Inkeriläiset

Wikipedia

Inkeriläiset eli inkerinsuomalaiset ovat suomalaisia, Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla Inkeriin siirtyneiden savolaisten ja karjalaisten jälkeläisiä, jotka uskonnoltaan ovat pääasiassa evankelis-luterilaisia. Inkeriläisiä ei tule sekoittaa inkerikkoihin, jotka ovat alueen vanhempaa, uskonnoltaan ortodoksista väestöä.

Neuvostoliiton toimenpiteiden johdosta ja teollistamisen kaupungistumisen seurauksena lähes kaikki inkeriläiset puhuvat nykyään äidinkielenään venäjää, kun vielä vuonna 1926 98 prosentilla^lähde? äidinkieli oli suomi. Inkeriläisten alkuperäinen asuinalue sijaitsee nykyään Pietaria ympäröivällä Leningradin alueella Luoteis-Venäjällä.

Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Pietarin kuvernementissa asui noin 115 000 inkeriläistä, kun vuonna 1989 heitä asui alueella enää noin 16 000.^[1]

Stalinin aikana inkeriläisiä vainottiin. Inkeriläisiä vangittiin ja pakkosiirrettiin muun muassa Siperiaan. Toisessa maailmansodassa saksalaisten miehitettyä Leningradin aluetta 62 000 inkeriläistä evakuoitiin Suomeen jatkosodan aikana 1943, mutta he kokivat valtaväestön taholta syrjintää. Sodan päättänyt Moskovan välirauhansopimus 1944 velvoitti Suomen palauttamaan Neuvostoliiton kansalaiset sisältäen myös Neuvostoliitosta lähteneet suomalaiset, joista valtaosa oli inkeriläisiä. Nämä eivät kuitenkaan saaneet palata kotiseudulleen, vaan heidät karkotettiin eri puolille maata.

Inkeristä on kerätty huomattava määrä suomalaista kansanrunoutta ja -perinnettä.

Sisällysluettelo 1 Paluumuutto 2 Katso myös 3 Linkkejä 4 Lähteet 5 Aiheesta muualla

[muokkaa] Paluumuutto

Vuonna 1990 tasavallan presidentti Mauno Koivisto antoi lausunnon, jonka mukaan inkeriläisiä tulisi kohdella paluumuuttajina, eli heidät rinnastettaisiin esimerkiksi Ruotsista takaisin muuttaviin suomalaisiin. Tämän seurauksena Suomessa arvioitiin vuonna 2001 olevan noin 20 000 inkeriläistä paluumuuttajaa^[2]. Paluumuuttoon oikeuttaneen inkeriläisyyden määritelmät perustuivat aluksi isovanhempien kansallisuuteen, ja monet inkeriläiset paluumuuttajista puhuivat suomea heikosti tai ei lainkaan.

Myöhemmin paluumuutossa otettiin käyttöön jonotusjärjestelmä, missä alettiin edellyttää sitä, että asianomaisilla olisi suomen kielen taitoa. Nykyään paluumuuttajan tulee suorittaa inkerinsuomalaisten paluumuuttajien kielitesti (IPAKI). Taloudellisen tilanteen Venäjällä ja Virossa parannuttua jopa puolet muuttojonossa olevista inkeriläisistä on jättäytynyt jonon ulkopuolelle.^[3]

[muokkaa] Katso myös

• Inkerinmaa
• Inkeriläisten kulttuuriyhteisöt
• Inkeriläisten kansannousu
• Inkeriläiset paluumuuttajat
• Suomen väestö

[muokkaa] Linkkejä

• [1]
• [2]
• [3]

[muokkaa] Lähteet

1. ↑ Inkerin historiaa (inkeri.com): "Vuonna 1989 Neuvostoliitossa asui 67 359 suomalaiseksi merkittyä ihmistä, joista Leningradin alueella asui 16 622, neuvosto-Karjalassa 17 302 ja miehitetyssä Virossa 16 622 sekä muualla Neuvostoliiton hallinnoimalla alueella 15 015."
2. ↑ http://pre20031103.stm.fi/suomi/pao/julkaisut/paluumuutt/muistio.htm
3. ↑ http://kirjastot.diak.fi

[muokkaa] Aiheesta muualla

• Inkerin Liitto – inkerinsuomalaisten etujärjestö Pietarissa.
• Viron inkerinsuomalaisten liitto.
• Inkerikeskus (Suomi).
• Kotiin karkotettavaksi -tutkimushanke Suomen kansallisarkistossa.
• Inkerin kulttuuriseura (Suomi).
• Ruotsin Inkeri-Liitto.

Suomalaiset
Hämäläiset | Inkerinsuomalaiset | Karjalaiset | Kveenit | Pohjalaiset | Savolaiset | Meänkieliset | Varsinaissuomalaiset

Tämä itämerensuomalaisiin kansoihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.