Kohtalon voima
Wikipedia
| Kohtalon voima | ||
 |
||
| alkuperäinen nimi | La forza del destino opera in quattro atti |
|
| säveltäjä | Giuseppe Verdi | |
| libretto | Francessco Maria Piave | |
| pohjautuu | pääasiassa Angel de Saavedran teokseen 'Angel, o La fuerza del sino' |
|
| tyylilaji | ||
| esityskieli | italia | |
| kantaesitys | 22. marraskuuta 1862 | |
| paikka | Pietari | |
| aikajana Verdin oopperoista | ||
|---|---|---|
| Naamiohuvit 1859 |
Kohtalon voima 1862 |
Don Carlos 1867 |
Kohtalon voima (ital. La forza del destino) on Giuseppe Verdin säveltämä ooppera vuodelta 1862. Libreton on kirjoittanut Francesco Maria Piave käyttäen pohjana espanjalaisen Ángel de Saavedran draamaa Don Álvaro, o La fuerza de sino vuodelta 1835 sekä Friedrich Schillerin Wallensteins Lageria, josta on peräisin yksi oopperan kohtauksista. Sen ensiesitys oli Pietarissa, marraskuussa 1862. Oopperaa esitetään edelleen säännöllisesti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Oopperan synty
[muokkaa] Ensi kipinä
Vuonna 1860 rikas ja kuuluisa Verdi suunnitteli vetäytymistä eläkkeelle, mutta saikin italialaiselta tenorilta, Enrico Tamberlickiltä, kirjeen, jossa laulaja pyysi häntä säveltämään oopperan, joka voisi saada ensi-iltansa Pietarissa, jonka keisarilliseen teatteriin Tamberlik oli juuri saanut kiinnityksen.
"Olen kuullut ... että ei ehkä olisi mahdotonta suostutella teitä lisäämään vielä yhtä jalokiveä oopperakruunuunne – sarjaan, jonka olette uhannut päättää." (ote laulajan kirjeestä)
Tamberlick oli yksi 1800-luvun suosituimista laulajista, ja hänen vaikutusvallastaan todistaa se, että suuri säveltäjä päätti jälleen ryhtyä sävellystyöhön. Pienen vaiheilun jälkeen Verdi päätti perustaa teoksensa Angel de Saavedran teokseen Alvaro, o La fuerza del sino. Verdin työstämästä juonesta Piave nopeasti väsäsi libreton, ja marraskuun lopussa 1862 säveltäjä oli jo matkalla Venäjälle vaimonsa, Giuseppina Strepponin, kanssa. Perille tultuaan Verdi kuitenkin havaitsi, että Pietarin kylmä talvi oli tehnyt tehtävänsä: pääosien laulajien äänet eivät olleet ensi-iltakunnossa. Kantaesitys peruttiin, mutta saman vuoden syyskuussa Verdi palasi Pietariin, ja Kohtalon voima esitettiin ensi kertaa marraskuun 22. päivänä. Alvaron roolin lauloi itseoikeutetusti Tamberlick.
[muokkaa] Vastaanotto
Aikana, jolloin monien muiden maiden tavoin Venäjällä koetettiin edistää kansallista oopperamusiikin tyyliä, kriitikot eivät katsoneet voivansa tuosta vain ylistää ulkomaista säveltäjää. Yleisö taas piti teosta liian raakana. 1869 Verdi vaihtoi alkunäytöksen alkusoittoon ja teki muutoksia niin kolmanteen näytökseen kuin loppuunkin (joka oli jo Italiassa saanut ihmiset kuohuksiin). Nämä muutokset eivät kuitenkaan tuoneet kaivattua muutosta ihmisten reaktioihin.
[muokkaa] Ooppera
Kohtalon voiman voidaan katsoa olevan eräänlainen musta lammas Verdin oopperoiden joukossa. Hän oli vakuuttunut siitä, että "cavatinojen, duettojen, jne." ooppera oli menneen talven lumia, ja että "ideoiden ooppera" oli tulevaisuutta. Läpi teoksen, jonka nimikin on sopivan abstrakti, hahmojen toimintaa tuntuu ohjailevan jokin muu kuin ihmisjärki tai -tunteet. Kukin kolmesta päähenkilöstä toimii tarinassa tavallaan täysin erillisenä yksikkönä ja aina jonkun kahden kohdatessaa tapahtuu ikävyyksiä. Tarinan rakenne on rönsyilevä: Leonora esimerkiksi ei esiinny koko kolmannessa näytöksessä lainkaan ja neljännessäkin vasta lopussa. Yhtenäisyytta tarinalle tuo ensisijaisesti johtoaiheiden käyttö: parhaana esimerkkinä niin sanottu kohtaloteema, joka kuullaan ensin puhaltimilla alkusoiton alussa ja myöhemmin useaan otteeseen. Pienistä puutteistaan huolimatta Kohtalon voima on täynnä loistavaa musiikkia ja vahvoja kohtauksia.
Tamberlickin laulutekniikka ja äänen voima olivat kuulut, ja teoksen syntyhistorian huomioon ottaen ei ole yllättävää, että Alvaron rooli on äärimmäisen vaativa. Resitatiivi ja aaria kolmannen näytöksen alussa ("O tu che in seno agl'angeli...") ei ole laulajalle vähäpätöinen haaste kuten ei myöskään sitä seuraava, tummemmansävyinen duetto Don Carloksen kanssa ("Solenne in quest'ora"). Don Carloksen rooli ei ole vaikeudeltaan aivan samaa tasoa. Leonoran hahmo on traaginen, ja läpi teoksen hänen läsnäolonsa aikana kuullaan mollivoittoista musiikkia. Juuri kun hän toisen näytöksen lopussa näyttäisi saavan rauhan, hänen ensembleään, "La Vergine degli Angeli", seuraavan musiikin luonne antaa ymmärtää, ettei Leonoran seesteinen hetki tule kestämään. Neljännen näytöksen huippuhetkiä on Leonoran rukous, aaltoilevan säestyksen tukema "Pace, pace, mio dio". Jälleen hetken näyttää siltä, että hänen rukouksiinsa on vastattu – mutta kun ulkopuolelta äkkiä kuuluu huutoja, käy selväksi ettei edes erakko voi paeta kohtalon voimaa.
[muokkaa] Juoni
[muokkaa] Hahmot
- Leonora, markiisin tytär – sopraano
- Alvaro, Leonoran rakastaja – tenori
- Don Carlo di Vargas, markiisin poika – baritoni
- Calatravan markiisi – basso
- Curra, Leonoran palvelija – mezzosopraano
- Preziosilla, nuori mustalaisennustajatar – mezzosopraano
[muokkaa] Tapahtumapaikka ja -aika
Espanja ja Italia 1700-luvun puolivälin paikkeilla.
[muokkaa] Ensimmäinen näytös
Calatravan markiisi yllättää tyttärensä yrittämässä karkaamista yhdessä rakastajansa, Don Alvaron, kanssa. Antautuva Don Alvaro heittää pistoolinsa maahan, jolloin se laukeaa ja tappaa markiisin. Ennen kuolemaansa markiisi kiroaa tyttärensä.
[muokkaa] Toinen näytös
Rakastavaiset joutuvat pakomatkallaan toisistaan erilleen. Mieheksi naamioitunut Leonora aloittaa etsintänsä kapakasta, jossa hän törmää veljeensä Don Carloon, joka puolestaan on naamioitunut opiskelijaksi. Leonora selvittää veljelleen etsivänsä Don Alvaroa tappaakseen hänet kostoksi isänsä kuolemasta. Vähitellen Leonora tulee vakuuttuneeksi siitä, että Alvaro on hylännyt hänet, ja hän lähtee Madonna degli Angelin munkkiluostariin. Munkit sallivat hänen asustaa läheisessä luolassa ja lupaavat tuoda hänelle ruokaa päivittäin. Luolassa on kello, jota voi vaaran uhatessa soittaa.
[muokkaa] Kolmas näytös
Alvaro uskoo rakastettunsa kuolleen, ja hän on liittynyt Espanjan armeijaan tekaistulla nimellä. Kuullessaan avunhuudon hän rientää apuun ja löytää Don Carlon, jonka kimppuun on hyökännyt jengi. Tietämättä toistensa identiteettiä he vannovat toisilleen ikuista toveruutta. Alvaro haavoittuu taistelussa pahasti, ja Carlo auttaa hänet turvaan. Alvaro antaa hänelle kasan papereita, jotka hän haluaa tuhottavan, mikäli hän itse sattuisi kuolemaan. Carlo tulee epäileväiseksi ja löytäessään siskonsa kuvan Alvaron taskusta hän haastaa tämän kaksintaisteluun. Alvaro muistuttaa miestä heidän valastaan, mutta Carloa ei noin vain lepytetä. Sattumalta paikalle osuva partio onnistuu erottamaan riitapukarit toisistaan. Carlo vedetään miesten toimesta pois konfliktista, ja Alvaro päättää lähteä luostariin – Madonna degli Angeliin.
[muokkaa] Neljäs näytös
Viisi vuotta on kulunut. Alvaro on nykyään Isä Rafael, joka elää paastoten, itsekieltämyksessä. Carlo astuu sisään luostariin ja haastaa Alvaron taisteluun, jossa hän haavoittuu kuolettavasti. Juostessaan paikallisen erakon luo pyytämään tältä synninpäästöä hän ja Leonora kohtaavat ja tunnistavat toisensa. Alvaro kertoo Leonoralle hänen haavoittuneesta veljestään, jonka luo Leonora kiiruhtaa. Kuitenkin kumartuessaan Carlon ylle tämä iskee Leonoraa tikarilla sydämeen, minkä jälkeen itse kuolee. Alvaro kiroaa taivaan vallat näiden tapahtumien johdosta. Leonora kuolee uskoen hänen ja Alvaron teiden yhdistyvän taivaassa. Näin tarinan alussa lausuttu kirous toteutuu. Alvaro heittäytyy kuolemaansa kallionkielekkeeltä.
[muokkaa] Levytyksiä
- 1954 - Callas, Tucker, Tagliabue, Rossi-Lemeni; La Scalan kuoro ja orkesteri; Serafin. (EMI CDS7 47581-8; 3 levyä)
- 1955 - Tebaldi, del Monaco, Bastianini, Siepi; (Rooman) St. Cecilian kuoro ja orkesteri; Molinari-Pradelli. (Decca 421 598-2; 3 levyä)
- 1976 - Price, Domingo, Milnes, Giaiotti; John Alldis -kuoro; Lontoon sinfoniaorkesteri; Levine. (RCA RD8 1864; 3 levyä)
- 1997 - Gortšakova, Grigorian, Putilin, Borodina; Kirovin kuoro ja orkesteri; Gergiev. (Philips 446 951-2; 2 levyä)
