Kirkon ja valtion ero

Wikipedia

Kirkon ja valtion ero on poliittinen oppi, jonka mukaan valtion instituutiot ja kansallinen hallinto on tarkoin erotettu uskonnollisista instituutioista. Opin on nähty juontuvan valistusajan filosofiasta.

Islamilaisessa maailmassa poliittisessa puheessa käytetään joskus termiä "moskeijan ja valtion ero". Israelissa taas joskus esiintyy termi "synagogan ja valtion ero". Tämän lisäksi on yleisesti käytössä termi "uskonnon ja valtion ero".

Esimerkkejä maista, joissa valtio ja uskonto on erotettu tarkkaan toisistaan, ovat Yhdysvallat, Ranska ja Turkki.

[muokkaa] Eurooppa

Euroopan unioni on 1997 Amsterdamin sopimuksen Julistuksessa (nro 11) kirkkojen ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemasta sitoutunut kunnioittamaan kirkkojen ja uskonnollisten yhdistysten asemaa, joka niille on kansallisessa lainsäädännössä annettu. EU ei siten unionina puutu uskonnollisten yhteisöjen lainsäädännölliseen asemaan jäsenvaltioissa ja jättää sen subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti jäsenvaltioiden päätäntävaltaan.

Julistuksen teksti on seuraava:

Euroopan unioni kunnioittaa eikä puutu siihen asemaan, joka kirkoilla ja uskonnollisilla yhdistyksillä tai yhdyskunnilla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti jäsenvaltioissa. Euroopan unioni kunnioittaa myös elämänkatsomuksellisten ja ei-tunnustuksellisten järjestöjen asemaa.^[1]

Euroopan unionin kanta muistuttaa Yhdysvaltojen perustuslain 1. lisäyksen periaatetta, jonka mukaan liittovaltion kongressi ei saa säätää lakia, jolla perustetaan uskonto tai rajoitetaan vapaata uskonnonharjoitusta.

Euroopan neuvosto antoi parlamentaarisessa yleiskokouksessaan 29.6.2007 laajan suosituksen "Valtio, uskonto,sekularimi, ihmisoikeudet" (suositus nro 1804).^[2] Suosituksessa Euroopan neuvosto toteaa, että kirkon ja valtion ero on Euroopan yhteisiä arvoja (artikla 4). Neuvosto myös toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tunnustaa valtioiden oikeuden järjestää ja säätää lakeja kirkon ja valtion suhteesta ja tämän olevan sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa (artikla 5), mikäli uskonnon- ja ilmaisunvapaus turvataan. Suositus käsittelee muutoinkin laajasti uskonnon, valtion ja ihmisoikeuksien suhdetta. Suosituksen pohjatekstissä ennen kokousta suositeltiin Euroopan valtioille kirkon ja valtion erottamista toisistaan. ^[3]^[4] Pohjateksti muuttui Suomen aloitteesta. Suosituksen hyväksytty muoto vastaa Amsterdamin julistuksessa hyväksyttyä EU:n kantaa.

[muokkaa] Yhdysvallat

Yhdysvalloissa on liittovaltiotasolla säädetty valtion ja kirkon ero perustuslain ensimmäisessä lisäyksessä. Perustuslain johdosta liittovaltion kongressi ei voi säätää lakia, joka koskee uskonnon perustamista tai rajoittaa uskonnon vapaata harjoittamista. Perustuslakia on lisäksi tulkittu niin, että valtion laitosten tulee olla neutraaleja suhteessa uskontoihin. Esimerkiksi aamuhartaudet, uskonnollisten koulujen linja-autokuljetukset ja niin edelleen on todettu Yhdysvaltain perustuslain vastaisiksi.

Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys:

Congress shall make no law respecting an establishment of religion, or prohibiting the free exercise thereof; or abridging the freedom of speech, or of the press; or the right of the people peaceably to assemble, and to petition the Government for a redress of grievances.

Vapaasti suomennettuna:

Kongressi ei saa säätää mitään lakia, joka koskee uskonnon perustamista, tai kieltää sen vapaata harjoittamista; tai vähentää sanan tai lehdistön vapautta tai ihmisten oikeutta rauhanomaiseen kokoontumiseen tai anomuksen tekemiseen hallitukselle epäkohtien korjaamiseksi.

Perustuslain perusteella kirkon ja valtion eroa kannattavat sanovat, että ajatuksenvapaus ja sananvapaus merkitsevät, että julkisen vallan tulee pysyä täysin erillään uskonnoista ja uskonnollisista yhteiskunnista. Ajatuksen- ja sananvapaus edellyttää myös uskontojen, aatteiden ja vakaumusten täyttä tasa-arvoa. Näkemyksen mukaan ajatuksenvapautta ja valtion puolueettomuutta rikkoo se, että uskontojen ja valtion välillä on erityisjärjestelyjä. Ajatuksenvapauden ja valtion puolueettomuuden takaaminen tai valtionuskonnon purkaminen edellyttää tällöin esimerkiksi koulun eroa kirkosta.

Perustuslain ensimmäisestä lisäyksestä huolimatta Yhdysvaltojen hallinto ei ole liittovaltionkaan tasolla täysin erillään uskonnosta. Kaksi tunnetuinta esimerkkiä ovat dollarin tunnuslause "In God we trust", sekä liittovaltion edustajainhuoneen tapa valita itselleen pappi. Edustajainhuoneen istunnot alkavat rukouksella.^[5] Lisäksi Yhdysvaltojen armeijassa on liittovaltion maksamia sotilaspappeja.^[6]

Liittovaltion perustuslain määräys on alun perin koskenut vain liittovaltion toimintaa. Yhdysvaltojen osavaltioilla on omat perustuslakinsa, ja liittovaltion perustuslain säätämisen jälkeenkin niillä on ollut uskontoja koskevia lakeja. Connecticutin osavaltiossa oli oma valtionuskontonsa vuoteen 1818 saakka, ja Massachusettsissa vuoteen 1833. Liittovaltion korkein oikeus tulkitsi ratkaisussaan 1947, että liittovaltion perustuslain 1. lisäyksen tulee koskea myös osavaltioita. Kahdeksassa osavaltiossa (Arkansas, Maryland, Massachusetts, Pohjois-Carolina, Pennsylvania, Etelä-Carolina, Tennessee ja Teksas) on voimassa laki, jonka mukaan ateisti ei ole kelpoinen osavaltion virkaan. Liittovaltion vuonna 1961 tekemän ratkaisun jälkeen nämä lait eivät kuitenkaan ole pantavissa oikeudellisesti täytäntöön.

Liittovaltion kongressi on täsmentänyt perustuslain 1. lisäyksen tulkintaa lailla "Religious freedom restoration act" vuonna 1993 ja lailla "Religious Land Use and Institutionalized Persons Act" vuonna 2000.

[muokkaa] Ranska

Valtioista lähimpänä tämän ajattelun toteutusta on Yhdysvaltojen lisäksi Ranska, joissa taustalla ovat valistuksen ja Ranskan vallankumouksen ihanteet. Esimerkiksi Ranskassa ei ole julkisten koulujen uskonnonopetusta. Ranskassa tunnustuksettomuuden (laïcité) periaate toteutettiin vuonna 1905. Tunnustukseton, uskonnollisesti puolueeton valtio ei aseta mitään uskontoa erityisasemaan ja takaa jokaiselle ajatuksenvapauden. Se suhtautuu puolueettomasti ja tasavertaisesti kaikkiin uskontoihin ja uskonnottomiin todellisuus- ja elämänkäsityksiin.

Ranskassa laïcité-lain ulkopuolella on rajattu maan armeija, jossa toimii katolisia, protestanttisia, juutalaisia ja islamilaisia sotilaspappeja.

[muokkaa] Maat ilman valtionuskontoa

Seuraavissa maissa valtio ja uskonto on lailla erotettu toisistaan. Tämä ei tarkoita että kaikissa muissa maailman maissa olisi virallinen valtionuskonto, vaan että monissa muissa maissa siihen ei ole otettu lainsäädännössä sen erityisemmin kantaa. Seuraavissa maissa siis uskonto ja valtio on lailla erotettu tarkasti toisistaan.

[muokkaa] Kirjallisuutta aiheesta

Suomeksi aiheesta on ilmestynyt belgialaisen filosofin Guy Haarscherin teos Tunnustuksettomuus (2006). Teoksessa esitellään sekä ranskalaisen tunnustuksettomuuden syntyhistoria että vertaillaan eri Euroopan maiden ja Yhdysvaltojen tilannetta. Lisäksi pohditaan sananvapauden ja uskonnonvapauden suhdetta monikulttuurisissa yhteiskunnissa.

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

↑ Amsterdamin sopimus, 11. julistus; 23. lokakuuta 2007
↑ Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous 29.6.2007, suositus 1804; 23. lokakuuta 2007
↑ YLE: [1] 30.6.2007. Viitattu 30.6.2007.
↑ STT: Suomi sai tahtonsa läpi valtionkirkosta 29.6.2007. HS. Viitattu 30.6.2007.
↑ Chaplain of the House of the Representatives; 23. lokakuuta 2007
↑ US army chaplain center and school; 23. lokakuuta 2007

[muokkaa] Aiheesta muualla

Luokat: Kirkon ja valtion ero | Poliittiset käsitteet | Uskonto ja politiikka | Uskonnolliset lait | Yhteiskuntatiede

See also ebooksgratis.com: no banners, no cookies, totally FREE.