Naomi Klein

Wikipedia

Naomi Klein (s. 5. toukokuuta 1970 Montreal, Kanada) on kanadalainen toimittaja, kirjailija ja aktivisti. Klein tunnetaan parhaiten vuonna 2000 julkaistusta globalisaatiokriittisestä teoksestaan No Logo.

Sekä Kleinin että hänen aviomiehensä perheillä on aktivismihistoria. Kleinin isoisä erotettiin Disneyltä Yhdysvalloissa, koska hän oli järjestäytyneessä työväenliikkeessä. Kleinin isä Michael, lääkäri, oli Vietnamin sodan vastustaja ja Physicians for Social Responsibility -järjestön (Lääkärin sosiaalinen vastuu) jäsen. Hänen elokuvantekijä-äitinsä, Bonnie Sherr Klein, sai julkisuutta pornografian vastaisella elokuvallaan Not a Love Story.^[1] Hänen veljensä Seth on Canadian Centre for Policy Alternatives -tutkimuskeskuksen Brittiläisen Kolumbian toimiston johtaja. Hänen appivanhempansa ovat Michele Landsberg ja Stephen Lewis, David Lewisin poika. Hänen tätinsä on naimisissa arkkitehti Daniel Libeskindin kanssa.

Vuonna 2000 Klein julkaisi kirjan No Logo, josta tuli pian globalisaatiokriittisen liikkeen manifesti. Tämä liike oli sulkenut WTO:n vuoden 1999 ministerikonferenssin kuukautta ennen No Logon ilmestymistä. Kirja sättii brändipainotteista kulutuskulttuuria kuvaamalla suuryritysten toimintaa. Nämä yritykset ovat myös yleensä syyllistyneet työntekijöiden riistoon maailman köyhimmissä maissa tavoitteenaan aina suuremmat tuotot, Klein kirjoittaa. Hän kritisoi Nikea kirjassaan niin paljon, että siitä tuli yksi ensimmäisistä julkaisuista, joka sai palautetta suoraan itse yhtiöltä.^[2] Tietämättään Klein todisti No Logossa myös suuryritysten ja brändien toiminnasta: investoinnit logoihin tekevät yritykset haavoittuviksi kuluttajille ja aktivisteille ja näin pakottavat ne toimivaan paremmin kuin tuntemattomat halpabrändit.

Vuonna 2002 Klein julkaisi teoksen Vastarintaa ja vaihtoehtoja (engl. Fences and Windows), kokoelman artikkeleita ja puheita, joita hän oli kirjoittanut globalisaatiokriittisen liikkeen puolesta (kaikki kirjan tuotto menee avustuksena aktivistijärjestöille The Fences and Windows Fundin kautta). Klein kirjoittaa aika ajoin myös lehtiin The Nation, In These Times, The Globe and Mail, This Magazine ja The Guardian.

Hän on jatkanut kirjoittamista ajankohtaisista asioista, kuten Irakin sodasta. Syyskuussa 2004 Harper’s Magazinen artikkelissa^[3] Klein kirjoitti, että vastoin yleisiä luuloja Bushin hallinnolla oli kirkas suunnitelma invaasion jälkeiselle Irakille. Suunnitelman tarkoituksena oli luoda esteetön vapaa markkinatalous. Hän kuvailee myös suunnitelmia sallia ulkomaalaisten poimia vauraudet Irakista ja menettelytapoja näiden päämäärien saavuttamiseksi.

Vuonna 2004 Klein ja hänen puolisonsa Avi Lewis julkaisivat dokumenttielokuvan The Take, joka kertoi argentiinalaisista tehdastyöläisistä, jotka ottivat haltuunsa lakkautetut laitokset ja aloittivat tuotannon uudelleen toimiakseen kollektiivisesti.

Lokakuussa 2005 Klein sijoittui yhdenneksitoista ”The 2005 Global Intellectuals Poll” -listalla, jolla on maailman sata julkista älykköä. Sen on koonnut Prospect-lehti^[4] yhdessä Foreign Policyn kanssa. Klein oli korkeimmalle sijoittunut nainen listalla.^[5]

Kleinin kolmas kirja, Tuhokapitalismin nousu (engl. The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism), julkaistiin syyskuussa 2007. Klein osoittaa, kuinka rahamarkkinat toimivat vastoinkäymisiä kokeneiden ihmisten kustannuksella. Katastrofialueet eivät tästä näkökulmasta ole humanitäärisen avun kohteita, vaan ”puhtaita pöytiä”, joissa raivaustyö on jo tehty turva-alan (Irak), hotelliketjujen (Sri Lanka) tai yksityisiä koulupalveluja myyvien yritysten (New Orleans) puolesta.

[muokkaa] Teokset

• No logo, WSOY 2001 (engl. No Logo 2000)
• Vastarintaa ja vaihtoehtoja, WSOY 2003 (engl. Fences and Windows 2002)
• Tuhokapitalismin nousu, WSOY 2008 (engl.The Shock Doctrine: The Rise of Disaster Capitalism 2007)

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Naomi Kleinin kotisivut (englanniksi)