Kaupungistuminen
Wikipedia
Kaupungistuminen tai urbanisaatio, on yhteiskunnallinen ilmiö, jossa kaupungeissa asuvan väestön osuus kokonaisväestöstä kasvaa väestön muuttaessa maalta kaupunkiin. Kaupungistumiseksi kutsutaan myös uusien kaupunkien syntyä ja kehittymistä (kuten Suomessa 1600-luvulla). Kaupungeiksi kutsuttuja yhteisöjä on ollut vuosituhansien ajan. Nykyinen kaupungistuminen nähdään osana modernisaatiota.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Suomen kaupungistuminen
Suomessa kaupungistuminen alkoi keskiajalla. Ensimmäisenä Suomen kaupunkina pidetään Turkua, joka perustettiin 1200-luvun lopulla. Suomessa kaupungistumisaste pysyi kuitenkin pitkään selvästi alhaisempana kuin useimmissa muissa Euroopan maissa: keskiajalla vain muutama prosentti Suomen asukkaista asui kaupungeissa, joita sijaitsi vain maan etelä- ja lounaisrannikoilla. Turku ja Viipuri olivat noin 1500 asukkaansa kera merkittäviä keskiaikaisia asutuskeskuksia, mutta Suomen muiden keskiaikaisten kaupunkien (Ulvila, Porvoo, Naantali, Rauma) asukasluku jäi tiettävästi pariin sataan. 1600-luvulla alettiin perustaa kaupunkeja Pohjois-Suomeen ja sisämaahan (esim. Oulu vuonna 1605), mutta useimmiten ne pysyivät hyvin pieninä. Suomen kaupunkien lukumäärä ja koko kasvoivat hitaasti, kunnes urbanisaatio sai vauhtia 1800-luvun lopulla.
Suomi kaupungistui länsimaaksi myöhään, mutta nopeasti. Vielä vuonna 1950 enemmistö suomalaisista asui maalla, mutta vuoteen 1970 mennessä enemmistö suomalaisistakin jo asui kaupungeissa. Suomen kaupunkien väkimäärä kasvoi nopeasti, ja esimerkiksi Helsinkiin saapui 7000–8000 nuorta vuosittain 1960-luvulla. Tämän seurauksena suurimpiin kaupunkeihin jouduttiin rakentamaan pikaisesti lähiöitä maalta muuttaville, vaihtelevalla laatutasolla. Toisaalta lähiöt olivat aikansa mittapuun mukaan hyvin varusteltuja ja merkitsivät monille kaupunkien keskustoista ja maalta muuttaneille asuinolojen selvää parannusta. 1960-luvun lähiöihin muutettiin enimmäkseen kantakaupungista, 1970-luvun lähiöihin taas suuri maaltamuutto toi väkeä maaseudulta.
Kaupungistuminen ajoittui Suomessa samoihin aikoihin, kun autoistuminen oli voimakkaimmillaan. Tämän takia Suomen kaupungit eroavat muusta Euroopasta siten, että ne on rakennettu väljästi ja henkilöautoja painottaen. Suomen kaupungistumisaste on kuitenkin yhä teollisuusmaaksi varsin alhainen, vain vähän yli 60 prosenttia. Tämän takia Suomen kaupungistumisen uskotaan jatkuvan vielä kymmeniä vuosia, kun monissa muissa länsimaissa kaupunkien kasvu on jo lähes pysähtynyt. Niin kuin muuallakin maailmassa, Suomessakin voimakkaimmin kasvavat kaupunkiseudut, joissa työpaikkoja ja koulutusta on eniten tarjolla. Kaupunkien kasvu on nykyään suuntautunut kehyskuntiin keskuskaupungin sijasta ja kaupunkirakenne hajoaa. Suomen merkittävimmät kaupunkiseudut ja kasvukeskukset ovat pääkaupunkiseutu, Tampere, Turku, Oulu ja Jyväskylä. Nykyään Suomessa niin kuin muuallakin länsimaissa (esim. Detroit tai Ruhrin alue) perinteiset savupiipputeollisuuskaupungit, kuten Pori, Kemi, Varkaus, Rauma ja Imatra, taantuvat.
[muokkaa] Kaupungistuminen menneisyydessä
Historiallisesti kaupungin määrittely on hankalaa. Useimmiten historiantutkijat ja arkeologit kutsuvat kaupungeiksi sellaisia yhteisöjä, joiden asukkaat eivät osallistuneet ravinnon tai raaka-aineiden perustuotantoon kuin enintään sivutoimisesti. Kaupunkien asutus keskittyi kauppaan, käsitöihin, hallinnollisiin tehtäviin ja erilaisten palvelujen tarjoamiseen. Maanviljelyyn keskittynyttä asutusta kutsutaan kyläksi. Erottelu ei kuitenkaan ole absoluuttinen, vaan kaupungin ja kylän välinen raja on liukuva. Joskus – esimerkiksi keskiajan Euroopasta puhuttaessa – kaupunki oli myös hallinnollinen ja oikeudellinen käsite, joten kaikki kaupunkimaisia piirteitä omanneet asutuskeskukset eivät olleet kaupunkeja ainakaan virallisesti.
Historiassa kaupungin ei ole aina tarvinnut olla suuri asutuskeskus. Kaupungiksi saatetaan joissakin historiallisissa yhteyksissä kutsua muutaman sadan asukkaan keskustakin, vaikka nykyisin tämän kokoista yhteisöä pidettäisiin maaseutuasutuksena. Kaupunkikäsitteen merkityksen ja määritelmien muuttumisen vuoksi historiallista ja nykyistä kaupungistumista on vaikea verrata.
Varhaisimmat sellaiset yhteisöt, joita yleisesti luonnehditaan kaupungeiksi, syntyivät 3000-luvulla eaa. Egyptissä ja Mesopotamiassa. Kaikkein ensimmäisenä miljoonakaupunkina pidetään antiikin Roomaa. Antiikin sivilisaatio, keskiajan islamilainen sivilisaatio ja esimerkiksi Kiina voidaan mainita esimerkkeinä varhain kaupungistuneista kulttuureista, joissa niissäkin tosin valtaosa väestöstä asui maaseudulla. Euroopassa urbanisaatio taantui Rooman valtakunnan hajottua, mutta alkoi hitaasti taas voimistua 700- ja 800-luvuilla, laajemmassa mittakaavassa sydänkeskiajalta lähtien. Merkittäviä kaupunkiyhteisöjä syntyi myös Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Etelä- ja Väli-Amerikkaan jo ennen eurooppalaisten saapumista näille alueille. Myöhemmin kaupungistuminen levisi napaseutuja lukuun ottamatta kaikkialle maailmaan. Ennen teollistumisen aikakautta ja 1800-lukua yli 100 000 asukkaan kaupungit olivat kuitenkin poikkeuksellisia.
[muokkaa] Nykyajan kaupungistuminen
Ensimmäinen todella huomattava muuttoaalto kaupunkeihin tapahtui joissakin länsimaissa teollistumisen myötä 1700- ja 1800-luvuilla. 1900-luvulla länsimaissa tapahtui kaksi muuttoaaltoa kaupunkeihin, ensin 1900-luvun alussa ja toinen 1950- ja 1960-luvuilla. Silti vuonna 1900 vain 8% maailman väestöstä asui kaupungeissa. Nykyisin kaupungistumisastetta pidetäänkin yhtenä kehittyneen maan mittareista (kaikki kehittyneet maat ovat nykyisin myös kaupungistuneita), vaikka myös osa kehitysmaista, pääosin Latinalaisen Amerikan ja Lähi-idän maat, ovat olleet jo pitkään kaupungistuneita. Nykyisin kaupungistuminen on kehitysmaissa hyvin nopeaa. On arvioitu että joka tunti 10 000 ihmistä muuttaa maalta kaupunkiin. Kuukaudessa se tekee noin 7 miljoonaa ihmistä. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana noin miljardi ihmistä on muuttanut maalta kaupunkiin. Seuraavan kymmenen vuoden aikana ennustetaan muuttavan miljardi lisää. Vuoteen 2055 mennessä kaupungit ottavat vastaan kahdesta neljään miljardia ihmistä. Nopeimmin kasvavat 100 000–500 000 asukkaan kaupungit. Nykyään jo yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa ja määrän uskotaan nousevan yli 60 prosentin vuoteen 2030 mennessä ja yli 70 prosenttia vuonna 2050.
[muokkaa] Nykyisen kaupungistumisen syyt
Kaupungistumisen syyt ovat moninaiset. Maaseudun koneellistuminen vähentää työvoiman tarvetta maaseudulla. Kehitysmaissa maaseutu on usein kovan väestönkasvun takia ylikansoitettu ja väestöräjähdys purkautuu kaupunkeihin. Maattomilla ja työttömillä maaseudun asukkailla ei ole muuta mahdollisuutta kuin muuttaa kaupunkiin. Koska suurin osa kaupunkiin muuttajista on nuoria, on kaupunkien luonnollinenkin väestönkasvu suurta. Kaupungit vetävät myös, koska ihmiset uskovat niissä olevan tarjolla töitä, koulutusta ja mahdollisuuksia parempaan elintasoon. Kaupunkien paremmat mahdollisuudet saavat usein kehitysmaissa myös jo maaseudulla toimeentulonsa turvanneet ihmiset muuttamaan kaupunkeihin. Kehitysmaissa ihmiset usein muuttavat kotipaikkansa lähikaupunkiin josta sitten jonkin ajan kuluttua muutetaan maan suurimpiin kaupunkeihin. Monissa maissa, kuten Kiinassa, kaupungistumista yritetään rajoittaa, mutta huonoin tuloksin, esimerkiksi Shanghaissa arvioidaan asuvan monta miljoonaa laitonta maaltamuuttajaa.
[muokkaa] Kaupungistumisen ongelmat
Nopea kaupungistuminen luo kuitenkin myös ongelmia. Kehitysmaiden infrastruktuuri ei yleensä pysy kehityksen mukana, jolloin varsinaisen kaupungin laidoille syntyy paljon hökkelikyliä eli slummeja, joissa ei ole tarjolla alkeellisimpiakaan palveluja. Asunnottomuus ja katulapset ovat yleisiä ilmiöitä. Monissa kehitysmaissa saattaa jopa yli puolet väestöstä asua slummeissa. Asuntojen hinnat nousevat kovan kysynnän takia pilviin ja tuloerot kasvavat räjähdysmäisen suuriksi. Työttömyys on yleistä, mikä taas johtaa rikollisuuteen, prostituutioon, huumekauppaan ja pimeisiin töihin. Kaupungit ovatkin nykyisin entistä epätasa-arvoisempia paikkoja joissa rikkaiden aidoilla reunustetut asuma-alueet ovat aivan slummien vieressä.
Kaupungit tuottavat myös asukasta kohti moninkertaisesti jätteitä, ja tehokkaan jätehuollon järjestäminen kuuluukin kehitysmaiden kaupunkien vaikeimpiin ongelmiin. Lisäksi kaupunki kuluttaa moninkertaisesti luonnonvaroja maaseutuun nähden, ja suurkaupunki tarvitsee pahimmillaan monikymmenkertaisen alan viljeltyä maata tarpeidensa tyydyttämiseksi. Laajeneva kaupunki aiheuttaa myös liikenneongelmia. Laajentuessaan kaupunki lisää asukkaidensa auton tarvetta, eikä tieverkoston kehittäminen usein pysy autoistumisen tahdin mukana. Liikenne on ruuhkaista ja pysäköintipaikoista on pulaa. Autoistumisen takia monet suurkaupungit ovat todella saastuneita, etenkin kehitysmaissa. Pahimmin saastuneissa kaupungeissa ihmiset saattavat hengittää monen tupakka-askillisen verran myrkkyjä päivän aikana. Suurin osa maailman saastuneimmista kaupungeista sijaitsee nykyisin Kiinassa. Monesti kaupungit ovatkin sakean savusumun eli smogin peitossa. Vedestä saattaa tulla pulaa, pohjavesilähteiden tyhjentyessä tai saastuessa. Kaupungit vievät myös laajentuessaan tilaa esim. maataloudelta ja luonnolta.
[muokkaa] Kaupungistumisen mahdollisuudet
Kaupungistumiseen liittyy sen mukanaan tuomista ongelmista huolimatta runsaasti myös mahdollisuuksia. Suurkaupungit ovat luovia paikkoja, jotka voivat tuottaa uusia oivalluksia niin tieteen, tekniikan kuin kulttuurinkin alalla. Kaupungit pystyvät yleensä tarjoamaan jonkinlaisen koulutuksen ja terveydenhuollon myös slummeissa asuville. Syntyvyys ja lapsikuolleisuus ovat pienempiä kuin maaseudulla. Kaupungeissa on tarjolla myös työtä, vaikka se onkin usein virallisen talousjärjestelmän ulkopuolista ja heikosti palkattua. Kehitysmaissa elinajanodote on kaupungeissa korkeampi. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muualla. Myös vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja elämäntyylit ovat kaupungeissa monipuolisemmat. Monet kaupunkisuunnittelijat ja arkkitehdit ovat esittäneet tulevaisuuden visioita ekologisesta suurkaupungista, joka rakentuu kestävän kehityksen mukaan. Kaikki kierrätetään ja jatkokäytetään mahdollisimman pitkälti, ja suurin osa liikenteestä tapahtuisi polkupyörällä, kävellen ja julkisilla kulkuneuvoilla.
[muokkaa] Maailman tärkeimmät kasvukeskukset
Kehitysmaissa kaupungit kasvavat räjähdysmäisellä vauhdilla. Kun nykyään kymmenen suurinta kaupunkia YK:n laatiman tilaston mukaan ovat:
- Tokio, Japani 26,5 milj. as
- São Paulo, Brasilia 18,3 milj. as
- México, Meksiko 18,3 milj. as
- New York, Yhdysvallat 16,8 milj. as
- Mumbai, Intia 16,5 milj. as
- Los Angeles, Yhdysvallat 13,3 milj. as
- Kalkutta, Intia 13,3 milj. as
- Dhaka, Bangladesh 13,2 milj. as
- Delhi, Intia 13,0 milj. as
- Shanghai, Kiina 12,8 milj. as
Vuonna 2015 kymmenen suurimman kaupungin listan arvioidaan olevan Unescon laatiman ennusten mukaan seuraava:
- Tokio, Japani 28,9 milj. as
- Mumbai, Intia 26,3 milj. as
- São Paulo, Brasilia 20,3 milj. as
- Dhaka, Bangladesh 19,5 milj. as
- Karachi, Pakistan 19,4 milj. as
- México, Meksiko 19,2 milj. as
- Shanghai, Kiina 18,0 milj. as
- New York, Yhdysvallat 17,6 milj. as
- Kalkutta, Intia 17,3 milj. as
- Delhi, Intia 16,9 milj. as
[muokkaa] Aiheesta muualla
- Urbanization Worldwide, World Bank 2005 World Development Indicators
- Open History Cityviewer, a dynamic map of the world cities' growth
- Tomorrow's Crises Today - the humanitarian dimension of urbanization
- The Natural History of Urbanization
- Urban Outfitters
