, Steve; Ferreiro, Antonio; Guenther, Alex; Hewitt, C. Nicholas; Janson, Robert; Khalil, M. Aslam K.; Owen, Susan; Pierce, Tom E.; Puxbaum, Hans; Shearer, Martha; Skiba, Ute; Steinbrecher, Rainer; Tarrasón, Leonor; Öquist, Mats G.: Inventorying emissions from nature in Europe. Journal of Geophysical Research., 1984, nro 104, s. 8113-8152.
