Jukurit 2007–2008
Wikipedia
-
Pääartikkeli: Mikkelin Jukurit
Jukurit 2007–2008 | |
Perustettu | 1970 |
Kotiareena | Kalevankankaan jäähalli |
Kaupunki | Mikkeli, Suomi |
Värit | Sininen ja keltainen |
Liiga | Mestis |
Päävalmentaja | Kari Makkonen |
Toimitusjohtaja | Mikko Romo |
Omistajat | Jukurit RY |
Kapteeni | #10 Timo Kuuluvainen |
Edellinen kausi | 2006-2007 |
Seuraava kausi | 2008-2009 |
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Kauden 2007–2008 kulku
[muokkaa] Ennen kauden alkua
Jukureiden valmentajana aloitti 26.3.2007 Kari Makkonen.[1] Avukseen hän sai Jukurien pitkä aikaisen kakkosvalmentajan, ja viime kauden loppupuolella päävalmentajana toimineen Pekka Lipiäisen. Kaudella 2006–2007 Jukureiden kakkosvalmentajana toiminut Pasi Parviainen siirtyi valmentamaan Jukureiden A-nuoria.
Jukurit kokivat pahoja menetyksiä kesän aikana, kun hyökkääjät Andreas Sundin, Ossi Pellinen, Ari Kovanen ja Tuomas Tikkanen matkasivat muualle, Lasse Kanerva lopetti uransa. Lisäksi puolustajat Tuomas Immonen, Simo Mälkiä ja Kaj Öhberg, sekä maalivahdit Ari Reunanen ja Kai Tillanen vaihtoivat seuraa. Näin maalivahti osasto meni uusiksi, ja seura hankki itselleen viimekaudella Hokin mestariksi torjuneen Joni Myllykosken. Kakkoskassarin paikasta käytiin kovataistelu Jukka Kuusivuoren, ja Pekka Lahikaisen välillä. Kummatkin olivat Jukureissa try-outilla 30.8. asti, mutta Jukuri-kasvatti Pekka Lahikainen teki kahdenvuoden sopimuksen. Kenttäpelaajista tärkeimmät jatkosopimukset tehtiin Petri Lehtosen, Antti Laakson, Tomi Lindforsin, Lauri Kinoksen, Turo Asplundin ja Timo Kuuluvaisen kanssa. Lisäksi joukkue hankki itselleen viimekaudelle Kiekko-Vantaan paidassa Mestisksen maalipörssin voittaneen Jussi-Mikko Makkosen, Jesse Urosen Jokereista, Kalle Mäkisen Jypin A-junioreista, ja Jani Tossavaisen HeKistä. Puolustus vahvistui Olli-Pekka Komulaisella SaPkosta ja Teemu Metsolla Kärpistä.
[muokkaa] Harjoitusottelut
Jukurit aloittivat jääharjoitukset 23.7.2007. Ennen runkosarjan alkua Jukurit pelasivat seitsemät harjoitusottelua, joista he voittivat viisi, ja hävisivät kaksi. Ensimmäinen harjoituspeli pelattiin jo 3.8, kun Jukurit voittivat KalPan hienosti 4–1. Marski Cupissa Jukurit hävisivät Pelicanssille vasta rangaistuslaukaus kilpailussa 3–4, rangaistuslaukaukset menivät Pelicansille 0–2. Jukurit kohtasivat Marski cupin pronssiottelussa Bluesin, jolle he hävisivät 1–2. Jukurit osallistuivat ennen kauden alkua vielä yhteen turnaukseen. Vantaalla pelattuun Valtti Cuppii, jonka Jukurit voitti kaatamalla KooKoon, ja finaalissa Titaanit. Tämän jälkeen Jukurit pelasivat vielä kaksi harjoitusottelua ennen sarjan alkua, kun se voitti Hekin Heinolassa, sekä KooKoon Kouvolassa 3–4. Jukurit vahvistivat vielä takalinjojaan ennen kauden alkua, lainaamalla Tapparasta Matti Koistisen kahden kuukauden ajaksi.
[muokkaa] Runkosarja
[muokkaa] Pelitapa
Tällä kaudella ei pelata tasonmittauksia tai liigakarsintoja, mutta liigakarsinnat palaavat keväällä 2009. Karsintojen voittaja saa paikan SM-liigasta ja häviäjä ei, mutta karsintoja ei pelata, jos nousukandidaatti ei täytä määriteltyjä ehtoja. Nämä ehdot määritellään myöhemmin Suomen jääkiekkoliitto ry:n liittohallituksen ja Jääkiekon SM-liiga Oy:n kesken.[2]
45 ottelun runkosarja koostuu aiempien vuosien tapaan kahdentoista joukkueen nelinkertaisesta sarjasta sekä otteluista Suomen U20-maajoukkuetta vastaan. Mestis-joukkueet pelaavat kukin yhden kotipelin U20-joukkuetta vastaan. Runkosarjan kahdeksan parasta jatkavat pudotuspeleihin, jotka pelataan paras viidestä -menetelmällä. Viime kaudesta poiketen Mestiksen pudotuspeleistä pudonneet joukkueet eivät enää joudu play out -otteluihin. Mestiksen pudotuspelien ulkopuolelle jääneet neljä seuraa pelaavat viime kauden tapaan play outit, ja ottelusarjojen häviäjät joutuvat Mestis-karsintaan. Mestiksen pistejärjestelmään tehtiin muutoksia, ja se yhdenmukaistettiin Jääkiekon SM-liigan kanssa. Jatkossa suorasta voitosta saa kolme pistettä, jatkoajalla tai rangaistuslaukauskilpailussa saavutetusta voitosta kaksi pistettä sekä jatkoaika/rangaistuslaukauskilpailun häviöstä saa yhden pisteen.
[muokkaa] Syyskausi (syys–joulukuu 2007)
Mestiskausi alkoi Jukureiden osalta 12.9.2007, kun se kohtasi kotonaan KooKoon, ja voitti ottelun lopulta 3–1 lukemin. Jukurit voittivat vielä Jokipojat ja HeKin ennenkun kohtasivat parempansa Vaasassa, ja hävisivät Sportille rangaistuslaukaisukilpailuun venyneessä ottelussa 3–2. Ottelun jälkeen Jukurit kokivat pahan menetyksen, kun he saivat tietää, että Matti Koistinen oli saanut viimekauden viimeisessä ottelussaan Tapparan A-junioreissa kolmen ottelun pelikiellon ja, että hänen olisi pitänyt kärsiä se Jukureissa heti kauden alettua. Koska Koistinen pelasi kuitenkin Jukuri-paidassa kauden ensimmäisessä ottelussa KooKoota vastaan, sai hän siitä vielä yhden pelin lisää pannaa, hän kärsi pelikieltonsa seuraavissa neljässä ottelussa. Hävityn Sport pelin jälkeen Jukurit voittivat Hokin, SaPkon ja TuTon. TuTo ottelussa kävivät tunteetkin kuumina, sillä TuTon Iiro Junnila haastoi Jukureiden Timo Kuuluvaisen tappeluun, joka ei kuitenkaan lähtenyt leikkiin mukaan, ja Junnila hankki itselleen 3 ottelun pelikiellon melko yksipuolisesta tappelusta. Jukurit voittivat lopulta TuTon rangaistuslaukaisukilpailun jälkeen 3–2. Takki auki seuraavaan otteluun lähtenyt vierasjoukkue Jukurit saivat Lempäälän Kisalta kylmää kyytiä, kun se hävisi ottelun 4–2. Jukurit ja JYP vaihtoivat pelaajiaan 10.10.2007, kun Jukureiden Ilkka Vaarasuo matkasi Jyväskylään, ja JYPin Erkka Leppänen ja Samuli Piiroinen matkasivat puolestaan Mikkeliin. Jukureita oli vaivannut koko alkukauden tehottomuus, joukkue ei ole saanut yhdessäkään pelissä yli kolmea maalia aikaiseksi. Lempäälässä hävityn ottelun jälkeen Jukurit-luotsi Kari Makkonen oli pitänyt joukkueelleen puhuttelun, ja Kotkassa Titaaneita vastaan käydyssä kamppailussa oli asenne kohdallaan, Jukurit voittivat 0–5. Tämän jälkeen Jukurit kaatoivat K-Vantaa ja Salamat vasta rankkareilla 4–3 ja 4–5, Kookoo kuitenkin voitti Jukurit Kouvolassa 4–2, ottelun jälkeen (20.10.) JYP kutsui Jukureissa lainalla olleen hyökkääjän Samuli Piiroisen vahvuuteensa kaavailtua nopeammin, Tommi Hannuksen loukkaantumisen myötä. Kouvolan tappion jälkeen Jukureilla alkoi neljän ottelun voittoputki, kun Jukurit voitti HeKin (4–2), Jokipojat (3–2), Sportin (3–2ja.) ja SaPKon (2–5). Jukurit menettivät ennen SaPko -peliä (2.11.) Tapparasta lainalla olleen puolustaja Matti Koistisen, joka matkasi takaisin Tampereelle, ja SaPko -pelin jälkeen JYPistä lainalla olleen puolustaja Erkka Leppäsen. Jukureilla on tässä vaiheessa kautta puolentoistaviikon pelitauko, samoin kuin Sm-Liiga joukkueilla, joilla on maajoukkuetauko Karjala turnauksen vuoksi.
Jukureiden pelit jatkuivat 14.11. kun se kohtasi Kajaanin Hokin Kalevankankaalla. Jukurit saivat ennenpeliä Ässistä Joonas Kemppaisen ja Sakari Salmisen kuukauden lainalle (13.12 asti), kun Antti Laakso (jalka vaiva), Tero Kettunen (luistimen viilto kaulassa), Taneli Hiltunen ja Anssi Laitinen eivät olleet pelikunnossa. Tehoton Jukurit hävisivät pelin Hokille 1–3, ja kokivat vasta tässä vaiheessa kauden ensimmäisen kotitappion. Pelin jälkeisenä päivänä julkaistiin jälleen uusi lainasopimus, kun Lukon Nico Aaltonen liittyi joukkueeseen. Näin Jukureissa on kolme uutta 19 -vuotiasta hyökkääjää, ja he muodostavat hyökkäyskolmikon Salminen-Kemppainen-Aaltonen. Aaltosen sopimus päättyy 9.12. He pelaavat Jukureiden ohella myös Suomen U20 maajoukkueessa, joka valmistautuu MM-kisoihin pelamalla kertaalleen jokaista mestis joukkuetta vastaan. Tämän jälkeen Jukurit palasi voittokantaan voittamalla Titaanit 5–1, Antti Laakson palattua kokoonpanoon. Neljän päivän päästä Jukurit kokivat niukan tappion Turussa, kun se hävisi TuTolle 3–2. Tappiosta sisuuntunut Jukuri-lauma voitti samaisen viikon lauantaina LeKin mikkelissä maalein 6–3. Jukurit lainasi päivää ennen K-Vantaa peliä, vähänlaisesti peliaikaa saaneen hyökkääjän Jani Tossavaisen Titaaneihin 14.12. kestävällä lainasopimuksella. Jukurit hävisi Vantaalla 3–4, Max Wärnin viimehetken alivoima maalilla. Seuraava ottelu pelattiin Mikkelissä 1.12, kun vastaan asettui Salamat. Ennen ottelua Markku Erholtz liittyi Jukuri-joukkueeseen HPK:sta 15.12. asti kestävällä laina sopimuksella. "Mielelläni näkisin miehen riveissämme myös kevätkaudellakin" toteaa Jukurien toimitusjohtaja Mikko Romo. Jukurit voitti ottelun 5–1, ja Erekin sai yhden tehopisteen. Jukurit hävisi toistamiseen tälläkaudella KooKoolle tiukassa kärkiottelussa Mikkelissä 4–6, tämän jälkeen on aika kohdata Jokipojat. Joensuun ottelu oli viimeinen Jukureiden nuorisoketjulle Salminen-Kemppainen-Aaltonen. Jukurit lähti otteluun ilman sairaana olevia Aaltosta ja Erholtzia, sekä pitkäaikaistoipilasta Tuomo Jormakkaa ja Titaaneissa lainalla olevaa Jani Tossavaista. Jukurit voitti Joensuussa hienosti 1–2. Jukurit voitti seuraavaksi Suomen U20 maajoukkueen 1–0, Erholtz palasi kokoonpanoon ja Jukurit korvasi lainalla olleen nuorisoketjun omallaan, Hiltunen-Mäkinen-Kiukas. Illan ainoasta maalista vastasi Tomi Lindfors. Jukurit onnistui myös katkaisemaan yhdeksän ottelun voitto-tappio-voitto -putkensa, voittamalla kaksi peliä peräkkäin. Jukurit kohtasi vielä Sportin ja HeKin vieraissa ennen joulutaukoa. Juuri Juhani Tammisen päävalmentajakseen saanut Sport kaatui 2–4, ja HeKi 4–7. HeKi ottelussa oli mukana Titaaneista takaisin lainalta tullut Jani Tossavainen. Jukurit ovat ennen joulutaukoa sarjassa kolmantana 56 pisteellään, KooKoolla on piste enemmän ja TuTolla 3 pistettä. TuTolla on yksi peli enemmän pelattuna kuin KooKoolla ja Jukureilla.
Kahdenviikon joulutauon jälkeen vuoden 2007 puolelle mahtui vielä yksipeli Kajaanissa, kun Jukurit kaatoi Hokin maalein 2–4. Tuomo Jormakka palasi pelaavaan kokoonpanoon, ja tekaisi maalinkin. Erholtz palasi HPK:hon. Tässä ottelussa tehtiin myös Jukurien I Divisioona/Mestis historian 2000 maali, jonka teki Tero Kettunen tyhjiin.
[muokkaa] Kevätkausi (tammi–maaliskuu 2008)
Tässä välissä pidettiin viikkontauko ja ammuttiin raketit, pelit jatkuivat 5.1.2008, kun Jukurit kohtasi SaPkon Mikkelissä. Jukurit hävisivät pelin 2–3 rankkarikilpailun jälkeen, ottelu oli kauden surkein esitys Jukureilta ja Makkonen totesikin ottelun jälkeen: "Tällaisella pelillä kymmenen maalin tappio ei riitä TuToa vastaan keskiviikkona." Jukurit lainasi Jypistä Tammikuun ajaksi Henrik Forsberin ja aiemmin tällä kaudella Mikkelissä käväisseen Erkka Leppäsen. Makkosen ennustamat kymmenenmaalin tappiolukemat eivät sentään toteutuneet, mutta lukemat olivat rumat, 2–8. Tappio oli suurilukuisin joka Mikkelissä on koettu Mestis aikakaudella. Jukurien tappioputki jatkui Lempäälässä, kun joukkue hävisi LeKille 3–1, ja Kotkasta lähdettiin kotiin 1–0 tappio niskassa rankkareiden jälkeen. Neljän ottelun tappioputki meni poikki lauantaina Kalevankankaalla, kun Jukurit voitti Kiekko-Vantaan hyvän pelin jälkeen 5–2. Tässä vaiheessa kautta Jukurit saivat Tapparasta alkukaudella Jukureissa parikuukautta kiekkoilleen Matti Koistisen loppukaudeksi riveihinsä. Jukurit voitti myös seuraavan ottelun Kirkkonummella Salamia vastaan 2–5. Seuraavaksi Jukurit matkasi Kouvolaan, jonne myös saapui Urheilukanavan kamerat. Jukurit voitti tapahtumarikkaan ja erittäin viihdyttävän ottelun 1–2. "Jukurit onnistui hyvin 60 minuutin prässissään ja oli niskan päällä, olisi ollut vääryys mikäli KooKoo olisi voittanut" kommentoi Petteri Sihvonen. Timo Kuuluvainen loukkaantui ottelussa Jani Honkasen taklattua häntä, Tiken olkapäätä on kuvattu ja hän on poissa ainakin pari viikkoa. Jukurien kapteenina toimii väliaikaisesti varakapteeni Ilkka Kallioinen. Jukurit hävisi Heinolassa 0-1, ottelu oli kauden ensimmäinen, jossa Jukurit ei saanut yhtään maalia aikaan.
Tammikuun viimeisenä päivänä myös Jukuri -miehistö koki pelaajamuutoksia, kun JYP lainat Erkka Leppänen ja Henrik Forsberg matkasivat takaisin Jypin riveihin, Mika Rontti saapui Jokereista vahvistamaan Jukurien puolustusta. Jukurit voitti Jokipojat 5-3, jonka jälkeen viikon tauon jälkeen Tamin Sport saapui Kalevankankaalle.
- 7.2.2008 Jukurit ilmoitti Kari Makkosen kahden vuoden jatkosopimuksesta, sekä sen että seuralla on yhtiöittämisprosessi meneillään. Jäähalliin kaivattaisi ravintola- ja aitiotiloja nyt selvitetään mahdollisuutta, että osa rahoituksesta tulisi yksityiseltä sektorilta.[3]
Jukurit voitti Sportin rangaistuslaukauksilla 2-1, mutta hävisi kolme seuraavaa otteluaan SaPkolle, Hokille ja TuTolle. Jukurit palasi voittokantaan voittamalla Titaanit 3-1, sekä LeKin 3-0. Seuraavassa ottelussa Salamoita vastaan Kalevankankaalla koettiin yllätys, sillä kaikki Jukurien pelit tähän asti torjunut Joni Myllykoski availi luukkua ja Pekka Lahikainen teki Mestis-debyttinsä. Jukurit voitti tuon ottelun 4-1, mutta joutui tyytymään kolmanteen sijaa sillä hävisi runkosarjan päätösottelun Vantaalla 3-2. Näin Jukurit sai Sportin puolivälieriin vastaansa, mikäli Jukurit olisi voittanut Vantaan, Jukurit olisi sijoittunut toiseksi ja olisi saanut viimeaikoina heikosti pelanneen Jokipojat vastaansa. TuTo voitti runkosarjan ylivoimaisesti 105 pisteellä, toiseksi sijoittuneelle KooKoolle pisteitä kertyi 84, kuten myös Jukureille. KooKoo sijoittui kuitenkin Jukurien edelle, sillä heidän maaliero oli 2 maalia Jukureita parempi, eli ei jäänyt toinenkaan sija kauas.
[muokkaa] Runkosarjan jälkeiset Playoff ottelut
Jukurien kausi jatkui runkosarjan jälkeen play off -peleissä. Mestiksen play offit pelataan paras viidesta systeemillä. Runkosarjassa kolmanneksi sijoittunut Jukurit saivat puolivälierä vastustajakseen nousukuntoisen Juhani Tammisen luotsaaman Vaasan Sportin. Jukurit voitti ensimmäisen koitoksen 2-1, Sport teki kavennusmaalin viimeisellä sekunnilla. Ottelun viimeisellä minuutilla nähtiin katsomossa Mikkelissä joukkotappelu. Tapahtuneen seurauksena Suomen Jääkiekkoliitto kiristi Mestiksen Play off pelien turvallisuus järjestelyjä lisäämällä järjestyksenvalvojien määrää, Sport asetti Mikkelissä riehuneet faninsa porttikieltoon loppukauden peleistään [4] ja Jukurit rakensi kolme metriä korkean karsinan vieras fanikatsomon ympärille. [5]
Sport tasoitti ottelu voitot maanantaina Vaasassa 1-1. Jukurit johti ottelua jo 0-3, mutta Sport kiri ohi, ja latoi loppunumeroiksi 7-4. Seuraavassa ottelussa Mikkelissä Jukurit ei saanut ainuttakaan maalia aikaiseksi, ottelu päättyi 0-3. Ottelusarja oli ensimmäistä kertaa katkolla perjantaina Urhelukanavan televisioimassa ottelussa Vaasassa Sportille. Sport teki ottelun avausmaalin, mutta Jukurit teki kaksi seuraavaa. Sport tasoitti ottelun kolmannen erän alussa, mutta Antti Laakso ohjasi Matti Koistisen lämärin siniviivalta ylivoimalla häkkiin ajassa 52:26. Jesse Uronen oli ottelussa mukana puolitoipilaana, hän teki Jukurien avausmaalin. Kuten molemmat valmentajat ennakoivat Mestiksen Playoff infossa, ottelusarja venyi aina viidenteen otteluun saakka. Se pelattiin heti seuraavana päivänä, lauantaina Mikkelissä. Ensin joukkueilla oli edessä 7 tunnin bussimatka. Sport aloitti ottelun hyvällä sykkeellä ja Mikael Hallbäck juhli Sportin avausmaalia jo ajassa 5:30. Jukurit tasoitti ottelun Mika Rontin ylivoima maalilla erän lopussa. Timo Kuuluvainen onnistui toisen erän puolivälissä, sekä kolmannen erän alussa ylivoimalla. Jukurit johti peliä 3-1. Jukurit jäähyili lopussa ja Sport pääsi pelaamaan 6-3 ylivoimaa otettuaan Eero Väreen pois maalilta. Puntit kaventuivat hieman Markus Jämsän otettua tyhmä jäähy. Sport teki ylivoimalla yhden maalin, mutta se ei riittänyt. Sport kesälomille ja Jukurit välieriin voitoin 3-2.
Välierissä Jukureita vastaan asettui Hokki. Ensimmäinen ottelu pelattiin jo maanantaina Kajaanissa. Hokki voitti 4-1, Jukurien ainokaisesta vastasi Tero Kettunen. Kuten koko kauden, Jukureita vaivasi ottelussa tehottomuus, Hokki-vahti Mikko Rossille kertyi peräti 32 torjuntaa. Joni Myllykoskella torjuntoja vain 14. Toinen ottelu pelattiin Mikkelissä Keskiviikkona, Hokki voitti 3-4. Jukurien otteissa näkyi rankan Sport-sarjan jälkeinen väsymys ja kaikki Hokki-maalit syntyivät puolustuspään virheistä. Sarja oli ensimmäisen kerran katkolla seuraavana päivänä Kajaanissa. Jukurit voitti tuon ottelun 3-7. Kari Makkosen mukaan joukkue ei vieläkään pelannut aivan kauden parasta peliään, mutta voittoon se riitti. Seuraavan kerran joukkueet kohtasivat Mikkelissä lauantaina. Jukurit tasoitti voitot 2-2, voittamalla toistamiseen Hokin 2-1. Antti Laakso teki voittomaalin ajassa 46:51. Hokki kuitenkin voitti viidennen ottelun Kajaanissa 6-2, ja eteni finaaleihin TuToa vastaan.
Jukurien pelit jatkuvat KooKoota vastaan pronssi-ottelussa perjantaina Kalevankankaalla. Ottelun päättyi 4-2 ja Jukurit voitti näin ollen Mestis-pronssia.
[muokkaa] Tietoja ja tilastoja
Jukurit menettivät pitkäaikaisen kapteeninsa, kun Lasse Kanerva lopetti uransa viimekauteen. Alkusyksyn harjoitusotteluissa kapteenina toimi Esa Hämäläinen. Joukkueen kapteeniksi Mestis kauteen 2007–2008 valittiin Timo Kuuluvainen. Kuuluvainen loukkaantui ottelussa KooKoo-Jukurit, ja varakapteeni Ilkka Kallioinen toimi muutaman ottelun Kuuluvaisen tuuraajana. Jukurit jäädyttivät Lasse Kanervan pelinumeron #24, ja nostivat hänen paidan 26.10.2007 TV ottelussa Jukurit-Jokipojat Mikkelin jäähallin kattoon.
Tero Kettunen teki 29.12.2007 ottelussa Hokki-Jukurit Jukurien I divisioona/Mestis historian 2000 maalin, tekemällä loppunumeroiksi 2–4 tyhjään maaliin.
Runkosarja
- Joni Myllykoski pelasi kaikissa paitsi yhdessä (44) ottelussa tolppien välissä, hänen torjuntaprosentikseen tuli 92.13%. Hän torjui 1112-, ja päästi 95 kiekkoa. Nolla pelejä kertyi neljä.
- Pekka Lahikainen pelasi yhdessä ottelussa, 29.2.2008 Jukurit-Salamat 4-1. Hänen torjuntaprosentikseen tuossa ottelussa tuli 94.74%.
Jukurien tehokkain pelaaja on oli jälleen kerran Petri Lehtonen, joka on saalisti 44 pelaamassaan ottelussa tehot 15+22=37, tämä lukema oikeutti pistepörssi 18. sijaan. Jesse Uronen oli kovin maalin tekijä 16 maalillaan.
Play off
Joni Myllykoski pelasi kaikki viisi Sport-ottelua, kaikki viisi Hokki-ottelua, sekä pronssi-ottelun KooKoota vastaan Jukuri-maalilla. Hänen torjuntaprosentikseen kertyi 91.10%. Timo Kuuluvainen voitti Jukurien pistepörssin, ja johtaa koko Mestiksen pistepörssiä tehoin 6+7.
Harjoitusottelut
Pvm | Kotijoukkue | Vierasjoukkue | Tulos | Jukurien maalintekijät | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|
3.8.2007 | Jukurit | KalPa | 4–1 | Tuomo Kortelainen, Jussi-Mikko Makkonen, Tero Kettunen, Tomi Lindfors | harjoitusottelu |
10.8.2007 | Jukurit | Pelicans | 3–4 RL | Jussi-Mikko Makkonen, Lauri Kinos, Tero Kettunen | Marski Cup |
11.8.2007 | Jukurit | Blues | 1–3 | Eero Hyvärinen | Marski Cup |
16.8.2007 | SaPko | Jukurit | 4–5 | Teemu Metso, Anssi Laitinen, Jussi-Mikko Makkonen, Turo Asplund, Timo Kuuluvainen | harjoitusottelu |
17.8.2007 | Jukurit | SaPko | 4–0 | Jesse Kiukas, Turo Asplund, Taneli Hiltunen, Jussi-Mikko Makkonen | harjoituottelu |
24.8.2007 | Jukurit | KooKoo | 4–2 | Anssi Laitinen, Antti Laakso, Timo Kuuluvainen, Tuomo Jormakka | Valtti Areena Cup |
25.8.2007 | Titaanit | Jukurit | 1–2 RL | Tero Kettunen (2) | Valtti Areena Cup |
24.8.2007 | HeKi | Jukurit | 3–4 RL | Timo Kuuluvainen, Matti Koistinen, Turo Asplund, (ei tietoa RL maaleista) | harjoitusottelu |
5.9.2007 | KooKoo | Jukurit | 3–4 | Lauri Kinos, Ilkka Vaarasuo, Timo Kuuluvainen, Jussi-Mikko Makkkonen | harjoitusottelu |
Runkosarja
Pvm | Kotijoukkue | Vierasjoukkue | Tulos | Jukurien maalintekijät | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|
12.9.2007 | Jukurit | KooKoo | 3–1 | Tomi Lindfors, Tuomo Jormakka, Timo Kuuluvainen | Mestis |
14.9.2007 | Jokipojat | Jukurit | 1–2 | Antti Laakso, Lauri Kinos | Mestis |
16.9.2007 | Jukurit | HeKi | 3–0 | Jussi-Mikko Makkonen, Jesse Uronen, Timo Kuuluvainen | Mestis |
21.9.2007 | Sport | Jukurit | 3–2 RL | Petri Lehtonen, Matti Koistinen | Mestis |
26.9.2007 | Hokki | Jukurit | 1–2 JA | Turo Asplund, Antti Laakso | Mestis |
28.9.2007 | Jukurit | SaPko | 3–2 | Eero Hyvärinen, Tuomo Kortelainen, Ilkka Kallioinen | Mestis |
3.10.2007 | Jukurit | TuTo | 3–2 RL | Timo Kuuluvanen, Jussi-Mikko Makkonen RL maali: Petri Lehtonen RL ei maalia: Makkonen |
Mestis |
5.10.2007 | LeKi | Jukurit | 4–2 | Ilkka Vaarasuo, Jussi-Mikko Makkonen | Mestis |
12.10.2007 | Titaanit | Jukurit | 0–5 | Tomi Lindfors, Petri Lehtonen (2), Lauri Kinos, Eero Hyvärinen | Mestis |
13.10.2007 | Jukurit | K-Vantaa | 4–3 RL | Jesse Uronen, Lauri Kinos (2) RL maalit: Petri Lehtonen, Ilkka Kallioinen, Samuli Piiroinen |
Mestis |
17.10.2007 | Salamat | Jukurit | 4–5 RL | Lauri Kinos, Janne Jaakkola, Samuli Piiroinen (2), RL maalit: Samuli Piiroinen, Jussi- Mikko Makkonen RL ei maalia: Lehtonen, Kallioinen, Piiroinen (2), Makkonen (2), Jaakkola, Asplund |
Mestis |
20.10.2007 | KooKoo | Jukurit | 4–2 | Timo Kuuluvainen, Jussi-Mikko Makkonen | Mestis |
24.10.2007 | Jukurit | HeKi | 4–2 | Antti Laakso, Jesse Kiukas, Timo Kuuluvainen (2) | Mestis |
26.10.2007 | Jukurit | Jokipojat | 3–2 | Jesse Uronen, Timo Kuuluvainen, Tuomo Kortelainen | Mestis |
31.10.2007 | Jukurit | Sport | 3–2 JA | Matti Koistinen, Timo Kuuluvainen, Jussi-Mikko Makkonen | Mestis |
2.11.2007 | SaPKo | Jukurit | 2–5 | Timo Kuuluvainen, Jesse Uronen (3), Petri Lehtonen | Mestis |
14.11.2007 | Jukurit | HeKi | 4–2 | Antti Laakso, Jesse Kiukas, Timo Kuuluvainen (2) | Mestis |
13.10.2007 | Jukurit | Hokki | 1–3 | Timo Kuuluvainen | Mestis |
18.11.2007 | Jukurit | Titaanit | 5–1 | Petri Lehtonen (2), Ilkka Kallioinen, Nico Aaltonen, Tuomo Kortelainen | Mestis |
21.11.2007 | TuTo | Jukurit | 3–2 | Tuomo Kortelainen, Joonas Kemppainen | Mestis |
24.11.2007 | Jukurit | LeKi | 6–3 | Jesse Uronen, Tero Kettunen (2), Antti Laakso, Sakari Salminen | Mestis |
28.11.2007 | K-Vantaa | Jukurit | 4–3 | Nico Aaltonen, Esa Hämäläinen, Antti Laakso | Mestis |
1.12.2007 | Jukurit | Salamat | 5–1 | Nico Aaltonen, Timo Kuuluvainen, Lauri Kinos, Janne Jaakkola, Petri Lehtonen | Mestis |
5.12.2007 | Jukurit | KooKoo | 4–6 | Jussi-Mikko Makkonen, Ilkka Kallioinen, Tero Kettunen (2) | Mestis |
8.12.2007 | Jukurit | Jokipojat | 2–1 | Jussi-Mikko Makkonen, Turo Asplund | Mestis |
12.12.2007 | Jukurit | Suomi U20 | 1–0 | Tomi Lindfors | Mestis |
14.12.2007 | Sport | Jukurit | 2–4 | Jussi-Mikko Makkonen, Markku Erholtz, Turo Asplund (2) | Mestis |
15.12.2007 | HeKi | Jukurit | 4–7 | Petri Lehtonen (2), Esa Hämäläinen, Olli-Pekka Komulainen (2), Jussi-Mikko Makkonen, Ilkka Kallioinen | Mestis |
29.12.2007 | Hokki | Jukurit | 2–4 | Tuomo Jormakka, Turo Asplund, Petri Lehtonen, Tero Kettunen | Mestis |
5.1.2008 | Jukurit | SaPko | 2–3 RL | Jesse Uronen, Turo Asplund RL ei maalia: Lehtonen, Makkonen, Asplund, Kettunen, Kallioinen |
Mestis |
9.1.2008 | Jukurit | TuTo | 2–8 | Erkka Leppänen, Jesse Uronen | Mestis |
11.1.2008 | LeKi | Jukurit | 3–1 | Lauri Kinos | Mestis |
16.1.2008 | Titaanit | Jukurit | 1–0 RL | RL ei maalia: Makkonen, Lehtonen | Mestis |
19.1.2008 | Jukurit | K-Vantaa | 5–2 | Antti Laakso, Ilkka Kallioinen, Tero Kettunen, Henrik Forsberg, Turo Asplund | Mestis |
23.1.2008 | Salamat | Jukurit | 2–5 | Eero Hyvärinen, Petri Lehtonen (2), Tomi Lindfors, Jesse Uronen | Mestis |
25.1.2008 | KooKoo | Jukurit | 1–2 | Turo Asplund, Petri Lehtonen | Mestis |
30.1.2008 | HeKi | Jukurit | 1–0 | Mestis | |
2.2.2008 | Jukurit | Jokipojat | 5–3 | Matti Koistinen, Eero Hyvärinen, Jesse Uronen (2), Tomi Lindfors | Mestis |
8.2.2008 | Jukurit | Sport | 2–1 RL | Janne Jaakkola, Lauri Kinos RL ei maalia: Asplund, Laakso |
Mestis |
13.2.2008 | SaPko | Jukurit | 2–1 | Tero Kettunen | Mestis |
15.2.2008 | Jukurit | Hokki | 2–3 | Petri Lehtonen, Jesse Uronen | Mestis |
22.2.2008 | TuTo | Jukurit | 3–0 | Mestis | |
23.2.2008 | Jukurit | Titaanit | 3–1 | Matti Koistinen, Tuomo Jormakka, Jesse Uronen | Mestis |
27.2.2008 | Jukurit | LeKi | 3–0 | Turo Asplund, Jesse Uronen, Jussi-Mikko Makkonen | Mestis |
29.2.2008 | Jukurit | Salamat | 4–1 | Jani Tossavainen, Turo Asplund, Tero Kettunen, Tomi Lindfors | Mestis |
5.3.2008 | K-Vantaa | Jukurit | 3–2 | Olli-Pekka Komulainen, Tuomo Kortelainen | Mestis |
Mestis Play off 2008
Puolivälierät
Pvm | Kotijoukkue | Vierasjoukkue | Tulos | Voitot | Jukurien maalintekijät | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|---|
8.3.2008 | Jukurit | Sport | 2–1 | 1-0 | Jussi-Mikko Makkonen (2) | Mestis Play off 2008 |
10.3.2008 | Sport | Jukurit | 7–4 | 1-1 | Jussi-Mikko Makkonen, Tuomo Kortelainen, Tero Kettunen, Antti Laakso | Mestis Play off 2008 |
12.3.2008 | Jukurit | Sport | 0–3 | 1-2 | Mestis Play off 2008 | |
14.3.2008 | Sport | Jukurit | 2–3 | 2-2 | Jesse Uronen, Tomi Lindfors, Antti Laakso | Mestis Play off 2008 |
15.3.2008 | Jukurit | Sport | 3–2 | 3-2 | Mika Rontti, Timo Kuuluvainen (2) | Mestis Play off 2008 |
Välierät
Pvm | Kotijoukkue | Vierasjoukkue | Tulos | Voitot | Jukurien maalintekijät | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|---|
17.3.2008 | Hokki | Jukurit | 4-1 | 1-0 | Tero Kettunen | Mestis Play off 2008 |
19.3.2008 | Jukurit | Hokki | 3-4 | 0-2 | Tuomo Jormakka, Timo Kuluvainen, Jussi-Mikko Makkonen | Mestis Play off 2008 |
20.3.2008 | Hokki | Jukurit | 3-7 | 2-1 | Tero Kettunen (2), Timo Kuuluvainen, Janne Jaakkola, Turo Asplund (2), Tuomo Kortelainen, | Mestis Play off 2008 |
22.3.2008 | Jukurit | Hokki | 2-1 | 2-2 | Jussi-Mikko Makkonen, Antti Laakso | Mestis Play off 2008 |
25.3.2008 | Hokki | Jukurit | 6-2 | 3-2 | Lauri Kinos, Turo Asplund | Mestis Play off 2008 |
Pronssi-ottelu
Pvm | Kotijoukkue | Vierasjoukkue | Tulos | Tilastot | Kilpailu |
---|---|---|---|---|---|
28.3.2008 | Jukurit | KooKoo | 4-2 | 1-0 Timo Kuuluvainen (Kalle Mäkinen) YV, Jukurit 2-0 Jesse Uronen (Janne Jaakkola, Tomi Lindfors), Jukurit 3-0 Lauri Kinos (Petri Lehtonen, Mika Rontti) YV, Jukurit 3-1 Miikka Lindholm (Tatu Miettinen, Michael Kolarz) YV SR, KooKoo 3-2 Petri Pyhäjärvi (Jani Honkanen, Samu Vilkman) YV, KooKoo 4-2 Timo Kuuluvainen (Jussi-Mikko Makkonen) TM, Jukurit Joni Myllykoski 12+4+12=28, Jukurit Antti Härmä 10+13+10=33, KooKoo |
Mestis Play off 2008 |
[muokkaa] Jukureiden pelaajat kaudella 2007–2008
Kauden 2007-2008 lopullinen joukkue
Maalivahdit | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
Numero | Pelaaja | Hanskakäsi | Sopimus | Syntymäpaikka | ||
30 | Joni Myllykoski | V | 2008 | Tornio, Suomi | ||
35 | Pekka Lahikainen | V | 2009 | Mikkeli, Suomi |
Puolustajat | |||||
---|---|---|---|---|---|
Numero | Pelaaja | Kätisyys | Sopimus | Syntymäpaikka | |
3 | Teemu Metso | V | 2008 | Oulu, Suomi | |
5 | Olli-Pekka Komulainen | V | 2008 | Kuopio, Suomi | |
6 | Lauri Kinos | V | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
7 | Matti Koistinen | V | 2008 | Outokumpu, Suomi | |
8 | Eero Hyvärinen | V | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
9 | Tuomo Kortelainen | V | 2008* | Jyväskylän Maalaiskunta, Suomi | |
15 | Esa Hämäläinen | V | 2008 | Juva, Suomi | |
22 | Ilkka Kallioinen A | V | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
28 | Mika Rontti | V | 2008 | Pori, Suomi |
Hyökkääjät | ||||||
---|---|---|---|---|---|---|
Numero | Pelaaja | Kätisyys | Pelipaikka | Sopimus | Syntymäpaikka | |
2 | Kalle Mäkinen | O | LH | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
10 | Timo Kuuluvainen C | V | LH | 2008 | Kuusankoski, Suomi | |
11 | Jesse Kiukas | V | LH | 2008 | Mikkeli, Suomi | |
12 | Antti Laakso | V | LH | 2008 (2009) | Forssa, Suomi | |
13 | Taneli Hiltunen | V | LH | 2008 | Mikkeli, Suomi | |
14 | Jussi-Mikko Makkonen | V | LH | 2008 | Lahti, Suomi | |
16 | Jesse Uronen | O | OLH | 2008 | Helsinki, Suomi | |
17 | Janne Jaakkola | V | KH | 2008 | Tampere, Suomi | |
18 | Tuomo Jormakka | V | LH | 2008 | Jyväskylän Maalaiskunta, Suomi | |
19 | Tomi Lindfors | V | LH | 2008 | Vantaa, Suomi | |
20 | Anssi Laitinen | V | LH | 2008* | Mikkeli, Suomi | |
23 | Turo Asplund | V | KH | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
26 | Jani Tossavainen | V | KH | 2008 | Helsinki, Suomi | |
27 | Tero Kettunen | V | LH | 2008 | Jyväskylä, Suomi | |
31 | Petri Lehtonen A | V | KH | 2008 (2009) | Forssa, Suomi |
Vastuuvalmentaja Kari Makkonen
Apuvalmentaja Pekka Lipiäinen
(* loukkaantuneena loppukauden)
[muokkaa] Kauden aikana Jukureissa pelanneet pelaajat
- #29 Henrik Forsberg, pelasi kuukauden Jukureissa lainalla, mutta palasi Jyppiin. (7.1.-31.1.) 7 ottelussa tehot 1+1=2
- #7 Markku Erholtz, pelasi Jukureissa 5 ottelua (30.11.-15.12.) tehoin 1+5=6.
- #25 Sakari Salminen, pelasi kuukauden Jukureissa (14.11.-9.12.), 8 ottelussa tehot 1+5=6. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20 maajoukkueessa. Ässä pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Kemppaisen ja Aaltosen kanssa yhteistä peliaikaa.
- #28 Joonas Kemppainen, pelasi kuukauden Jukureisa (14.11.-9.12.), 8 ottelussa tehot 1+5=6. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20 maajoukkueessa. Ässä pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Salmisen ja Aaltosen kanssa yhteistä peliaikaa.
- #7/#29 Nico Aaltonen, pelasi kuukauden Jukureissa (15.11.-9.12.), 6 ottelussa tehot 3+1=4. Pelasi Jukurien ohella myös Suomen U20 maajoukkueessa. Lukko pelaaja haki Jukureista samassa ketjussa pelanneiden Kemppaisen ja Salmisen kanssa yhteistä peliaikaa.
- #25 Erkka Leppänen, pelasi syksyllä ja tammikuussa kuukauden Jukureissa (10.10.-4.11, 7.1.-31.1.) 13 ottelussa tehoin 1+3=4.
- #28 Samuli Piiroinen, pelasi Jukureissa (10.10.-23.10.) pelasi 4 peliä, tehoin 3+1=4
- #29 Ilkka Vaarasuo, pelasi alkukauden Jukureissa, (30.8.-08.10.) 8 ottelussa tehot 1+4=5. Siirtyi Jyppiin.
- #25 Simo Karjalainen, oli try-outilla elokuussa, ei sopimusta.
- #1 Jukka Kuusivuori, oli try-outilla elokuussa, ei sopimusta.
[muokkaa] Jukuri-siirrot kaudella 2007-2008
Tilanne 10.1.2008
Jukureista lähtevät pelaajat | |||||
---|---|---|---|---|---|
Pvm. | Pelaaja | Edellinen seura | -> | Uusi seura | Sopimus |
31.1.2008 | Erkka Leppänen | Mikkelin Jukurit | -> | JYP, Jyväskylä | Paluu lainalta |
31.1.2008 | Henrik Forsberg | Mikkelin Jukurit | -> | JYP, Jyväskylä | Paluu lainalta |
15.12.2007 | Markku Erholtz | Mikkelin Jukurit | -> | HPK, Hämeenlinna | Paluu lainalta |
9.12.2007 | Sakari Salminen | Mikkelin Jukurit | -> | Ässät, Pori | Paluu lainalta |
9.12.2007 | Joonas Kemppainen | Mikkelin Jukurit | -> | Ässät, Pori | Paluu lainalta |
9.12.2007 | Nico Aaltonen | Mikkelin Jukurit | -> | Lukko, Rauma | Paluu lainalta |
27.11.2007 | Jani Tossavainen | Mikkelin Jukurit | -> | Titaanit, Kotka | 14.12.2007 (laina) |
4.11.2007 | Erkka Leppänen | Mikkelin Jukurit | -> | JYP, Jyväskylä | Paluu lainalta |
1.11.2007 | Matti Koistinen | Mikkelin Jukurit | -> | Tappara, Tampere | Paluu lainalta |
23.10.2007 | Samuli Piiroinen | Mikkelin Jukurit | -> | JYP, Jyväskylä | Paluu lainalta |
10.10.2007 | Ilkka Vaarasuo | Mikkelin Jukurit | -> | JYP, Jyväskylä | 2008 |
30.8.2007 | Jukka Kuusivuori | Mikkelin Jukurit | -> | Try-Out Jukureissa päättyi | - |
30.8.2007 | Simo Karjalainen | Mikkelin Jukurit | -> | Titaanit, Kotka | Try-Out |
9.5.2007 | Kai Tillanen | Mikkelin Jukurit | -> | Titaanit, Kotka | 2008 |
30.4.2007 | Simo Mälkiä | Mikkelin Jukurit | -> | SaiPa, Lappeenranta | 2009 |
20.4.2007 | Ossi Pellinen | Mikkelin Jukurit | -> | HPK, Hämeenlinna | Try-Out |
10.4.2007 | Andreas Sundin | Mikkelin Jukurit | -> | Bofors IK, Allsvenskan SWE | 2008 |
10.4.2007 | Ari Kovanen | Mikkelin Jukurit | -> | Lukko, Rauma | Try-Out |
Jukureihin saapuvat pelaajat | |||||
---|---|---|---|---|---|
Pvm. | Pelaaja | Edellinen seura | -> | Uusi seura | Sopimus |
31.1.2008 | Mika Rontti | Jokerit, Helsinki | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
23.1.2008 | Matti Koistinen | Tappara, Tampere | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
7.1.2008 | Henrik Forsberg | JYP, Jyväskylä | -> | Mikkelin Jukurit | Laina 31.1.2008 |
7.1.2008 | Erkka Leppänen | JYP, Jyväskylä | -> | Mikkelin Jukurit | Laina 31.1.2008 |
15.12.2007 | Jani Tossavainen | Titaanit, Kotka | -> | Mikkelin Jukurit | Paluu lainalta |
30.11.2007 | Markku Erholtz | HPK, Hämeenlinna | -> | Mikkelin Jukurit | 15.12.2007 (laina) |
15.11.2007 | Nico Aaltonen | Lukko, Rauma | -> | Mikkelin Jukurit | 9.12.2007 (laina) |
13.11.2007 | Sakari Salminen | Ässät, Pori | -> | Mikkelin Jukurit | 9.12.2007 (laina) |
13.11.2007 | Joonas Kemppainen | Ässät, Pori | -> | Mikkelin Jukurit | 9.12.2007 (laina) |
10.10.2007 | Samuli Piiroinen | JYP, Jyväskylä | -> | Mikkelin Jukurit | 4.11.2007 (laina) |
10.10.2007 | Erkka Leppänen | JYP, Jyväskylä | -> | Mikkelin Jukurit | 4.11.2007 (laina) |
30.8.2007 | Matti Koistinen | Tappara, Tampere | -> | Mikkelin Jukurit | 30.10.2007 (laina) |
30.8.2007 | Ilkka Vaarasuo | JYP, Jyväskylä | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
26.7.2007 | Simo Karjalainen | SaiPa A, Lappeenranta | -> | Mikkelin Jukurit | Try-Out |
15.6.2007 | Teemu Metso | Hokki, Kajaani | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
23.5.2007 | Jani Tossavainen | HeKi, Heinola | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
23.5.2007 | Jussi-Mikko Makkonen | Kiekko-Vantaa, Vantaa | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
11.5.2007 | Jukka Kuusivuori | FPS, Forssa | -> | Mikkelin Jukurit | Try-Out |
11.5.2007 | Jesse Uronen | Jokerit, Helsinki | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
18.4.2007 | Joni Myllykoski | Hokki, Kajaani | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
18.4.2007 | Olli-Pekka Komulainen | SaPKo, Savonlinna | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
18.4.2007 | Kalle Mäkinen | JYP, Jyväskylä (A-nuorten Sm-liiga) | -> | Mikkelin Jukurit | 2008 |
[muokkaa] Lähteet
- ↑ http://www.jatkoaika.com/mestis.php?sivu=uutiset&id=6785
- ↑ http://www.jatkoaika.com/smliiga.php?sivu=uutiset&id=7112
- ↑ http://www.jukurit.fi/jukurit/www/fi/index.php?we_objectID=4969&pid=5389
- ↑ http://www.vaasansport.fi/?tocID=28&nID=340
- ↑ http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1499435