Maisema
Wikipedia
Maisema on aistein havaittu ympäristö. Maisema on vanha maa-sanan johdannainen. Eri ilmiöiden mieltäminen maisemiksi on laajentunut, ja nykyään puhutaan väljästi esimerkiksi äänimaisemista ja mielenmaisemista.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Historia
1700-luvun lopulta lähtien Suomea on esitetty kuvissa realistisina, ylhäältä nähtyinä järvimaisemina. Nämä panoraamat alkoivat kansallisen heräämisen myötä ilmentää kansallisuusaatteen mukaista käsitystä yhtenäisestä maasta ja kansasta. Havaitun ja kuvatun näkymän ohella rajattu alue miellettiin myös maisemaksi. Topeliuksen Maamme kirjassa 1800-luvulla maisema-sanaa tarkoittamaan lähinnä maakuntaa. Joissain murreilmaisuissa maisema tarkoitti myös seutua tai maastoa.
1800-luvun alussa maiseman esteettinen kuvaaminen painottui runouteen. Kansallisrunoilija J. L. Runeberg oli osaltaan juuri maisemarunoilija (esimerkkinä Maamme). 1800-luvun puolivälissä kuvataide, ensin grafiikka ja maisemamaalaus, sitten maisemavalokuvaus ottivat maiseman aiheekseen. Maisemat tulivat tunnetuiksi hyvin erilaisten kuvauskeinojen avulla; niistä laulettiin ja kulttipaikoille tehtiin yhä kasvavassa määrin pyhiinvaellusretkiä. Suomen taiteen kultakausi 1800-luvun lopulla näytti maiseman monipuoliset mahdollisuudet. Kuvan ohella maisema on kuitenkin myös muuttuvaa ja elävää reaaliympäristöä. Tässä monimerkityksellisyydessä onkin maisemien vuosikymmenestä toiseen jatkuva voima.
[muokkaa] Ihanteellisuus
Maisema kytki abstraktit (usein nationalistiset) aatteelliset ideat osaksi käsinkosketeltavaa konkretiaa ja samalla se oli sivistyneistön ylläpitämä ihannekuva niin taiteessa, tieteessä kuin kansanvalistuksessakin. Maisemia ei vain opittu katselemaan, vaan niitä myös elettiin, arvotettiin ja muokattiin. Samalla kun matkailu yleistyi, modernisaatio ja uudet kuvapainomenetelmät uudistivat kuvakulttuuria ja käsitys tavoittelemisen arvoisista paikoista laajeni. Tunnetuimpia maisemakohteita olivat Helsinki, Turku, Kaukolanharju, Puijo, Koli, Aulanko, Imatrankoski, Punkaharju, Aavasaksa ja Sortavalan seutu. Niiden helppo saavutettavuus parani sitä mukaa, kun rataverkko laajeni.
Kansallismaisemakuvasto pyrki esittämään kansallisen territorion yhtenäisenä, orgaanisena kokonaisuutena. Populaarikuvasto ammensi voimansa maalaustaiteen traditiosta, mutta sen levikki ja aihepiiri olivat laajemmat. Kansanvalistusliike ja koululaitos pitivät huolen siitä, että maan syrjäisimmätkin osat kytkeytyivät osaksi kuvastoa. Maisemapostikorttien lähettämisestä tuli valtaisa villitys ja samat maisemahahmot saattoi löytää vaikkapa seuranäyttämöiden kulisseista. Kotimaan maisemat nostettiin suomalaisuuden eduskuviksi myös kansainvälisissä yhteyksissä, esim. maailmannäyttelyissä. Jotkut valokuvaajat olivat eräänlaisia sankarimatkailijoita, joiden jalan- ja kameranjälkiä muut seurasivat. Maisemasta tuli suomalaisen valokuvan keskeisaihe. Muun muassa Daniel Nyblin ja I. K. Inha, kuvasivat laajat maisemasarjat, joita levitettiin myyntinäyttelyissä ja kansioissa. Inhan klassinen kuvateos Suomi kuvissa ilmestyi 1895–1896.
[muokkaa] Tieteen maisema
Maantieteilijät olivat liittäneet maisemat tutkimuksiinsa valistusajalla, jolloin hahmoteltiin luonnollisia, usein vesistöjen ja vuoristojen rajaamia alueita. Saksalainen suuri luonnontieteilijä Alexander von Humboldt yhdisti 1800-luvun alussa maiseman eläytyvän, esteettisen tarkastelun ja objektiivisuuteen pyrkivän luonnontieteellisen tarkastelun. Kartografiset ja maanmittaukselliset menetelmät yhdistyivät taiteellisiin. 1880-luvulla Suomeen perustetut maantieteelliset seurat pitivät Suomen maisemien kartoitusta, kuvausta ja maisemansuojelua tehtävinään. Valokuvista tuli maisemien tallennuksen keskeisiä välineitä.
1920-luvulla saksalaisesta Landschaft-traditiosta vaikutteita saanut maisematiede levisi Suomeen. Se otti maiseman uudenlaisen, systemaattisen käsittelyn piiriin. J. G. Granö esitti, että ”Suomalainen maisema on erikoisena tyyppinä erotettavissa siitä syystä, ettei missään ole kaukonäkymässä niin suurta maan ja veden vaihtelua kuin Suomessa.” Granön lähiöstä erottama kaukonäkymä – visuaalinen maisema – muodostui maisemamäärittelyjen doktriiniksi vuosikymmeniksi. Granö teki muun muassa viistokuvia hyödyntäen 1930-luvun alussa myös Suomen maisematieteellisen aluejaon, joka on käyttökelpoinen edelleenkin.
[muokkaa] Uusi maisematutkimus
Nykyään maisematutkimus on eri tieteitä yhdistävä ala, jonka näkökulmat vaihtelevat ympäristöestetiikasta ja ekologiasta puutarhasuunnitteluun, maisema-arkkitehtuurista visuaaliseen maisemaseurantaan. Tieteellinen maisematutkimus on laajentunut kulttuurintutkimukseksi ohi suppean taidehistoriallisen käsittelyn. Maisemia tutkitaan vaikkapa kulttuuristen merkitysten tihentyminä, kokemusten paikkoina ja toimintatiloina sekä diskursiivisena maisemakuvastona. Maisemat ovat 1990-luvulta lähtien kokeneet renessanssin kuvataiteissa, mm. maataiteessa, käsitetaiteessa ja ympäristötaiteessa. Maisemansuojelu on toimintaa, jolla pyritään säilyttämään maisema-arvoja, eli maiseman hyväksi koettuja piirteitä. Perinnemaisema ja kansallismaisema ovat käsitteitä, jotka yhdistävät kulttuurin ja ympäristöalojen toimijoita. Kansallismaisemasta on tullut yleiskielen monimerkityksinen, sinänsä arvokasta maisemaa tarkoittava käsite. Äänimaisema ja kaupunkimaisema ovat nekin uusia aluevaltauksia.
[muokkaa] Lähteitä
- Granö, J. G. Suomen maantieteelliset alueet. Helsinki: WSOY 1932
- Häyrynen, Maunu Kuvitettu maa. Suomen kansallisten maisemakuvastojen rakentuminen. Helsinki: SKS, 2005
- Kansallismaisema. Lauri Putkonen (toim.) Helsinki: Ympäristöministeriö, Alueidenkäytön osasto, 1993
- Lukkarinen, Ville ja Waenerberg, Annika Suomi-kuvasta mielenmaisemaan. Kansallismaisemat 1800- ja 1900-luvun vaihteen maalaustaiteessa. Helsinki: SKS, 2004
- Maisema Kiasman kokoelmissa. Eija Aarnio ja Merja Sakari (toim.) Helsinki: Nykytaiteen museon julkaisuja 101, 2006
- Maiseman arvo[s]tus. Maunu Häyrynen ja Olli Immonen (toim.] Lahti: Kansainvälisen soveltavan estetiikan julkaisuja 1, 1996
- Suomalainen maisema, maisematutkimuksen näkökulmia. Inkeri Pitkäranta, Esko Rahikainen (toim.) Helsingin yliopiston kirjasto. Kansalliskirjaston gallerian julkaisuja 1, 2002
- Tila, paikka ja maisema. Tutkimusretkiä uuteen maantieteeseen. Tuukka Haarni et. al. (toim) Tampere: Vastapaino 1997
[muokkaa] Katso myös
- Maisemasuunnittelu
- Maisema-arkkitehtuuri
- Perinnemaisema
- Kulttuurimaisema
- Kansallismaisema
