Kelly Rowland
Wikipedia
Kelly Rowland | |
Syntynyt: | 11. helmikuuta 1981 Atlantassa, Georgiassa |
Kotipaikka: | Yhdysvallat |
Aktiivisena: | 1992–2005 (yhtyeessä) 2002–nykyhetki (sooloura) |
Tyylilajit: | R&B |
Ammatit: | laulaja, näyttelijä |
Yhtyeissä: | Destiny's Child |
Levy-yhtiöt: | Columbia Records |
MusicBrainz |
Kelly Rowland (oik. Kelendiria Trene Rowland, s. 11. helmikuuta 1981 Atlanta, Georgia) on yhdysvaltalainen R&B-laulaja, näyttelijä, lauluntekijä. Hänet tunnetaan parhaiten menestyneestä Destiny's Child -yhtyeestä.
Rowland liittyi vuonna 1992 Beyoncé Knowlesin ja LaTavia Robersonin perustamaan yhtyeeseen. Hän pysyi yhtyeessä alusta aina vuoteen 2005, jolloin yhtye lopetti toimintansa. Destiny's Child ehti julkaista seitsemän albumia, jotka ovat myyneet yhteensä yli 50 miljoonaa kappaletta.
Ensimmäisen sooloalbuminsa Simply Deep Rowland julkaisi lokakuussa 2002. Albumin tunnetuin kappale on "Dilemma", jolla vierailee myös hip hop -artisti Nelly. Dilemma oli Yhdysvaltain sinkkulistojen kärjessä 10 viikkoa ja oli ensimmäinen ykköshitti, jonka Destiny's Childin jäsen oli soolourallaan tehnyt, sekä voitti Grammy-palkinnon. Rowlandin toinen albumi Ms. Kelly ilmestyi kesällä 2007.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Elämäkerta
Kelly ja Beyonce eivät ole sisaruksia, vaikka niin usein luullaankin. He ovat kuitenkin olleet erottomat 9-vuotiaasta lähtien. Kellyn äiti työskenteli kokopäiväisesti lastenhoitajana, Kelly pakeni sen vuoksi usein Beyoncen luokse. Hän vietti itse asiassa niin paljon aikaa Beyoncen perheessä, että hän muutti lopulta heille asumaan. Hänen äitinsä tuli joka ilta antamaan Kellylle hyvänyönsuukon. Hänellä oli tavallaan kolme vanhempaa- he olivat kaikki kilttejä ja avuliaita. Erottomat ystävykset harjoittelivat ahkerasti laulua ja tanssia, eivätkä he milloinkaan epäilleet tulevansa joskus vielä tähdiksi. Kova työ tuotti tulosta. Tytöt kirjoittivat ennen pitkää ensimmäisen levyttymissopimuksensa ja hittilistojen kärjessä alkoi soida "No, No, No". Vaikka Kelly ja Beyonce myöhemmin halusivat panostaa soolouriinsa, he ovat aina tukeneet toisiaan. Kun Kelly levytti ensimmäistä sooloalbumiaan, hän soitti hermostuksissaan tietenkin Beyoncelle! Kelly pärjäsi kuitenkin erinomaisesti yksinkin - hänen ensimmäinen singlensä "Dilemma" sinkosi hittilistojen ykköseksi ja sai suuren suosion eri puolilla maailmaa.
[muokkaa] Studioalbumit
Albumin tiedot |
---|
Simply Deep
|
Ms. Kelly
|
[muokkaa] Elokuvat
[muokkaa] Aiheesta muualla
Elokuva | Vuosi | Rooli |
---|---|---|
Beverly Hood | 1999 | Girl #2 |
Freddy vs. Jason | 2003 | Kia Waterson |
The Seat Filler | 2004 | Jhnelle |
Tämä muusikosta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia. |